Aluksi heidät nähtiin kerrostalon pihalla hyppimässä lumihangessa ja ottamassa kuvia itselaukaisimella. Seuraavaksi he kävelivät Kauttuan koulun ohi kohti urheilukenttää. Siellä he makasivat ja tekivät lumienkeleitä keskellä rataa ja kirjoittivat hankeen "E<3L". Siellä ei siis ole käynyt mikään nuoripari, älkää säikähtäkö. Kentällä nähtiin myös kolmas huppupäinen henkilö, joka paljastui Zac Efroniksi, mutta se on salaisuus. Sitten he lähtivät hihitellen kohti autotietä ja kävelivät sitä pitkin väistellen autoja. He meinasivat mennä säikäyttämään talon asukkeja, mutta eivät sitten viitsineet, koska kaatuivat maahan nauramaan. He tutkivat myös kyseisen talon postilaatikkoa ja liftasivat ojasta, tuloksetta. Toinen heistä halusi syödä oranssin kepin tien vieressä. Seuraavaksi kaksi autoa näkivät heidät ojassa kävelemässä kohti Kauttuan suurta ja ihmeellistä keskustaa. He huusivat jotain "SIEL ON PYÖRÄTIEKI, EI TARVI OJAS KÄVEL !" ja toinen hiippareista huusi takaisin "NO ÄLÄ NY KUSETA !" He kipittivät takaisin pyörätielle ja naureskelivat ihan sairaita juttuja. Toinen heistä liukui pari kertaa ojaan. Vahingossa tietenkin. Kohta samainen auto, josta oltiin huudettu, tuli ja huusi "JEEEA !" Oranssipipoinen hiippari sai melkein sydänkohtauksen ja vihreä housuinen lähes ruskisti kauniit vihreät housunsa. Sitten he menivät päiväkodin vieressä sijaitsevaan kerrostaloon ja pysyivät siellä. Onneksi. Nyt he katselevat Killer Karaokea Voicelta ja vetävät limsakännit samalla kuin syövät munia.
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI !
Heidät nähtiin aikasemmin päivällä menossa Kauttuan Siwaan. Toisella oli vihreät housut, ja toisella punavalkoruudulliset yöhousut. Molemmilla oli päällään Wescin-paidat ja villatakit. Ja toki kengätkin löytyivät. He keräsivät oudoksuvia katseita Kauttuan cityssä. Siwasta tultuaan heillä oli kainalossaan Coca Cola-pullo ja suklaalevy. Lihoamisilta tiedossa, mutta onneksi kävivät myös lenkillä illemmalla, kuten varmaan huomasit tai jopa kuulit ;O
"Hei mieti ku tulis ny tähdenlento.."
"No aijjaaa !"
...
"Hei vähä me ollaa tyhmii."
"Kuinni?"
"Hei me maataa urheilukentäl."
Zac on nähty tulevan Walt Disney studiolta kädessään käsikirjoituksia. Tämä siis tapahtui eilen, torstaina, Burbankissa Californiassa. Yksi tämän uutisen kommentoija on kertonut/arvaillut että tuo käsikirjoitus voisi olla tulevan Pirates of the Caribbean-leffan kässäri. On nimittäin huhuttu että Zac esittäisi kyseisessä elokuvassa Johnny Debbin veljeä. Alla kuvia.
EI ZACII PIRATESII PLIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISS?! :<<<<<<<<<<<
Tätä kuolattiin.. ;p
*Zac ottaa paidan pois..
"AAAAHHH<3"
Aika omnomnom..
Oliko ees astetta huipumpaa. Verkun kaa jorattiin yksinään takarivissä ihan tohkeissaan kaikille piiseille! Tunnettiin olomme ihan pikkuse vaan vanahaksi, ku muitten kattojien keski-ikä oli ehkä jtn kolometoista :D
kävin tänää kattoo HSM3:sen ja se oli aiva ihana!!<33 itkin aina niis kohissa, ku Zac ja Vanessa laulo, ja vähä kyl muissaki kohissa :) aion varmaanki mennä kattoo sen viel uuvestaaki, enne ku se tulee DVD:lle. :D <333