IRC-Galleria

koko päivä vaa menny taas kerälillen itteensä ja miettimällä mailman vääryyksiä. en mä tätä mailmaa pysty pelastaa, nii miks vaivaan päätäni sellasilla? en tiiä.

ja miks jotkut ihmiset ei vois hankkii omaa elämäänsä ja olla puuttumatta mun asioihin ja mieltymyksiin ja vääristellä niitä. Kiitti vaa vitusti taas.

Onko niinku AIVAN liikaa vaadittu, että ihmiset voisivat opetella käyttäytymään ikänsä mukaisesti ?

Niinku vaikka tää meidän vartio. Tai vartionjohtaja nro 3.
tai vittu ylipäätään, koska ihmiset on tarpeeksi vanhoja, että ne osaa käyttäytyä ikänsä mukaan?

enkä nyt tarkota sitä, että pitäs esittää vanhempaa kuin on. Niinku esim että 12-v tyttö joka on kutosella käyttää ihan yliavonaista paitaa, tissivyötä ja yrittää heruttaa olemattomia tissejään.

oikeesti mösajkgjasgaiogerwopgölsjglkasd

vitun paska harrastus tää elämä lopetan tän (Y)

Just kun luulee et on taas maan päällä tukevasti, ni eiku maa jalkojel alta romahtaa. Oot monta kuukautta jo ollu huteralla maalla ja tunteet vellonu sisälläs ku kuuma laava, ajattelet et vihdoinkin että saat levätä. Maa pettää alta ja pää hajoo. Ja jäljelle jää kuollut sielu.
Mitä teet pelkällä kuolleella sielulla, palasina olevalla sydämellä ja rikkinäisellä kuorella?

- Sitä voi kukin miettiä itsekseen.

http://www.musicr.info/Ransu+Ja+Pablo/



Ja mitähän helevettiä tämä nyt sitten on? :'D

pää hajoo ei muuta.

Aloin mietiskellä viimestä kolmea vuotta ja sitä kuinka mun neuroosit, ocd whatever sama asia kuitenkin on muuttunu näiden vuosien varrella.

Ajattelen varsinki usein että nyt kaikki on pahimmillaan ja aarrrggghh elämä on helvettiä nykyään ja ennen oli helppoa, vaikka niin ei kylläkään ollut. Oikeestaan nää on pysynyt koko kolme vuotta yhtä pahana ja ihan samana, aihepiirit ovat vaan vaihdelleet, mutta henkisenä helvettinä se on kuitenkin koko ajan pysynyt.

Ja varmaan kaikki luulee että ryven itsesäälissä ja kirjottelen tänne sen takia että saisin mahdollisimman paljon myötätuntoa, mutta oikeestaan syynä on vain se että olen äärimmäisen turhautunut koko mun tilanteeseen pääni sisällä. Ensimmäiseksi sen takia että mikään lääke ei auta sadan prosentin varmuudella, vaan jättää aina veitsenterälle roikkumaan, ja toiseksi se etten osaa näyttää miun turhautuneisuutta millään järkevällä tavalla, tietenkin satunnaisia "vihaan kaikkea"- agressiopurkauksia on, mutta niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olen kyllä hyväksynyt jo sen että nämä on riesana koko loppuelämän, mutta silti se laittaa hyvinkin alakuloiseksi kun alkaa miettiä mistä kaikesta joutuu luopumaan. Nimittäin itse olen sitä mieltä ettei pakkoterapiat ym. pelkojen kohtaamiset auta, ja silloin ei jää muutavaihtoehtoa kuin elää niiden tahtiin. Enitenhän siitä kärsii ystävä- ja seurustelusuhteet, jolloin alkaa tuntea itsensä hyvin nopeasti erakoksi. Onko siis yksinäisyys "terveyden" hinta?

mut jätkiä kun ootte ni moro !

huoh..