IRC-Galleria

Niin se aika vaan kuluu..
Jo puoltoista vuotta siitä, ko Iita sai helpotuksen kipuihinsa.. Siis ihan päivälleen..
Ja edelleen jsks porukoille mennes on sellasia hassuja hetkiä, et oottaa koiran tulevan jostain..
On ikävä. <3

Sinä kirjoitit hiekkaan nimemme tassullasi,
piirsit siihen meidät,
Monta vuotta yhdessä juoksimme,
leikimme ja rakastimme.

Sinä kaunis koirani,
sairastuit ja tunsit tuskaa,
kerroit minulle itkuisin silmin
kuinka heikko ja väsynyt olet,
näin silmistäsi sen että tahdot
lepoon.

Elämäni vaikein päivä oli,
saattaa sinut Äiti Maan
lämpöiseen syliin.
Vaikka tuo kaikki onkin jo
takana päin, ikävä,
tuo niin suuri ikävä ei koskaan unohdu!

Jurmu meni lujaa eeltä ja huusin sille et " Jurmu, odota! Sä viet mammalta hengen tällä menolla"
Jurmu pysähtyi ja istuin maahan lepäämään.
Jurmu tuli luokseni ja istahti mun viereen.
Se katsoi mua silmiin ja nuolaisi kasvojani.
Silitin ja halasin sen sileää ja pehmoista turkkia.
Painoin pääni sen turkkiin ja itkin.

Kauan aikaa itkin ja sanoin Jurmulle että
"Kaipaan sua niin paljon! Rakastan sua! Haluisin sut takaisin Jurmuni!"
"Se mitenkä kuolit, oli väärin!"

Jurmu painoi päänsä minuun kiinni ja sulki silmänsä.
Halasin ja rapsutin Jurmua itkien varmaan kaks tuntia..

Sitten nousimme ja lähdimme. Jurmu meni taas lujaa edellä..


Tuo oli ensimmäinen kerta sen jälkeen kun Jurmu kuoli, että näin unta siitä.
Kun heräsin tuon unen jälkeen mulla oli hirveän surullinen mutta rauhallinen olo.
Kyyneleet vierähti silmistäni kuitenkin..

Rakastan sua Jurmuseni!
Nyt ja aina!
Toivon että sinulla on kaikki hyvin siellä missä sinä olet.
Ja kiitos kun tulit mun uneeni, edes sen kerran.

♥ ♥ ♥