Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.
Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..
Eeva on homo pinko joka vittu muuta tee ku läksyjä 24/7. Tai no jos sillä ei oo läksyi ni ei sil elämää siltikää oo ku se istuu koneela vähintääki puolet vuorokaudest, mutta mielummi se läksyi lukee ku koneela istuu. Hanki eeva elämä!
Onneks mulla on nyt parempaa seuraa. Paljo mielummi oon mun subbarin kans ku jonQ fakin homoeevan.
Oli taas aivan mieletön leiri!<3 vittu en olis halunnu sen loppuvan koskaa!! voi hyvä jumala ette tiäräkkää miten hauskaa ja ihanaa mulla on taas ollu! vittu mun tulee LaVen1 porukkaa ikävä :( mä en tiiä kuinka pärjään ilman teitä :'( olitte aivan mahtavia<3 ja tuamarien VIP huone<3 että siäläki oli maailman paras porukka!!
LaVe1 poikaPorukka<3
Jennika<3
Kirsi<3
Piritta<3
Joona<3
Emmi<3
ja tosi vanha Tervonen :D