Katselen parhaillaan Suomen matsia Kanadaa vastaan. Loistavasti tähän asti mennyt.
Ajattelin kaikki Suomen matsit katsoa, kun viime vuonna meni kisat kokonaan ohi. Katselin kisojen alussa teksiteeveestä, että kuka oikein voitti kultaa viime vuonna :D
Töitäkin on riittänyt. Ei ole oikeastaan edes tarvinnut töitä etsiä, kun suunnilleen aina ollaan soitettu, että tuletko töihin. 3 pätkää meni toisessa päiväkodissa ja nyt soittivat töihin toiseen päiväkotiin. Mukavaa, kun töitä riittää. Löytyisi vain yhtä helposti Lappeenrannastakin, kun sinne muutamme heinäkuussa (viimeistään).
Muu aika sitten menee perheen parissa. Siinä on niin paljon, että eipä ole kiinnostanut lähteä mihinkään. Lappeenrannassa kyllä kävimme pari päivää vappuna.
edit 24.7.2014: Eipä muutettu Lappeenrantaan, ei. Ero tuli ja lasten takia en sinne lähde. Tässä sitä yksinhuoltajana ollaan menty jo viime Lokakuusta 2013 lähtien ja hyvin menee. Savonlinnaan jään. Ei kaduta.
Käytiin Heidin ja Hetan kanssa Lappeenrannassa. Koirat nukkuivat takapenkillä turvavöissä nätisti kylkikyljessä, ja Heta kuolasi kun ei pidä autoilusta.. :/ Oltiin vähän eksyksissäkin mutta löydettiin ajoissa perille. :D Ina oli hienosti AVK ERI3! Tuomari tiputti sijaa isokokoisuuden takia ja mittasi Inan: 44cm?! Ja kun nartun ihanne on 39-43cm. En sitten tiedä saiko tuomari ihan oikeaa tulosta.. Noo, leikataan varmuuden vuoksi parisenttiä jaloista pois ;D Heta taas oli yli puolen vuoden näyttelytauon jälkeen upeasti AVK ERI1 PN3+va-SERT ja va-CACIB! On se niin ihana tyttö!
Ostin Inalle uuden näyttelyhihnan ja karkkia ja itselleni metrilakua. :D
Meiän ryhmä valittii eilises gaalas edustaa etelä-suomee lappeenrantaa! 38 ryhmäst 5 pääs sinne :) tää on ihanaaa ! oikeesti en voi uskoo tätä vielkää !
eilen oli iha yli kivaa ! kiitti koko ryhmälle ja onnea Annalle Hehku palkinnosta <3:*
en tuu koskaa unohtaa tätä. ja ainii, päästää myös tampereelle. Eli toukokuuta ja marraskuuta odotellessa...
'' MINNE ME LÄHETÄÄ? LAPPEENRANTAA!
MINNE ME LÄHETÄÄ? LAPPEENRANTAA! ''
"SILLOIN SAIN NÄYN JUMALAN KOIN RYTMIN VALTAAN TAHTOMATTAIN JÄIN...! "
Loistefestareilta Lappeenrantaan ja Tampereelle esiintymään <3