IRC-Galleria

1. Rotu?
Sekarotuinen ; labradori, belgianpaimenkoira, bordercollie, karjalankarhukoira ja suomenpystykorva

2. Kennelnimi?
-

3. Kutsumanimi/nimet?
Jermu, Jeppe, Jäppis, Jönssi, TaistoTurrikka

4. Syntymäaika?
10.3.2003

5. Missä tapasitte ensimmäisen kerran?
Riikan pihassa sattuman seurauksena ja heti rakastuin <3

6. Minkä ikäisenä koirasi oppi sisäsiistiksi?
En tiedä.

7. Tuleeko koirasi toimeen toisten koirien kanssa?
Todella huonosti, on asunut toisen koiran kanssa, mutta lenkillä rähjää kun näkee koiran.

8. Millä käskysanalla saat koirasi istumaan?
Istu

9. Maahan?
Maahan tai lattian taputtaminen

10. Pysymään paikallaan?
Paikka tai odota

11. Montako kertaa päivässä koirasi syö?
Ruokaa saa kerran, mutta syö pitkin päivää useita kertoja

12. Mikä on oudoin tapa, mikä koirallasi on?
Mummoviha, haluaisin niin tietää mistä se johtuu.

13. Onko koirasi koskaan purrut ihmistä?
Tietääkseni ei ole.

14. Toista koiraa?
Leikkimielessä varmasti

15. Kauhein kokemus koirasi kanssa?
No muutamia viikkoja sitten hyökkäsi irti oleva koira aivan yhtäkkiä jepen kimppuun. onneksi selvittiin tästä säikähdyksellä ja karkulainenki saatiin kotiinsa

16. Ihanin kokemus koirasi kanssa?
En osaa valita yhtä, mutta se osaa olla niin hellyyttävä ja suloinen että pahempikin mieli muuttuu hetkessä hymyyn kun sen touhuja katselee <3

17. Tykkääkö koirasi uida?
Kahlaa, muttei ui. Inhoaa vettä.

18. Mitä koirasi pelkää?
Humalaiset, hyökkäävästi lähestyvät ihmiset. Mopo-,rekka- ja traktori pelko alkaa olee voitettu !

19. Hankkisitko itsellesi toisen saman rodun edustajan?
Miksikäs ei.

20. Samalta kasvattajalta?
-

NYT MÄ TUUN

Jotta askel taas kevyt ois,
vanhan aika päästä on pois.
Ystävyys monen vuoden,
sydämeen valon suoden
rauhaisan takaa matkan,
kun ilman sinua jatkan.
Olet jo pilvien kai päällä -
Ajattelemme sinua täällä.

Menetys seuraa toista. Mutta Rane kerää kaikki rakkaansa vuoronperään luokseen. Siellä on kaikilla hyvä olla.

Koiran kymmenen pyyntöä
isännälleen voi mennä myös
näin:

1. Kun tulet kotiin, älä
hermostu revityistä
matoista ja risaisesta
sohvasta etkä vihaisesta
lapusta postiluukussa,
otanhan sinut riemulla
vastaan ja olen siitä
kertonut päivän mittaan
jokaiselle naapurillemme.

2. Kun olet kiireinen, älä
suivaannu minusta vaikka
olenkin koko ajan
jaloissasi, haluan seurata
jokaista liikettäsi ja
varmistaa että olet (ja
pysyt) edelleen kotona.

3. Kun syöt, älä hermostu
tuijotuksesta sekä
kuolaisista
suunpielistäni, vaan sula
nappisilmieni anovasta
katseesta (saisko palan
sitä pihviä?, pliis!!)

4. Kun menet vessaan, älä
käske minua poistumaan
äläkä kiellä minua
raapimasta suljettua
vessanovea - enhän voi
olla erossa sinusta.

5. Kun viet minut
lenkille, älä hermostu
jojo-kumipalloilmiöstä,
minusta kun on iiihana
päästä sinun kanssasi
ulkoilemaan (ja naapurin
hemaiseva Tassu on
taas...tiedätte kyllä
mitä;)

6. Kun annat minulle
ruokaa, älä kauhistele
*krhm* ehkä hieman
hiomattomia pöytätapojani,
sillä haluan näyttää
kuinka rakastan antamaasi
sapuskaa (kunhan se on
jotain muuta kuin omia
napujani, joohan?)

7. Ethän moiti minua
siitä, että otan ystäväsi
riemumielin vastaan
osoittamalla kuinka
tervetulleita he ovat,
pussaamalla heidät
kuoliaaksi (ja suojelen
sinua minusta
epäilyttäviltä
tuntemattomilta
henkilöiltä kumealla
murinalla)

8. Annathan minun tuoda
sinulle lempileluni
uudestaan ja uudestaan,
vaikka yrität syventyä
lempiohjelmasi kinkkisiin
ja mieltäkiihottaviin
juonenkäänteisiin. Haluan
että juuri nyt leikit
kanssani.

9. Ethän suutu, vaikka
unisena viet minut vielä
viimeiselle
pissakierrokselle, enkä
aiokaan ihan heti tehdä
isompia tarpeitani (mikäs
kiire tässä vielä on?)

10. Otathan minut viereesi
nukkumaan, vaikka yön
mittaan sinä olet
käpertynyt alaosaa sänkyä
ja minä nukun tyynyjen
päällä, poikittain. Ja
vaikka aamulla minä nukun
sängyn keskellä poikittain
ja sinä olet peittoon
kietoutuneena pudonnut jo
neljältä aamuyöstä
lattialle, olemmehan lauma
ja lauma nukkuu lähekkäin

karkeakarvaisen mäyräkoiran http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=18151
pitkäkarvaisen mäyräkoiran http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=20228
maltankoiran http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=1290
norwichinterrierin http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=34231
tiibetinspanielin http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=30237
yorkshirenterrierin http://www.perhemediat.fi/LRG/KS4Yorkshirenterrieri_LRG.jpg
parsonrussellin-terrierin http://koti.mbnet.fi/perkpa/aksu/images/aksu1.jpg
länsi-ylämaan terrierin http://blogit.hs.fi/hauhau/?p=15
jack russel terrierin http://www.unelmalemmikit.net/kuvauspv/jack.jpg

Näkemys koiran tarkoituksesta

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan
erästä Irlannin susikoiraa.
Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa,
olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.
Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään.
Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja
rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian.
Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona,
turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun
kuristavan tunteen kurkussani.
Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa
viimeistä kertaa.
Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti
viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta
tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin
ihmiset. Silloin poika
sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan.

Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut
koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi:
"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä
elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta
koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:

* Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
* Älä koskaan kieltäydy huviajelusta
* Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on
silkkaa hurmiota
* Ota nokosia
* Venyttele ennen ylösnousua
* Juokse, telmi ja leiki päivittäin
* Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
* Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
* Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
* kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan
puun katveessa
* Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi
* Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
* Ole uskollinen
* Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet
* Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
* Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja
nyhjäise hellävaraisesti
* NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!!

Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?

Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.

Miksi koirat ovat parempia kuin miehet?

- Koirat ikävöivät sinua kun lähdet
- koirilla ei ole ongelmia osoittaa kiintymystään julkisesti
- koirat myöntävät mustasukkaisuutensa
- et koskaan mieti, onko koirasi sinulle kyllin hyvä
- koirat tuntevat syyllisyyttä tehtyään jotain väärin
- koirat eivät kehuskele sänkykumppaneillaan
- koirat eivät kritisoi ystäviäsi
- koirat eivät pelaa peliä kanssasi
- paitsi ehkä noutamista, mutta silloinkaan ne eivät naura sille miten heität

- koirat ovat tyytyväisiä mihin tahansa valitsemaasi videoon, koska ne tietävät, että tärkeintä on vain olla yhdessä

- koirat eivät koskaan kuuntelisi musiikkia, jota sinä inhoat
- koiraa voit kouluttaa
- koira on helppo hankkia
- koirat yleensä pitävät lapsista
- et koskaan mieti epäluuloisena, mistä koirasi uneksii
- hyvännäköiset koirat eivät itse tiedä olevansa hyvännäköisiä
- pahin mahdollinen tartunta, minkä voit koirilta saada, on kirput
(ok, pahin on vesikauhu mutta siihen on sentään rokote)

- koirat ymmärtävät, mitä EI tarkoittaa
- koirat eivät lue ruokapöydässä
- koirat eivät purista hammastahnatuubia keskeltä
- koirat voit pakottaa peseytymään
- keski-ikäiset koirat eivät tunne pakottavaa tarvetta vaihtaa sinua nuorempaan
- koirat eivät korjaile juttujasi kun kerrot niitä
- koirat eivät huomauttele ajotyylistäsi
- koirat pitävät sinua kulinaristisena nerona
- koirat alistuvat ollessaan väärässä
- koirat pitävät kaikista kiloistasi
- koirat eivät välitä, oletko ajellut säärikarvasi vai et
- koirat tarkoittavat rakkautta suudelmillaan
- koirat ovat ystävällisiä sukulaisillesi
- koirat huomioivat sinua yhtä paljon kuin sinä niitä, jopa enemmänkin
- koirat kuuntelevat sinua aina kun puhut niille.

Perjantai-iltana saavuin Ouluun.

Kuulin junassa, että meidän Hista, siis 10-vuotias shelttinarttumme, on kauhean kipeä. Se oli pari viikkoa potenut vatsatautia, jonka tiimoilta se kävi myös eläinlääkärissä. Setä ilmoitti sen kärsivän suolistotulehduksesta ja löi antibioottireseptin kouraan. Lääkitys loppui maanantaina, jonka jälkeen se meni taas nopeasti huonoon kuntoon, ripuloi ja oli ruokahaluton ja muutenkin alakuloinen.

Äiti mietti, soittaako eläinlääkärille vaiko ei, ja kelle eläinlääkärille, pitäisikö koko koira viedä Kemiin Kemi-Tornion alueelliselle päivystäjälle. Itse olin sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä lähteä siirtämään koiraa Oulusta mihinkään, kun on kuitenkin isompi kaupunki, jossa on enemmän hoitomahdollisuuksia. Isäni kuitenkin tuli tarkoituksenaan viedä äiti ja koira sinne Tornioon ja sitten eläinlääkärille aamulla.

Olin junassa vielä kymmeneltä perjantai-iltana, kun itse päätin soittaa Oulun päivystävälle eläinlääkärille. Tädillä oli vastaaja päällä, mutta ilmoitti viestissä ottavansa yhteyttä heti kuin suinkin kerkeää. Selitin tilanteen nauhalle ja annoin äitini yhteystiedot, kun hän kuitenkin Histan kanssa oli. Lääkäri soitti hiukan myöhemmin ja sanoi oireiden kuulostavan ripulitaudilta, jota nyt on liikkeellä paljon.

Olin noin puoli kahdentoista aikaan Oulussa, ja olihan se Hista-raukka surullinen näky. Juuri ja juuri jaksoi tulla tervehtimään parilla alakuloisella hännän heilautuksella, sitten taapersi takaisin nukkumapaikalleen. Kissatkaan eivät jaksaneet kiinnostaa. Isäni tuli Ouluun noin puolta tuntia minua myöhemmin, ja sanoi epäilevänsä kohtutulehduksen vaivaavan Histaa. Koiran silmätkään eivät olleet enää kirkkaat, pikemminkin sameat ja elämänhaluttomat. Vatsa oli turvoksissa. Isäni arveli, ettei Histalla ole enää paljoa aikaa jäljellä.

Illan aikana koiralle ilmaantui vielä yksi oire: vuodot. Sen peräpää oli märkänä kummallisesta, kellertävästä ja pahanhajuisesta mäskistä. Soitin eläinlääkärille uudestaan ja ilmoitin asiasta. Hän sanoi oireiden kuulostavan kovasti siltä kohtutulehdukselta, josta oli epäilyjä ollut, ja kehotti käyttämään koiraa vastaanotolla. Asiassa oli yksi mutta: koska kyseessä oli viikonloppu ja kello oli puoli kaksi yöllä, käynti tulisi valtavan kalliiksi. Äitini kuitenkin halusi viedä Histan lääkäriin, maksoi mitä maksoi. Minustakin oli järkevää lähteä lääkäriin yksin tein. Siispä lähdimme.

Vastaanotolla ystävällinen naiseläinlääkäri myönsi, että Hista näytti huonolta. Ulkoisten tutkimusten jälkeen hän ultrasi koiran kohdun. Laitteen suljettuaan hän kertoi, että tilanne oli erittäin vakava. Kohtu oli kahden HK:n Sinisen kokoinen ja täynnä mätää. Turvonneena se painoi sisäelimiä läjään vaikeuttaen mm. hengitystä ja maksan, munuaisten sekä vatsan toimintaa. Sen lisäksi kohdun limakalvon läpi elimistöön imeytyi jatkuvasti bakteereja aiheuttaen myrkytystilan.

Vaihtoehtoja oli kolme: konservatiivinen tapa eli lääkehoito, kohdun poisto eli leikkaus ja nopein ja halvin keino eli lopetus. Viimeistä äitini ei pitänyt vaihtoehtona, joten oli harkittava kahta ensimmäistä, joissa oli kummassakin hyvät ja huonot puolensa. Lääkehoito tarkoitti hormonipiikkejä, jotka ruiskutettiin koiraan. Ne kiihdyttivät mädän poistumista kohdusta eli samoja vuotoja, joita koiralla oli illan aikana ollut. Se ei kuitenkaan välttämättä tehonnut. Koiran voinnin oli kohennuttava olennaisesti seuraavan päivän aikana, ja jos ei, oli palattava kahteen muuhun vaihtoehtoon. Hormonipiikkejä annettaisiin kaksi, toinen saman tien ja toinen seuraavana iltana.
Leikkaus puolestaan tulisi olemaan monestakin syystä erittäin vaikea operaatio. Kohtu venyy paljon, mutta venyessään limakalvot ohenevat, mistä johtuen se on erittäin hauras. Jos koira nukutuksessaan nytkähtäisi tai tapahtuisi jotain muuta vastaavaa, jonka seurauksesta kohtu puhkeaisi, bakteerimäski leviäisi vatsaonteloon. Sieltä se imeytyisi varsin nopeasti vatsan luonteesta johtuen verenkiertoon. Silloin koira kuolisi muutaman tunnin sisään myrkytyksestä johtuvaan shokkiin. Niin kuin tämä ei riittäisi, asiassa oli vielä toinenkin mutta. Jos operaatio suoritettaisiin heti, jonkun meidän perheestä olisi avustettava leikkauksessa, sillä eläinlääkäri oli päivystäessään yksin talossa. Hän tarvitsisi jonkun pitämään huolta anestesiasta, eli varmistamaan, että eläin on todellakin unessa operaation aikana.

Päätöstä oli vaikea tehdä, sillä suoraan ei voinut tietää, mikä olisi paras ratkaisu koiran kannalta. Eläinlääkäri täsmensi, että kyseessä oli valtavan sairas koira, jolla oli kauheasti kipuja. Lopetusta ei kuitenkaan haluttu harkita. Leikkauksessakin oli omat riskinsä, inhimillisetkin. Lääkäri oli kovin väsynyt, haukotteli tuon tuostakin. Hän oli epäilemättä ammattilainen, mutta väsyneenä riskit epäonnistua kasvavat kovasti. Mekin olimme epävarmoja, niin varmaan olisivat kaikki, jotka yllättäen joutuisivat sen mahdollisuuden eteen, että joutuisivat hoitamaan leikkauksen kannalta suunnattoman tärkeätä anestesiaa ja että leikkauksen kohteena olisi vieläpä rakas ystävä, jonka hengen puolesta pelkäsi jo valmiiksi.

Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme lääkehoitovaihtoehtoon. Vuotoja oli jo tosiaan ollut, saattoihan olla, että ne vain kaipasivat kiihdyttämistä. Hista laitettiin tiputukseen, jota sai kahden pussin verran. Kipulääkkeitäkin siihen ruiskutettiin. Hormoniruiskun jälkeen oli aika lähteä kotiin odottamaan ja seuraamaan Histan vointia.

Sinä yönä nukuin vähän. Tulimme vastaanotolta viiden-kuuden aikaan aamulla, enkä saanut nukuttua sen jälkeenkään kuin ehkä puolitoista tuntia. Olin todella huolissani Histasta, en ehkä uskaltanutkaan laittaa nukkumaan. Vasta ennen kahdeksaa, jolloin vanhempanikin alkoivat jo heräillä, nukahdin vähäksi aikaa herätäkseni yhdeksältä hoitamaan asioita, joita varten olin Ouluun tullut.

Vaikutti siltä, että Hista hiukan piristyi. Sitä kiinnosti vähän ympäristön touhut, ja vuodotkin lisääntyivät. Eläinlääkäri oli kehottanut soittelemaan koiran voinnista, suorastaan käskenyt soittamaan, jos siinä tapahtuisi muutoksia huonompaan. No, päivän aikana Hista vaikutti hiukan pirteämmältä kuin oli ollut edellisenä päivänä, mutta vain hiukan. Lääkäri soitti itse. Histan olisi kuulunut jo käveleskellä omaehtoisesti pitkin asuntoa sekä syödä ja juoda, muttei se mitään niistä tehnyt. Ainoa parannus oli se, että se oli hiukan kiinnostuneempi ympäristöstään kuin aiemmin. Lääkäri suositteli vahvasti leikkausta, ja kertoi, että klinikalla oli nyt toinenkin eläinlääkäri, joka tosin saattoi joutua lähtemään kesken leikkausta muualle, tuotantoeläinlääkäri kun ensisijaisesti oli. Silloin tarvittaisiin taas anestesiahoitajaa.

Äitini oli taas vaikeiden päätösten edessä. Hän konsultoi monia ihmisiä. Isäni oli jo sinä aamuna lähtenyt takaisin Tornioon. Hän oli sitä mieltä, että odottaisimme iltaan, jolloin Hista saisi toisen hormonipiikkinsä. Leikkaus kun oli kuitenkin monien satojen eurojen arvoinen, eikä onnistumisesta ollut juurikaan takeita. Äitini ei tiennyt, mitä olisi tehtävä, sillä jos hän tekisi päätöksen Histan leikkauksesta ja se menehtyisi, hän joutuisi kantamaan loppuelämänsä taakkaa päätöksestä, joka maksoi koiran hengen.
Histan tila oli kuitenkin huono. Soitettiin siis useammille ihmisille, muun muassa veljelleni sekä Histan emän kasvattajalle, joka oli pitkän linjan shelttikasvattaja. Kaikki olivat sitä mieltä, että leikkaus olisi paras vaihtoehto. Äitini kuitenkin halusi keskustella vielä isäni kanssa ja tehdä päätöksen yhdessä, mutta isäni ei töittensä takia ehtinyt puhumaan pitkään ja lupasi soittaa, kun tulisi hiljaisempi sauma. Äitini siis odotti puhelua sekavin tuntein sairaan koiran kanssa.

Hista oli tuossa vaiheessa mennyt patjalleni nukkumaan. Äitini puhutteli sitä, muttei se vaikuttanut reagoivan. Se vain makasi patjalla kovin velttona ja hiljaisena, silmät juuri ja juuri auki. Äitini hermot pettivät. Hän oli varma, että Hista kuolee hänen käsiinsä patjalle. Minustakin tilanne näytti erittäin pahalta, ja tein päätöksen soittaa eläinlääkärille itse. En ollut varma, selviäisikö Hista klinikalle asti, mutta juuri sillä hetkellä tilanne huusi leikkausta.
Eläinlääkäri kertoi puhelimessa, että jos koira on kovin heikossa kunnossa, sillä ei välttämättä ole voimia selvitä leikkauksesta, vaikka itse operaatio onnistuisikin. Vaihtoehtoja ei tosin ollut, sillä jos Histaa ei toimitettaisi leikattavaksi, se kuolisi joka tapauksessa. Hormonit olivat näyttäneet tehonsa ja sitä ei ollut tarpeeksi. Soitin siis taksin ja kääräisin koiran nopeasti peittoon. Lähdimme ulos, jossa taksi jo odotti. Olin pyytänyt tulemaan nopeasti, ja nopeasti auto oli tullutkin. Istuin takapenkille Hista sylissäni ja kuuntelin koiran hengitystä. Viime yönä vastaanotolle oli tuotu 16-vuotias koira epilepsiakohtauksen kourissa. Koira ei selvinnyt. Se oli kuollut matkalla eläinlääkärille. Tämä mielessäni tarkkailin Histaa ja havainnoin maisemaa, että muistaisin, missä kohtaa koira oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa.

Hista selvisi vastaanotolle. Lääkäri tuli tervehtimään sitä odotushuoneessa ja sanoi, ettei tila ole akuutilla tavalla kriittinen. Eläimiä oli nimittäin useampia jonossa ennen Histaa, ja tämä tuotantoeläinlääkäri, jonka kanssa olin puhelimessakin jutellut ja joka operoisi koiran itse yöllisen lääkärin avustaessa, oli juuri hoitamassa useampaa tapausta. Odottelimme siis. Lääkäri oli kuitenkin sanonut, että olimme tehneet ihan oikean ratkaisun päättäessämme leikata Histan, sillä koiran tila ei ollut parantunut edellisyöstä juuri lainkaan.
Toivo pilkahti, kun tutkimushuoneesta tuli terhakka alaskanmalamuutti. Hista oli noussut istumaan ja alkoi haukkua koiraa pystyyn. Eläin, jota mikään, ei edes vieraat koirat, ollut kiinnostanut useampaan päivään. Olimme niin mielissään, ettemme hennonneet edes kieltää sitä. Kyllä Histalla oli vielä voimia.

Miespuolinen tuotantoeläinlääkäri tuli esittäytymään ja otti Histan tutkimushuoneeseen. Mies oli hyvin miellyttävä ja pätevän oloinen. Hän mittasi anestesia-aineen ruiskuun ja tyhjensi sen Histaan. Viidessä minuutissa koira nukahti pöydälle, ja koko tämän ajan yritin säilyttää katsekontaktia siihen, että muistaisin, miltä se näytti, kun viimeisen kerran näin sen elossa. Odotukset olivat realistiset: Hista joko selviää, tai sitten ei. Jos ei, halusin muistaa koiran oikein hyvin koko loppuelämäni.
Koira siis nukahti ja meitä kehotettiin lähtemään kotiin. Operaatio kestäisi noin kaksi tuntia. Ajan voisi viettää myös odotushuoneessa, mutta yhtä hyvin voisi lähteä kotiin, ja kotona odottaminen olisi kenties miellyttävämpää. Niinpä siis lähdimme. Oven sulkeutuessa katsoin Histaa viimeisen kerran, ja se nukkui rauhallisesti pöydällä. Soitin taksin, joka tälläkin kertaa tuli nopeasti. Kello oli kaksikymmentä yli neljä.

Luvassa oli ehkä elämäni pisimmät kaksi tuntia. Koetin keksiä tekemistä, joka veisi ajatukset pois Histasta, eihän minun murehtimiseni sitä pelastanut. Sitä oli vaikeata keksiä, suosikkinettipelinikin sujuivat hajamielisesti. Lähinnä tuijotin ikkunasta näkyvän autonvuokrausliikkeen kyltin digitaalista kelloa ja mietin. Spekulointi oli turhaa, mutta ajattelin, että jos Hista olisi kuollut operaation alkuvaiheessa, tai kohtu olisi puhjennut, olisimme jo kuulleet siitä. Mitä lähemmäksi kahta tuntia se kesti, sitä paremmin se sujui. Toisaalta en tiennyt, miten hektinen operaatio kohtun puhkeamista olisi seurannut, kenties he eivät olisikaan kerenneet soittamaan. Oli myös ajateltava, että eläintä leikkasi kaksi pätevää eläinlääkäriä, joten se oli hyvissä käsissä. Minua väsytti, mutten olisi kuitenkaan saanut nukuttua. Mietin vain koiraa. Jännitti.

Äitini puhelin soi puoli seitsemältä. Siihen ei heti vastattu kielteisten tulosten pelossa. Lääkärin kanssa jutellessa äitini ilme kuitenkin vaihtui hymyyn ja kysymykseen "on onnistunut?" ja sitä seuraavaan kiittelyyn. Puhelun päätyttyä hän sanoi Histan selvinneen. Purskahdin itkuun ilosta ja helpotuksesta. Aloimme valmistautua lähtöön hakeaksemme Histan kotiin. Sen ei tarvinnut jäädä tarkkailuun, vaan sen saattoi hakea kotiin toipumaan.

Vastaanotolla lattialla makasi puuvillakankaaseen kääritty uninen koira, jonka päähän oli laitettu muovinen läpinäkyvä kauluri estämään pääsyä haavalle. Vatsa oli ajeltu ja leikkaushaavaa peitti teipattu side. Lääkäri kertoi leikkauksen menneen ongelmitta. Kohtu oli ollut valtava. Tavallisesti lyijykynän paksuinen elin oli ollut kuin suuri miehen nyrkki ja painanut yli kuusisataa grammaa. Kysyin, miten he olisivat menetelleet, jos se olisi puhjennut. Mies vastasi, että he olisivat ryhtyneet huuhtelemaan vatsaonteloa, mutta että koiran ennuste olisi huonontunut radikaalisti. Realistisesti ajateltuna se olisi siis kuollut hyvin pian.

Hista sai mukaansa paljon hoito-ohjeita ja lääkkeitä sekä kaulurin. Se oli laskenut alleen unissaan, ja laski vielä useampaan otteeseen illan aikana. Se nukkui koko illan, mutta mielestäni sen olemus oli muuttunut. Kriittisesti sairas koira oli muuttunut toipilaaksi, joka nukkui levollista unta ja reagoi suosikkiärsykkeisiinsä. Kävin illalla ystäväni syntymäpäivillä, ja kun tulin sieltä yöllä yhden aikana, Hista oli jo minua vastassa.

Toki Histalla on vielä pitkä toipumisen matka edessään ennen kuin se on taas terve, mutta nykytilanne näyttää minusta hyvältä. Se ei edelleenkään ole syönyt mitään, mutta se on nesteytetty leikkauksen aikana vuorokauden ajaksi, joten ehkei sillä vain ole nälkä.

Täytyy sanoa, että takana on ollut melkoiset kolmekymmentäkuusi tuntia. Mutta kuten on osuvasti ajateltu, tänään on huominen, josta olin huolissani eilen.