IRC-Galleria

Minulla on monta suosikkietsivää. Rakkain niistä on minulle ollut aina Hercule Poirot, tuo suloinen belgialainen herrasmies. Moni muu niin kirjallisuuden kuin televisionkin etsivä on miellyttänyt minua vuosien varrella Komisario Palmusta aina Fitzin kautta Basil Hiireen. Silti Sherlock Holmes on jostain syystä jäänyt vähälle huomiolle. Pitkällisestä tahattomasta vastustuksesta huolimatta olen viime aikoina alkanut tutustua tähän Sir Arthur Conan Doylen luomaan hahmoon sen eri inkarnaatioissa, ja niistä suosikikseni nousi 2010-luvun versio Sherlock (suom. Uusi Sherlock).

Hellanlettas, että tämä se on hieno!

Sarjaa on tehty tällä hetkellä kaksi kautta, ja ne koostuvat kolmesta 90-minuuttisesta jaksosta. Tutustuin tähän sarjaan huonoissa merkeissä. Katsoin väsyneenä ensimmäisen kauden keskimmäistä jaksoa, ja koin sen tylsäksi päivitysyritelmäksi. Tuo kokemus myrkytti sarjan minulle kovin pitkäksi aikaa, kunnes eräs toveri mainitsi sarjasta tämän vuoden alussa. Koska suositus tuli Battlestar Galactican ja Tim Minchinin minulle esitelleeltä taholta, koin voivani antaa Sherlockille vielä uuden mahdollisuuden.

Sarjan pilottijakson jälkeen olin positiivisesti yllättynyt. Eihän tämä sarja olekaan tylsä! Tämähän on oikeastaan aikas hyvä. Eipäs, vaan loistava! Aloin hypettämään sarjan hienoutta jo ensimmäisistä minuuteista lähtien. Aiemmalla tutustumiskerrallani menettämäni hahmojen verraton esittely toi todella paljon lisäpisteitä sarjalle. Sherlockia esittävä Benedict Cumberbatch on kerrassaan mainio roolissaan, ja The Officesta tuttu Martin Freeman on tähän mennessä minulle mieluisin Watson.

Sarjan luojat Steven Moffat ja sarjassa Mycroftia esittävä Mark Gatiss ovat onnistuneet täydellisesti päivittäessään Sherlock Holmesin 2010-luvulle. Sherlockin kaltainen, sosiaalisesti rajoittunut etsivänero ei sovi nykymaailmaan yhtä hyvin kuin menneisyyteen, ja tämä asetelma on kirjoitettu hyvin tyylikkäästi. Muut poliisit ovat kateellisia hänelle ammattitaitonsa vuoksi, ja häntä pidetään friikkinä alan piireissä. Silti tiukan paikan tullen Scotland Yardin Lestrade (Rupert Graves) pyytää häntä apuun.

Myös Watsonin hahmon sotavamma Afganistanissa on saatu hienosti mukaan. Sherlockin ja Watsonin suhde on alusta asti toisiaan täydentävä: 1) Molemmat ovat teknisesti huonoja kämppiksiä, mutta sopivat toisilleen. 2) Aina, kun Sherlock tekee hämmästyttävän havainnon, Watson kehuu häntä. Sherlock myhäilee tyytyväisenä. 3) Watson saa etsivähommista jännitystä, jota kaipaa entisenä sotilaana.

Sherlockin ihmissuhdetaidot ovat pitäneet hänet suhteellisen tuntemattoman outolinnun asemassa, mutta Watsonin mukaan tultua hän vaikuttaa pikku hiljaa avautuvan maailmalle. Sherlockin lämpimän puolen saa esiin sarjassa lähinnä Rouva Hudson (Una Stubbs), heidän Baker Streetin asuntonsa vuokraemäntä. Myös alkuperäisten kirjojen Watsonin muistelmat ovat nyt muuntuneet blogikirjoitukseksi, ja näin myös Sherlockin maine alkaa kasvaa kansan silmissä.

Tämä suosio herättää myös hillittömän yliampuvasti Andrew Scottin esittämän Moriartyn huomion. Sherlockin suurimmaksi faniksi itseään nimittävän Moriartyn suunnitelmien monimutkaisuus ja täydellisyys tuo mieleen ajoittain The Dark Knightin Jokerin, jonka vastaavat suunnitelmat hipovat realistisuuden rajoja. Silti, kaikki jaksot, joissa Moriarty on, ovat sarjan parhaimmistoa.

Sarjan tähän mennessä ilmestyneistä kuudesta jaksosta löytyy kuitenkin korjattavaa. Molempien kausien toiset jaksot ovat valitettava notkahdus laadussa, ja koko sarjan pohja on ehdottomasti sen toinen jakso. Tälläkin katsontakerralla se oli yhä tylsä, eikä se tuonut mielestäni tarinaan tai hahmoihin mitään mullistavaa. Tietenkin kausien ensimmäiset jaksot ovat loistavia, koska niillä on tarkoitus koukuttaa katsoja kauden loppuun asti. Kausien viimeiset jaksot puolestaan pitävät huolen siitä, että katsoja katsoo myös seuraavan kauden ensimmäisen jakson. Kolmen jakson kausissa tämä todella vaikuttaa kausien 2. jaksoihin merkittävästi. Jäljelle jäävät neljä loistavaa jaksoa ovatkin sitten parasta televisioviihdettä, mitä olen kokenut pitkään aikaan.

Lue lisää juttujani

Day 16 — A moment that made you squeal

Olen lykännyt tähän vastaamista niin pitkään kuin olen kehdannut, koska suoraan sanottuna mulla ei ole vieläkään varmuutta tästä. Miksikö? Noh, siksi, että vaikka Sherlock on tällä hetkellä ainoastaan kuuden jakson mittainen sarja, squeal-hetkiä on ollut jo niiden aikana ihan liikaa jotta tietäisin, mikä niistä on suosikkini. :/

Mutta koska olen tainnut enemmän mainostaa nimenomaan kakkostuottaria vastauksissani tähän asti, päätin nyt valita jotain ekasta tuottarista, ja näinollen vastaukseni on: The Great Game-jakso ja kuuluisa "Pool Scene".


Oikeastaan kaikki, mitä tässä jaksossa tapahtuu sen jälkeen kun Sherlock saapuu uima-altaalle muistitikkuineen katsomaan Moriartya, on täydellisen "squeal-worthy", ainakin mun mielestäni.

Se kun John ilmestyy ja hetken aikaa Sherlockista näkee, että se pelkää Johnin olevan Moriarty.

Se kun Sherlock tajuaa, että Johniin on kytketty pommi ja tarkka-ampujat tähtää sitä aseilla ja Sherlockin suojelunvaisto herää.

Se kun Moriarty viimeinkin paljastetaan ja tajuan, että se onkin "Jim from IT". 8'D

Se kun John yrittää urheasti pelastaa Sherlockin ja räjäyttää itsensä ja Moriartyn taivaan tuuliin.

Se kun Moriarty sanoo Sherlockille polttavansa Sherlockin sydämen rinnasta - ja kun Sherlock tajuaa Moriartyn tarkoittavan sillä sitä, että se aikoo tappaa Johnin.

Se kun John repii pommin Johnin ympäriltä _hyvin mielenkiintoisessa kuvakulmassa_ ja on sen jälkeen niin hermoraunio että RAAPII NISKAANSA LADATULLA ASEELLA SORMI LIIPAISIMELLA IDIOOTTI ARGH!!!1

Se kun John vitsailee siitä miten ihmiset puhuisivat jos tietäisivät Sherlockin repineen vaatteet hänen päältään. Koska ei se mitään että molemmat on juuri meinanneet heittää henkensä, luottakaa Johniin vaan jos kaipaatte kevennystä tunnelmaan. <3

Se, kun Moriarty päättääkin muuttaa mielensä ja sittenkin listiä Sherlockin tässä ja nyt.

Ja viimeiseksi tietenkin se, että koko tuotantokausi loppuu törkeimpään cliffhangeriin mitä olen koskaan nähnyt! D:

Tässäpä vähän siis makua siitä, kuinka paljon tämä sarja saa mut kiljahtelemaan ja vingahtelemaan ja päästämään muita nolostuttavia ääniä sitä katsoessa. Tämä kaikki nimittäin tapahtuu about viimeisen 10-15 minuutin aikana kyseistä jaksoa. :3

Day 14 — Favourite Sherlock Livejournal

Tähän on mun vähän vaikea sanoa vaan yhtä ainutta, koska seurailen useampaa eri tyylistä BBC:n Sherlockiin liittyvää journalia/yhteisöä siellä ja kaikki on omalla tavallaan hyviä, riippuen ihan mitä milloinkin etsin.

Mutta mennään nyt ensinnäkin fanfic-teemalla, koska fanficit nyt kuitenkin on jotakuinkin mun elämä, ja sanotaan vaikka seuraava:

Tämä yhteisö on siis yllättäen tarkoitettu Sherlock-aiheisen sälän etsimiseen, mutta eniten siellä ihmiset näyttää etsivän juuri fanficcejä. Olen itsekin löytänyt tätä kautta uudestaan muutamia mestariteoksia, jotka olin aiemmin unohtanut itse merkitä kirjanmerkkeihini.


Day 15 — Favourite Sherlock fic

Tämäkin on tosi vaikea ja mulla on monia suosikkeja, mutta.... Meikäläinen tykkää varmaan kuitenkin eniten ficeistä, jotka menee kategoriaan asexual!Sherlock, eikä mulla ole tähän muuta syytä kuin se, että canonisesti Sherlock tulee olemaan mulle aina aseksuaali. Tämä ei silti missään nimessä sulje pois sitä, etteikö se ja John voisi elää parisuhteessa, ja ilokseni olen löytänyt jonkun verran ihan loistavia tällaisia ficcejä.

Mutta varoituksen sana: se fic jonka pian linkitän, vaikka onkin asexual!Sherlock/John, on sitten NC-17, K18, ei lapsille soveltuva ensinkään, joten jokainen klikkailkoon ihan omalla vastuullaan.

Day 13 — Something you’d like to see in the next series

Mä menen ja käsitän tämän kohdan sillä tavalla, että mitä alkuperäisistä tarinoista haluaisin nähdä seuraavalla tuotantokaudella. Ja koskapa suosikkitarinani "Baskervillen koira" on jo tuotu nykyaikaan, päädyin seuraavaan pikku kohtaukseen:


Tämä on tarinasta "The Adventure of the Three Garridebs" (suomeksi muistaakseni "Kolme perinnönjakajaa"), ja haluan todella kipeästi nähdä jotakin tällaista.

Jokuhan voisi sanoa, että periaatteessa tämä on jo nähty, heittäytyihän Sherlock "kuolemaansakin" ihan vain siksi, että tiesi, että muussa tapauksessa Johnille, Lestradelle ja Mrs. Hudsonille käy huonosti. Mutta: me tiedetään se, John ei. Ja mä haluan nimenomaan, että John kuulee Sherlockin sanovan jotain tuollaista, että John kuulee Sherlockin myöntävän ääneen miten tärkeä John sille on.

Mutta lisäksi todettakoon, että haluan todella kovasti nähdä myös millä tavalla John reagoi kolmannella kaudella siihen, kun Sherlock palaa kuolleista. Alkuperäisessä tarinassa Watson pyörtyy kun hra Holmes yhtäkkiä kolmen vuoden "kuolleena" olon jälkeen palaa kuvioihin. Mutta jotenkin... mä en vaan voi kuvitella Martin Freemanin Watsonia tekemässä samaa. 8D

Eli... meikäläinen odottaa kunnon turpasaunaa ja ehkä sitten ~awkward manhug~ seuraa sen jälkeen, tai jotain. Joka tapauksessa en malta odottaa millä tavalla Sherlockin paluu käsitellään. :D

Day 08 — A Sherlock photo that makes you go :(

Okei, no ehkä toi :( -hymiö pitäisi korvata pikemminkin tällä hymiöllä: D; , mutta no joo... Ja kuvitellaan, että seuraava kuva ei ole liikkuvaa sorttia, mutta kun en onnistunut metsästämään ihan tavallista screencappia samasta kohtaa niin tällä mennään.



Joku voisi nyt kysyä, että mitä hiton surullista on siinä, että äijä istuu ja tuijottaa tyhjää tuolia. No, meikäläinen kertoo.

Mua ei niinkään "The Reichenbach Fall"-jaksossa surettanut Sherlockin feikkikuolema. Sen sijaan mua kyllä suretti aivan älyttömästi John, joka luuli, että Sherlock kuoli Moriartyn juonittelun tähden ja hän itse oli vielä paikalla, näki miten Sherlock hyppäsi, eikä pystynyt tekemään yhtään mitään pelastaakseen parhaan ystävänsä. Asiaa ei parantanut se, että Martin on näyttelijänä sitä tasoa, että sydän särkyy kun katsoo sitä. Itkin ihan rehellisesti sanoen joka kohdassa, jossa Johnia näytetään Sherlockin "kuoleman" jälkeen. Mutta tämä kohtaus jäi parhaiten mieleen. John istumassa yksin Baker Streetillä, ilman Sherlockia, tietämättä mitä tehdä nyt, kun koko elämä sellaisena kuin se on ollut viimeiset 18 kuukautta on pyyhkäisty pois.

Ohhoh, kuulostipa runolliselta. No, pointtini kuitenkin varmaan tuli selväksi.

Day 06 — Whatever tickles your fancy

Päätin, että tämän päivän kohdalla, kun kerran mulla on vapaat kädet valita ihan mitä ikinä lystään, menen Sherlock-aiheisilla TROLLITWEETEILLÄ ala Mark Gatiss. <3 (ja joo, no Moffat kanssa)

Behold.

OU JEEEE OU JEEEE!!!!!!!!!!! Kerrankin Suomi on kuta kuinkin ajoissa x) ja Yle on kerrankin ei pelkästään kiva vaan überkiva :DD kesällä ei tuukaan pelkästään tokaa tuottista vaan myös ekan kauden uusinnat!!!!! Kiinnostaa tietää jumahtaakohan TGG silloinkin :''D haha. Ja siis jos Yle ny pysyy tossa tiedossaan. Ja (luonnollisesti) Ruotsi on kuitenkin ainakin 3 kk meitä edellä, mutta se nyt on vähän voi voi xDD haha.

Ja joo siis mähän en ole nähnyt tietenkään ekaa kautta lukemattomia kertoja enkä tokan tuottiksen jaksoista ole ollenkaan tietonen mitä niissä tapahtuu....







Niin siis Sherlockista oli puhe x') ja jos Yle vielä sais hilattua DW'n ruutuun (geez, Tennant häippäs jo aikoja sitten sieltä ja Suomessa se vasta tuli *nolo*)

Day 01 — Your favourite episode

Jooh, tuota... Pelkän ekan tuottarin jälkeen mun vastaus olisi ollut ilman muuta "Study in Pink". Se jakso on mielestäni nerokas kaikella tapaa ja olen sen nähnyt varmaan noin kymmenen kertaa (eli siis noin 15 tuntia mun elämästä on mennyt yhteen jaksoon :'D) enkä ikinä kyllästy.
Mutta nyt netistä toisenkin tuotantokauden katsoneena kallistun sanomaan suosikikseni, ei ehkä kovinkaan yllättäen (koska alkuperäinen romaani on suosikkini Conan Doylelta), "The Hounds of Baskerville". Kaikki kuusi Sherlock-jaksoa on tietty loistavia ja niissä kaikissa on omat hyvät puolensa, mutta tämä jakso on mun mielestä onnistunut kaikin tavoin eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa siihen liittyen - paitsi nyt ehkä se, että se koira on niin tietokoneella tehdyn näköinen että YHYY, mutta muuten loistavassa jaksossa jätän mokoman pikkuseikan lähes huomiotta.

Siis... Ensinnäkin jakson mysteeri on upea, koska se tuntuu vähän yliluonnolliselta ja pelottavalta, ja meikäläinen tykkää kaikesta yliluonnollisesta hömpästä, deal with it. Toisekseen jee, Sherlock ja John matkustaa pikkukylään tutkimaan sen sijaan, että kaikki tapahtuisi kaupunkiympäristössä - juuri matkustelusta mä tykkään erityisen paljon alkuperäsissä Conan Doylen tarinoissakin. :D Kolmanneksi: Lestrade pöllähtää paikalle "lomailemaan" ja samalla tuo vahvistuksen siihen, että Mycroftilla on sormensa pelissä - poloinen Lestrade piti lähettää pikku vauveli-Sherlockin lapsenvahdiksi, aaaaw. <3 Eli siis rakkauteni sekä Lestradea että Mycroftia kohtaan kasvoi lisää, enkä uskonut sitä mahdolliseksi.

Lisäksi voisin luetella vielä kymmeniä muita pikkuseikkoja joihin kiinnitin huomioni jaksossa ja jotka oli musta ilahduttavia, mutta totean vaan, että se, miten läheiset ystävät Sherlockista ja Johnista on tullut, on liikuttavaa.


Ja jakson on käsikirjoittanut Mark Gatiss, joten kaikki kiitokseni ja rakkauteni menee tälle miehelle.