So I watched Maurice, sadly at 3 am. I was nonetheless coherent, so I didn't giggle quite too much and still remember all of it, but I did play Tetris while watching. I have notes, but they mostly say things like "HIS FUCKING EYELASHES!" "BOAT HOUSE LOL" and "OMIGOD WAGNER AGAIN!" Perhaps I should spare a little bit of attention to more "serious" films.
Here are some thoughts I could gather from my jumbled notes.
The beginning of Maurice seemed to be too fun to watch in the middle of the night. I wanted to scream with laughter. (This was when I introduced Tetris to my experience to distract myself from the funny.) Yes, I know how the storyline develops into tragic, I've read the book... but the sex pep talk and Cambridge tea party/dinner in the beginning... Ye gods, what is it with Cambridge and Wagner? Or posh schools and house/dorm homosexuality? Actually, don't tell me. I'm rather content not knowing.
Here are some things I felt happy about: James Wilby, Hugh Grant, Rupert Graves and Simon Callow. (Y U SO YOUNG? Wait, right, 1987...)
I actually did snort juice out of my nose when at the dinner table m'sieu Durham suddenly went "Oh, I say, I think I'm going to faint" and promptly fell off his chair.
I do not understand the rules of cricket one bit. There's a baseball-like setting: bats, runs and balls, but... White clothing? Wicket? What? Do people score points? (Somehow one can tell I've only come across the sport in fiction...)
Some actually say ma-mah? I always feel a bit confused when a joke has its roots in actual life.
This film was a good one. It was well-made, the story was properly thought out, if a bit tragic and slow. (We can count the latter to my short attention span, can't we?)
Also, it was a near-realistic gay romance novel written by a straight man in the first half of the 20th century and has a relatively happy ending. I am overjoyed.
(I noticed I mostly watch stuff the Internet (read: Tumblr) is excited about. I sometimes believe the hype.)
Ihana joulu oli mussukan kanssa ja paljon lahjoja sain.:)
Paljon tuli myös syötyä herkkuja mussukan vanhempien luona ja kyläilemässäkin käytyä.:)
Lahjaksi sain mm. kirjan Valkyriat, muutaman suklaarasian sekä dödöä ja suihkugeelin.:)
Tänään sitten vuokrattiin leffat Valehtelemisen sietämätön keveys ja The Expendables ja nyt ihan kohta niistä ensin mainittua katselemaan.:)
Katseltiin iltapäivällä leffa Paha perhe joka oli ihan hyvä kotimainen leffa.:)
Kaupassa poikettiin välillä ja sitten salkkarien jälkeen juoksin 15,6km pk-lenkin jo varsin viileässä säässä, -2 astetta oli pakkasta, sen jälkeen suihku ja illalliseksi broilerin rintafilettä riisipedillä.:)
Nyt hyvinkin pirteä olo, lenkki piristää aina, poikkeuksetta.:)
"Varastetun tavaran vastaanotto/ostaminen on rikos"
Sama koskee nykyään myös varastetun elokuvan lataamista netistä,
mutta missä menee raja?
Onko radiokanavalla soivan, alunperin varastetun kappaleen kuunteleminen autoradiosta rikos?
Ja miten se selvitetään että onko ko. henkilö tiennyt tavaran/bittien/radioaallon värähtelyn olleen varastettua?
Jos perustaa palvelun, joka lähettää suurimmaksi osaksi mielivaltasta dataa, mutta aina silloin tällöin, kenenkään tietämättä seassa tulee Kill Bill Vol. 2
Eivätkö tässä tapauksessa vastaanottajat ole rikollisia?
Vuokrattiin eilen hanimussukan kanssa kolme leffaa: South Park:ImaginationLand, Solomon Kane sekä Avio-onnea Morganeiden Tapaan.
Eilen ehdittiin jo kaksi ensimmäistä katsellakin.
South Park: ImaginationLand oli ihan mielettömän hauska leffa, nauramista riitti.:) Paljon parodioitiin niin Tähtiporttia, kuin montaa muutakin elokuvaa ja tv-sarjaa. Elokuvassa luotettiin South Parkin tuttujen hahmojen Cartmanin, Kylen ja kumppanien vetovoimaan ehkä hieman liikaakin ja olisin hieman lisää jotain uutta vielä kaivannut. Terroristisatiiri oli sentään suht onnistunut, tällä kertaa terroristit kaappasivat IamginationLandin avulla ihmisten mielikuvituksen.:D
ImaginationLand hassun hauskoine asukkeineen oli myös kohtuullisen toimiva.
Annan elokuvalle 8.5
Välissä katseltiin sitten Salkkarit ja sen jälkeen siirryttiin elokuvan Solomon Kane pariin.
Solomon Kane joka perustuu Conanin luojan Robert E. Howardin sepustuksiin 1600-luvun Englannin puritaani miekkasankarista oli realistisuudessaan, karuudessaan, tunnelmaltaan sekä kuvakerronaltaan mitä onnistuneinta työtä. Elokuvan leikkaus ja puvustus myös ansaitsevat erikoismaininnan.
Kaikki tuo jo itsessään olisi omiaan takaamaan hyvän elokuvanautinnon, mutta tärkein elementti oli sittenkin James Purefoy Solomonin osassa. Hän ei tyytynyt vain tulkitsemaan Solomonia, hän oli Solomon Kane.
Muistan kun itse luin tarinoita Solomon Kanesta.
Ja jos nyt vertaan kahta itsenäistä ja erillistä tulkintaa ja samalla kahta erilaista taidemuotoa. Niin, Michael J. Bassettin ohjaama Solomon Kane tavoittaa R.E.H:in tarinoiden hengen hyvinkin tarkasti ja suurin yksittäinen ansio siitä lankeaa ohjaajan lisäksi James Purefoylle Solomon Kanena.
Hän onnistui täydellisesti tuon vaikean ja ristiriitaisen hahmon osassa.