-
Saa kertoa vapaasti omista kokemuksistaan.
-
No minulle kävi muutama viikko sitten kun olin vielä isäni firmassa kesätöissä, niin minulle annettiin homma jossa minun piti leikata isoja paperirullia vielä isommalla paperi kiljotiinillä. Homma oli niin sippeli kun voi olla pyöräkoneella piti tuoda noin puolen tonnin painoisia rullia kiljotiinin liukuhihnalle, joka veisi rullat kiljotiinin terän luo halkastaviksi. No useiden halkastujen rullien jälkeen eräs niistä päättikin jäädä jumiin juuri terän alle. Sitä sitten menin riuhtomaan irti, no tottakai minun otteeni irtoaa ja käteni osuu suoraan vastavaihdettuun kiljotiinin terään. Sitten vain äkkiä lähimpään sairaalaan ja siellä sitten todettiin että haavaan mahtuisi ainakin tulitikkurasia ja että terä oli katkaisut kaksi sormieni jänteistä. :D
-
Valmistin bataattilaatikkoa.
Olin ostanut uuden japanilaisen keittiöveitsen, ja leikatessani bataattia sormenpää lähti irti...
Verta oli kaikkialla, mutta en jaksanut koskaan mennä terveyskeskukseen koska 5km matka ja käsi oli niin kipeä, ettei voinut lähteä ajamaan.
Nyt siihen on kasvanut uusi sormenpää, tosin tuntoa siinä ei ole... O_O -
Vakavin mitä itelle on käyny oli ranteen murtuminen, mutta olin silminnäkijänä ja ensimmäisenä auttamassa ulosajossa missä toinen autossa olleista kuoli ja toinen sai halkaisijaltaan n. 2cm onton terästangon polvensa alta jalasta läpi