KABUUBUHUBUH. Selailin vähän Karnevalia ja BWÄÄH TAHDON COSSAA. Kivasti heitin roskiinkin vasta nyt Naihin ostetut piilarit, vaikka niistä toinen oli rikki sillon joskus. Enkä IKÄNÄ saanut rahojani takaisin niistä. Saatana.
Enkä muuten saanut vissiin sitä asuakaan valmiiksi. Hmm. No idea mitä siitä jäi puuttumaan, muistini on ... mitä se on. Möh. 8<
Teen siis kaiken maailman tilaustöitä, joten jos olet kiinnostunut melkein mistä vain halvalla, käänny miun puoleeni!
Olen vaatetusompelijaksi opiskeleva, joten osaan myös piirtämisen lisäksi ommella, joten erilaiset cossit onnistuu (ei mitään überhärpäkkeellisiä), mutta niihin ei sisälly propit, sukat, kengät, peruukit, piilolinssit yms.
Myös kassien, laukkujen, penaalien yms teko on mieluisaa puuhaa~
Teen myös erilaisia pehmoleluja (joista tulee yleensä uniikkeja, ellei hahmo ole sellainen, jonka kaavoja pystyy käyttämään jatkossakin) :3
Cossien teko loppuun
Ruokailut Desussa
Liput sinne (miun ja kaksoissiskoni)
Jollekin/joillekin päiville taidekujapöytä
Laskin tänään noin-hinnat ruokailuista ja taidekujapöydästä, ja kun siihen lisää 30 euroa x 2, tulee yhteensä reippaasti yli sata, mutta kun siitä miinustaa tämän hetkiset käteisvaramme, jäljelle jää 118,10 € (tarkalleen ottaen kyllä).
Pizzutsat uunissa ja lakkasin vastikään Mirandalle kynnet. En ole käyttänyt (ehtinyt käyttää) aiemmin tekokynsiä, mutta nyt tulee sellaiset puhtaasti käytännöllisyytensä vuoksi. Omani on syödyt lyhyiksi ja sitten taas ei tarvitse huomenna aamulla tuhlata aikaa niiden lakkaamiseen, eikä tarvitse huolia sotkevansa ihoa. Jotkut lakat kun eivät lähde iholta kynsilakanopoistoaineellakaan.
Virossa oli sellainen päivä, jona en lähtenyt minnekään, joten siellä sitten käsinompelulla loin shoecoverit aiemmissa merkinnöissä mainittuihin kenkiin. Checku.
Ainoat asiat, joista tänään enää murehtia tai huolehtia on riipuksen maalailu (oikeastihan on kyseessä siis avain, jolla vedetään kelloihin puhtia) ja mekkosählinkejä. Eli vetskarin ompelu ja jos nyt saan nätisti sävytettyä sen valkoisen harmaammaksi, niin kiva.
Mulla olis pari kysymystä, johon olis tosi kiva saaha vastausta (ja mieluiten semmosta joka vastaa kyseisiin kysymyksiin). Eli...
Mie olen joskus tulevaisuudessa perustamassa kaverin kanssa kenkäalan yritystä ja mulla haluttais tietää mitä mielipidettä kelläkin on mm. seuraavanlaisista jutuista -->
- Tarkoituksena olis tehdä asiakkaiden omien toiveiden mukaisia kenkiä (ja muitakin tuotteita kuten laukkuja, lompakkoja yms.)
- jos harrastus (esim. cosplay) vaatii kenkiä, jollaisia ei löydy edes pienestäsuuresta maanrakosesta eikä mistään, niin me tehtäis semmosia!
- ja/tai jos vaan haluaa kivat tai oudot tai jännät jalkineet jalkaansa niin se olis kans kivaa (ainaki meiän kannalta noitten töitten puolesta jos aatellaan)
- eikä mittään väliä onko nuori vai vanha, mies tai nainen
Me ei vielä olla tuon tarkemmin vielä tätä mietitty, mutta tuossa toi idea noin pääpiirteittäin. Ja sitte niihin kysymyksiin, joita on peräti kaksi:
1. Kiinnostaako ketään itsetehdyt, uniikit kengät vapaa-aikaan, juhliin ja/tai harrastuksiin?
2. Olisitko valmis ostamaan ja millä hinnalla?
Luultavasti yksi miun desun cosseista on Dream Drop Distance Riku. Olisiko ketään tulossa kyseisen pelin Sorana desuun...? Luultavasti perjantaina tai sunnuntaina pitäisin kyseistä cossia...
.. mahti päivä tänään <3 Ihana shootti päivä oli tänään <3 med @Serket_ Puolet kyl on derppausta xD koska Mii päätti naurattaa mua koko ajan xDD