IRC-Galleria

...

Niin kävi että olin alkamassa pelaamaan Skyrimiä, kun Batman loikkasi postilaatikosta, potkaisi minua naamaan ja örähti: "EI. Tänään pelataan Arkham Citya."
"Ai tämä tuli jo", sanoin kun yön lepakko ojensi minulle pelin. "Jäätkö pelaamaan kanssani?"
"Jäisin mielelläni, mutta... hei, mikä tuolla on?" Batman kysyi ja osoitti jonnekin nurkkaan. Seurasin hänen katsettaan.
"Tarkoitatko tyhjää keksipakettia vai puolikasta rotanraatoa?", kysyin, mutta Batman oli kadonnut. Kohautin olkiani, keitin kupin kahvia ja iskin pelin koneeseen.

Seuraavaksi huomasin että monta tuntia oli kulunut.

Hyviä pelejä on NIIN PALJON. Sama tuska kuin kirjojen ja elokuvien suhteen - en tiedä ehdinkö elämäni pelata, lukea ja katsoa kaikkea, kokea kaikkea ihanaa ja suurenmoista fiktiota. Ja jossain siinä välissä pitäisi kuulemma myös "elää", tosin ne jotka noin väittävät eivät yleensä ymmärrä mitä se tarkoittaa. Minähän elän.
Koen joka päivä valtavia seikkailuja. Kävelen Batmanin, Master Chiefin, Samus Aranin, Solid Snaken ja Gordon Freemanin kengissä kun he taistelevat selvitymisestään.
Kurkin Samuel Vimesin olan takaa kun hän ratkaisee Ankh-Morporkissa tapahtuvia rikoksia.
Elän vuosikymmenien ajan Black Companyn rumien ja karujen miesten matkassa, olen mukana kun he hautaavat tovereitaan, ja olen mukana toivottamassa tervetulleeksi uusia jäseniä.

Olen pelastanut maailman useammin kuin jaksan laskea, ja valloittanutkin sen pari kertaa. Olen nähnyt maailman tuhoutuvan. Olen pelastanut kymmeniä prinsessoja, ja ollut mukana kun prinsessat pelastavat prinssin.

Fiktion ja unieni kautta olen elänyt enemmän kuin arkisessa reaalimaailmassa olisi koskaan mahdollista. Sillä, onko jokin "todellista" vai ei, ei ole paskankaan merkitystä sen kannalta, miten arvokasta se on kokemuksena.

"Minulle hevoseni tietenkin on todellinen."

Kuulemma kaikki ovat jo korviaan myöten täynnä sitä, miten kaikkien muiden facebookit ja muut paskat ovat täynnä "skyrimskyrimskyrim" päivityksiä. Minähän en siitä tiedä, minulla kun ei ole sosiaalista elämää edes internetissä, mutta sitä suuremmalla syyllä lienee vain luonnollista että liityn tuohon ärsyttävään joukkoon. :D

Nyt vajaan viikon pelattuani alan pikkuhiljaa ymmärtämään ihmisiä jotka ovat lakanneet käymästä koulussa tai töissä tämän pelin takia. Oivallus iski kun taistelin juuri ties kuinka monetta lohikäärmettä vastaan, ja satuin samalla suututtamaan jättiläisen ja mammutin jotka molemmat lähtivät perseeni perään. Uskollinen henkivartijani Lydia hipaisi välillä miekalla jompaa kumpaa, ja kaatui sitten puolitajuttomana maahan saatuaan nuijasta, kärsästä tai lohikäärmeen hönkäisystä.
Yhteenoton jälkeen ei mennyt kuin pari minuuttia kun korpimökissä asuva ruma noita yritti tappaa minut koska en halunnutkaan mennä naimisiin hänen kanssaan. (mikä taas on seurausta juomakilpailusta jonka jäljiltä löysin itseni toiselta puolelta Skyrimiä ilman tietoa tapahtuneista.)

Hienoja hetkiä.

I have only happy endings

In reality, I just dying slowly
like beautiful withering rose

Pienen eskapistin harmoninen ja eteerinen laakso?

Mulla siihen liittyy univelkaantumista ja todellisuuspakoilua. Kuuden Charmedin jakson jälkeen voin virallisesti infota teille että fuck the world, musta tulee noita.

Kulutan aikaa,
todellisuudesta harhailen.
Haavemaailmassa seikkailen,
eskapistisiä ajatuksia päästäni repäisen.

Väliverho putoaa,
ja alaston ihminen maailmalle kuvataan.
Tervaiset keuhkot, ja punoittavat silmät.
Miksi arkea kaikki näin pelkäävät

Ajatus kirkas, mieli niin valoisa.
Pilvetön taivas ja lumiset puut,
taivaalla paistaa aurinko ja kuu.
Harmaa rusakko, ja huurteinen suu.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tänään vain kirjoitain, hyvä päivä. Vähän on yksinäinen vaan. Hauskaa miettiä että kohta on ystävänpäivä ja oikeesti mä oon yksin :) En haluis olla kyllä, mutta minkäs teet. Toisaalta jos tällänen 18 vuotias julli alkaa katkeroituun niin jo on maailmakirjat sekasin. Mulla on varmasti monta ystvänpäivää vielä eessä. Ehkä niistä jonkun saan viettää oman rakkaan kanssa. Toivoa löytyy aina, ja eihän sitä tiedä vaikka joku mut tästä tänää tai huomenna pokaiskin. Tuntemattomat on herran tiet.

No odotellessa tulevaa ei voi kun odottaa, ja yrittää kuluttaa aikaa. Huomisestani en vielä tiedä, mutta nyt en ainakaan ala käpertyy vaan nostan tunnelman kattoon ja alan laulaan. Oikein piristävän nauravaista lauantaita kaikille koppakuonoille ja murmeleille :)

- Teemu

Pitkästä aikaa kunnon leffaviikonloppu!
Eilen Angelina Jolie -minimaratoni: Salt ja Mr. & Mrs. Smith, tänään tähän mennessä Up -kohtikorkeuksia, Uneton Seattlessa ja Toisenlainen Tyttö, tiedossa seuraavaksi Vares - Ykstiyisetsivä, V2 - Jäätynyt Enkeli ja 22 Bullets. Huomiseksi suunnitteilla The Passengers, Neverwas ja Mr. Nobody.

Salt oli kyllä ihan älyttömän hyvä. Se oli lähinnä sellainen herätevalinta Filmtownista, kun teki mieli jotain vähä menevämpää tuon Up -animaation rinnalle, mutta ei kyllä kaduta. Jolien loistosuorituksesta innostuneena katoin Smithit perään, kun muistin, että se tuolla hyllynperukoilla on, joten Up jäi kivasti sitten sellaseksi kevyeksi lauantai aamun aloittajaksi. Tosin oli kyllä vähän pettymys, odotin siltä paljon enemmän.
Uneton ja Toisenlainen Tyttö oli entuudestaan tuttuja varmoja valintoja, jotka nappasin mukaan, kun eilisen leffoja olin palauttamassa. 22 Bullets oli sitten se tämänpäivän herätevalinta ja saa nähdä miten se uppoaa. Pitkän hömpppä/piirretty/komedia vaiheen jälkeen olen taas alkanut janota kauhua, trillereitä ja actionia. Varekset on loistavia suomalaispätkiä, joiden uudelleennäkemistä olen himoinnut tässä pariviikkoa. Isä meni perjantaina kyseiset filmit kokoelmiinsa hankkimaan, niin täytyyhän ne sitten heti koeajaa!

Pakko myöntää, että täydellisen katastrofaalisen ja stressaavan viikon jälkeen en keksi mitään parempaa tapaa viettää paria vapaapäivää!

Muutaman viikon ajan olen harkinnut leffablogin aloittamista, mutta en ole saanut aikaiseksi sellaisen väsäämistä. Ehkä tämä romaani tänne oli se viimeinen niitti ja täyty ryhtyä pikku hiljaa tuumasta toimeen.