IRC-Galleria

sunrise avenue<3Torstai 19.11.2009 21:25

Fiftaripopparit yllättyivät – kulta- ja platinalevyt Maria-ohjelman suorassa lähetyksessä!

Musiikkiuutiset | 2009-11-18 22:33:47

Hurjassa nosteessa olevan saksalaisen The Baseballs -yhtyeen jäsenet yllättyivät iloisesti tämän iltaisessa Maria-ohjelman suorassa lähetyksessä. Bändille ojennettiin miesten hämmennykseksi kulta- ja platinalevyt.

Huomenna Voicen Heräämössä vieraana nähtävän bändin jäsenet ovat epäilemättä tietoisia Suomessa nauttimasta menestyksestään. Miehille Maria-ohjelmassa myönnetyt kulta- ja platinalevyt tulivat kuitenkin selkeästi yllätyksenä, ja saksalaispopparit olivatkin iloisia saamistaan jalometallilevyistä.

Bändi jatkaa voittokulkuaan myös listoilla. The Baseballs on tälläkin viikolla Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalla Strike!-levyllään, yhtye pitää edelleen myös Suomen Virallisen Latauslistan kärkisijaa Umbrella-kappaleella.

The Baseballs esiintyy huomenna Helsingin On The Rocks -klubilla, mutta keikka on loppuunmyyty. Faneilla on kuitenkin mahdollisuus päästä näkemään yhtyettä livenä ensi keväänä. Bändi esiintyy Tampereen Pakkahuoneella 24. maaliskuuta, Seinäjoen Rytmikorjaamolla seuraavana iltana ja Helsingin Tavastialla 26. maaliskuuta.

<3Keskiviikko 18.11.2009 20:50

Death Cab For Cutie - I Will Follow You Into The Dark


Love of mine some day you will die
But I'll be close behind
I'll follow you into the dark

No blinding light or tunnels to gates of white
Just our hands clasped so tight
Waiting for the hint of a spark



If heaven and hell decide
That they both are satisfied
Illuminate the NO's on their vacancy signs
If there's no one beside you
When your soul embarks
Then I'll follow you into the dark

In Catholic school as vicious as Roman rule
I got my knuckles bruised by a lady in black
And I held my tongue as she told me
"Son, fear is the heart of love"
So I never went back



You and me have seen everything to see
From Bangkok to Calgary
And the soles of your shoes
are all worn down
The time for sleep is now
It's nothing to cry about
'Cause we'll hold each other soon
In the blackest of rooms

World ChampionsMaanantai 09.11.2009 13:38



Hiroshi Aoyma, Valentino Rossi ja Julian Simon

kauden viimisen 125cc kisan tulokset :)Sunnuntai 08.11.2009 16:27

Pos. Points Num. Rider Nation Team Motorcycle Total time
1 25 60 Julian SIMON SPA Bancaja Aspar Team 125cc Aprilia 41'17.553

2 20 38 Bradley SMITH GBR Bancaja Aspar Team 125cc Aprilia 41'17.773

3 16 44 Pol ESPARGARO SPA Derbi Racing Team Derbi 41'29.676

4 13 24 Simone CORSI ITA Fontana Racing Aprilia 41'35.130

5 11 78 Marcel SCHROTTER GER Toni - Mang Team Honda 41'35.470

6 10 6 Joan OLIVE SPA Derbi Racing Team Derbi 41'35.887

7 9 7 Efren VAZQUEZ SPA Derbi Racing Team Derbi 41'36.055

8 8 11 Sandro CORTESE GER Ajo Interwetten Derbi 41'36.106

9 7 35 Randy KRUMMENACHER SWI Degraaf Grand Prix Aprilia 41'36.284

10 6 18 Nicolas TEROL SPA Jack & Jones Team Aprilia 41'38.833

11 5 77 Dominique AEGERTER SWI Ajo Interwetten Derbi 41'41.188

12 4 8 Lorenzo ZANETTI ITA Ongetta Team I.S.P.A. Aprilia 41'51.922

13 3 39 Luis SALOM SPA Jack & Jones Team Aprilia 41'55.503

14 2 73 Takaaki NAKAGAMI JPN Ongetta Team I.S.P.A. Aprilia 41'55.643

15 1 14 Johann ZARCO FRA WTR San Marino Team Aprilia 41'57.596

16 33 Sergio GADEA SPA Bancaja Aspar Team 125cc Aprilia 42'02.031

17 93 Marc MARQUEZ SPA Red Bull KTM Moto Sport KTM 42'15.990

18 53 Jasper IWEMA NED Racing Team Germany Honda 42'21.367

19 42 Alberto MONCAYO SPA Andalucia Aprilia Aprilia 42'25.915

20 71 Tomoyoshi KOYAMA JPN Loncin Racing Loncin 42'42.524

21 87 Luca MARCONI ITA CBC Corse Aprilia 41'21.630

ja loput keskeytti...

Smith johti melkee koko kisan, mut sit Simon meni sen ohi muutaman kierroksen ennen kisan loppuu ja sit se voitti :) ja sit Pol tuli kolmanneks :)



Ja koko kausi luppu sit sillee et Julian Simon voitti MM-kultaa, Bradley Smith MM-hopeeta ja Nicolas Terol MM-pronssii.


Rossin iso päätös syntyy kauden 2010 puoliväliin mennessä
27.10.2009 10:40:20

Sunnuntaina uransa yhdeksättä maailmanmestaruutta Malesiassa juhlineella Valentino Rossilla on vielä vuosi sopimusta jäljellä Yamahan kanssa.

Yamaha haluaa ehdottomasti jatkaa menestyksekästä yhteistyötä megatähden kanssa, mutta se saa odottaa lopullista päätöstä vielä useamman kuukauden. Rossi on ilmoittanut, että hän tekee ison päätöksensä kauden 2010 puoliväliin mennessä.

Rossia ollaan oltu viemässä ensi kauden jälkeen rallin MM-sarjaan, mutta “Tohtori” on antanut selkeän vinkin siitä, että hänen sydämensä sykkii sittenkin vielä enemmän kaksipyöräisille. Tosin Rossi tekee taas maaliskuussa vierailun rallin MM-sarjaan ajamalla Meksikon osakilpailun.

- En tosiaankaan usko, että siirryn nelipyöräisiin ensi kauden jälkeen, toteaa Rossi, 30.

Rossi uskoo, että hänelle on yhä ainakin vuosi jäljellä MotoGP-luokassa, jossa hän nimeää jo nyt ensi kauden pahimmiksi vastustajikseen odotetut nimet: Jorge Lorenzo, Casey Stoner ja Dani Pedrosa.

- Mitä tekisin, jos lähtisin eläkkeelle 31-vuotiaana? Alkaisinko leikata ruohoa? Olen varma, että pystyn jatkamaan uraani huipulla ainakin 33 ja 34 ikävuoteen asti.

Rossi punnitseekin lähinnä sitä, solmiiko hän ensi kaudella vuoden vai kahden vuoden mittaisen sopimuksen MotoGP-sarjaan.

- Jos tekisin sen päätöksen nyt, niin allekirjoittaisin välittömästi kahden vuoden sopimuksen, sanoo Rossi.

Yamahan tiimipäällikkö Davide Brivio näkee hänkin, että Rossilla on edessään vielä loistavia vuosia MotoGP-luokassa.

- Työskentely Valentinon kanssa on mahtavaa. Takana on kuusi yhteistä vuotta ja hän on pystynyt yllättämään aina tuomalla jotain uutta.

- Valentino on tehnyt tällä kaudella todella lujasti töitä, kenties lujempaa kuin koskaan aikaisemmin. Hän pystyy vastaamaan haasteisiin tason noustessa ja kilpailun koventuessa. Juuri siksi hän on täällä edelleen juhlimassa mestaruuksia, Brivio kehuu Rossin raudanlujaa asennetta.

WRCSunnuntai 25.10.2009 22:57

Loeb meni sitte voittamaa mm-kultaa rallissa..

Hitsi se Hirvosen konepeltihomma.. :(

nyt oon ANGST.

jee jee jee :>Sunnuntai 25.10.2009 12:43

Rossi juhli jo yhdeksättä maailmanmestaruuttaan

Valentino Rossi, 30, juhli odotetusti jo uransa yhdeksättä maailmanmestaruutta Sepangin radalla Malesiassa.

ihan hassu ;)


Rossin seitsemäs titteli kuninkuusluokassa oli odotettu, mutta tapa jolla se irtosi, poikkesi pitkälti ennakolta laaditusta käsikirjoituksesta.

Kauden toiseksi viimeisen MM-osakilpailun alkua jouduttiin siirtämään 35 minuutilla, kun sade iski kuin kohtalon ivasta Sepangiin juuri ennen MotoGP-luokan kisan sähköistä starttia.

Rossi hallitsi kuitenkin vaikeatkin olosuhteet mestarillisesti nousemalla sadekelin kisassa kolmanneksi, mikä riitti mainiosti MM-kultaan.

Rossille olisi riittänyt Sepangissa mestaruuden sinetiksi neljäskin sija siinä tapauksessa, jos 38 MM-pisteen takamatkalta tullut tallikaveri Jorge Lorenzo olisi napannut voiton. Lorenzo leikkasi maalilinjan neljäntenä ja varmisti samalla itselleen MM-hopean.

Sepangissa täysin ylivoimaista voittoa tuuletti Ducatin Casey Stoner ennen Hondan Dani Pedrosaa, jonka tallikaveri Andrea Dovizioso kaatui neljänneltä sijalta ja Rossin edeltä kuusi kierrosta ennen maalia.

Mika Kallio ajoi Pramac-tiimin Ducatilla kymmenenneksi. Hänen tiimikaverinsa Aleix Espargaro oli 11:s.

hahahah :'DDTorstai 15.10.2009 21:20

Kimi ja Fisi <33