IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Miten onKeskiviikko 10.10.2007 02:07

Minulle väitettiin että työkaverin tappamisesta saa saman tuomion kuin ihmisen tappamisestakin. Eihän semmoisessa ole yhtään mitään järkeä. Mielestäni työkaverin voisi listiä sakkorangaistuksen uhalla. Ai miten niin meillä ei ole töissä kaikki kohdallaan?

Näin se taas tämäkin päivä tuli päätökseen, se ei juurikaan muuttanut mitään eilisestä. Vähän kyllä, mutta ei niin paljon kuin toisaalta olisin toivonut. Toisaalta ehkä parempi näin. On huomennakin jotain mitä odottaa. Positiivisuus, sitä ei sovi unohtaa. Se auttaa monena synkkänä päivänä. Kyllä se aurinko vielä paistaa, sinne risukasaankin.

monesti olen miettinyt että mitä jos olisin aikoinaan tehnyt toisin. Siis silloin 10-13 vuotta sitten. Missä olisin nyt. Välillä tuntuu että tein virheitä, mutta se mihin olen nyt päätynyt ei olisi varmaankaan tapahtunut jos olisin tehnyt sillon jotain toisin. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen olen kohtalaisen tyytyväinen. Toki aina voisi mennä paremmin, mutta en tiedä haluisinko sitä. Tidän tarkkaan mitä haluan tällä hetkellä ja tiedän että minull on mahdollisuus siihen. Kaikilla on mahdollisuus siihen mitä haluavat. Kaikki on mahdollista jos vain on tarpeeksi halua.

Eiköhän siinä tullut taas tämän päivän haihatelmat. Katsoo nyt jos jaksaa huomenna kirjailla lisää, tosin eipä nämä kirjotelmat varmaan kovin montaa kiinnosta, ihan hyvä vaan :) Kyllä te tiedätte.

SinulleTiistai 09.10.2007 02:36

Aivan kuin reimarit toimivat opasteina laivoille,
toimit sinä opasteena minulle.
Niin kuin tähdet aikoinaan johdattivat merimiehet kotiin,
johdattaa sydän minut luoksesi.

Voisin luvata sinulle Kuun ja tähdet taivaalta,
En kuitenkaan sitä tee, sillä en voi olla varma onnistunko siinä.
Mikäli sitä kuitenkin pyytäisit,
yrittäisin parhaani mukaan toteuttaa pyyntösi.

Vaikka toista ei voi omistaa, tahdon silti sinut itselleni.
En koristeeksi vierelleni, vaan tasaveroiseksi kumppaniksi rinnalleni.
Monesti olen sinua katsellut, perääsi ikävöinyt.
Ehkä viimein voimme kulkea rinnan, käsikädessä.

Niinkö se meneeMaanantai 08.10.2007 20:31

Näin se on taas tämäkin viikko pyörähtänyt käyntiin. Työpäivä meni kiitettävän nopeesti.

Pitääköhän minun taas jättää kaikki edes vähän tutuksi tullut, että pääsen hänen luo kenet toivon saavani/löytäväni. Miksi en löydä niitä sieltä missä asun? Miksi niiden pitää "aina" olla vähintään puolensuomen päässä. Toisaalta en valita mikäli hyvän löydän tai saan, tosin toista ei voi omistaa niin onko se silloin saamista. Enkä tarkoita nyt seksin saamista, ei siinäkään missään nimessä mitään vikaa ole, mutta tämmöisenä vanhuksena sitä kaipaa parisuhteelta jo enemmän.

Toivottavasti elämä tästä taas selkenee mahdollisimman nopeasti, jos ei selkene, niin ei mahda mitään... Tällä mennään.

Lepopäivä.Sunnuntai 07.10.2007 21:57

Vaikka harvemmin käytän ilmaisuissani sinänsä mitään kristinuskoon liittyvää, niin nyt teen aivan kuin jumala maailmaa luodessaan. Pyhitti seitsemännen päivän lepopäiväksi. Joten niin minäkin olen pyhittänyt tämän päivän itselleni lepopäiväksi, ruumiillisesti. Kun vielä olisi saanut harmaanmassan, mitä myös aivoiksi kutsutaan, lepoon niin olisin ollut tyytyväisempi. Ei oo pelekoo, kun ruumiilla ei ole tekemistä niin aivot tekevät senkin edestä. Eivät mitään hyödyllistä vaan pyörittelevät kaiken näköisiä tietohippusia ja olettamuksia ja arvailuja, missään nimessä sulkematta pois toiveita ja unelmia.

Jos sinä tiedät että tarkoitan sinua niin hyvä, toisaalta. Miten tämä meni taas tähän. Toivottavasti asiat joskus selviävät. Toivottavasti näemme mahdollisimman pian.

Mitä mitä mitä... Sekoilua.

*haukotus*Lauantai 06.10.2007 12:04

Joo-o sellaset oli minun juhlat, kaikki meni rauhassa ja ruokaakin jäi. Eli se ei ollut riittävän hyvää. Toisaalta elämäni ensimmäinen kerta kun tein voileipäkakkuja. Boolikin oli ja meni, kohtalaisen hyvää, pitihän se sit kuitenkin lähtee näyttään kaverille lohjan hiljaista yö elämää, käytiin möljässä. Sielä oli HILJAISTA, tietoinen valinta. Viiden aikaan olin kotona, jauhettiin puppua hetken aikaa (noin tunti) kello on nyt 9.03 ja mä olen ollut sen puoliskatuntia hereillä.
- Vanhemmat »