IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Seksuaalinen kanssakäyminen Tiistai 24.07.2007 03:19

Ei ole mitään ehdotonta luokittelua seksuaalisen kanssakäymisen ja tavallisen läheisyyden tai koskettelun välillä. Esimerkiksi käsien pitelyllä saattaa olla sekä seksuaalista että ei-seksuaalista merkitystä, riippuen kulttuurista ja tilanteesta.





Puhelinseksi

Puhelinseksi viittaa seksuaalisiin keskusteluihin kahden henkilön välillä puhelimen avustuksella, joko maksullisesti tai molempien osapuolten vapaaehtoisesta suostumuksesta, esimerkiksi erotettujen rakastettujen välillä. Tällaiset keskustelut saattavat olla luonteeltaan hyvinkin rajuja eikä niitä suositella herkille tai herkästi loukkaantuville henkilöille. Puhelinseksi on kuitenkin niin suosittua, että useimmissa maissa on erillisiä maksullisia puhelinnumeroita, joihin soittajat voivat maksaa puhelinseksistä suuriakin summia taitaville puhelintytöille. Useassa maassa laskutus hoidetaan luottokortilla.


Autofellaatio.

Autofellaatio on eräs harvinaisempi itsetyydytyksen muoto, jossa mies pystyy stimuloimaan suullaan omaa siitintään.

Autofellaation edellytyksinä on taipuisa selkäranka ja riittävän pitkä siitin. Riittävä taipuisuus voidaan saavuttaa fyysisellä harjoituksella. Myös ennen autofellaatiota tehtävä venyttely auttaa paljon.

Kinseyn tilastojen mukaan alle prosentti miehistä pystyy nuolemaan tai imemään siitintään. Eläimet näyttävät harjoittavan autofellaatiota usein, mutta kyse on yleensä sukuelinten puhdistamisesta eikä itsetyydytyksestä.


Goatse


Goatse on Internetin šokkisivu, Goatse.cx, josta tuli vuosina 2000–2004 tunnettu Internet-ilmiö. Goatse terminä on nykyisin muovautunut tarkoittamaan kaikkia asioita, joista mielikuvitusta käyttäen voidaan hahmottaa peräaukkoaan repivä olento.

alko pelottaa... oli pakko kopioida :DKeskiviikko 27.09.2006 23:14

Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
** nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
älä sit sano et en varoittanu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* noni...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina.
- Vanhemmat »