IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 14:08

Tänään Negative @ Klubi ^^

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 12:57

Noh kaipa mun sitten pitää kiittää poikia eilisestä kahden biisin soitettavasta keikasta :)
Hassua vaan ajatella teitä soittamassa Vimmassa, kun on niin tottunut vaan johonkin
yläaste "keikkoihin" :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 16:28

Mä en saa taas mitään aikaseks, muutaku haaveilen täs koneel -.-

Nyt jäin sanattomaks :STiistai 21.10.2008 19:46

Legendaarinen glamrock-poppoo Hanoi Rocks laittaa pillit pussiin.

Hanoi Rocks on päättänyt lopettaa toimintansa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Bändin perustajajäsenet Michael Monroe ja Andy McCoy ovat yhdessä tulleet siihen lopputulokseen, että jatkettuaan kunniakkaasti bändin aikanaan kesken jäänyttä työtä he ovat vieneet bändin niin pitkälle kuin on mahdollista.

Nyt he haluavat jatkaa erillään, omia teitään, kohti uusia seikkailuja.

Hanoi Rocks soittaa kaikki tämän vuoden puolelle sovitut keikkansa, mukaan lukien Halloween-yönä Lontoon Astoria-klubilta alkavan Englannin kiertueen. Bändi jättää jäähyväiset japanilaisille faneilleen keväällä 2009 toteutettavalla Japanin kiertueella.

Heti Japanista palattuaan Hanoi Rocks soittaa pitkän ja värikkään historiansa viimeiset keikat muutamana peräkkäisenä iltana kotiklubillaan Helsingin Tavastialla, mistä he myös aloittivat uransa 1980-luvun alussa.

Hanoi Rocks julkaisee vielä tämän vuoden puolella koko bändin uran läpileikkaavan kokoelma-tupla-CD:n. This One's For Rock'n'Roll – The Best Of Hanoi Rocks 1980–2008 ilmestyy 26. marraskuuta.

Hanoi Rocks haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja fanejaan vuosikymmeniä jatkuneesta kannustuksesta, tuesta ja rakkaudesta bändiä kohtaan.

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 17:52

Noni ja seki viel et tää kone oli poistanu kaikki ne biisit koneelt joita ihmiset on lähettäny
Kiitos! rakastan tätä<3

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 00:48

Noni voi vittusaatanahelvetti!
Jenni taas oikeen koneenkäyttäjä.
Sinne meni kaikki muistot kuvien mukana jotka nyt sitten kai onnistusin
jotenkin poistamaan koneelta! SAATANA!
Mä alan itkee oikeesti koht!

JIIIIIIIIHAAAAAAAAAAA!Maanantai 20.10.2008 12:54

Metallicaa kattomaan 15.6.2009!
Kyllä oli tän kaiken arvosta nousta 6 aikaan aamulla ja lähteä 7.10 bussilla
kaarinaan! Nyt on erittäin korkeat odotukset ensi kesälle! <sydän>

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 01:13

Mitä mitä mitä kuin oudoks tää bb viel menee :o

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 21:52

Ei ole arvokasta kuolemaa
On vain se yksi ja varmasti likainen
Ja jälleen syntymisen pelossa
Te kaikki palvotte sanantuojaa

Kipu leikkaa heikot lihoiksi
Yltäpäältä verensekaisessa hiessä
Avuttomana alleni lasken
Vieraan kädeltä armoa anelen
Vääntelehtivä kummajainen
Ilman hampaita hulluksi kasvaa
Tämä potilas puoliunessa
Itseään tutkii, operoi ja rasvaa

Syntipukki on syyntakeeton
Pedofiili, raivotauti eli tekosyy
Lopulta se olet vain yksin sinä
Ja sinä yksin kaikkia vastaan
Ei ne ymmärrä, ei ne tiedä
Sen vihan syy on pahan siemen
Ettekö te näe solmin kieleni solmuun
Ulostan verta se on sadonkorjuu

kertosäe:
Taivaan porteilta helvettiin
Päädyt itseäsi myymään
Voit olla varma, laske koskaan irti en
En koskaan
Olen kuin hehkuva rauta
Jumalauta tulkaa takomaan
Päästä koskaan irti en
En koskaan, en koskaan

Maasta sinä olet tullut
Ja maaksi olet jälleen tuleva
Perkele jätesäkki tavaraa
Se on jokamiehenoikeus ja kohtalo
Tahdon halvaantua tuskasta
Paholaisen kanssa kaljaa juoda
Veren virtaan käteni upottaa
Kalman hiessä kuonan huuhtoa

Ei kukaan voi minua tuomita
En koskaan halunnut pahaa
Juuri siksi pääsen autuuteen
Ja siellä minulle jaetaan rahaa


Minä olen tyydyttänyt elämänhalun
Ja nyt elän vasten tahtoa
Aina vahvemman itseni pelastan
Enkä elä enää koskaan

[Ei aihetta]Torstai 16.10.2008 20:35

Ainii sain eilen uuden miesystävän! Se nukkus mun vieres melkeen koko yön<3
Sen nimi on Laksutin ja se on harmaa ja karvane!