IRC-Galleria

Jea, poika istuu yksin luona
vanhan vaahteran.
Toivoo kanssa voimii ja
selvis rakkauden
algebran

Kädessänsä kuva
tytön joka himmenee.
Mut mieles muistot kiiltelee
ja vielki vanhat haavat
kirvelee.
Ei se aina natsaa,
vaikka antas kaikkensa,
vaik kuinka rakastas
ja jakas maailmastansa,
parhaat puolensa.
Ei, vaikka niin tekis heistä molemmat.
Miksei auta vaikka he rakastavat
toisiaan?
Tytön puolest pistäs poika tähdet
satamaan ja olis vastas laituril
jos laiva saapuis satamaan.
Pistäs palamaan tuhat kauneinta
kynttilää, jos sais palaamaan
tytön luokse ees hetkeksikään.
Jälleen illan tulles on taas
aika jäätyvien kyynelien virta vuola
puolesta yksinäisyyden.
Eikä pysty poika mitään muuta sanomaan ku
Miks, kaikki kaunis aina katoaa?

Teillä kulkijat yksi heistä kummissaan
kelaa huomista menneitä muististaan
valokuvissa ihmisiä mustissa
kynttilän tuli, lumivalkosia kukkia
keskelle kotimaan jätti pienen sotilaan
soti vaan kohti kotia ja unelmistaan pronssia
keskiyön pieninä hetkinä viel pitää liekkiä
jolloin on hetki miettiä
syyttä suotta kai paska vuos sen takiaa
onko niin kylmä luoja vai lukeeko karman lakia?
päin vittua tullu harkittua
onko tuolla sit kukaa ku ei auta itkukaa
ei pysty tapaamaan, ei halaamaan
ei sanaakaa on ne ajat takana
arkissa tavaa taas ja tavallaan
ne kauniit muistot hetkeksi saa sut palaamaan

Jea, haluan revontytön poika yksin
huutelee, vaan ei tyttö
kuule ku tuuli sanat nää
turmelee.
Välis niiden linnunraatoja on
parisataa haluis vaihtaa parisanaa,
muttei löydä pariansa.
Luona surutyön tää tyttö kuuntelee
itkee vesiputoukseen kunnes sekin
sit tummenee. Kaikkensa on tehnyt,
kaikkensa on antaneet, ehkä joskus
vielä viesti pääsee perille.