Se on sateista aikaa, tuo syksyn taika.
Antaa kasvoille värin punaisen,
varoituksen, kylmän talven
tuulahduksen. Kosketus
kaukaa, pintaa syvemmälle
kaivaa. Ei anna ellei se ota,
syksy sateinen.
Ilmeen keväisen, lämmön
kesäisen. Huijaan, se sanoo
ja taas pimentoon kylmään katoo.
Se on kuin poika menneisyydestä,
joka tulee aina, satuttaa, kunhan
sai pään olalle painaa.
Tunnen kylmät huulet, kun ensi
kertaa syksyn sateen ropinan mä kuulen.
Sitä se on, sateista aikaa, tuo syksyn taika