IRC-Galleria

On vaikea unohtaa, antaa olla ja lopettaa,
rakastamasta rakastaan.
Kätkee kaikki mitä ajattelee, tuntee ja kokee,
"kaikki hyvin" ei jaksa sitä itelleen koko ajan hokee.
Miten voi luottaa, ku kaikki läheiset pettymystä tuottaa.
Miksi lyödä lyötyä, ku ei se satu, eikä siit oo mitään hyötyä.
Onko järkee puhuu rakkaudesta, ku sitä sanaa muutenki turhaan
lausutaan, onko järkee rakastaa, ku ei tiedä mitä se tarkoittaa?
Joka aamu kouluun nousen,
ja mietin mitä taas,
kuka mua tällä kertaa satuttaa?
Voiskin kaikki menneet unohtaa, alottaa alusta,
rakastaan ja luottaa, mut turha edes sellasta kuvitella,
parempi vaan ku antaa olla ja ottaa kaikki vastaan mitä maailma tarjoaa.
Se satuttaa, pahaa mieltä aiheuttaa,
ahistaa ja menneit ei saa takas ei voi alottaa alusta,
ei voi rakastaa rakastaan.
Voi vaan antaa olla ja eteenpäi taistella.
Mut katkeruus painaa sun niskassa, itku silmissä, sä esität,
kaikki kunnossa.
On pakko olla kuori jonka taakse piiloutua,
olla turvas ja antaa itkun vaan valua,
ei kukaan tule halaamaan,
mutten ole sitä vaillakaan,
ollu koskaan, enkä koskaan tule olemaankaan.

En ollu sitä mitä haluutte,
olen se mitä multa vähiten odotitte.
Et mutsi saa musta sitä mitä ite et aikoinaan ollu,
joskus toivon et olisin sillo synnytykseen kuollu.
Sä väität muuttunees, kaiken paskan lopettanees.
Mut tota paskaa oon tarpeeks monta vuotta kuullu,
sä sait mahdollisuuden, tilaisuuden uuden,
mut alotit uuden elämän, uudes ympäristös ilman mua, mä ilman sua.
En väitä etten olis siitä katkera, mut oon vahvempi, ja sut mielestäni karkotan.
Ja onnee uuteen kotiis toivotan, sä kuulut sinne, mä tänne.
Enää itke turhaan en koskaan sun tähden.
Unelmasta mun elämä rakentuu, ei oo mitään mihin takertuu.
On vaan muistot pahat menneistä, ja haave paremmasta
huomisesta. On aikaa odottaa, vaikken tiedä tulevasta,
on aikaa alkaa tuntemaan, etsimään sitä oikeaa, joka
tän kivun lopettaa, joka sanat tärkeet mun korvaan kuiskaa.
Joka antaa mulle aikaa, rakastaa, rakastaan.