Kun konduktööri viheltää pilliinsä
tuntuu kuin sydämeni repeäisi kahteen osaan
Liian usein lähden ennenkuin olen ehtinyt tottua tuoksuusi
Kun junan ovi aukeaa ja astun siitä sisään
tekisi mieleni katsoa muualle
ja uskotella itselleni
etten oikeasti ole lähdössä
Liian usein sanat juuttuvat kurkkuuni
ratkaisevalla hetkellä
Kuinka paljon kyyneleitä pitää vuodattaa
ennenkuin saan pitää sinut luonani
edes hetken pidempään
Mansikanmakuinen suudelma lumisateessa
ei riitä viikoiksi ja taas viikoiksi
Liian usein kuolen ikävään
Enkö voisi vain jäädä?
Unohtaa hetkeksi kuka olet
ja mistä tulet.
Kävellessäsi kohti pois vievää junaa
enkö voisi kääntyä ympäri
ja juosta syliini?
Liian usein katselen selkäsi loittonevan luotani
voimattomana, hajalla
©Hanna