IRC-Galleria

[heidi^^]

[heidi^^]

en ole prinsessa,olen kuningatar ja minulla on tämä koko paska hallussa!

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[ x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht: 6

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[x ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht: 4

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[x ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht: 3

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[] Lenkkeilen tai uin
[x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[] Minua ei haittaa hikoilla
yht: 1

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x ] Haluan kokeilla kaikkea
[x ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[x ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x ] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista tms.
[x ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[x ] Kaverini sanovat minua possuksi
[x ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[x ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht: 9

Sosiaalinen elämä
[x] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[x] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
yht: 3

Tupakka
[x] Poltan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[x] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamutupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[x] Kaapeissani tai pöydilläni on useita askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[x ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvää
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht: 8

Alkoholi
[x] Olen juonut itseni sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[] Olen sammunut joskus
[x ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[x ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[x] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[x ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht: 5

Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[x] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
yht: 7

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht: 0

Musiikki
[x Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x ] Omistan ainakin 30 levyä
[ x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radiosta unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[ x] Omistan iPodin ja se on aina mukanani
yht: 7

i dont need a man make me feel goodKeskiviikko 02.05.2012 04:11

Tummenna kohdat jotka pitävät sinun kohdalla paikkansa.

ULKONÄKÖ:
Olen yli 170cm
Pidän itseäni kauniina
Kengän kokoni on 37 tai pienempi
Haluaisin näyttää joltakin julkisuudenhenkilöltä (tabby<3)
Lakkaan kynteni ainakin kerran päivässä
Minulla on suoristusrauta
Vietän suihkussa ainakin 30 minuuttia
En aina jaksa välittää ulkonäöstäni
Harjaa hiukseni joka päivä
Meikkaan lähes joka päivä

SYÖMINEN/JUOMINEN:
Tykkään ruuasta
En ole vielä tänään syönyt mitään
Juon vettä päivässä vähintään 3 litraa
Juon alkoholia päivittäin
Minulla on/on ollut jokin syömishäiriö
Syön tälläkin hetkellä
En syö punaista lihaa/lainkaan lihaa
Karppaan
Tykkään vesimelonista
En pidä maksalaatikon tuoksusta

PÄIHTEET:
Minulla on ollut/on huume-,alkoholi- tai nikotiiniriippuvuus
Olen välittänyt alaikäisille tupakkaa/tunnen jonkun joka on
Poltan säännöllisesti
Olen impannut
Juon alkoholia vain jos haluan pääni sekaisin
En polta/juo/käytä huumeita ja olen ylpeä siitä
Olen kokeillut huumeita, koska kaverit painosti
Olen alaikäinen ja poltan/juon säännöllisesti
Lähipiirissäni on narkkareita
En tiennyt, että alkoholiin voi jäädä riippuvaiseksi

YSTÄVÄT/PERHE:
Minulla on enenmmän kuin yksi sisko/veli
Vanhempani ovat yhä naimisissa
Asun yksin
Olen samassa työpaikassa kuin vanhempani/sisarukseni
Minulla ei ole ystäviä
Olen joutunut pettymään johonkin ihmiseen
Minulla on enemmen ystäviä jossakin muussa kaupungissa kuin kotikaupungissani
Olen menettänyt todella hyvän ystävän
En ymmärrä mitä eroa on kaverilla ja ystävällä
Haluaisin tutustua johonkin julkkikseen/Tunnen jonkun julkkiksen

ELOKUVAT/NÄYTTELEMINEN:
Harrastan näyttelemistä
Olen ollut jossain näytelmässä
Minulla on lempinäyttelijä/lempinäyttelijöitä
Käyn ainakin neljä kertaa vuodessa elokuvissa
Pidän suomalaisia elokuvia typerinä vain sen takia, että ne ovat suomalaisia
Lempinäytteliäni on näytellyt Putouksessa
Olen näytellyt jossain televisiosarjassa/elokuvassa
Pidän trillereistä
Olen nähnyt mykkäelokuvan
Vihaan elokuvia, jotka perustuu tositapahtumiin
KOULU/TYÖ:
Käyn peruskoulua
Käyn lukiota
Opiskelen
Olen töissä
Olen työtön
Lintsaan tylsät päivät
Lempiaineeni on kuvaamataito
Haluaisin lääkäriksi
Vihaan työpaikkaani
Olen saanut potkut

ELÄIMET:
Minulla on lemmikkieläin
Haluaisin/asun maatilalla
Lempieläimeni on koira
Minulla on/haluaisin kissan
Haluaisin eläinlääkäriksi
Vihaan jyrsijöitä
Harrastan ratsastusta
Olen nähnyt sisiliskon iroittavan häntänsä
Mielestäni kettu on kaunis eläin
Olen nähnyt karhun talvella

TELEVISIO/TIETOKONE:
Katson televisiota joka päivä
Olen nähnyt ainakin yhden tuotantokauden Greyn anatomiaa
Omistatan jonkun sarjan tuotantokauden/tuotantokausia
En pahemmin välitä televisosarjojen ikärajoista
Katson/olen katsonut jotain poliisisarjaa
Käyn tietokoneella päivittäin
Minulla on Facebook
Mielestäni Twitter on parempi kuin Facebook
Minulla on netissa kuvia
Kirjoitan blogia

VAPAA-AIKA/LUKEMINEN:
Harrastan jotain liikuntaa
Valokuvaan/piirrän
Minulla on polkupyörä, joka on maksanut oli 200 euroa
Vietän paljon aikaa kotona
Osaan soittaa jotain soitinta
Luen jotain lehteä säännöllisesti
Minulla on suosikki kirjailia
Olen lukenut ainakin yhden Harry Potterin
Pidän Twilighteja lissujen kirjoina, vaikken ole koskaan lukenut yhtäkään Twilightia
Luen vain suomalaisia kirjoja

TERVEYS:
Minulla on jokin sairaus
Olen sairastanut vesirokon
Olen allerginen jollekin lääkkeelle
Minulla on paljon arpia
Minut on tikattu
Minulta on murtunut jokin paikka
En pidä sairaaloista
Olen harvoin sairas
Olen joutunut olemaan syömättä jonkin operaation takia (leikkaus, mangneettikuvaus..)
Syön D-vitamiinia
RANDOM:
Lempivärini on joko vaaleanpunainen tai-vihreä
Olen joskus seinäkiipeillyt
Olen käynyt meilkein kaikissa Euroopan maissa
Osaan jonkun kappaleen sanat ulkoa
Olen ollut kuumailmapallon kyydissä
Minulla on vihreät silmät
Osaan puhua ruotsia paremmin kuin englantia
Minulla on laskettelusukset/lumilauta
En ole koskaan googlettanut mitään
Olen joskus sekoittanut Leonardo DiCaprion ja Leonardo DaVincin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.05.2012 04:00

i'll take one shot for my pain
one drag for my sorrow
get messed up today
i'll be okay tomorrow...♥


shots.jpg

Drugs_1.jpg

jokukuuajjKeskiviikko 02.05.2012 03:35

kuukausi
- onko sinua halattu viimeisen viikon sisällä? - on
- entä kenties pussattu? - ej
- oletko ikävöinyt jotain kovasti? - juu
- oksentanut? - joo. :DDd
- soittanut jollekin? - ju
- saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - e
- lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - e
sinä
- monta kirjainta on etunimessäsi? - 5
- missä kuussa olet syntynyt? - huhtikuu
- oletko allerginen jollekin? -e
- kuinka pitkä olet? - tuu tsekkaa ite
- onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto? - nojoo..

rakkaus
- oletko suudellut yli 20-vuotiasta? - jo.:--D
- onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jj
- miksi et seurustele? - entiiä
- miksi olit viimeksi surullinen? - jaa
- miksi teet tätä testiä? - tylsyys

milloin
- milloin viimeksi nauroit? - tnä
- milloin olit viimeksi autossa? - en muista
- milloin olet viimeksi syönyt leipää? -tnä
- milloin olet viimeksi polttanut? -tnä
- milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - yhäpelkään

viimeisimmät
- viimeisin itku - mm...
- viimeisin nähty elokuva - en muista
- viimeisin soitettu biisi - selena gomez - stop and erased

muuta
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - mm
- rakastaako sinua kukaan? - ei
- oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - joo.. :D
- tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - yep
- minkä väriset hiukset sinulla on? -puol blondit

pojat/tytöt
- mitä katsot pojassa/tytössä ensimmäisenä? - hiukset
- minkä väriset hiukset? - emt
- entä silmät? - ruskeet..:p<3
- kuinka helposti keittää? - jaa
- oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? -jup
- poltatko tupakkaa? -ju
- oletko opettanut ketään polttamaan? -juu
- puhutko tunteistasi helposti? - ju
- oletko menettänyt rakkaitasi? - ju

dodidTiistai 24.04.2012 13:41

♦ ..suuteli sinua viimeksi
Rakastatko häntä? - en enää
Seurusteletteko? - seurusteltiin.
Jos saisit soittaa 5 ihmiselle ennen kuolemaasi, olisiko hän yksi niistä? – ei
Milloin viimeksi olet puhunut hänen kanssaan kasvotusten? - en muista
Pidätkö hänen vaatetyylistään? – joo
Jos hän soittaisi sinulle kolmelta yöllä ja tarvisi apua, auttaisitko? – no en tiiä..
Pidätkö hänen nimestään? – jo
Ihanin asia hänessä? – rakastavainen?

♦ ..puhui sinulle viimeksi
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10? – 10
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? – vuoden :)
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? – erikoinen
Mitä tekisit jos hän kuolisi? – tappaisin ihteni
Onko hän kaunis/komea? –kaunis
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? – oon
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - on!
Vietitkö aikaa hänen kanssaan tänä kesänä? – kyllä!

♦ ..herätti sinussa vihaa viimeksi
Inhoatko häntä? - joo
Oletko/oletko ollut ihastunut häneen? - oonn ollu..
Paljon teillä on ikäeroa? – vuosi
Paras asia hänen ulkonäössään? - jaa.a
Huonoin asia hänen ulkonäössään? - jaa.a
Oletteko/oletteko olleet ystäviä? – ollaan ehkä kavereita viel en tiiä ku ei siitä oo mtn enää kuulunu..
Viimeiset sanasi hänelle olisivat: - haistappa vittu
Luotatko häneen? –en

♦ ..lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi
Mitä viestissä luki? – "oota kaveri angstaa"
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? – kait?
Kuinka kaukana hän asuu sinusta? – ei ny hirveen. :)
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? – njet
Paras muistosi hänestä? – jaa.a :D
Onko hänellä hyvä lauluääni? – jjaa.a
Onko hän varattu vai vapaa? – vapaa juu

♦ ..tulee ensimmäisenä mieleen
Miksi juuri hän? - en tiiä
Milloin näitte viimeksi? – en muista
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? - 8
Oletko ihastunut/rakastunut häneen? - e
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? – jooo

vasattataTiistai 24.04.2012 03:08

1. Mitä ajattelit, kun katsoit kuviani ensimmäisen kerran?
2. Mitä tekisit, jos suutelisin sinua?
3. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
4. Ajatteletko koskaan minua?
5. Sano rehellisesti mitä tahtoisit tehdä kanssani, jos meidät lukittaisiin huoneeseen 5 tunniksi?
6. Ulkonäköni 1-10?
7. Vartaloni parhain osa?
8. Menisitkö kanssani elokuviin?
9. Halaisitko minua pakosta, vai omasta tahdosta?
10. Suutelisitko minua?
11. Haluaisitko seurustella kanssani?
12. Haluaisitko minut teille yöksi?
13. Rakastatko minua?
14. Oletko ihastunut minuun?
15. Haluatko olla ystäväni aina?
16. Haluaisitko nähdä minut juuri nyt?
17. Kopioisitko tämän omaan blogiisi, jotta voisin vastata sinulle yksäril

phauuuuuSunnuntai 22.04.2012 17:56

TÄMÄPÄIVÄ
1. Mitä olet tehnyt ? - syöny,syöny,syöny heränny (:
2. Sekä kenen kanssa ? - lotan ja karon :)
3. Ketä olet halannut ? - en ketää
4. Mikä oli päivän kohokohta - ruoka<3
5. Mitä olet ostanut ? - nothing!
6. Oletko käyttänyt päihteitä ? - en vielä.. (;
7. Olitko koulussa ? - en

NOW
8. Oletko ihastunut ? -kait
9. Entäpä rakastunut ? - en
10. Mitä mietit ? - kaikee vitu siistii
11. Mitä joit viimeksi ? - vettä

KOULU
12. Onko koulussasi käytössä ''wilma'' ? -
13. Jos on, mitä merkintöjä olet saanut kolmen päivän aikana ? -
14. Mikä on lempi aineesi ? -
15. Entä mitä vihaat ? -
16. Onko koulussasi käytössä jaksot ? -
17. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo ? -
18. Onko opettajasi/luokanvalvojasi kiva ? -

VIIMEISIN
19. Juoma ? - vesi
20. Halaus ? - toissapäivänä
21. Ostos ? - tupakka
22. Tekstiviesti ? - tapsalta
23. Puhelu ? - tapsa. :D
24. Fb - keskustelu ? - tapsa
25. Nauru ? - äske
26. Elokuva ? - yksin kotona

KUKA/KENEN
27. Halasi sinua viimeksi takaapäin ? - tume
28.Tarakalla istuit viimeksi ? -manun :D
29. Osti sinulle viimeksi jotain ? - en muista
30. Kanssa puhuit viimeksi ? - karon
31. Oletko rakastunut ? - en
32. Omistatko parasta kaveria ? - joo muutaman
33. Oletko ikinä tehnyt näitä kyselyjä itse ? - en
34. Mikä on sinun lempihedelmä ? - jaa.a

Päivä 06: kuva joka inspiroi sinuaPerjantai 20.04.2012 04:34

i_love_music_by_dtchn-d36o4yy.jpg

Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä?
Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: kuva maasta jossa haluaisit asua
Päivä 12: kuva suosikkihedelmästäsi
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 15: kuva kännykästäsi
Päivä 16: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 17: kuva siitä mitä harrastat
Päivä 18: kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 19: kuva joka kuvaa elämääsi
Päivä 20: kuva kielestä minkä aloitit viimeksi
Päivä 21: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 22: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 23: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 24: kuva autosta jonka näit viimeksi
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 26: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 27: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 28: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 29: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi
Päivä 30: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 31: kuva lempipaikastani
Päivä 32: kuva jostain, johon uskoin lapsena
Päivä 33: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 34: kuva ensimmäisestä harrastuksestani
Päivä 35: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
Päivä 36: kuva jostain, mitä odotan paljon
Päivä 37: kuva lempihiustyylistäni
Päivä 38: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata
Päivä 39: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
Päivä 40: kuva joka tuo muistoja mieleeni
Päivä 41: kuva siitä, miten vietän mieluiten perjantai-iltani

mm....Perjantai 20.04.2012 04:32

hug.jpg

TIETOJA MINUSTA
[x] olen tyttö
[ ] olen poika
[x] olen yli 13 vuotias
[ ] olen tyytyväinen elämääni
[ ] harrastan jotakin

YSTÄVÄT
[x] mielestäni ystävillä ja kavereilla on selvä ero
[ ] minulla on paljon kavereita
[ ] minulla on vähän kavereita
[x] minulla on sopivasti kavereita
[ ] omistan parhaan ystävän
[x] omistan useamman parhaan ystävän
[x] olen tuntenut jonkin ystävistäni yli viisi vuotta
[ ] riitelen ystävieni kanssa usein
[x] minulla on mennyt joskus välit poikki ystäväni kanssa
[x] ...mutta olemme saaneet korjattua asian
[x] olen joskus ollut ihastunut ystävääni
[x ] olen alkanut seurustelemaan jonkun ystäväni kanssa
[x ] olen kertonut joskus ystävälleni tunteistani mutta hän ei ole tuntenut samoin
[] näen ystäviäni useamman kerran viikossa vapaa-ajalla
[x] minulla on (myös) muilta paikkakunnilta ystäviä
[x ] haluaisin enemmän ystäviä
[x ] ystävät on minulle tärkeimpiä
[x] joku ystävistäni on joskus hylännyt minut
[ ] minulla ei ole lainkaan ystäviä vaan pelkkiä kavereita
[ ] minulla ei ole ystäviä eikä kavereita

PERHE
[x] minulla on äiti
[x] minulla on isä
[x] minulla on veli
[x ] minulla on sisko
[] asun vielä vanhempieni/vanhempani luona
[x] olen hyvissä väleissä perheeseeni
[ ] joku perheenjäsenistäni on paras ystäväni
[] olen riidoissa jonkun perheenjäseneni kanssa
[ ] inhoan todella jotakuta perheestäni
[x ] olen menettänyt jonkun perheenjäseneni
[x ] olen isosisko/veli
[x] olen pikkusisko/veli
[x ] tunnen olevani rakastettu perheessäni
[ ] minulla on oma lapsi

VASTAA LAUSEILLA/SANALLA, jätä vastaamatta, jos ei koske sinua
Lemmikit
1. Onko sinulla lemmikkieläintä/-eläimiä?
- 2 koiraa
2. Mikä sen/niiden nimi on?
- rita ja justiina
3. Mikä/mitä eläin/eläimiä se/ne on?
- koiria kumpiki
4. Kuinka vanha/vanhoja se/ne on?
- rita on 9 ja justiina on 8
5. Onko se/ne yksin sinun?
- eij

Ihastus
6. Jos et seurustele, haluaisitko?
- ju.
7. Oletko ihastunut?
- jjoo..:D.
8. Hänen nimensä?
- sitä ei moni tiiä ja harva arvaa:).
9. Tietääkö hän tunteistasi?
- no se meni jo nukkuu..aamulla se saa tietää.
10. Luuletko, että hän on ihastunut sinuun myös?
- siltä se vähä vaikuttaa.. :d
11. Näettekö säännöllisesti?
- Me ei nähdä ollenkaan.
12. Minkä ikäinen hän on?
- 17

Mieltymykset
13. Mitä musiikkia kuuntelet?
- kaikkee
14. Mitä katsot TV:stä?
- en mtn yleensä
15. Lempielokuvasi?
- change up, jne.
16. Lempiruokasi ja juomasi?
- kaikki menee, ja kokis

Sekalaista
17. Oletko huomannut vielä yhtään kirjoitusvirhettä?
- Ei kiinnosta.
18. Onko tämä huono gallub?
- On.
19. Toivoisitko tämän loppuvan pian?
- njo
20. Kuunteletko musiikkia samalla? Mitä?
- mitä yhdestä särkyneestä sydämmestä.
21. Suurin murheesi tällä hetkellä?
- jaapjappap
22. Milloin olet viimeksi syönyt?
-noin tunti sitte
23. Onko nälkä?
- vähä
24. Käytätkö paljon/vähän/koskaan hymiöitä?
- joo.:D
25. Lempihymiösi?
- :), ;), :D
26. Onko xD/XD sinusta kauhea hymiö?
- ÄXDEE..joo
27. Käytätkö koskaan sanaa lol oikeassa elämässä?
- lol aina
28. Kuinka monta tuntia päivästäsi vietät koneella?
- Muutama.
29. Valehtelitko edellisessä?
- e
30. Kuinka monta tekstiviestiä olet tänään lähettänyt?
- oisko yli 40...
31. Oletko tänään käynyt suihkussa?
- Juu
32. Miten hoidat ihoasi?
- emmä jaksa sellaseen vaivautua..
33. Suoristatko hiuksiasi?
-e
34. Minkä väriset hiukset sinulla on?
-ruskeet
35. Mitä aiot tehdä vielä tänään?
- Nukkumaan.
36. Millainen soittoääni sinulla on?
- jumpstyle joku ihme.. :d