IRC-Galleria

tyttö tuli :)Sunnuntai 15.02.2009 20:32

tiistai-keskiviikon välisenä yönä kello 02.00 heräsin kun mahasta kuului POKS! ja tajusin että nyt meni vedet. Hetken oli aika hölmö olo, istuin vaan ja mietin että nyt se lähtö sitten tuli, vihdoin. Supistukset alko saman tien säännöllisinä ja kolmen aikaan menin Akia tökkimään hereille. Sit lähettin.

Matkalla sairaalaan poliisit pysäytti meijät :D Aki huuteli niille että voitasko mitenkään mennä ku vaimo synnyttää xD ne tul siihen ikkunaan pällistelemään että "ai oikeestikko?! no menkää ja tsemppiä!!"

Sairaalaan saavuttiin 03.30, osastolle mentiin ja sikiön sykkeitä seurailtiin. n. puoli kaheksan aamulla mentiin synnytyssaliin. Siinä vaiheessa alko olla aika kärsimys. Anestesialääkäriä jouduttiin vähän odottelemaan ja epiduraalin sain sitten vähän ennen yheksää. Iso kiitos sen aineen keksijälle! (nippelitietoa kätilöltä:epiduraalin keksijä oli mies :D) Rentouduin niin että ihan torkahin siihen pöydälle, Aki otti nokoset säkkituolissa salin nurkassa.

Sitten 12 aikaan alko tapahtuu, JA ÄKKIÄ! Kätilö oli ihan hetki sitten tarkistanu kohdunsuun ja oli auki 6cm. Ja sit ihan yhtäkkiä iski sellanen olo että ei ossaa sanoin kuvailla. Pikku hetkeks meinas iskee ihan hätä, kun ei ollu siinä sillon kätilö paikalla. Aki soitteli kelloo ja kun kätilö tuli paikalle niin sieltähän se lapsi olikin jo tulossa niin että alko jo tukka näkyä. Sitten ponnisteltiin. Se meni aika nopeesti, muistaakseni 23 minuuttia on merkitty papereihin. Aki oli tiukasti tukena ja autto minuu ponnistamaan. Piti kädestä, tuki selästä ja toi kylmää vettä ku suu kuivi siinä ähkiessä :D en usko että olisin selvinny ilman sitä. Siinä vaiheessa oikeesti ymmärsin mihin se tukihenkilö oli tarkotettu, ja Aki hoiti hommansa täydellisesti <3 Tyttö tupsahti maailmaan klo 12.35

Kaiken kaikkiaan tälleen pari päivää koitoksen jälkeen ku miettii niin ihan hyvä mieli jäi koko touhusta. Ei varmaan tartteis edes mainita miten tuskallista se oli, kaikki varmaan tietää/arvaa mut kaikesta kivusta huolimatta koko ajan oli sellanen turvallinen ja suht rauhallinen olo. Tuntu että kätilö piti miusta hyvää huolta ja Aki tietysti oli ihan koko ajan miun kanssa, niin en joutunu olee hetkeekään yksin. Ihan jees synnytys, jos näin voi sannoo :D :D

Nyt sitten vaan opetellaan elämään uuden Kärkkäisen kanssa. Tähän asti ainakin ollu oikein kiltti ja herttanen tyttö. Turha varmasti elätellä toivoo että aina olis yhtä helppoo, mut ainakin tää alku on nyt lähteny mukavasti sujumaan.

IHANAA OLLA KOTONA!!!

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 22:41

On tää raskaana olo hauskaa! Mie oon niin tylsistyny ja nälkänen että rupesin leipoo sämpylöitä. Ja viime perjantaina leivoin pullaa! Ennen sitä oon viimeks leiponu yläasteella köksäntunnilla!

Pakko kehittää jotain uutta tekemistä ku tuntuu että järki alkaa lähtee tässä odotellessa.

taas neuvolassaPerjantai 23.01.2009 15:25

Tää on jo kolmas eri neuvola yhen raskauden aikana! PItäsköhän lopettaa tää alituinen muuttaminen?

Paino nousee ihan kauheeta vauhtii, mut eipä siitä kukaan muu tunnu olevan huolissaan ku mie ite, joten kai se on sit normaalii :/ Hirveen äänekäs paikka muuten tää uus neuvola, Muotialan neuvolassa oli aina hiljasta ja rauhallista, mut täällä lapset huusi ja riehu ympäri odotushuonetta >:( mii nou laiki...

Tampereella ei ollu puhettakaan mistää synnytystapa-arviosta, mut täällä ne tahtoo tehä vielä kolmanne ultran(!?) katteleevat kai että minkä kokonen sälli se on ja mahtuuko pihalle normaalireittiä vai otetaanko puukot esiin. Hoh hoijjaa, kunhan tulis vaan mahollisimman nopeesti ulos niin pääsis muutkin välillä kantamaan sitä, alkaa ottaa vähän selänpäälle tää hautominen. Ja ennen kaikkea hermoon...

Kiva olla kotona :)Keskiviikko 21.01.2009 14:48

Tyttö joka vannoi ettei KOSKAAN tule olemaan Nätkin tyttö, onkin nyt Nätkin tyttö xD

Home sweet home, kotona on pienen ihmisen hyvä olla <3

Kuinka hyvin tunnet sisaruksesi!?Sunnuntai 11.01.2009 16:19

Mikäli sinulla on useampi sisarus niin valitse heistä yksi.
Tehtyäsi tämän haasta siskosi/veljesi samaan!!

1.Hänen nimensä on?:
Kaisa (neiti Makkonen)

2.Koska hän on syntynyt?:
3.9.1993 (?)

3.Milloin hän viettää nimipäiväänsä?:
öh,en tiiä

4.Millaista musiikkia hän kuuntelee?:
Kaikkee hyvää :)

5.Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?:
En tiiä parasta, mut joitai nimiä tiiän

6.Miten kuvailisit häntä?:
sellanen vaisu ja hiljanen kaveri... xD puhuu ku papupata ja ääni vaan kovenee keskustelun myötä :D

7.Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?:
Ei kannata juua liikaa :D siitä se on neuvonu monesti :)

8.Muisto teistä jota et tule unohtamaan?:
Sain nukkuu monta yötä Kaisan vieressä viime joulun aikoihin ja käytiin valitsemassa miulle ja Akille asunto

9.Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?:
Ei kai...toivottavasti ainakaan!!

10.Oletteko läheisiä?:
Jep :)

11.Tiedätkö hänen salaisuutensa?:
Ehkä jotain...

12.Mitä hän sanoi sinulle viimeksi?:
Jotain märästä perunasäkistä....

13.Koska näit hänet viimeksi?:
Jouluaattona

14.Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?:
Joku sellanen hilleri mikä viuhtoo paikasta toiseen kauheeta vauhtii eikä pysähy ikinä

15.Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?:
Kai se aika tavallista..paitsi jos se jännittää että pääseekö lukioon vai ei :D ei tarvi pelätä, se kyllä pääsee..

16.Tappeletteko usein?:
ei muistaakseni ehkä ikinä tai sit tosi harvoin

17.Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sukua?:
tottakai, monesti :D myö ollaan "vaan" leikisti siskot :D

18.Oletteko samannäköisiä?:
ei yhtään!hyvä jos samaa lajia ollaan...

19. Keskusteletteko asioista?:
yleensä juurikin niistä ;)

20.Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?:
Varmaan on, nyt en muista

21.Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?:
ööööh...oon...en muista millon,on siitä aikaa

22.Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut?:
ei myö mitään kauheen syvällisiä sisarusrakkaudentunnustuksia olla viljelty, mut on se jottai nättiiki sanonu

23.Millaista elämäsi olisi ilman häntä?:
IHAN LIIAN HILJASTA!!!!!! tartten pientä kaaosta ja meteliä ja Kaisa osaa just sopivasti sen

24.Asia, mistä hän ei koskaan luopuisi?:
Siitä lihavasta kissasta :D

25.Hulluin asia mitä hän on koskaan tehnyt?:
en mie tiiä, varmaan se ku se juos taloa ympäri ku ei ollu muuta tekemistä xD niin,siis mie käskin..

26.Hänen suurin saavutuksensa?
se varmaan tulee kirjottamaan lukiosta 7 ällää ja sit siitä tulee joku professori :D

27.Mistä hän huusi sinulle viimeksi?:
Ainahan Kaisa huutaa :D se on sen perus volyymi

28.Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?:
Viikon päästä nähhään!

outoja oloja..Lauantai 03.01.2009 12:30

miusta on ruvennu tuntuu siltä ihan ku tuo vaava kävis välillä vähän niinku kokeilemassa tuolla ulostulopaikan suulla et joko olis reitti selvä, jotenki painaa päällänsä silleen aika epämiellyttävästi alaspäin :/ sit ku huomaa et eipä vielä päästy mihinkään ni alkaa kauhee potkiminen, ihan ku se MIUN vika olis ettei se vielä oo valmis syntymään! :D

malttas nyt muutaman viikon vielä sielä pyöriä ni pääsee sit syntymään savossa :):):) tutut on heittäny arvauksia päivästä jollon tää syntys, aikasin on tammikuun 28. siihen ei ennee kauaa oo. mut miun puolesta tulkoon vaikka sillon, loppuspahan ainaki tuo mielipuolinen potkiminen, mikä hankaloittaa jo nukkumistakin :(
Niinhän siinä kävi että synnyttämässä olin koko yön! Ja koko ajan vaan ajattelin et turhaan mie nyt vielä tästä unia nään,ei se synny kuitenkaan vielä vaikka kuinka siinä ponnistelisin!Ärsyttävää kun tietää näkevänsä unta mut ei vaan herää...

synnytysvalmennuksessaKeskiviikko 31.12.2008 00:34

oli kivaa. siisti se imukuppi... :/ nyt nukuttaa, tullee varmaan uniin ne kaiken maailman puudutukset ja ilokaasut :D

ihan hyödyllinen käynti miusta, ei pelota se synnyttämään lähtö enää vähääkään. jännittää, kyllä, mut ei pelota! :)

ääslinnaaMaanantai 29.12.2008 19:08

on siis tullu aika hyvästellä tamperelaiset ystävät ja kylähullut ja palata pikku Ääslinnaan perhettä kasvattelee :)

Ikävä tulee kaikkia kauheesti ja tuun kyllä vielä joskus kiusaamaan teitä treelle kunhan aika on oikea ;)

MK pidä ittes miehenä eläkä anna tyttöjen kiusata siellä töissä ihan hirveesti!(hyvät on muuten nimikirjaimet jätkällä!!)

JK:lle onnea vielä kerran, terveisiä koko perheelle ja toivottavasti nähään vielä joskus, oot sie sen verran outo jätkä etten varmaan toista ihan äkkiä tapaa jonka kanssa tulisin yhtä hyvin juttuun. Ikävä tullee :) oot ih-Q!!!!!!!

(siinä olikin ne pahimmat kylähullut...)

En mie kyllä ehkä tarkemmin ajatellen haluu ketään HYVÄSTELLÄ koska oon aika varma että nähään vielä joskus ja vihaan hyvästejä, koska alan itkee enkä taho tehä sitä. Joten Moro kaikille, nähellään, saa kirjotella :):)

<sydän>LOVE U<sydän> :') *niisk* no nyt se itku sitten pääs,PRKL...






[Ei aihetta]Lauantai 20.12.2008 11:11

Äippäloma, äippä-äippäloma nyt on äippäloma! Ooh, äippäloma, ooh, nyt on äippäloma beibi!!!!