IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 10.03.2008 16:24

Ida Stenbacka päätti syntyä maailmaan eräänä kuivana yönä. Melkein heti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli iso ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan taikatemput, niinpä mielipuuhaksi tuli taskumatit.

Ida kehittyi kolmannellakymmenellä varsin luotaantyöntäväksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä liilat silmät.
Lääkityksestä johdatellen hän oli todella rakastettava. Lempiruokaansa lasangea hän sai työskennellen ympäristöystävällisenä city-mopona.

Ida tupakoi ja käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän käyttää ruoanlaitossa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Sen pituinen se.

joujou!!!Maanantai 10.03.2008 03:13

joo,olipa taas synttärit;)tuli hieman maisteltua alkoholipitoisia juomia.;D ilta meni ihan tosi kivasti, bailattiin,laulettiin,huudettiin ja ennenkaikkea pidettiin kivaa.;D kiitos teille kaikille jotka tulitte juhlimaan mun vanhenemista. oltiin kuitenkin ky klubilla juhlistamassa tätä hetkeä koska hengaan niin nuores porukas et ei oltais kaikki päästy sissään;););) kato ku on ite nuorrekas ni voi hengaa noiden nuorempien kans;D no joo, en ollu kuitenkaan edes porukan vanhin. mutta sen verran vanha olen e oltiin jo puol kome kotona- kiitos siitä kuuluu janille joka urhoollisena tuli noutamaan meitä sieltä takas sivistyksen pariin.;)
tänään päivä alkoi vähän väsyneissä merkeissä. herättiin ovikellon soittoon, olin varmaan viel kännissä ku menin avaamaan, sit siirryin sohvalle kattoo saliksii ja löhösin vaan. tilattiin sanen kans pizzat ja sit pitikin lähteä jo seuraaviin juhliin juhlakaluks. ei paha yhen viikon sisällä mulla on ollut kolmet synttäri kestit. ens vuonna sitten vaikka vois pitää neljät, tai no jaa ehkä viidet.;D
kyllä elämä taas voittaa kun on saanut pizzaa, limua ja muita ALKOHOLITTOMIA juomia.



KIITOS VIELÄ SEURASTA JA TIETYSTI MYÖ IHANISTA LAHJOISTA!!!!!!

kruunu/tiara oli paras!!!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.03.2008 19:28

kiitti kaverit bileistä!!!!

jeeePerjantai 07.03.2008 00:05

jee, nyt oon vanhus!!! ryppyjä, ryppyjä!!!!!!

jelou!!!!Sunnuntai 02.03.2008 23:51

taas on vkl ohi!se meni muuttaessa ja töissä!iki-ihana inventaario. olin sit la yheltä himassa.
la meni muuten tosi kivasti, rakas siskoni muutti ihanaan asuntoon,oon kyl kade. ;)
tänään oltiin vielä käymäsä siskon luona ja siitä sitten lähettiin isälle ruokailemaan. nami.
nyt jumitan himassa- innolla odotan huomista työpäivää.;)
vois olla jo torstai,sillon oon virallisesti täysikänen- 21 vuotta. voi hanuri, oon sit jo vanha! ens viikonloppu meneekin sitten vanhuutta juhliessa.
elämässä tällä hetkellä ei oo tapahtunut mitään sen kummempaa. töitä,töitä,töitä. no tuleepa ainakin palkkaa. odottelen vaan vappua niin pääsee pois suomesta. Shanghai nimittäin kutsuu mua ja samia. pääsen vihdoin käymään siellä moikkaamassa äippää ja Raimoa. siitä tulle varmasti kiva reissu.
sitä odotellessa........

jepajeeSunnuntai 24.02.2008 15:26


no niin...taas on vkl melkein ohi.perjantaina tuli sit vedettyy tosi extempore lähtö. puksun kautta hakee vähän skumppaa ja sit hieksiin tekee kaikista jämistä jotain herkku paukkuja.;)
meillä oli tasan yks asia sovittu perjantaiks ja sekin jäi tekemettä. no onneks jemppi tulee tänne tänään.
perjantai oli kaikin puolin mukava, ensin piti olla ihan tyttöjen kesken ennenkuin poikalauma hyökkäs meille bilettämään. ja sitten eikun baariin, kaikilla rahaa suunnilleen 0 euroa. no hyvin hauskaa meillä oli silti. jatkot tosin meni vähän penkin alle. no ei se mitään kyllä lauantaina oli jo ilman niitäkin tarpeeks huono olo. no joo parin viikon päästä uudelleen kun on mun synttärit. wuhuuuuu!!!!sillon kyllä on kovat bileet ja ehkä jopa jatkotkin.;)
katsellaan sillon!



NO MUTTA TERVEHDYS!!!!
HELLO KASHMIR!!!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.02.2008 19:16

Mikä olut olet...?
Oinas: Olet KOFF!
Luonteeltasi olet hyvin pikkumainen ja täys jäärä. Et arvosta ketään, et
edes itseäsi. Kärsit paniikkihäiriöistä ja punastut helposti. Olet myös
erittäin epähygieeninen ja haiset pahalle!
Onnenkalu: Taikaviitta


Härkä: Olet Carlsberg!
Omistat hyvin pienet aivot. Et ymmärrä mistään mitään! Luonteeltasi olet
aivokääpiö. Sinulla ei ole ystäviä...eikä tule!
Onnenkalu: Ruuvimeisseli


Kaksoset: Olet Amiraali!
Luonne kuvauksesta sen verran, että sinulla ei ole luonnetta! Olet tyhjäpää
vailla tulevaisuutta! Tärkeintä elämässäsi on TV ja naapurien vakoilu.
Laiminlyöt jatkuvasti hampaiden hoitoa ja sen kyllä huomaa!
Onnenkalu: Rambo-puukko


Rapu: Olet Olvi!
Jestas mikä LAAMA! Ravusta huomaa mitä tarkoittaa oppimishäiriö Kun ei
hiffaa niin ei hiffaa! Typerä tyhjyyteen tuijottaja.
Uhkapeluri, joka ei koskaan voita.
Onnenkalu: Kukkakeppi


Leijona: Olet Hard Rock!
Hommaa elämä itelles. Pälättäja joka ei ymmärrä pitää naamaa kiinni, tai
sitten ei puhu eikä pukahda. Poikkeuksia voi löytyä... riippuu geeneistä.
Onnenkalu: Ilmakivääri


Neitsyt: Olet Lapin Kulta!
Ikuinen haaveilija...hermosairas nysvääjä! Et omaa minkäänlaista hermojen
hallintaa. Yleensä hipit ovat neitsyitä. Pitkätukka joka painii pahojen
henkisten ongelmien kanssa.
Onnenkalu: Airo


Vaaka: Olet Aura!
Hyvin sairas ihminen, joka ei ole tervettä päivää nähnyt. Elää elämästään
yli puolet lääkärin vastaanotolla. Psykiatrien vakioasiakas.
Sairastaa tauteja joita edes lääketiede ei tunne! Luonteeltaan
myymälävarastyyppiä. Vain meedio voi auttaa sinua!
Onnenkalu: Anustappi


Skorpioni: Olet Eku!
Pelkistettynä...olet pervo! Salaa tiiraileva itsetunnoton vesipää.
Elämäsi on köyhää ja jopa vanhempasi vihaavat sinua! Tykkäät katsoa
Suomalaisia saippuaoopperoita. Urheilusta et tajua mitään!
Onnenkalu: Tennispallo


Jousimies: Olet Guinness!
Itsemurhatyyppiä. Et kestä vastoinkäymisiä ja herne menee nenään pienistäkin
asioista! Kärsit alenmuudentunteesta ja kavereiden mielestä olet apina. Elät
koko elämäsi (suosittellaan) yksin!
Onnenkalu: Lipputangon nuppi


Kauris: Olet Budweiser!
Mene hyvä ihminen ja katso peiliin. Mitä näet?!? Hyvin ruman tyhjäpään!
Ammatiltasi olet todennäköisesti lappuliisa tai vartija!Roskaruokaa syövä
surkea luuseri. Tyypillinen Blues-fani!
Onnenkalu: Taskulamppu


Vesimies: Olet Karhu!
Suuri osa rituaalimurhaajista ja saatanan palvojista on vesimiehiä.
Kulkee aina mustissa ja naama on kuin Rapalan mainos! Lävistyksiä täynnä
ja vartalossa typeriä tatuointeja. Tyypillinen ihmisten pilkkoja.
Pelkuri...joka ei uskalla olla oma itsensä!
Onnenkalu: Huulirasvapuikko


Kalat: Olet Nikolai!
Jumalauta mikä säätäjä! Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, vaikka et osaa
edes yksinkertaista kertolaskua. Aina esille pyrkivä typerä hölö!
Sanotaan, että poliiseissa ja armeijan kantahenkilökunnassa on paljon
kalat-merkkisiä minimunia ja sössöttäjiä. Ei ihme.
Onnenkalu: Kopiokone

jepajeeLauantai 16.02.2008 02:34

no niin, huominen enään niin sitten on taas yksi tavallista rankempi työviikko takana päin,seuraava alkaa maanantaina. on kyllä ihanaa olla töissä hyvässä paikassa, sopivalla palkalla ja mukavassa työyhteisössä. entisessä työpaikassa ei saanut ikinä kiitosta mistään,hyvä että viimeisenä päivänä pomo + muut kiitti 3 vuoden työpanoksesta. eipä ne ois varmaan ees muistanu et oon lähös jos en ois sitä kokoajan hehkuttanut.;)
uudessa työpaikassa muistetaan työntekijöitä melkeinpä tasaisin väliajoin. kannustetta, kahvia ja pullaa, leffaliput loistavasta asiakaspalvelusta, ja nyt tällä viikolla tavaratalon johtajat muistivat työntekijöitään loistavasta viime vuoden myynnistä kuohuviinipullolla. kyllä se lisää työmotivaatiota- siis minkälainen tahansa KIITOS sana.(ei pelkästään alkoholi;)) epäilemättä siis voin kertoa että lähes kaikki viihtyvät meillä töissä.
vaikka kuin väsyttäisi ja harmittaisi lähteä töihin niin huomaa kuitenkin että aika menee nopeasti ja kivasti kun saa tehdä sitä mistä eniten tykkää ja mukavassa ympäristössä.
ihminen kuitenkin viettää ison osan elämästään työpaikalla tai sitä ajatellen (näköjään;)) niin pitäähän siellä viihtyä.
POIS EN HALUA!(vielä)

taas tuli näköjään sellasta tekstiä että kiviäkin kiinnostaa, joten selvästi olet kivi!!!!hahhaa!!!
öitä! ehkä oon jo liian väsyny;)<3

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 02:06



Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi?
- nousen sängystä hetken torkkua painettuani;)

Jos saisit matkustaa minne vain maapallolla, niin minne menisit?
- voih, niin moneen paikkaan.

Jos sinulla olisi kissa, mikä olisi sen nimi?
- ei olisi

Onko sinulla parasta kaveria?
- khyl.

Unohdatko aina unesi?
- joskus.

Mitä tekisit satasella?
-maksaisin laskuja.

Haluatko aikuisena perheen ja lapsia?
- tottakai.

Onko sinulla joku sairaus?
- ei.

9. Itketkö usein?
- En.

Minne menet kun sinulle tulee paha mieli?
- samin kainaloon.

Onko koulussa kivaa?
- en käy koulua.

Onko sinulla lemmikkejä?
- on.

Onko vanhempasi eronneet?
- on.

Nauratko usein?
- kyllä.

Onko elämä ihanaa vaiko typerää?
- täydellistä-lähes.

Jos maailmanloppu tulisi, mitä tekisit viimeisenä päivänä ennen sitä?
- kertoisin kaikille rakkaille kuinka rakkaita ne on.

Onko sinulla pikkusisaruksia?
- on.

Onko Guns n' roses hyvä?
- tykkään.

Missä kännykkäsi on nyt?
- sängyllä,latauksessa.

Minkä värisen hammasharjan omistat?
- vihree/oranssin.

Onko rakkautta olemassa?
- on.

Uskotko Jumalaan?
- joo.

Pidätkö kahvista?
- en siedä edes hajua.

Mitkä 1-5 juttua ottaisit mukaan autiolle saarelle?
- samin,ruokaa,vettä,peilin ja kännykän.

Mihin yleensä käytät rahasi?
- laskuihin,shopping,ruoka ym.eläminen.

Oletko varakas?
- palkkapäivänä.ja ehkä pari päivää sen jälkeen.

Mikä on lempivärisi?
- monia.

Mikä nimesi on?
- ipa.

Oletko vasenkätinen?
- olen ja ylpeä siitä.

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- tumman ruskeat missä raitoja.

Entäpä silmät?
- ruskeat.

Käytätkö piilolinssejä tai silmälaseja?
- En.

Tykkäätkö lävistyksistä?
- en.

Käytätkö aina jotain tiettyä kaulakorua?
- kahta eri.

Millaisen kihlasormuksen haluat?
- hienon.

Pidätkö tanssimisesta?
- khyl,parin jälkeen.

Mikä on lempivaatekauppasi?
- stockmann.

Mitä asioita haluaisit vaihtaa itsessäsi?
- painoa.

Onko ihminen, jonka kanssa puhuit viimeksi puhelimessa, sinulle tärkeä?
- elisan asiakaspalvelun tyyppi/no ei!!!

Mitä kuuntelet nyt?
- telkkaria.

Onko sinulla hiljaista kaveria?
- on.

Mikä on mielestäsi parhain treffipaikka?
- kahvila.

Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?
- 21 questions.

Oletko omistavainen?
- joskus.

Onko mahdollista rakastua ensisilmäyksellä.
- ON.

Oletko syönyt tänään ruisleipää?
- En.

Millaiset housut sinulla on juuri päälläsi?
- v.pun.lökö pöksyt.

Käytätkö tavallista lyijykynää vai lyijytäytekynää?
- harvemmin käytän kumpaakaan.

Oletko ollut lempibändisi keikalla?
- en.

Oletko koskaan kävellyt unissasi?
- ei oo kukaan ainakaan kertonu et olisin.

Onko unelmamiehelläsi kiharat hiukset?
- ei.

Oletko pitkä?
- en tod.

Pitäisikö tyttöjen käyttää vain hameita?
- ei.

Mikä on lempipelisi?
- heha.....mieti.

Mistä tuoksusta pidät eniten?
- miss dior cherie!!!!:)

Mikä on horoskooppimerkkisi?
- kalat.

Harrastatko säännöllisesti liikuntaa?
- kohta.

Käytkö kesäisin jäätelökiskalla?
- kyl jos sellanen osuu kohdalle.

Kuinka usein käyt mäkissä?
- harvemmin.

Mitä tv-sarjoja seuraat?
- sinkkuelämää aina ku se tulee, frendit,emmerdale,mythbusters,ymym...

Kuunteletko radiota?
- harvoin.

Poltatko päivittäin?
- juu.

Soitatko kitaraa?
- en enään.

Minkä väriset ovat lempilakanasi?
- satiini;)

Onko sinulla kuvia netissä?
- juu.

Mitä lehtiä tilaat?
- no cosmoo tottakai.!!!

Juotko joka viikonloppu?
- pyrin välttämään.;)

Oletko huijannut poliiseja?
- en mää tiiä/muista.

Onko sinulla pitkä koulumatka?
- oli.en käy enään koulua.

Mikä on lempielokuvasi?
- monia.

Tykkäätkö halailusta?
- riippuu kenen kanssa.

Habotatko, käytkö siis habbossa?
- en.

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
- töitä tai sit oon kullan kanssa.

Joudutko usein pulaan?
- en.

Pidätkö piirtämisestä?
- joskus kun on tylsää.

Pidätkö punaisesta?
- kyllä.

Mikä on paras kirja?
- lärvit/mustaa kajaalia.

Mitä julisteita on seinilläsi?
- ei ole.

Tykkäätkö imuroimisesta?
- sillon kun näkee jäljen.

Kuinka monta kertaa olet muuttanut?
- vissiin kolme.

Rakastatko suklaata?
- kyl.ja sen huomaa.;)

Mitä haluat seuraavaksi?
- nukkumaan kullan kainaloon.<3

Minkä väristä kynsilakkaa kynsissäsi on?
- french manicure.

Onko sinulla sukset?
- ei omia.

Pyydätkö usein anteeksi?
- välillä.

Keikutko tuolilla?
- en.

Käytätkö sinistä ripsiväriä?
- en.

Kuka on lempimuumisi?
- Pikky Myy.

Millaiset ovat lempikenkäsi?
- hei älä kysy tollasta kenkäfriikiltä.tekee muuten mieli ostaa uudet lempparit.;)

Oletko purevaa tyyppiä?
- emt.

Oletko heppatyttö?
- en.

Pelkäätkö käärmeitä ja hämähäkkejä?
- kyl hämppiksii.

Oletko koskaan hypännyt järveen vaatteet päällä?
- juu tai se oli vissiin meri.

Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi?
- matka shanghaihin ja töitä.

Kuinka usein peset farkkusi?
- sit ku kaappi on tyhjä.

Oletko koskaan saanut matikankokeesta täyttä kymppiä?
- en.ainakaan muista, ja muistaisin varmasti jos olisin.;):)

Mistä ostit viimeksi kengät?
- pari viikkoa siiten.

Onko sinulla pehmoleluja?
- on.

Tykkäätkö pingviineistä?
- ;)

Oletko tyytyväinen nimimerkkiisi?
- z vois poistaa.

Asutko kerrostalossa?
- kyl nykyään joo.

Mikä on parasta juhannuksessa?
- kesä/ilma vaikka melkein aina sataakin.;)

Kiroiletko liikaa?
- joo.

Käytkö joskus yökävelyllä?
- baarista joskus kävelen kotiin.

Nukutko koskaan laivalla?
- harvoin.keskityn olennaiseen.

Leikkaatko ite hiuksesi?
- joo.;)

Katseletko usein tähtiä?
- joskus.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.01.2008 23:48

1.Sukupuolesi: nainen
2.Puhelinnumerosi: siinä on numeroita
3.Asuinpaikkasi: Vantaa
4.Horoskooppisi: kalat
5.Urheiletko?: kävelen junalle....eli öö en.
6.Soitatko jotain instrumenttia?: en enään.suutani.
7.Käytkö salilla?: en vielä.
8.Soitatko bändissä?: en.
9.Käytätkö tietokonetta: lähes päivittäin kaikkeen turhuuteen.
10.Luetko sarjakuvia?: viivi ja wagner
11.Piirrätkö?: harvemmin.
12.Laiskotteletko?: khyl.
13.Kuunteletko musiikkia?: todellakin.
14.Käytkö elokuvissa?: joskus ilmaislipuil jos joku antaa.
15.Miten kuvailisit tyyliäsi?: paras.
16.Millaisia vaatteita pidät?: hienoja/rentoja.
17.Mikä on suosikkivaatekappaleesi?: hard rock hollywood paita.
18.Mitä on päälläsi nyt?: pari paitaa ja alushousut.
19.Käytätkö housuja?: yleensä joo.
20.Käytätkö hameita?: en.
21.Pidätkö samettivaatteista?: en.
22.Pidätkö nahkavaatteista?: takit ihan jees.
23.Pidätkö farkuista?: no daa.
24.Voisitko ottaa tatuoinnin?: en kyllä enään ehkä,emt.
25.Voisitko ottaa lävistyksen: enpä tiedä.
26.Käytätkö aurinkolaseja?: tarvittaessa.
27.Hoidatko ihoasi?: no hei,mikä mun koulutus on?;)
28.Meikkaatko?: khyl.
29.Käytätkö koruja?: kaulassa aina.sormissa joskus.ranteessa kello.
30.Onko sinua koskaan sanottu kauniiksi/komeaksi?: joka päivä.;)
31.Asutko vielä kotona?: kyl periaatteessa.
32.Pidätkö perheestäsi?: kyllä.
33.Millainen on isäsi?: paras.
34.Millainen on äitisi?: paras.
35.Seurusteletko?: kyllä.
36.Millainen on unelmiesi poika/tyttöystävä?: sami.;)
37.Kenen kanssa olit viimeksi sängyssä?: samin.
38.Millaisen kanssa et mistään hinnasta voisi seurustella?: jonkun vanhan ukon.
39.Oletko tällä hetkellä ihastunut/rakastunut?: kyllä.
40.Millaista musiikkia kuuntelet?: hyvää.
41.Paras fiilistelybiisi?: the way i are.
42.Pidätkö hevistä?: en.
43.Pidätkö rokista?: kyllä.
44.Pidätkö punkista?: en.
45.Pidätkö iskelmästä?: khyl.
46.Pidätkö suomipopista?: joistain kappaleista joo.
47.Pidätkö klassisesta?: kyllä.
48.Paras artisti? no hei!!!eminem.
49.Voisitko osallistua popstarsiin?: no kyl.
50.Entä idolsiin?: heti.
51.Lempi-ruokajuomasi?: maito/vesi.
52.Mitä herkkua ilman et voisi elää?: mäti.
53.Pidätkö juustosta?: joo.
54.Pidätkö näkkileivästä?: kyl.
55.Pidätkö ruisleivästä?: pidän.
56.Pidätkö piimästä?: juujuuu.
57.Kalja vai siideri?: sokeri.
58.Vitsit vai tilannehuumori?: tilanne.
59.Elokuvat vai teatteri?: Molemmat.
60.Lapsi vai aikuinen?: kummatkin.
61.Kuvis vai musiikki?: kuvis.
62.Ulkonäkö vai luonne?: Molemmat.
63.Mitä ajattelet juuri nyt?: samia.
64.Mitä aiot tehdä kun saat tämän kyselyn täytettyä?: halaan samia.;)
65.Oletko hiljainen vai äänekäs?: Äänekäs,ei epäilyksiä.;)
66.Kuka on idolisi?: eminem.
67.Uskotko horoskooppeihin?: khyl joskus haluan ku ne sanoo jotain kivaa.;););)
68.Omistatko kännykän?: Omistan.
69.Menetkö armeijaan?: en.
70.Mitä mieltä oot homoista/lesboista?: kunhan on piilossa.;)
71.Millainen olet aamuisin?: äreä.
72.Panettaako?: juu.