IRC-Galleria

[kirsten]

[kirsten]

aika läppä tää :D

[Ei aihetta]Perjantai 27.03.2009 00:02

KUINKA SEKOPÄÄ OLET?

[1]karannut ikkunasta
[2]esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ]syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3]rikkonut tahallaan jotakin
[4]heitellyt esineitä
[5]ollut ambulanssin kyydissä
[6]vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ]rikkonut lasin baarissa
[ ]suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ]häiriköinyt suurta tapahtumaa
[7]kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[8]matkustanut pummilla
[ ]ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ]kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ]shoppaillut tilini tyhjäksi
[9]juonut raakaa vodkaa
[ ]lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ]värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[10]tiedän mikä on mepore
[11]lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[12]ollut päivystyksessä
[ ]soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[13]tanssinut pöydillä
[14 ennätys ; ) ] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ]jumittunut baarin vessaan
[15]nukkunut väärinpäin sängyssä
[16]kuvitellut olevani satuhahmo
[17]leikkinyt ruoalla
[18]heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[19]elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[ ]saanut diagnoosin/ diagnooseja
[20]valehdellut ikäni
[ ]saanut sakot
[ ]syönyt kolmiolääkkeitä
[21]kuullut tai nähnyt harhoja
[22]pohtinut olenko oikeasti olemassa
[23]suunnitellut hautajaiseni
[24]kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ ]käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[25]pukeutunut täysmustaan
[26]keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ]kokeillut huumeita
[ ]koukussa kofeiiniin
[27]soittanut terveysneuvontaan
[ ]lähtenyt tuntemattoman mukaan
[28 ( jos tä meinaa sitä lastenruoka juttuu ) ]tiedän mitä on semper
[29 ( ala-aste )]lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[30]käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg << omg
[ ]värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ]kärsinyt oudoista fobioista
[ ]kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ]kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[31]nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ]pitänyt bileet ilman syytä
[32]hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ]käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ]fantasioinut vampyyreista
[ ]tanssinut napatanssia
[ ]iskenyt jonkun ruokakaupassa
[33]uinut vaatteet päällä
[34]aiheuttanut palohälytyksen
[ ]ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[35]laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ]laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ]käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ]salakuljettanut jotain tullissa
[ ]sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ]suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ]käynyt ennustajalla
[36]kokeillut spiritismiä
[37]kirjoitellut vessan seiniin
[ ]korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[38]heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ]kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[39]nähnyt enneunia
[ ]saanut paniikkikohtauksen
[40]joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[41]eksynyt kotiin mennessäni
[ ]avannut ovet ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ]asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ]tapellut kelan kanssa
[42]maannut koko päivän peiton alla
[ ]ollut nukutuksessa
[43]lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[44]leikannut omia hiuksiani
[ ]ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[45]ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[46]sekoittanut todellisuuden ja unen
[47]heittänyt kännykän seinään
[48]paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[49]riidellyt itseni kanssa
[50]nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ]suudellut varattua henkilöä
[ ]mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[51]tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
->yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää :D

Woooo-oooo-oTiistai 17.03.2009 23:17

Maksa paskana! Idän tuliaisia! Wooo-oooo ! jäädyn aina ulkona ja vituttaa.. Sit tuli todistettuu tänää taas porukoide pervous ;))) en oo ainoo <33 Inka, Caro, Ero, MÄÄ! VITTU HENE! ja vittu ;DD kaikki !


Kaks jotai randomi känniläist käveli puniksen ohi ja örvels jtn;

" WHooooaaaa vituu"

Inka; " Vittu ketä noi o?"
Heidi; " Emmä tiä ketä ne o... "
Mä: " Otetaa selvää! HOOOOI !!"
Känniläiset; " Uoooooh ollaa kingei vittu ! "
Heidi & Mä ; * kiljutaan *
Tonza; " VITU ELUKAT"
Meitsi; " LEILA MISÄ SÄ OOT!?
Känniläiset; " No vittu tääl mä oon "
Mä:" No Vittu haista sitte Leila PASKA! ""

Lööl :D

Elämäni kaatui :( Maanantai 16.03.2009 09:19

Vippi loppu ;D
ALKOHOLISMI

[ ] minulla on pakottava tarve juoda alkoholia
[ ] kärsin vieroitusoireista, jos en saa alkoholia
[ ] juon yli 16 (nainen) tai 24 (mies) annosta viikossa
[ ] sanonta "Silmät liikkuu, lisää viinaa!" tai "Jos ei lasi pysy kädessä niin sitten juodaan pillillä!" voisi olla minun mottoni
[ ] olen ollut hoidassa alkoholin käyttöni takia
[ ] Alko on lempikauppani
[ ] kännissä oleminen on parempaa, kuin selvänä

0/7


MASENNUS

[ ] mielialani on ollut pitkään alakuloinen
[ ] mikään ei tunnu kiinnostavan minua
[½ vklp :D] kärsin unettomuudesta TAI nukun liian paljon
[ ] minulla on itsetuhoisia ajatuksia ja/tai kuolemantoiveita
[x] keskittymiskykynyni ja muistini on huono/huonontunut
[ ] minua ahdistaa usein
[ ] viiltelen itseäni

1½/7


SKITSOFRENIA

[ ] kuulen tai näen asioita mitä muut eivät
[ ] olen sosiaalisesti eristäytynyt
[x] minulla on ongelmia tiedon käsittelyssä, uuden oppimisessa ja kielellisessä muistissa
[ ] luulen, että television ja lehtien kautta tulee jotain viestejä minulle
[ ] tunteeni ovat latistuneet
[ ] minulla on neuroleptilääkitys
[ ] olen hyvin vainoharhainen

1/7


ANOREKSIA

[x] painoindeksini on alle 17,5
[ ] kuukautiseni ovat loppuneet
[ ] laihdutan, vaikka olen normaali/alipainoinen
[ ] ruoka on viholliseni
[x] liikun pakonomaisesti
[x] nautin näläntunteesta
[½] olen mielestäni lihava, vaikka muut sanoisivat muuta

3½/7


BULIMIA

[x] ahmin suuria määriä ruokaa
[ ] ...jonka jälkeen oksennan
[x] pelkään lihomista
[ ] hampaani voivat huonosti oksentelun takia
[ ] toisinaan liikun ja paastoan
[½ ( ainaku on rahaa ;D )] ahmin esim. jäätelöä, keksejä, karkkia ja sipsejä
[ ] näen monet asiat ruokana (esim. maali voi näyttää vanukkaalta)

2½/7


KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ

[ ] minulla on pitkiä ja vaikeita masennuskausia
[x] ...sekä kausia jolloin olen hyvin vauhdikas, iloinen ja ylienerginen
[x] rahan käyttöni on holtitonta (tiettynä jaksona)
[ ] suvussani on psykooseja
[x] reagoin ärsykkeisiin normaalia herkemmin
[x] teen äkkipikaisia ratkaisuja
[ ] välillä jään vaan sänkyyn makaamaan ja haluan kuolla

4/7


PANIIKKIHÄIRIÖ

[ ] olen kokenut paniikkikohtauksia
[ ] ...ja voimakkaita pelkotiloja
[ ] joskus pelkään sekoamista
[ ] olen rynnännyt joskus jostain tilanteesta pois
[½] joskus käteni tärisevät, huimaa, sydän tykyttää...
[ ] olen pyörtynyt
[ ] vältän joitakin vaikeita tilanteita

½/7


SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO

[ ] olen hiljainen ja ujo
[ ] pelkään nolaavani itseni
[ ] jännitän sosiaalisissa tilanteissa hyvin paljon
[ ] vältän juhlia ja muita tilaisuuksia missä on paljon ihmisiä
[ ] tulkitsen tilanteita usein kielteisesti
[ ] en osaa/halua aloittaa keskustelua
[ ] ahdistun tulevista tapahtumista jo etukäteen

0/7

Haastan: en vitus ketää ;Dd

=)Keskiviikko 04.03.2009 18:43

Ajattele, että saisit nyt soiton, jossa kerrotaan että paras ystäväsi olisi kuollut. Miltä se tuntuisi?
Et pystyisi enään ikinä sanoa hänelle, kuinka paljon häntä rakastatkaan. Kaikki kokemuksenne
yhdessä olisi enään muisto mielessäsi. Kaikki ympärilläsi muistuttaa sinua hänestä. Voit enään vain syyttää
itseäsi siitä, että et arvostanut häntä silloin niin paljon, kun hän vielä oli kanssasi. Miltä tuntuu, kun kaikki
suunnitelmat murskautuvat hetkessä vain ajatukseksi siitä, miten kiva kesästäkin olisi tullut, kun olisit
saanut nauraa kaikille tyhmille jutuille hänen kanssaan. Enään se ei ole mahdollista.
JOS YHTÄÄN välität kavereistasi, lisää tämä päiväkirjaasi niin he tietävät että välität ja rakastat heitä.
jätä tämä vitun tietokone rauhaan, ja mene viettämään aikaa kavereittesi kanssa, se saattaa olla kohta liian
myöhäistä. Ajattele että istut koneella kun kaverisi tekee kuolemaa.

~ Tää on kaikil, oikeesti... vaikkei ees tunnettais kauhee hyvi, mut silti jos meil o joskus ollu se joku oma juttu, ni muistan ne aina ~

Kiits<3

Eilen... vittu :DD Torstai 26.02.2009 09:14

Eronen, Meitsi, Palomies & Hene @ Ikea:

Kristian: ... Siis vittu sust tulee sit Necrofilisti ja...
Palo: Hää? Mikä vitu Necro?
Kristian; No siis se on sillanen sairas ihminen joka ns " raiskaa " ruumiita ja...
Ero: ... iha vitu mielevikanen tyyppi..
Palo: Aijaa :D Mieti jossai puskas ja hyi vittu...
Kristian: Haha, Joonas oppis taas mult uuden sanan, näin se menee
Hene: ylläri, Palo nyt nauraa kaikil tollasil vammasil jutuil..
Kristian: Ei se oo naurettavaa oikeesti, mut ei siis Necrofilistis mittää pahaa oo...

KAIKKI: HAHAHAHAAAHHA EI VITTU SAATANA!!!
Ero: NIIN! TAAS SUN MIELEST EI OO PAHA VAI??! SUL O AINA NÄIT VITU OUTOI MIELIPITEIT!

* mä nauran maas iha vitusti ja muut nauraa siin , ohikulkia autot kattoo hiuka *

Kristian: No siis hahah, vittu.. siis emmä sitä sille, vaa siis niinku sitä sanaa ja...
Hene: Ei vittu oikeesti, ooksä iha terve..?
Ero: Just selitit iha tosissas et..
Kristian: No nii nii, et ne o sairait ja sillee mut vittuuuuuu!!! :DDDDD *REPSSSSS* :DD

Näin siis meillä :DD Eikä oo tod. ekoi kertoi ;))))) Näin sii käy ku 4 tyhmää yhdistyy :DD

DOOMED VIDDUTiistai 10.02.2009 22:40

Tehtävänanto:

Vastaa kysymyksiin englanniksi! Lopuksi haasta ystäviäsi tekemään sama.
Lopussa katkoviivan jälkeen, on vastattava ruotsiksi! Testaa kielitaitosi.

Onko sinua koskaan leikattu?
- Nope, never... thank god

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- No, i don't. I have no interest.

Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- Um... can't remember , maybe once or twice tho' :D

Oletko ollut sokkotreffeillä?
- Na-a and i think i won't never be in such a situation... Blind date? gimme a break :D

Oletko huomionkipeä?
- I think, if i say it lightly, yes :D

Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- Um, maybe not full hundred percent but... about 70 to 80 %

Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- No.. all kind of drugs should be forbidden

Laulatko suihkussa?
- Well yeah, some kind of sputter ;DD as always

Haluaisitko olla mies vai nainen?
- you know, i don't really care... i was born to be a boy so i have to accept it : )

Tykkäätkö juhlista?
- Well parties? a little: )

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- well average 16-28 years old would be nice, human in best condition :)

Kutiatko helposti?
- unfortunately yes :D

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- Hah, once : ) My kid brothers

Koska ärsyynnyit viimeksi?
- Few days ago, no... yesterday, to my guidance counsellor

Koska viimeksi löit jotakuta?
- hmm, i can't remember :)

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- not really

Missä maissa haluaisit käydä?
- Well many as possible :)

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- I can't say... maybe... dunno : )

Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla?
- bus.. naa, maybe once or twice every second week

Katsotko telkkaria joka päivä?
- no

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- Don't remember

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä?
- Nope

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- NO :D

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- Well i could, yes : )

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- well. not.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- No.. i wouldn't

No onko helppoa?
- sure

Voisitko osallistua Idolsiin?
- Absolutely not

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- NO!

Mitä luulet sen, jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- Hah :D she would beat hell out of me right now :Dd

Mikä on nimesi viimeinen kirjain?
- letter N

Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
- Naa, i don't know.. :o No one ever says that kind of things to me, but i don't really care either : )

Pukeudutko mielestäsi persoonallisesti?
- No, i don't think so : )

Omistatko lävistyksiä (muualla kuin korvissa)?
- Nope

Aiotko hankkia lävistyksen/lisää lävistyksiä?
- Well i don't know, maybe..

Minkä kirjan luit viimeksi?
- Angels & Demons

Minkä leffan katsoit viimeksi?
- Twilight

Mitä muita hiustuotteita käytät kuin shampoota ja hoitoainetta?
- Depends

Oletko saanut kesätöitä?
- Not yeet

Omistatko/aiotko hankkia ajokortin?
- I think i'm gonna need it soon, so i will obtain it ; )

Mitä vaatteita sinulla on päälläsi?
- I got my Hoodie, and my t-shirt, jeans and underwear... i am Niks, cuz' i don't wear socks at all atm :D

Oletko huolestunut tällä hetkellä?
- Concerned about what? :o no not really, maybe a little bit about my future.

Oletko koskaan hukannut kotiavaimiasi?
- Once ; )

Oletko koskaan oksentanut parvekkeelta alas?
- Noo :D

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- Shortter than meeh :D

Rakastatko ketään juuri nyt?
- Not really

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- ;D i don't think so :D

Oletko mustasukkainen?
- Well sometimes i wear black socks, but if you mean being jealous, then no : )

Mitä teet viikonloppuisin?
- Be with my friends, eat, sleep and be at comp

Oletko hyvä koulussa?
- Average student

Lempiaineesi koulussa?
- English, Physical education ( P.E ), civics and history AND all above of those, Home economics

Mitä kouluaineita vihaat?
- Math

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- never ever :D

Kuinka pitkä on pisin suhteesi?
- my relationship with my computer :D naa...

Oletko koskaan seurustellut exän kaverin kanssa?
- No :Dd hhaah

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- i think, it wouldn't work

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- 3 years

Onko sinulla vip?
- of course

Kuinka pitkä olet?
- one hundred ninety :D

Mitä vihaat itsessäsi?
- Many things

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- I like to live in city : )

Lempieläimesi?
- Dog

Mitä eläintä muistutat?
- monkey

Lempinumerosi?
- seven and six

Keneen luotat parhaiten?
- I trust in my friends

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- well yeah

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- about 10 - 11 pm

Oletko tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen?
- it's fine

Kirjoitatko runoja?
- No, i don't

Lempivärisi?
- Black, Red & Blue

Oletko matkustanut laivalla?
- too many times

Horoskooppisi?
- scales

Millainen luonne sinulla on?
- idiotic

Lempiruokasi?
- Chicken salad or home made food

Juomasi?
- Milk & Fanta & coke

Millasista elokuvista tykkäät?
- Fantasy, comedy etc.

Oletko koskaan liftannu?
- never

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- Bicycle: )

Sujuuko?
- yees yees

Omistatko puhelimen?
- yes

Onko sinulla saldo puhelimessa?
- yup 20 €

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
- 79 €

Viimeisin viesti minkä olet saanut?
- " tell me, i wanna really know, please Krisu ! "

Pian alkaa ruotsinkielellä.....
- Omg! then i'm soooo dead :D

Mikä puhelin sinulla on?
- Nokia

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- bunch of 'em
Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- Jag har öö.. Muncktröija? :DDd och teepaita och farkku och vittu :(/((/Ddd

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- Jag käyttää mese :D och irc-gallerieee

Onko sinulla meseä?
- Si si :Dd oho väärä kieli, :Dd talar svenska har vittu :( ya

Mitä ajattelet juuri nyt?
- jag talar inte svenska jätte bra :D

Paljonko kello on?
- trettioåtta över ööö åtta :DD vittu

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Min bästa kompisar :D

Mitä mieltä olet ikäero suhteista?
- jag kommentera vittu inte :D

Onko sinulla enemmän tyttö/-vai poika kavereita?
- Killeeeeeea

No oliko vaikea?
- jätte hård

TAPPAKAA ITTENNE! JENNI AINAKI :DD stn ;Dd
Aseta mediasoittimesi shufflelle, ja kirjoita järjestyksessä mediasoittimesi valitsemat kappaleet. kommentoi sitten mitä mieltä olet asiasta.

TÄSTÄ SE ALKAA:

Tämä kappale tekee sinut iloiseksi.
Biisi: Chertograd
Esittäjä: Deathstars
Kommentti: No itseasias joo, ku on hyvä kappale, : ) mut tä biisi ittestää ei oo mikää nii " ilonen "

Tämä kappale taas tekee sinut surulliseksi.
Biisi: Goatfish
Esittäjä: Lamb Of God
Kommentti: No ei oikestaan :DD Pikemminki sillanen "UUUUOHH! GO!" fiilis : )

Tämä kappale soitetaan hautajaisissasi.
Biisi: Before I Forget [ Live ]
Esittäjä: Slipknot
Kommentti: Nooh, miksei ;)) Ennenku mä unohdan :DD toivon et mun hautajaisis ei itketä, vaan nauretaa ihan oikeesti !moshatkaa siel sit \,,/ palkkaatte Slipknotin sinne ;)))

Tämä kappale soi häissäsi.
Biisi: This Time Was Mine
Esittäjä: Unearth
Kommentti: No ehkei kumminkaa :)) sääli ;P

Tämä kappale on mielestäsi maailman paras.
Biisi: White Knuckels
Esittäjä: Five Finger Death Punch
Kommentti: Eiiiiiiiiiiiii välttämättä ! :DDD mut iha kovaa settii kyl tää kipale ;P Mul ei oo paskaa musaa :DDD taino jossei noit Palomiehen lähettämii jotai techno smurffei lasketa <:

Tätä kappaletta vihaat yli kaiken.
Biisi: Discrown The Holy
Esittäjä: Blinded Colony
Kommentti: en mä vihaa mitää mun biisei : ) Mä tyksin kaikist <3 tästäkin..!

Tämä kappale soi, kun näit ensikertaa ihastuksesi.
Biisi: Hellhounds On My Trail
Esittäjä: Children Of Bodom
Kommentti: Hyvin mahollist :DD mp3 = elämä :PP Tosin tää kipale tuo muistoi keikalt Erosen kaa <3

Tämän kappaleen esität karaokessa seuraavalla kerralla kun menet baariin.
Biisi: Human Abstract
Esittäjä: The Kovenant
Kommentti: No en taida :DD vähä hankalaki sitäpaitti ;PP

Tämä kappale soi, kun kuolet.
Biisi: When Darkness Falls
Esittäjä: Killswitch Engage
Kommentti: Kun pimeys laskee... no voi sen niinki ottaa et mä kuolen sillo ;) miten vaa! ;P Death awaits you...

Tämä kappale muistuttaa sinua ihanasta lomamatkasta.
Biisi: Control It
Esittäjä: Static-X
Kommentti: Mnjaa, "ihana" ei ehk kelpaa tähä ,mut loma kyl, Kesäl viros, rannal vedettii jottai Pullaa ja Smirnoffii <:: et mite ihanaa se nyt oli, kylmä ainaki oli :///

Tästä kappaleesta vanhempasikin tykkäävät hirveästi.
Biisi: Freelancer
Esittäjä: Sonic Syndicate
Kommentti: ... Ja vitut! :D Mut vois sanoo et seuraavaa kysymykseen tä olis just paras <3

Ilman tätä kappaletta et voisi elää.
Biisi: Parting Ways
Esittäjä: Disarmonia Mundi
Kommentti: Eheii :DD voin elää ilma, mut on tääki suht kova keissi, mättöööööö<3 Mut liven tä ois aika ihana <3

Osaat tämän kappaleen sanat ulkoa.
Biisi: Figure Number Five
Esittäjä: Soilwork
Kommentti: No itseasias... :D en osaa.. muutaku kertosäkee ja alkuu jonki verra ;DDD mut loppuu en yhtää

Humalassa ollessasi tämä kappale on helppo laulaa, mutta todellisuudessa se on hyvin vaikeaa.
Biisi: Eraser
Esittäjä: Hypocrisy
Kommentti: Haha :DD no voi olla, kännis ehk örisee enemmä ;PP ja ihan btw, en oo kuunnellu hypoo pitkää aikaa :DDD koulunjälkeen -> :DDD

Tätä kappaletta maantiedon opettajasi laulaa seuraavalla tunnillanne.
Biisi: Enhance My Nightmare
Esittäjä: Sonic Syndicate
Kommentti: Laulaiski :DD tää o vitu hyvä, ehk sen puhevikasuudel ei onnistuis laulaa, mut hei ehk sen koha mis Karin laulaa, ni ehk ne kohat :DD koska Karin ei örise ; ))

Haluaisit laulaa tämän kappaleen koulusi keskusradiosta.
Biisi: The Endless Feed
Esittäjä: Dark Tranquility
Kommentti: En osaa tätä kyl , mut en kyl laulaiskaa :DD en laulais mitää sielt ; )

Tämän kappaleen sanoista tykkäät valtavasti, vaikka et ymmärrä mitä ne tarkoittavat.
Biisi: Raining Blood
Esittäjä: Slayer
Kommentti: ymmärrän tietty, mut sit taas, et mite voi tykätä sanoist, jossei ymmärrä :D " .. Do you wanna die?"

Haluat, että ihastuksesi laulaa tämän kappaleen sinulle keskellä koulun aulaa.
Biisi: Plastic
Esittäjä: MyGRAIN
Kommentti: Jos se osais :) haha, " Plastic inside, it's all in your mind..."

Tämän kappaleen tahdissa tanssit ensimmäiset hitaasi.
Biisi: Blood Of Heroes
Esittäjä: Mors Principium Est
Kommentti: En tanssinu valitettavasti ; ) eikä tä nyt niin hidas kappale oo :DD haha lol ;)

Tämä kappale soi aina discossa, kun menet sinne.
Biisi: Cloud Connected
Esittäjä: In Flames
Kommentti: Nooh, soiski ;)) tää o iha raju setti kans, sääli ettei oo ku hesas vaa sillast pubii ;PP

[Ei aihetta]Maanantai 26.01.2009 22:47

Hene selittää iha kikseis jtn juttuu siin, sit kuunnellaa siin sitä ja yhtäkkii:

Mä: " mä rämppään kullii "

REPS

Ero: Mitä vittuu oikeesti :DDD
Hene: Onks mun jutut oikeesti nii tylsii? :D

DOOOM!D:

Haistakaa vittu vanhemmatKeskiviikko 21.01.2009 22:30

Tappakaa ittenne, kiitti ku pilaatte mun elämä