IRC-Galleria

[nico]

[nico]

juuri se, josta sinua on varoitettu.

Gimme more, Gimme more. Torstai 18.12.2008 01:50


Ollut jokseenkin masentava viikko.

Tuntuu että energia ei riitä oikein mihinkään. Kaikki asiat tressaa, ehkä turhaa ..mutta se on mun tyyli.
Koitan hokea itselleni "hyvin kaikki menee, kaikkea ei voi saada hetkessä" . Mutta..
Kun antaa itsestään kaiken, kaikille haluaa myös jotain itselleen. En tehnyt tätä kaikkea turhaa.
Enhän?

Tänään tosiaan sain käsiini eilen otettuja kuvia. Mahtavaa. Olenkin jo kyllästynyt suttuisiin ja epämääräisiin kuviin joita bongaan facebookista missä minut on kuvattu humalassa tai "ei niin edustavassa kuosissa". Ampparit.com/uutiset/big_brother sieltä sen sitten huomasi että kuvat on huomattu myös muualla. Hieno homma! Ja toivotaan todellakin että kuvat tullaan bongaamaan vielä ja monesti ..myös muualta kuin täältä minun galleria sivuiltani. ;) Tulevaisuus.

Tänään voin olla ylpeä myös London-tytöstäni joka kakkasi ensimmäistä kertaa elämänsä aikana ulos!
Vihdoinkin muutaman viikon työ on tuottanut tulosta. Tästä on mukava lähteä.
Seuraavaksi meinaamme manikyyriä eli leikkelemme hieman kynsiä. Se jos mikä on tuottanut tuskaa niin minussa kuin Londonissakin.
Mutta tosiaan ei kaikkea yhdessä yössä. Pitää olla kärsivällinen. (ja minähän olen, PAH!)

Tällä viikolla lisäksi olen saanut aivan mahtavia duunijuttuja haalittua. Niistä tulemme vielä kuulemaan ..mutta sanotaanko niin että pestini kaupassa tulee jäämään ehkä lyhyehköksi.
(näin oli tarkoitus alunperinkin, mutta toivotaan että tämä kaikki vain vahvisti päätöksiäni).
On mahtavaa herätä kahtena aamuna peräkkäin ja kuulla ihan huippu juttuja!

Tällä hetkellä siis niin Niko & London voivat hyvin. Tosin molemmissa aistittavissa ehkä hieman väsymyksen merkkejä. Minussa ehkä sen takia että olen kai hieman kipeänä ja Londonissa ihan vain sen takia että toinen on vielä niin kovin pieni. Ja pienemyksethän alkaa tähän aikaan illasta vai pitäisikö sanoa yöstä hieman väsymään.
Isäntä ei kuitenkaan meinaa vielä nukkumaan sillä hän iloitsee jälleen toimivasta intternetistään.
Kaksi KOKONAISTA päiväähän se olikin katkenneena, sähkökatkoksen seurauksena.
Useat soitot asiakaspalveluun ja tietyillä asioilla uhoominen saivat kuin saivatkin heidät varpailleen.
Ja nyt taas toimii kuin unelma!

Eilen ja tänään olen polttanut pankkitilini saldoa lähemmäksi sitä pyöreää nollaa!
Tarkoitus on ollut ostella vaikka mitä ihanaa lahjaksi kaikille, mutta tähän asti kaikki ostamani tuotteet ovat kyllä jäämässä minulle. Eli ellei kukaan muu minua jouluna muista, niin minä ainakin olen muistanut itse itseäni.
(ette ikinä arvaa kuka on jouluaattona töissä? > en haluisi ketään osoitella ,mutta se olen minä!)
Perkeleen perkele!

Aamu starttaa kampaajalle ..joten ehkä minäkin voisin kokeilla nukkumista. Toisten mielestä se virkistää, minusta kun taas tuntuu että se lyhentää ikävästä vuorokautta. Jossa ei muuten olen minuuttiakaan liikaa tällä hetkellä. Odottavan aika on pitkä..
Mutta niinhän sitä sanotaan että hyvää kannattaa odottaa ;)

Mikä olisi hinta jotta sinut saisi kuvata alasti?
Mietin juuri itse että olenko oikeasti niin pienen rahan pulassa..
Ehkä olen, mutta haluan säilyttää ehkä sittenkin arvokkuuteni.

Minusta on muuhunkin.

<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.