deletoin tekstini, sillä taidankin kaikkien kauhuksi vain todeta:
britneyn konsertti oli hitonmoinen sirkus jollaista ei ihan heti Helsingissä nähdä.
tuntui kuin ilmassa olisi ollut tonneittain taikuutta <3.
http://twitter.com/nikosaarinen
olen twitteristi sillä se taitaa olla ainoa paikka josta ei tarvitse lukea tonnikaupalla
paskaa kun kirjautuu sisään.
ensi viikolla teen mm. videohaastattelun erääseen mestaan twitteristäni.
olen käyttänyt sitä huikeat 7 päivää ja saanut sen ympärille myöskin hieman sirkuksen
tuntua, tahattomasti. mutta ehkä mä vaan oon niin v*tun pro että minkäs teet?
ja huomaa kello 02.22 perjantai yöllä. mä selvinpäin, kotona.
"eks sä ookkaan alkoholisti?"
pitkästä aikaa voin sanoa että olen kyllästynyt katsomaan helsingin yössä "bailaavia"
ihmisiä (samoja naamoja aina!) joiden arvomaailma on perseestä ja aivan päinvastainen
kuin omani. pinnallista paskaa. kun elämässä on niin paljon tärkeämpääkin kuin pönkittää
omaa statustaan jossain
piip mestassa.
maalla ois niin paljon mukavempaa.
sanoo niko nyt. kuten mikään, tämäkään ei ole lopullista.