6.8 - 20.8 tämä poika nauttii auringosta, bilettämisestä, shoppailusta ja itsensä kunnossapidosta.
Eli suuntaamme [suuren kysymysmerkin] kanssa Turkin hiekkarannoille.
Kun mietimme matkakohdetta oli meillä muutamia vaihtoehtoa, mutta tässä tilanteensa se on aivan sama mihin suuntaamme kunhan pääsemme pois täältä.
Lomakohteemmekin pitäisi olla suhteellisen tuore, joten voin vain toivoa että emme joudu hotelliin mikä on täynnä suomalaisia. Se olisi itsemurha.
En tietenkään laita pahitteeksi vaikka saisimme uusia tuttavuuksia matkaltamme. Sillä ulkomailla on ihana tutustua uusiin ihmiseen.. niin paikallisiin kuin turisteihinkin.
Ennen reissua kuitenkin joudun vetämään itseni aivan piippuun ja teenkin useita vuoroja peräkkäin maikkarilla,subilla. Joten lomamme ensimmäiset päivät makaan vain altailla ja hommaan tasaisen rusketuksen jota kelpaa näytellä paikallisissa yökerhoissa.
En voi uskoa että minä joka kumarran kauppojen itseruskettava hyllyjen edessä saan vihdoinkin
sellaiset uv-säteet päälleni että voin heittää hetkeksi hyvästit kaikille purnukoilleni ja putkiloille.
Olen hyvin verkostoitunut ihminen ja olen osakseni saanut huomiota mittavat määrät kirjoituksillani. (enkä nyt puhu uutisista joita näistä aina toisinaan revitään!) Vaan ihan yleisiä kommentteja
joihin törmään liikkuessani siellä,täällä,tuolla.
Nyt tressaan kaiken muun ohella että pystynkö pitämään sormeni kurissa paikallisista nettikahviloista koko reissun ajan ?
En missään nimessä meinaa lueskella täällä tapahtuvia asioita, ottaa kantaa asioihin,
tai muutenkaan möykätä turhasta.
Twitter johon olen totaallisen koukussa juuri sen yksinkertaisuuden vuoksi voi olla foorumi jota kautta lähestyn kuulumisillani teitä.
Lisäksi olen kelannut hehkuttaa onneani ja mahtavaa rusketustani, jonka mahdollisesti saan
kahden viikon aikana ..teille kuvien muodossa, twitterin kautta.
Kerrankin kahden viikon ajan vain ja ainoastaan ONNELLISTA NIKOA,toivottavasti.
On tulossa yksi mahtava projekti yhdessä erään toisen 'beebeeläisen' kanssa, jos vain saamme
asiat rullaamaan. Suljen nyt muutaman mahdollisuuden pois heti kättelyssä:
-Emme poseeraa yhdessä alasti.
-Emme meinaa riehua baareissa.
-Emme myöskään meinaa erota.
Mitä ihmettä? Onko meitä / heitä muussa yhteyksissä nähty?
Jos suunnitelmamme toteutuu on kyseessä ihan h*lvetin hieno juttu!
Ja yksi pitkäaikaisimmista haaveistani on oman kirjan kirjoittaminen ja meinaankin ryhtyä
tuumasta toimeen heti reissun jälkeen. Se on oikeastaan hanke johon en tarvitse yhtään
ketään muuta ihmistä. Vasta valmiin tekstin jälkeen haluan ehdottomasti neuvotella sen
julkaisemisesta.
Uskon että monet projektit jäävät minun kohdallani haaveksi sen vuoksi että julkisuuskuvani
on erittäin vioittunut.. käyttäisin jopa sanaa raiskattu!
Mutta uskon että kirjan kirjoittamiseen sillä ei ole mitään vaikutusta?
Onhan alkoholisti Paasilinnankin kirjat yksiä myydyimpiä täällä meillä..
Joten miksei 'raivohullu' Saarisen kirja voisi olla yksi myydyimpiä tulevaisuudessa?