HEI.-
Olen edelleen se sama poika joka herää joka aamu. Makoilee hetken sängyllä ja kuvittelee kaikkea mitä voisi saada, millaista olisi jos saisi, mitä sitä sitten ottaisi jos saisi. Ja ps en puhu mäkkäri ruuasta. "Oikun saisin oikein ison big mäkin ja kivan makuisen pirtelön". Päässäni liikkuu paljonpaljon mehukkaampia juttuja. Siksi kai on toisinaan ihana herätä aamuisin. Koska hetken voi olla joku aivan toinen ja jossain aivan muualla. Oon tota leikkiä itseni kanssa lähes joka aamu. PAITSI..
Tänä aamuna jouduin pomppaamaan suitsaitsukkelaa ylös, kellon soidessa 09. Tästä lähti liikkeelle tuskalliset 60 minuuttia, jotka toisinaan tuntuvat ikuisuudelta ..mutta tällä kertaa minuutit vilistivät ohitseni lähes 60sekun minuutti vauhdilla. Toinen puoli minusta kiljui halusta jäädä nukkumaan ja toinen puoli sanoi "MITÄ MINÄ SANOIN. EI OLISI KANNATTANUT LÄHTEÄ DOKAAMAAN". No minä lähdin ja minä viihdyin. Ainakin sen hetken. Hetken.
Mutta kiireenkin keskellä.. minulla oli hetki niille "jos"-ajatuksille. Tänään ne tuntuivat tuplasti makoisimmilta kuin edellisinä aamuina. Toisaaltaan oli jopa piristävää lähteä töihin kello kymmeneksi. Oi. Toisinaan vain tajuaa sen että ehkä just tän takia mä oon tässä nyt ja tänään. Ja ehkä mun pitää olla täällä vielä huomennakin. Ja mä meinaan olla täällä vielä huomennakin. Ja meinaan huomennakin herätä aamulla ja olla se sama poika.
.."joka herää joka aamu. Makoilee hetken sängyllä ja kuvittelee kaikkea mitä voisi saada, millaista olisi jos saisi, mitä sitä sitten ottaisi jos saisi."
<3.