IRC-Galleria

[nico]

[nico]

juuri se, josta sinua on varoitettu.

Niko joka on viettänyt yli kaksi viikkoa lomaa, on heräillä vielä tähän aikaan.
Ja Niko joka menee huomenna kello 07 töihin.
Joka siis tarkoittaa että Niko herää kellon ollessa kuusi.
Eli ihan vain muutamien tuntien päästä.

Mutta kun täällä koneella vaan on niin paljon ihmettelemisen aihetta. Huoh.

Useita vuosia sitten oli eräs henkilö jonka jalkojen juureen olisin voinut heittäytyä ja julistaa ikuista rakkautta. No tää henkilö jäi mulle niin suureksi kysymysmerkiksi ja katos ihan tyystin mun näköpiiristä. Kunnes NOIN VIISITOISTA MINUUTTIA sitten löysin sen eräältä sivustolta, viimeksi kirjautuneista. Ja siis mä en enää ees muistanu koko henkilön olemassaoloa tai mitään.
Mutta kuten jo mainitsin 15minuuttia sitten, tässä ollaan.
Pelonsekaisin tuntein. Sillä mulla on nyt joku aivan suunnaton tarve saada joku tähän.

OK, yksi F5 näppäimen painatus ja PAM.
"Niin mä muuten seurustelen edelleen..entä sä?"

Vittu. Jos vaan oisin järkevä mä poistaisin tän kirjoituksen ja olisin niinkuin mitään ei olisikaan.
Mutta toisaltaan tää vaan todistaa senkin miten helppo mä oikeasti olen. Mun pään saa sekaisin ihan vaan oikeenlaisella hymiöllä, esittämällä vaikeaa, pyytämällä mua "katsomaan elokuvia". Tai sitten ihan vaan kirjautumalla jonnekkin sivustolle oikeaan aikaan ja että mä satun huomaamaan sen. Säälittävää.

Oon niin uuno kaikissa näissä jutuissa!

Mutta siis tää yllämainittu henkilö ..no ei saa mussa minkäänlaisia viboja aikaan tällä hetkellä.
Se oli silloin joskus. Oli toki kiva nähä sen kuvat,laittaa sille viestiä, kuulla että se seukkaa.
Ja se tais seukkaa silloin joskus aikoinaan jo ..ja se aika taisi olla sitä aikaa että mäkin olin kai omalla tavallani varattu. Eli tää nyt vaan oli jo niin over ennenkuin edes alko.

Mutta siis mulla on jostain ihan muusta syystä tänään lennellyt perhosia masussa ihan pitkin ja poikin. Enkä mä oikeastaan tajua itseäni,tässäkään suhteessa. Miten joku jota et ole edes tavannu voi saada sun mielen aivan höpsöksi?
Ei välttämättä halua seksiä. Haluais vaan että se joku ois tossa, nukkuis, kääntäisi kylkeä.
Ja jotenkin sit olo on silleen "haluun jotain niin paljon enemmän" ,mutta miten sä voit haluta sellaista mitä ei edes ole? Tai onhan toki. Välissä vain virtuaalinen msn-maailma.

..Ja mun onnella siihen se sitten jääkin. Kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen joka iltaiseksi msn keskusteluksi "Moi,mitä kuuluu?" -- "Iha hyvää,entä sulle?".
Ei,ei,ei. Mä en tyydy enää tollasiin!

Mun ainoa ongelma on että haluan kaiken vaan aivan liian nopeasti!
Kun ne toiset vielä kyselee mun etunimeä niin mä haluan jo viettää niiden kanssa öitä.
Ei niiden tarvi mulle luvata mitään huomisesta, kunhan ne olis tässä ja tänään.

"Onneksi" huomenna 8h töitä, niin saan ehkä tressiä ihan vaan jostain muista jutuista.
On ihanaa kun on aikaa ajatella omia juttuja, mutta joskus sitäkin aikaa on aivan liikaa.

..Illan vaihtuessa yöksi, ne kaikki kuitenkin palautuu mun mieleen.
Ja nyt tuntuu että mun päässä pyörii niin monta asiaa,henkilöä että ei tähän enään neljän tunnin yöunet taida riittää.

Mutta huomenna pyydystän noi masussa lentelevät perhoset ja nopeutan asioita.
Koska muuten tässä käy niin että aika loppuu kesken. Ja miten meidän sitten käykään?
(aikaa on, mutta onko sitä kenelläkään hukattavaksi?)

hassuviikonloppusaathanjatkoa?Lauantai 09.08.2008 23:23


Outoa kirjoittaa oikealla näppäimistöllä. (en siis ole omalla koneella, vaan fiilistelen porukoilla).
Äiti leipoo alakerrassa..ja muita sitten ei kotona olekkaan. Olisin tuolla alhaalla vain tiellä, joten nyt oli taas oiva tilaisuus valoittaa minun "ah" niin ihmeellisen tavallista elämääni teille.

Eilen sitten pitkä epätietoisuuteni palkittiin ja tiia joka oli laskeutunut Suomeen vain muutamia tunteja aikaisemmin ilmoitti että on ihan täpöllä lähdössä viihteelle. Saijan yökkärit vaihtui hilepileiks ja tytöt saapu mun luokse. Molemmat oli silleen "kenen asunto tää on?".
"Mun tää on,mutta voi näyttää hieman erinlaiselta.. koska tässä äipän kanssa tehtiin just Joulu,Uusivuosi,Juhannus siivoukset rästistä pois!"

Kumottiin muutamat fisut, jotka edelleenkin saa mut yökkäilemään. Koska niitä tuli juotua ihan niin vaan litra liikaa edellisellä viikolla. Miksailin jotain todella outoja paukkuja, jotka kyllä juotavia ja petollisia. Kuten näissä piireissä aina.
Tiian matkakertomukset laukas mussa silleen ihan snadisti matkakuumeen. Ja olisinkin nyt valmis roikkumaan vaikka koneen puskureissa kiinni Kreikkaan asti. Sisälle koneeseen kun ei ole asiaa, ilman latin,latia. Toki voimassahan vieläkin se idea miten mä pokaan jonku lentokentän työntekijän ja saan sit ihan toooosi halvalla niitä matkoja.

Ilta baarissa oli asteikolla neljästä-kybään,joku kasi. Oli hauskaa, olisi voinut olla vaan muutama X siellä (jotka taas osakseen ois piristänyt iltaa). Joista mä jo melkeen kerkesin uumoilla ja näkemään valveunta. Mutta löysin ihan mukavan korvikkeen. Ainoo vaan että asiat meni ristiin,rastiin ja tässä mä taas oon. Katkeran sinkun perjantai illan yhteenveto, galleriapäiväkirjaan. Huoh.
Se todellakin on niin että muutama viikonloppu ilman mitään shutinaa saa mut aina tuolta kiitoradalta suostettua pois. Sitä alkaa jo näkemään sellaisiakin ihmisiä,silmissään pantavan näköisinä että jopa omat kaverit alkaa huolestumaan. Toisaltaan se on taas hyvä asia, koska nyt ne alkaa olemaan siinä pisteessä että ne hommaa keinolla millä hyvänsä mulle jotain viihdettä. ;D

Kaikki mitä tehdään, tehdään silleen tavallaan suunnitellusti. Eli ehkä just oiva veto nyt tähän saumaan onkin muutama kuiva viikonloppu. Koska seuraavista viikonlopuista on tulossa kosteita.

Kyllä,Niko eksyi jälleen sinne pizza mestaan missä ne työntekijät, vaihtuvat asiakkaan, jopa pelikoneet vihaavat minua. Eilen kuitenkin edellämainitut tilanteet olivat saaneet minut hieman pois itsestäni,hetkellisesti. Joten en oikeastaan kerjennyt tajuamaan koko pizzeria reissua.
Olin kiltisti, istuin pöydällä (josta mut sitten toisella kerralla kun pöytä meinas mennä nurin häädettiin pois), olin ja viihdytin randomeja. Joten en kiinnittäny huomiota niihin työntekijöihin. Lisäksi frendi joutu maksamaan ja tilaamaan mun pizzan, joten en ees siinä tilanteessa saanut mitään suurempaa draamaa aikaiseksi.

Nyt muutamien päiväunien ja hynttyyt yhteen jaksojen (jotka naurattaa joka kerta). Ainoana miinuksena että puhuin kun se Virpi. Jotenka puhetyylini ja murteeni on sen mukainen. Joten tänään varmaan selvitettään taas mun syntyperää mestoilla?

Tänään olen valmiina rakkaudelle.
Joten antakaa sen nyt saatana kohdata minutkin,viimeinkin.

Tänään korkataan skumppa, muutakuin ei ole.

..Me tulemme taas!

Nhaa.

Väsähdin jotenkin ihan tyystin. Hetken olin jo silleen "!haluun jtn säätöö,tänään (TÄNÄÄN)!".
Tiedättekö. Yksin on kivaa ja (häpihäpitsoitsoi) ,mutta kun tulee fiilis et tarvii sen toisen tähän.
Ois ollu kiva nukkua jonku vieressä. Viime viikolla kun siihen taas tottu kun joka yö oli joku vieressä.
Ihan vaan frendi tai sit joku ns.randomi, mutta en jaksanutkaan alkaa näkeen vaivaa ja soitteleen ihmisille tähän aikaan alku-yöstä.

Kokkailin jotain maailman yksinkertaisinta safkaa, mutta silti aivan sairaanloisen hyvää MAKAROONILAATIKKOA. Oi. Voisin jopa sanoo että tää on melkein parempaa kuin äidin tekemä. Tai ainakin hyvänä kakkosena. Vaikkakin äidin ruuat on aina kaikista ihanimpii ja maukkaimpii. Yllättävää, aika moni sanoo aina näin?

Tänään kieltäydyin mäkkärä safkasta. Vaikka kävin henkien taiston pääni sisällä.
Menenkö / Enkö mene?
Olisin ehkä mennyt, mutta nyt mun on koitettava säästellä noita viimeisiä rahoja.

Palkkapäivä olisi 15. Paskat massithan sieltä tulee, koska oon vaan lomaillu.

Tänään oisin voinu olla jopa valmis menemään töihin, hetkeksi. Ei sillä että mulla ois ollu tylsää. Mutta jotenkin vaan kun kävi duunissa tänään ja näki kaikki ne tyypit.. pla.
Lisäksi meillä on ilmassa pientä draamaa, jos kaikki merkit nyt oikein voisi tulkita.
Jotenka en haluis missaa hetkeekään :D Mutta pääsen keskelle sitä miljöötä sitten taas ensi Tiistaina. Silloin mä taas haluisin juosta ja lujaa, kattoo nyt.
Tätä jaksoa ei vaan voi missaa.

Näin tänään erästä typyy jolla on laskettuaika 25.8 Maanantaina. Ettäkun sen maha oli iiiiiso.
Voi että kun se oli täpinöissään ja innoissaan. Olisin minäkin! ja olenkin.
Koska se että joku sulle rakas ystävä saa lapsen niin se muuttaa aina kaikkien elämää.

On ikävää ensiksi menettää baari-kaveri 9 kuukaudeksi. Sitten sitä jotenkin toivoo että sen synnytyksen jälkeen kaikki on taas niinkuin ennenkin.
Vaikka mikään,koskaan ei palaa enään ennalleen.

Olen toki iloinen, sillä se iloisuus ja odotus mikä siellä kodissa oli ..se oli jotain niin käsin kosketeltavaa. Ne kaikki vauvan vaatteet, rattaat, syöttötuolit.. Se oli niin aitoa,onnellisuutta.
Ihan herkistyin.
Sillä yksi asia joka minusta kaikille maailman lapsille tulisi suoda on turvallinen koti ja vanhempien rakkaus.
Ikävä kyllä näin ei aina ole.
Sitä ei pysty käsittämään, sitä ei ehkä edes halua käsittää.

Joten tunnen itseni itsekkääksi.
Kaipaan jotain yhteisiä dokaamis kertojamme ja mietin miten niiden laita on esim.vuoden päästä?

En kuitenkaan halua lapselta hänen äitiään riistää yhteisiin baari iltoihin, kaupungilla hyrräämiseen, älyttömien teinivuosien jatkamiseen.. Äh.
Yksi lapsi enemmän jolla on molemmat vanhemmat, ihana koti, turvattu lapsuus. Se on asia jonka puolesta meidän kaikkien tulisi tehdä, no vaatimattomasti sanottuna, kaikkemme.

Ja nyt kun mietin..
Eihän kaiken tarvitsekkaan palata entiseen. Emmekö me nimenomaan jossain vaiheessa kironneet yhdessä miten ainainen juhlimen alkoi jo vituttamaan ja maistumaan puulta?

Ja se mitä me koimme ennen. On jo kerran koettu ja eletty.
Nyt meidän on aika kokea jotain niin uutta ja ihmeellistä.
Ja se on se että susta tulee Mirka äiti<3

..Ja minä.
Olen onnellinen, jos te minun ympärillä olevat olette onnellisia.

..there's a world without youKeskiviikko 06.08.2008 14:46


Selvitin just yhden asian jota oon miettinyt,pohtinut kauan. Todella kauan.
Asia joka ei kiinnosta mua nyt, tänään, tässä. Mutta kuitenkin se lopullinen varmuus. Vituttaa.
Mua ei kuitenkaan kaduta. Sillä ilman minua ei olisi tätä. Kiitättekö koskaan?

Ei tarvitse. Vitutukseni muuttuu myötähäpeään ja sitäkautta etenee asiaksi joka vain huvittaa.

Vähän niinku jämät. Ne vituttaa ottaa vastaan, koska ne on poltettu jo melkein loppuun.
Kun sä vedät jämät. Mä olen jo sytyttänyt uuden. Dumppaanko senkin?

Ehkä.

Ne ei kuitenkaan koskaan unohda mua. Et välttämättä näe minua, mutta siellä jossain olen vielä minäkin. Ne asiat, ne sanat, ne teot. Minä koin ne, minä elin ne, minä kyllästyin.

Ajatuksiaan ei kuitenkaan voi sulkea pois. Ajatuksiaan ei pääse pakoon.

Olen yhä siellä jossain. Tunne vain vahvistuu. Eikö?

Voitte yrittää unohtaa. Huomaatko?

Aiheuttaa pahaa, tahtomattaan.

Nyt kuitenkin kaikki tuntuu niin todelliselta että havahdun.
Nyt pelko muuttuu todellisuudeksi. Unelmat todeksi. Ajatukset vain harhailevat yhä.

Viimeksi tilanne oli sama, nyt minun aikani vain todellakin tuli.
Ne sanat olisit voinut kuulla vasta nyt, jos niitä nyt edes tarvittiin.
Olisit ehkä muuttanut minut. Silloin todellisuus olisi niin toinen. Ehkä.

Vielä sinä tulet katsomaan minua silmiin. Ja vielä kerran haluamaan minua.

Ja yhden kerran minä vielä eksyn polultani luoksesi.
Voin vain toivoa osaavani sanoa viimeisen kerran sinulle "Ei".

"You told me, My darling.
Without me, you're nothing.
You taught me to look in your eyes.
And fed me your sweet lies."
<3.




tää päivä palkittiin,kiitos<3Keskiviikko 06.08.2008 02:52


Ihan loistavaa, kerrassaan upeeta!

Tänään puunattiin ja duunattiin äipän kanssa mun asuntoo about seitsemän tuntia.
Plus että ennen äipän tuloa olin hääräilly vaatekaappini ym kimpussa 4tuntia.
Olihan siinä välissä pakolliset facebook/galleria päivitys jutut ja itsensä sivistäminen lehden ja sanomien sivuilta. Mutta aikalailla tää päivä meni pimppailuks!
Helpottottavaa.

Se vaan on niin ihanaa tulla omaan,siistiin,hyvän tuoksuiseen asuntoon. Oevoe.

Vielä tässä on sellaista pientä hienosäätöö mm. vessan pesu. Joka oikeastaan on ihan kivaa.
Senku suihkuttaa vettä ja heittää tököttejä ympäri nurkkia ja se on siinä!
Sitten ois noin 50 ceedeetä jotka pitäisi tosta pöydältä heivailla omiin koteloihin. Se ei ole mukavaa.
Sillä lähes aina innostun kuuntelemaan jokaiselta levyltä joka tulee vastaan, ainakin yhden piisin.
Eli huomenna kello 08 mun asunnossa voi raikaa joko erittäin raskas hevi tai sitten tunteellisempi ballaadi. Riippuu mitä levyjä tohon kasaan on eksynyt kuukausien aikana.

Nyt minua odottaa liedellä päivän ainoa ateria (ellei äidin tuomia smuffei lasketa, joita napostelin muutaman siivouksen lomassa). Luvassa olis jotain yli-hyvii broisku pihvejä, ihanaa kastiketta ja RUNSAASTI nuudeleita sitten hieman keitettyy maissii. Oih.

Lisäksi huomen aamuna meinaan syödä aamupalan. Tää on asia josta mä aina, ihan aina luistan. Vaikka mun mielestä olisi just söpöö napostella tossa kahden hengen keittiönpöydällä jotain pientä ja kevyttä aamuisin, läppäri sylkyssä. Mutta kun mulla ei muka koskaan ole aikaa. Vaikka todellisuudessa mulla ei ole mitään muuta kuin aikaa aamuisin.
Huomiseksi mä oon järkänny sen ajan ja niimpä laitankin kellon soimaan kasilta.

Tänään mun "uutta" kotia kävi ihastelemassa Jenni,Tiina ja Minna.
Kaikki kiinnitti erityisesti mun makkariin huomiota. Josta saatiin kuin ihmeen kaupalla viihtyistä. Toki tää ei vieläkään vastaa sitä mitä mä ehkä haluan, silleen tooooosi paljon. Mutta tää on nyt ehkä silleen jo kasi miikka. Tosin budjetin ollessa nolla, tää saa luvan ollakkin toi kasi miikka tämän vuoden :D

Tehtiin jotain vieraslistan tynkää 16.8 kemuihin. Juhlitaan silleen kesän loppumista (siinä ei tosin mitään juhlimista ole), mutta on kiva koota semmonen kiva,"intiimi porukka" kasaan ja laittaa tää kesä pakettiin. Meidän "intiimi porukka" tosin on nyt ton listan mukaan 37 hahmoa, mutta pitää muistaa että jengi feidaa aina kutsuja. Tosin pitää myös muistaa se että ne ketkä pääsee perille asti tuo yleensä muutaman naamatutun mukanaan. Eli nää kemut voi saada myös sellaisen nimikkeen; Tuhotaan Nikon uusittu asunto. Jea.

Kaikilla vaan on taas syksyksi niin kovin eri kuviot. Osa meistä lähtee kouluun, osa jättää duunit (koska ei yksinkertaisesti jaksa koulun ohella) ja osalla meistä vaan alkaa hiipumaan sellainen "hei chillaillaan"-vaihe. Kesällä kun on niin kovin helppoa ja huoletonta ottaa vaan ja mennä. Syksyllä jengi väsähtää, lomarahat finiitto, huolettomuus katoaa. Jengii saa kiskoo himasta viikonloppuisin ulos, kun kaikki valittaa viikon raskautta ja kuinka ihanaa olisi jäädä vaan kotiin löhöön.
PLAP.

Ei siinä mitään. Olen ehkä itsekkin ehkä hieman erakoituneempi tapaus syksyisin. Johtuu mm. siitä että telkkarin tarjonta alkaa parantumaan. Alkaa pyörimään suosikki sarjat joita pitää seurata. Ilmat muuttuu ankeeksi ja mukavuudenhaluisena ihmisenä sitä mielummin jäisi lämpimään kotiinsa dataan. Ei juuri ihmisiä missään,koskaan liikkeellä..
Pitää hei koittaa pysyä liikkeellä, oikeasti.

Karu todellisuus iski siinä vaiheessa kun se joku tokaisi että sillä alkaa koulut ensi viikolla.
Wtf. Se tietää sitä että aikatauluton elämä muuttuu aikataulutetuksi.

Vedän nuudelit naamaan ja alan pohtimaan voisinko mä jo laittaa mun partsilla olevat jouluvalot päälle, tuolla kun on niin kovin pimeetä.
Äidin mielestä voin. Pitäisiköhän jengi mua ernuna?

Eihän siitä ole kuin viisi kuukautta kun ne viimeksi paloivat.

O____________________________________________O lla.Ernu.

..reissussa rähjääntyy aina.Tiistai 05.08.2008 04:13

On joitain asioita joita yksinkertaisesti pysty kirjoittamaan niin "hyvin" ettäkö lukia saisi niistä oikeenlaista kuvaa. Joten on hyvin paljon mahdollista että tekstini ei aukea kovinkaan usealle, ei ehkä kelleen. Itselläni toki on hauskaa niin kirjoittaessa kuin lukiessani teksini läpi. Joten muista välittämättä päätän hauskuttaa itseäni. Sillä nyt tarvitaan näiden seinien sisälle jotain iloista ajateltavaa, sillä nää seinät kaatuu niskaan ja huominen TOSI perusteellinen siivous urakka hönkii jo kovaa vauhtia niskaan. Se puistattaa.

Lähdimme siis edellisenä Sunnuntaina viikon mittaiselle reissulle. Sodankylään, eli about 1000km kotoa tuonne pohjoiseen. Ihmiselle jolle Pohjoinen alkaa jostain Mikkelin alapuolelta, tää oli todellakin haastava reissu. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Matkata lähes koko Suomen halki, jonnekkin niin tuntemattomaan, tuntomattomien asioiden perässä? (myöhemmin selvisi että en ees ollu tuolla mestassa ees ensimmäistä kertaa. vaan itsellänikin asuu siellä suunnalla sukulaisia).
Oon vaan niin numero UUNO noissa maantieto jutuissa ja minulle kartta on vain pienen pieni hassutuksen aihe, hauskoine paikakuntineen ja kivoine värityksineen. Jaksattaa aina naurattaa miten Suomi oikeasti onkin niin vekkulinen näköinen maa.

Mitä kauemmaksi matkamme vei ja mitä lähemmäs Sodankylää saavuimme sitä enemmän saimme hullunkurisia katseita ja kysymyksiä taukopaikoilla. Milloin sanojamme pilkattiin tai kysymyksiämme ilkuttiin. Omituista. Luulin että nimenomaan turistit elättävät joitakin näistä syrjäseutujen asukkaista. Aina pitäisi muistaa että ruokivaan käteen EI saa räkiä!
Etelä vs. Pohjoinen wtf?
Tää on asia josta mulla on yhtämonta mielipidettä kuin Sodankylässä on asukkaita.
Ei se silti aukee mulle miten ihmiset voi olla niin ennakkoluuloisia toisia kohtaan.

Sunnuntaina perille päästyämme päätimme käväistä "Maailman pohjoisimmassa lidlissä" hakemassa muutaman ..kassillisen siideriä. Taisi siinä joku kaljakopankin kantaa messissään.
Ensimmäinen varsinainen tilanne syntyi jo mökkiin päästyämme.
Minusta kun mökkimme muistutti lähinnä jotain rippileirin päärakennusta, hieman vain pienemmässä mittakaavassa. Kun taas toisille se oli mökki-MÖKKI. No tästähän se ensimmäinen sanaharkka sitten jo syntyikin.. (takana oli ollut liki 15tunnin matka, joten me kaikki neljä olimme tavalla tai toisella tressaantuneita ja väsyneitä. tilannetta ei toki helpottanut jo avatut siideritkään:D)
Päätimme kuitenkin laittaa "mökkimme" saunan päälle. Kun sinne sitten aikoinaan istahdettiin niin tulihan siellä ekana iltana oltuakin jtn 4tuntia. Selvinpäin mentiin ja humalassa poistuttiin. Asia meininki!
Ihot ryppyisinä me sitten päätimme lähteä keskustaan. (en laita sanaa keskusta heittomerkkeihin. sillä heille se on keskusta,keskusta. kun taas ulkopaikkakuntalaisen silmissä se saattoi muistuttaa enemmänkin jonku kerrostalo-helvetin-lähiö-keskusta-helvettiä!juu.)
Taxilla me sinne kuitenkin menimme.
Mitä ei olisi koskaan tapahtunut jos olisimme tienneet siinä vaiheessa että jossain kohtaan lomaamme tulisimme harkitsemaan todella vakavissamme vaatteiden myyntiin viemistä paikalliselle kirpparille tai että jotku meistä lähtisivät metsään, hilloja poimimaan ja toiset niitä torille myymään.
Sillä rahamme tulisi loppumaan..

Sinne "keskustaan" me kuitenkin saavuimme.
Eka baari. - Tekivät todella,todella tujuja virtasia. Minkä sinäänsä pitäisi olla todella mieleinen asia, mutta liika pontikan?maku vaan on aika kamalaa. Mutta kuten aina. Ei makeaa,mahan täydeltä. Seuraavaksi tilatut fisut olivat lantrattu kraanaveteen. Eli takana kaksi epäonnistunutta juomaa.
Vaihdetaan mestaa?
Olisimmeko vaihtaneet jos olisimme tienneet että yökerho,joka avasi ovensa vasta 01 jälkeen tulisi olemaan niinkin hiljainen kuin että me kolme + baarimikko?:D emme.

Ensimmäinen ilta sai ikävän päätöksen ja minun matkani jatkui mökkiin yksin,kävellen.
Sanaharkka ystävän kanssa.

Maanantai aamu sitten alkoi sillä että etsin jo levitettyjä tavaroita mökistämme, sillä olin kovasti lähdössä lentokentälle ja kotiin. Aika hyvä saldo. Olimmehan olleet matkassa jo sentään hieman yli vuorokauden. Vielä kun olisi edessä viikko..

Tilanteet selvisi ja mielipiteet vaihdettiin puolin ja toisin. Ilta tuli ja alkosta haettu AITO FISU PULLO kumottiin naamariin saijan ja heidin kanssa, kolmisin. Ja draama siirtyi tällä kertaa saunan puolelle. Jossain kohtaan minä tajusin sammua, joka oli todella loistava valinta. Sillä univelkaa alkoi olemaan jo todella monen yön verran ja en yksinkertaisesti olisi enään jaksanut yhtään mitään ylinmääräistä. Jotenka nää bileet mä missasin. Tosin tää ilta ei päätynyt baariin, vaan tytötkin kömpivät aika ajoissa selvittämään päätään, paratiisiin matin kanssa.

Tiistai taisikin olla sitten alkoholin suhteen kaikista kuivin. Ja illan saldoksi jääneekin vain muutama avattu siideri. Iltaa vietettiin hetkellisesti derdellä, mutta päätettiin kiusata paikallisia amiksia ja heitettiin _:kessimunkkia:_! Oi että tää on huippua! Suoraa katua, käännös. Suoraa katua, käännös.
Miten te oikeasti jaksatte?

Keskiviikolta me odotettiin paljon.
Vuokrattiin päivällä jopot joiden kanssa poljettiin pitkin ja poikin,SK:ta.
Käytiin rolls nimisessä mestassa syömässä? (tuolla päin ei ihan oikeasti ollu mäkkäreitä, joka sai mm. mut pakokauhun valtaan, koska olin tiedostanut sen että viikon ajan tullaan syömään roskaruokaa,koska ei kukaan jaksa lomalla laittaa ruokaa. Ja sitten me joudutaan koko viikko arpomaan jonku rolssin ja scan burgerin menuja että mitä syödä ja missä ei oo poronlihaa ym,?)

Sitten erehdyn kysymään "Onko tossa lihassa läskiä?" kun tilaan safkaa ja se myyjä meinas saada, ja saikin jonkin asteisen paniikki kohtauksen. Meni kippuraan ja nauro. Silleen "WTF?".

Jopoiltiin sit alkon kautta mökille ja saunottiin (yllättävää?). Toiset nautti etelessä helteistä niin meidät saattoi lämpökameroilla tunnistaa ainoastaan saunassa. Olihan tuollakin ainakin yks semmonen kunnon hellepv, mutta kyllä se niin vaan oli että hc-rusketus saatiin vaan hyvinvarustetuista elintarvike mestoista. Eli itseruskettavat (joihin koko jengi sitten viimeistään tässä kohtaan sekosi) oli hyvin pitkälti käytössä koko loman ajan.
Juotiin itsemme nätiksi. Laulettiin hieman pleikkarilla ja poistuttiin paljon odotettuun pikku-lauantaihin. Joka ei ilmeisesti vielä tuolla päin Suomea oo kovinkaan yleinen juoma päivä.

Kaksi heistä lähti baarista joidenkin jätkien mökille. Ja kaksi meistä kipitti vesisateen siivittämänä mökille, joku random kannoillaan.
Random joka oli aikaisemmin yöllä saanu aikamoisen tilanteen aikaan baarissa.

"Tarjoilia, tuo näille etelän diivoille pöytään shamppanjaaa!"-random,humalassa.
"Joo, kelpaa sekin mutta juodaan ekana talon skumpat jos löytyy" -niko,humalassa.

(äsköisen kommentin jälkeen meinattiin saada turpaan. ja sit tilanteet kärjisty. VALOMERKKI, kiitos pelastit meidät<3)

No tää random päätyi sitten meidän sänkyyn. Ja voin kertoo että oli tuskallisin yö hetkeen. Se kuumuus, se laskuhumala, se random. Ho, sain kuitenkin lomaromanssin. Joka kesti noin vajaan tunnin, kunnes se toinen osapuoli sammu. (ei ees ollu kunnon tilanne, on vaan kiva sanoo että oli muka joku romanssi. vaikka todellisuudessa se oli pientä kopelointia ja kahden kännisen ihmisen onnetonta rimpuilua?).
Nimeä ei tiedetä. Ei ees kai kysytty.
Numerolla ei tehdä mitään. Ei ees kysytty.
Ikää ei tiedetä. Ei ees kiinnosta.
Tää siis oli ja jäi niin RANDOMIKSI ja isoksi kysymysmerkiksi.

Mutta mun sydän jäi sille eräälle tarjoilialle. Tai baarin omistajalle. Kuka tietää?

Torstaina sitten koettiin kauhun hetket.
Mökki piti luovuttaa kello 12. Me herättiin silleen kymmenen minsaa jälkeen tän luovutuksen.
Pakattiin siinä sitten hullussa humalassa, darrassa kun sisään paukkaa siivooja.
Pienen saarnaamisen jälkeen hän osottautui ihan mukavaksi ja huolehtivaiseksi tädiksi.
Mutta kyllä se kerkes meitä jollain sadan euron siivouslaskulla jo uhkailemaan ja vaikka mitä!
Tilanteesta selvittiin ja siivojatädin pyöriessä jaloissa, saatiin lähes kaikki kamat pakattua messiin ja päästiin mökiltä lähtemään jossain 13-14 aikoihin. Toistaiseksi ei ole postilaatikosta mtn korvausvaatimuksia tippunut. Vaikka mökkimme oli aika huolestuttavassa kunnossa. Mitään ei me silti varastettu, eikä rikottu.

Torstai nukuttiin Minnan tädin luona.
Ja Perjantaina matkamme taittui kohti PIPEFESTEIJ.
(reissulla oltiin nähty vasta yksi poro, joka näytti hyeenalta. mutta perjantaina bongailtiin sit jo ihan tunnistettavissa olevia poroja ja valokuvattiin niitä, jos vaan nukkumiselta jaksettiin!)

Pipeen saavuttiin noin. 6tuntia myöhemmin mitä olimme ajateltu. Tässä kohtaan oltiin jo niin väsyneitä kaikesta siitä mitä viikolla oli tapahtunut että ainakin itse henkilökohtaisesti jopa jännitin miten jaksan ja pystyn 2yötä viettämään teltassa. Varsinkin kun ilma ei ollut mikään kaikista kirkkain!
Sinnittelin kuitenkin yhden yön teltassa ja toisen yön autossa.
Ainoa miinus on oikeasti festareilla ne HELVETIN VESSAT ja NE JUMALATTOMAT JONOT sinne vessoille.
Voisin ja niin ostankin ensi vuonna festareille käymälän. Sit hylkään sen sinne jonnekkin Sunnuntaina kun on kotiinlähdön aika. Maksan mielelläni 60euroa siitä ihanuudesta että saisin olla rauhassa vessassa. Se on asia jonka puolesta pitää taistella. Siis että festareille niin monta vessaa kun on kävijöitäkin! Eiksjea?

Festareiden saldo oli päälavan edessä (ainoan lavan edessä) hengailua, noin viiden minuutin verran. Tästä kannatti maksaa 55euroa. Kyseessä oli vielä bändi josta mulla ei niin harmainta muistikuvaa. Mutta hauskaa mulla kuitenkin oli.
Lauantai yö sitten tosiaan nukuttiin Minnan kanssa Lidlin parkkipaikalla jtn 3km päässä sieltä itse alueelta. Kun yksinkertaisesti tulee finaaliin, niin sitä tulee finaalin. Olisin ollut niin valmis pakkaan kamat kasaan ja lähteen himaan. Pakko sanoa että harvoin sitä ihminen laskee yhtä autuaasti tunteja kotiin pääsyn suhteen kuin minä, Lauantaina.

Kotiin kuitenkin selvittiin.
Matka oli kiva, paikoitellen jopa ihan SUPEr.
Hetkittäin elin maanpäällistä helvettiä. Mutta lähes poikkeuksetta aurinko valaisi minun hc-itseruskettuneen ihoni lävitse.

*)Heidillä turposi silmä umpeen to-pe välisenä yönä. Joku pisti sitä yön aikana. Vietiin se aamulla lääkäriin, jossa oli tuntien jonot. Joten päätettiin sen antaa sokeutua ja jatkaa matkaa kohti festareita. Se kuitenkin selvis ja näkee taas molemmilla silmillään! tää taisi olla mainittavan arvoinen asia kanssa.

Niin paljon jäi kertomatta. Niin paljoa en edes muista.

Ottaisitko uusiksi? -Ehkä jonain päivänä. Nyt tosin koen olevani loman tarpeessa,itse lomastani.

OON NIIN FESTARI KANSAA :__DMaanantai 04.08.2008 16:09


mä niin kerron tästä viikosta vielä.
kunhan oon ekana sisäistänyt itse sen.
nyt nautin suihkusta,
omasta rauhasta, tietokoneesta,
kunnon ruuasta, telkkarista.
kaikista asioista joita oikeasti arvostan tänään taas täpöllä.
<3.

kuva: Pipefest -lauantai.
oon ollu reissussa JO 7vitun pitkää päivää.
jotku vois olla pahemmassakin kunnossa tässä vaiheessa.

jos ja kun reissaan seuraavaksi, tulee se tapahtumaan
+40asteisessa turisti rysässä.
kiitos.

SIE SE OOT IKÄVÄ IHMINEN.
en ymmärrä? en ymmärrä?

kolme tuntia. Sunnuntai 27.07.2008 02:04


katsaus tulevaan.

noin äkkiseltään laskettuna kolme tuntia ja lähdetään ajamaan pohjoiseen.
me kaikki neljä oltiin niin suunniteltu nukkuvamme tää koko päivä ennen reissua.

tilanne tällä hetkellä >

saija - lähti dokaan, on kännissä, mäkkärin nurtsilla? tulossa mun luo 01.
minna - KUSKIMME. ei ole nukkunut silmäystäkään, eiliset viinat haihtu verestä tänään 19.00
heidi - pesee pyykkiä ja kaikki vaatteet märkänä pesukoneessa.
niko - ei ole vielä pakannut, koska ei ole kerjennyt / löytänyt kassia johon pakata.

tilanne on sangen mielenkiintoinen ja ennenkaikkea tilanne elää. HaHa!

minunkin pitäisi siispä alkaa pakkaamaan ja pistää läppärin kansi kiinni, mutta tiedättekö viikko ilman faceb ja galleriaa. ISO KYSYMYSMERKKI.

en ole alkoholisti, mutta matka takapenkin humalaisen neitokaisen kanssa voi laittaa sappinesteet kiehumaan jo ennen ensimmäistä nesteen kylmäasemaa. jotenka taidampa avata tämän illan neljännen siiderin ja ottaa pienet nousut.

ps. kokeillaan josko mun parvekkeella olevat pyykit olisi jo kanssa kuivana. koska voi olla Sodankyläläisillä ihmettelemistä. josko paikalle paukkaa huomenna neljä etelä-suomalaista ilman rihman kiertämää.

mutta siis matkamme alkakoon.

lla. Niko [koodinimi hilma] kuittaa ja viuhahtaa!


Lipilapit jalassa me sitten kinon vaahtobileisiin eilen päädyimme.
Ei oltu edes ainoat. Yllätys? Oli just rentoa!

Olin ehkä kännein, aikoihin. Ihan puistattaa miten paljon sitä ihminen kerkeää vajaassa kolmessa tunnissa juomaan kurkustaan alas. Mutta mä nyt niin alan juoksemaan lipilapien alias varvastossujen kanssa kaikki vaahtobileet läpi mitä vaan bongaan. Oi Oi. Ja se ihmisten huolettumuus,jota joskus ennenkin olen peräänkuuluttanut. Ja se on totta että osa ihmistä näyttää vaan niin hyvältä vaahdon peitossa. (enkä puhu itsestäni, mut ne muutamat. HO-hot).

Mun ilta vaikutti jopa täydelliseltä, aina siihen asti kunnes astuimme ystäväni kanssa pizza-mestaan. Se on vaan sellainen karmanlaki että en osaa rauhallisesti odottaa pizzoja. Varsinkaan jos siinä menee liki 40minuuttia. Mutta ne työntekijät vihaa mua. Oon joskus sanonut laittavani ne lihamyllyyn ja olihan siinä kaikkee muutakin. Nykyisin tilaan pizzan salanimellä "hilma". Ei ne kato tajuu onks se pojan vai tytön nimi. Ja on ihana seurata aina ihmisten reaktioita kun haen pizzan jota huudellaan hilma nimellä sieltä pömpelön takaa :___D. Niko nimellä en uskalla tilata, jos se tekijä tajuu kenelle se pizza on tulossa. Se voi vaikka runkkaa siihen tai jtn. Hyi.

No eilen siis kynsin taas niitä, siis sanallisesti kun ei sitä mun pizzaa alkanut näkymään ja jengi joka tuli mun jälkeen sinne sai nopeemmin pizzansa. Ja siinä sitten huudettiin puolin ja toisin.
Sitten joku random äijä hermostu muhun kun istuin sen pöydässä ja näytti mulle käsimerkin. No frendi löi sitä, se sano että nostaa pahoinpitely syytteen. Mä sanoin että mä nostan kunnianloukkaus syytteen ja.. no siinä oli pienoinen TILANNE.
Se random sitten heitettiin sieltä ulos meidän toimesta. Oltiin ihan hirveitä, tiedän. Anteeksi. :(
Mutta siis mä alotin taas pizza lakon, tää kestää ainakin tämän vuoden.
En erityisemmin ees pidä pizzoista, ainakaan noiden tekemistä. Ja toiseksi ihan oman turvallisuudenkin takia mun pitäis pysyy pois noista mestoista.

Kinossa oli eilen sitten yksi semmoinen KP (eli kyllä panisin) ja se tietenkin nyt lukee tämän kirjotuksen ja ottaa muhun pikimiten yhteyttä ja me tehdään tuhmia ennenkuin lähetään ensi yönä ajamaan pohjoiseen. Lisäksi meidän autoon mahtuu yksi ihminen joten voitais samantien pitää selleinen viikon mittainen kuherrus-juttu. Tiedätkö?
Mutta siis ihan tosissaan, se oli UNELMA. Ja siis meillä oli semmonen yksi TILANNE siinä aika alku yöstä. Ja siis se silleen tuuppi mua ja ja ..en mä muista. Aloin meinaan humaltumaan. Mutta ihan kivalta se vaikutti.

Ja mä en tiedä sen nimeä.
Ja mä en tiedä missä se asuu.
Ja mä en tiedä onko se lintu vai kala?

Mutta mä tiedän muutaman hemmon jotka tuntee sen. Ja se tuntee ne. Ja siis jos, ja kun mulla tulee tylsää viikon aikana tuolla reissussa niin alan selvittämään tätä juttua. Ja sitten kun tullaan reissusta niin mulla on hyvin aikaa alkaa lämppään sitä. Ja siis eihän sitä tarvii lämppää kun se on jo lämpätty, mutta silleen sopivasti hiillostan sitä. Ja sitten räjähdys!

Illasta en muista juuri paljoa. Mutta ton KP;n mä kyllä rekisteröin niin hyvin mieleeni, että ei ihan heti pääse unohtumaan. <3

Eli ravintoloitsiat hoi! vaahtoa vaan lattialle about 10cm ja jengi on ihan liekeissä. Ok?

[x]pakkomielteenä PS.Torstai 24.07.2008 15:47


Vielä yksi ilta. Illan jälkeen yksi lyhyehkö aamu. Sitten olisi loma.
Tämä on asia jota ei kai koskaan voi ylistää liikaa?

Suunnitelmat ovat selkeytyneet. Minä ja kolme ystävääni lähdetään la-su yönä jossain 03 pintaan ajamaan Sodankylään. Ollaan perillä Sunnuntaina jossain ennen 17. Meinasimme lähteä ensiksi hieman myöhemmin ajamaan, mutta koska me kaikki neljä olemme hyvin, hyvin paljon alkoholiin meneviä ihmisiä. Päätimme aikaistaa reissua, että kerkeämme laittamaan itsemme kuntoon hyvissä ajoin, ennenkuin valloitamme Sodankylän paikalliset. Eli ihmiset siellä. Sunnuntai on ihan kiva päivä dokaa. Tosin teillä ei varmaan häppäreitä, mutta eipä teillä siellä oo töitäkään, eli voitte ihan hyvin Sunnuntaina vetää seuranamme humalat. Maanantaina voidaan vaan olla. Paistaakohan siellä aurinko?

Ei toki haittaa vaikka ei paistaisikaan. Otan itseruskettavat kuitenkin mukaan. Että voin täällä päin suomee sitten kertoo että olin viikon ulkomailla. Ja toisaltaa.. oonhan mä aika ulkomailla. :_D
Kunhan ei lunta sataisi.

Mutta kaunis mesta se on. Oon siitä ihan täpö varma.

Mökkimme on jo kertaalleen vaihtunut. Koska yksi ilta tajusimme että ellei mökissämme ole suihkua, niin voiko siellä olla edes omaa vessaa? Varmistimme asian. Ja niinhän se sitten oli.. Ei vessoja, liekkö edes peiliä koko torpassa ois ollut:o
Jouduimme (onneksi oli vapaana) vaihtamaan mökkiä hintatasoltaan hieman kalliimpaan. 40 euroa lisää rahaa ja nyt saimme OMAN SUIHKUN, OMAN VESSAN, OMAN SAUNAN, OMAN TERASSIN, KAKSI MAKUUHUONETTA. JeiJei.
Sinne kelpaa tuoda paikallisiakin;DD!

Vaikka odotan tätä jonkin verran ..niin silti mun ajatukset harhailee niin jossain muualla. Ehkä ihan hyvä päästä hetkeksi tästä normi jutusta eroon ja vaihtaa maisemaa. Reissun jälkeen onkin sitten vaikka mitä. Seuraavat kaksi viikonloppua olen suunnitellut silleen NÄIN täyteen kaikkea.

Vielä mä yhden kerran pysähdyn miettimään kaikkea. Yksin.
Vieläkö tajuaisin sen kaiken. Yksin.

[ mutta on eräs X josta oon haaveillu YLI vuoden,ellen enemmänkin? ja kerran näimme baarissa. ja asiat valkeni mulle. aloin miettimään X;ää enemmän. me näemme ainoastaan jos X käy mun duunissa. emme puhu, emme edes aina moikkaa. emme edes puhu samaa kieltä. (viro feat. suomi). nyt eilen pitkästä aikaa näin X;än. nyt en saa sitä pois mielestäni. tiedätkö tunteen kun jostain tulee sinulle pakkomielle? minä tiedän jo liiankin hyvin. NAMIMAMI. ]
nyt jaksan töissä käymisen jo lähes tämän voimalla. tulethan tänäänkin?
jos tulet. meinaan niin lykätä sille mun numeron. koska mä jään lomalle niin ei väliä jos se torjuu mut. mutta mä niin tiedän ettei se torjuis, koska se ilme ja ne eleet eilenkin. ÄÄ.

Nyt kuitenkin sinkku. Huomenna älppäri? ,tuskimpa.
Jos siitä mitä nyt eniten haluan tulisikin jotain. Joutuisin olemaan vittupää ja sanomaan "eikiitos".
Tiedän, se on ristiriitaista. Kun haluaa jotain ja jos sen nyt vaikka saisikin niin joutuisi kieltäytymään. Katuisinko?
Ehkä katuisin. Mutta tietäisin kuitenkin tehteeni oikein. Nyt vain ei ole sen aika.

Se vaan olisi liian hankalaa niin sinulle, kuin minullekkin.

Tosin, näinkin pitkään sinkkuna olleena .. voin kertoa että jos mulle nyt tulisi jotain. Mua pitäis yläkerrassa vihata jonku ja paljon!

O_______o mami kuittaa ja lähtee suihkuun ja suihkun kautta toka viimeiselle duunipäivälle. siis kolmeen viikkoon, kyllähän se arkinen aherrus sitten taas jatkuu kun loma loppuu. mutta vielä se ei ole edes alkanut. elikkäs adiospellos!