IRC-Galleria

kannattaa lukee! xDMaanantai 28.07.2008 00:47

Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.

43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi vitussa pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.

"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:

"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

...

Häh häh, vituttiko, kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi!

...Maanantai 28.07.2008 00:46

Vastaa rehellisesti :/

haluaisit sanoo mulle..

oot...

1.Sexxy
2.Tyhmä
3.Kaunis
4.Ruma
5.Söpö
6.Hot
7.Mielisairas
8.Iha paras!
9.Bestiss!
10.Vihamies.

Haluaisit tehä...

1.Hakata
2.Pussata
3.kuristaa
4.Halata
5.Pussata ystävyydellä
6.Tutustua
7.jutella
8.ottaa mukaan autiolle saarelle.

uudestaa!Maanantai 28.07.2008 00:07

OLETKO LISSU VAI KOVIS?

LISSUPUOLESI:

[ ] Ilman huulikiiltoa ei voi elää
[ ] Joten käytän sitä joka päivä.
[ ] Käytän hametta aina kun on mahdollisuus.
[ ] Inhoan huppareita
[ ] Inhoan lökäreitä
[ ] Rakastan pinkkiä !
[ ] Käytän korkokenkiä
[x] Käytät daa sanaa usein.
[x] Sana ihq kuuluu sanavarastoosi.
[ ] Leikit pitävästi toisen kuvist mut oikeesti vaa naurat niille.
[x] Esität ihanaa ystävää (no siis hei mä en esitä vaa mä oon! xD)
[ ] Rakastat koruja
[ ] Käytät liian isoja rintaliivejä vaikuttaaksesi pojat.
[ ] Et voi elää ilman meikkiä!
[ ] Sinulla on yli 6 minihametta.
[ ] Huoneesi seinät ovat pinkit/vaal.pun. (kohta)
[ ] Näytät omasta mielestäsi aina hyvältä.
[ ] Kävelet perse heiluen.
[ ] Sinulla on napakoru/huulikoru/kulmakoru
total : 3

KOVISPUOLESI:

[x] Käytät huppareita
[x] Käytät lökäpöksyjä
[ ] Sana jou kuuluu sun sanavarastoosi
[ ] Pidät aina lippistä
[ ] Käytät skeittikenkii
[x] Pidät lippistäsi vinottain
[x] Käytät sanaa vittu usein
[x] Haukut toisia
[ ] Oot omasta mielestäsi kovis
[x] Hengaat kovisten kaa
[ ] Pidät pientä huivia
[x] Löysät farkut on sun muotis
[x] Vittuilet muille
[x] Olet johtajamallia
[x] Inhoat pinkkiä
[x] Joku näistä kuuluu lempiväreihisi <musta valkonen,harmaa
[x] Inhoat korkokenkiä
[x] Sinulla ei ole pitkät hiukset(kohta)
[x] Käytät yleensä pari kokoa liian isoja paitoja
[ ] Et tykkää urheilusta
total : 14

kovis! siis niin ku Jou<3

<3Sunnuntai 27.07.2008 23:57

Tee tämä kahdesta henkilöstä. Toinen tyttö, toinen poika.

I: tyttö.

Millon viimeksi huusit hänelle? - en koskaa..
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei..
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - joo..<3
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - ei viel.. mutta kyl sitä kerkee..
Oletko vihannut häntä joskus? - en..
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en..):
Oletko itkenyt hänen takiaan? - en kaitt..
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - oo..
Onko hän sinulle todella tärkeä? - on<3
Pidätkö hänestä? - juu<3
Rakastatko häntä? - ystävänä<3
Onko hän komea/kaunis? - on!<3
Pukeutuuko hän huonosti? - ei..
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - en tiiä..
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - aika paljon..
Juoko hän paljon? - ei!
Onko hänellä ärsyttävä isä? - en oo tavannu
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - on kai isällänsä..

II: poika.

Millon olet viimeksi halannut häntä? - ku olin sen kaa!<3
Oletko nähnyt hänet tänään? - en..
Millon viimeksi huusit hänelle? - en oo huutanu koskaa..
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei ny iha..
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä?- ollaan <3
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - ei..):
Oletko vihannut häntä joskus? - joskus..
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - enn.
Oletko itkenyt hänen takiaan? - joo todellaki!
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - en .?
Onko hän sinulle todella tärkeä? - on se aika!
Pidätkö hänestä? - joo<3
Rakastatko häntä? - en iha ehkä..
Onko hän komea/kaunis? - on se iha..
Pukeutuuko hän huonosti? - ei.
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - emtt..
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - aika<3
Onko hänellä ärsyttävä isä? - en oo ollu hirveesti tekemisissä..
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - on lapissa ja ikävöi.. (:

känny..Sunnuntai 27.07.2008 23:44

TUTKI PUHELINTASI JA TUO JULKI SEN SALAT:

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
- Aarolta

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
- Voitsä

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
- No tavallaa..

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
- alkaisin sun kaa!

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
- 132


Mene lähetettyihin viesteihin.

1. Montako viestiä lähetetyissä on?
- 165

2. Millä sanalla alkaa ensimmäinen lähetetty viesti?
- Vitun

3. Kenelle on lähetetty 9. viesti?
- Äitille

4. Kenelle on lähetetty 2. viesti?
- Jonille<3

5. Milloin viimeisin viesti on lähetetty?
- 18.07.08 klo 20.46


Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?
- mun äiti(kö)?

2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?
- pikkusystä joo..


Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
- Sinisen taustakuvan..

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - 1996

Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - on<3

Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - ei

Entä mitä he tekevät työkseen? - en tiiä..

Voiko hän luottaa sinuun? - vois se mut..

Luottaako hän? - ei ainakaa täl hetkell..

Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - olen<333333333

Onko hän sukua sinulle? - ei..

Oletteko ystäviä? -jotenki joo..<3

Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - joo<333

Missä tapasitte? - Koulussa</3

Onko hänellä kuvia galleriassa? - onn..

Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - ei oo enää ku riideltii tos yhess vaiheess...

Onko hänellä sisaruksia? - on pari siskoo..

Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - ei..

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 21:27

OLETKO LISSU VAI KOVIS?

LISSUPUOLESI:

[ ] Ilman huulikiiltoa ei voi elää
[ ] Joten käytän sitä joka päivä.
[/] Käytän hametta aina kun on mahdollisuus.
[ ] Inhoan huppareita
[ ] Inhoan lökäreitä
[x] Rakastan pinkkiä !
[ ] Käytän korkokenkiä
[x] Käytät daa sanaa usein.
[x] Sana ihq kuuluu sanavarastoosi.
[x] Leikit pitävästi toisen kuvist mut oikeesti vaa naurat niille.
[x] Esität ihanaa ystävää
[/] Rakastat koruja
[ ] Käytät liian isoja rintaliivejä vaikuttaaksesi pojat.
[x] Et voi elää ilman meikkiä!
[x] Sinulla on yli 6 minihametta.
[ ] Huoneesi seinät ovat pinkit/vaal.pun.
[/] Näytät omasta mielestäsi aina hyvältä.
[/] Kävelet perse heiluen.
[ ] Sinulla on napakoru/huulikoru/kulmakoru
total : 9

KOVISPUOLESI:

[x] Käytät huppareita
[ ] Käytät lökäpöksyjä
[ ] Sana jou kuuluu sun sanavarastoosi
[ ] Pidät aina lippistä
[ ] Käytät skeittikenkii
[ ] Pidät lippistäsi vinottain
[x] Käytät sanaa vittu usein
[x] Haukut toisia
[ ] Oot omasta mielestäsi kovis
[x] Hengaat kovisten kaa
[ ] Pidät pientä huivia
[ ] Löysät farkut on sun muotis
[x] Vittuilet muille
[x] Olet johtajamallia
[ ] Inhoat pinkkiä
[ ] Joku näistä kuuluu lempiväreihisi <musta valkonen,harmaa
[ ] Inhoat korkokenkiä
[ ] Sinulla ei ole pitkät hiukset
[ ] Käytät yleensä pari kokoa liian isoja paitoja
[ ] Et tykkää urheilusta
total : 6

Lissu!<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 21:18

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."
Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä teksti päiväkirjaasi"

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 21:03

iskä ja äiti eronnu ni teen sillee et otan molemmat talot samaa:D toivottavasti tajusitte;D

[ ] akvaario
[ ] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[x] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[x] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[x] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[x] kirkasvalolaite
[x] kopiokone
[ ] kotiparturi
[x] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[x] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[x] lankapuhelin
[x] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[xxx] lemmikkieläin
[x] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[x] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[x] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[x] rikkaimuri
[x] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[x]sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[x] suihkulähde
[x]sukset
[xx] suoristusrauta hiuksille
[x] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x]teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[x] uima-allas
[x] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[x] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[x] vene
[x] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[x] viinaa
[x] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[x] yläkerta

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 02:52

> > VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi oikeasti paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> > .
> > .
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> > .
> >
> > .
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> > .
> >
> >
> >
> >
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> >
> >
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..
> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >
> > Se on lupaus.

vastatkaa rehellisesti!<3Tiistai 08.07.2008 16:00

1. Voisitko halata minua?

2. Voisitko suudella minua?

3. Voisitko nukkua kanssani?

4. Voisitko olla ystäväni?

5. Voisitko harrastaa kanssani seksiä?

6. Voisitko varastaa minulta?

7. Voisitko itkeä takiani?

8. Voisitko tappaa minut?

9. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?