IRC-Galleria

jeeePerjantai 03.07.2009 04:49

LYHYEN ELÄMÄNI AIKANA OLEN

(x) jäänyt koukkuun TV-sarjaan
(x) ollut onnellinen
(?) tanssinut macarenaa
(x) saunonut
(x) laulanut karaokea
(x) laulanut suihkussa
(x) laulanut muuten vaan
(x) rakastanut
(x) ihastunut
(x) vihastunut
(x) oppinut jotakin
(x) imuroinut
(x) tiskannut
(x) siivonnut
(x) myöhästynyt koulusta
(x) ollut kipeä
(x) ehtinyt ajoissa kouluun
(x) juossut liukuportaat väärään suuntaan
(x) tehnyt 1000 palan palapelin
(x) tehnyt 500 palan palapelin
(x) piirtänyt
(x) maalannut
(x) nauttinut elämästä
(x) unohtanut avaimet kotiin
(x) rakentanut puumajan
(x) kalastanut
(x) marjastanut
(x) sienestänyt
(x) kirjoittanut runon
( ) kirjoittanut elokuvan/lyhytelokuvan käsikirjoituksen
( ) harrastanut teatteria
(x) uinut
(x) melonut
(x) perannut kalaa
( ) fileoinut kalaa
( ) lukenut viimeisten kuuden vuoden aikana yli 300 kirjaa
( ) ratsastanut kamelilla
(x) meikannut
(x) ollut sokerihumalassa
(x) ajatellut kaksimielisesti
(x) opiskellut
(x :D) saanut oman noitanimen
( ) piirtänyt mangaa
(x) istunut ja ihmetellyt
(x) shoppaillut
(x) ajanut pyörällä
(x) rullaluistellut
(x) skeitannut
(x) kävellyt puujaloilla

TEHNYT ALASTI SEURAAVIA ASIOITA
(x) käynyt suihkussa
(x) saunonut
(x) uinut
( ) tanssinut sadetanssin
(x) tanssinut muuten vaan
(x) pyörinyt lumihangessa
(x) laulanut
(x) juossut jonkun rakennuksen esim. mökin ympäri
( ) leikkinyt poliisia ja rosvoa

KÄYNYT
(x) elokuvissa
(x) teatterissa
(x) baletissa
(x) konsertissa
( ) oopperassa
(x) koulussa
(x) kaverilla
(x) leikkipuistossa
(x) Turun linnassa
( ) Nuuksiossa
(x) Linnanmäellä
(x) Särkänniemessä
( ) Tykkimäellä
(x) ulkomailla
( ) Seurasaaressa
(x) Suomenlinnassa
( ) Korkeasaaressa
( ) Itäkeskuksessa
( ) Kampissa
(x) messuilla
(x) Serenassa
(x) kirjastossa
(x) uimahallissa
(x) rannalla
(x) kesäleirillä
(x) diskossa

MATKUSTANUT
( ) metrolla
(x) junalla
(x) laivalla
(x) autolla
(x) bussilla
( ) raitiovaunulla
(x) lentokoneella
( ) Bulgariaan
( ) Lappiin
( ) Kyprokselle
(x) Tallinnaan
( ) Lontooseen
(x) mökille
(x) maalle
(x) ja siinä sivussa ottanut paljon lomakuvia!

PELANNUT
(x) jalkapalloa
(x) sählyä
(x) minigolfia
(x) lentopalloa
(x) tennistä
(x) sulkapalloa
(x) käsipalloa
(x) jääpalloa
(x) jääkiekkoa
(x) koripalloa
(x) ringetteä
( ) vesipalloa
( ) "Lassipalloa"
(/) rugbyä
(x) polttopalloa
(x) lautapelejä
(x) tietokoneella
( ) x-boxilla
(x) pleikalla
(x) jollain muulla pelikonsolilla

LEIKKINYT
(x) arkeologia
(x) nukeilla
(x) barbeilla
(x) dubloilla
(x) legoilla
(x) pikkuautoilla
( ) dinosaurusten sukupuuttoa
(x) hiekkalaatikolla
(x) kotia
(x) piilosta
(x) kirkonrottaa
( ) polea ja rofea
(x) hippaa
( ) natsi polizeita
(x) silmämurhaajaa
( ) suolamurhaajaa
( ) vaaleanpunaista elefanttia
( ) marionettinukeilla
(x) kissan kanssa
(x) koiran kanssa
(x) mielikuvitushahmon kanssa
( ) star wars- hahmoa
(x) koulua
(x) opettajaa
(x) matkustavani
(x) majaa
(x) olevani jokin eläin
( ) Harry Potteria
( ) Tiibetin viisasta tietäjää
( ) haita
(x) ameebaa
(x) luolamiestä
(x) haaksirikkoista
(x) pikku prinsessaa
(?) lohikäärmettä
( ) tervapataa
( ) sirkusvillikissaa
(x) noitaa
( ) keinupersistä
(x) kotona
(x) kaverilla
(?) bussipysäkillä
(x) julkisella paikalla
(x) ruoalla
( ) lähiaikoina

SOITTANUT
(x) rumpuja
(x) suuta
(x) nokkahuilua
(x) kitaraa
(x) bassoa
(x) sähkökitaraa
(x) bongorumpuja
(x) marakassia
(x) rytmimunaa
(x) tamburiinia
(x) rytmikapuloita
(x) musiikkia
(x) triangelia
(x) kannelta
(/) bändissä
(x) pianoa
(x) puhelimella

SYÖNYT
(x) karjalanpaistia
( ) kiinalaista ruokaa
(x) suklaata
(x) pitsaa
(x) maksalaatikkoa
(x) kiiviä
(x) persikkaa
(x) ananasta
(x) hampurilaisia
(x) itse tekemääni ruokaa
(x) pastaa
( ) hummerikeittoa
(x) pullaa
(x) banaanikakkua
(x) karjalanpiirakoita
(x) unelmatorttua
(x) kurkkupastilleja
(x) sinihomejuustoa
(x) sinistä jäätelöä
(x) verilettuja

JUONUT
(x) energiajuomaa
(x) vettä
(x) coca colaa
(x) mango fantaa
(x) ananas fantaa
( ) verigreippi fantaa
(x) smoothieta
(x) pirtelöä
(x) juissia
(x) mehukattia
(x) kaakaota
(x) muumilimua
(?) sitruunavettä
(x) smurffi limua

PITÄNYT
(x) kissoista
(x) koirista
(x) kaneista
(x) freteistä
(x) marsuista
(x) hamstereista
(x) ja muista pienistä jyrsijöistä
(x) äidistä
(x) isästä
(x) muista sukulaisista
(x) suklaasta
(x) kavereista
(x) pojasta/pojista
(x) syömisestä
(x) retkistä
(x) matkustamisesta
(x) juhlista
(x) lukemisesta
(x) lupaukseni

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 16:30

MINÄ:
001. Nimesi → Marianne
002. Sukunimi → Sarkanen
003. Siviilisääty → seurustelen.
004. Horoskooppi → neitsyt
005. Mies vai nainen → nainen
006. Ala-aste → Ruutana
007. Yläaste → Pikkola
008. Muu koulutus → lukio.
009. Silmien väri → siniharmaa
010. Hiusväri → sekanen :D joku vaaleeraita ruskee
011. Pitkät vai lyhyet → pitkät
012. Hiljanen vai äänekäs → riippuu
013. Verkkarit vai farkut → farkut.
014. Kännykkä vai kamera → kännykkä.
015. Terveysintoilija → ei :D
016. Paheet → kiroilu ja laiskottelu
017. Oletko ihastunut tällä hetkellä → rakastunut<3
018. Syöminen vai juominen → syöminen
019. Lävistyksiä → 0 ;<
020. Tatskoja → eioleee
021. Vesi vai tuli → vesi.

EKAT:
023. Eka pelko → ööö oisko korkeat paikat
024. Eka ihastus → ala-asteelta varmaa :D
025. Eka palkinto → varmaa jostai hiihtokilpailuista tai jostai juoksujutusta :D
026. Eka sana → en tiä :o varmaa äiti
027. Eka lemmikki → veera ja norra
028. Eka iso loma → öö empäs tiä
029. Eka lempilaulaja/bändi → emmä osaa kirjottaa sitä :D:D
030. Ekat isot synttärit → öö joskus ekalla varmaa :D
031. Eka hiusten värjäys → kutosella?
033. Eka lempiväri → punanen?
034. Eka koulupäivä → muistan. oli kivaa.
036. Ekat kännit → aevan ihanaa D:
037. Eka toiveammatti → eläinlääkäri.
038. Eka kerta, kun kokeilit tupakkaa → ei maistunu miltää.

VIIMEKSI:
039. Ostin → herkkujaa
040. Kuuntelin → joku tuolta
041. Söin → sipsiä o.o
042. Join → mehukattia
043. Pelasin → buzzia
045. Suutuin → eilen.
046. Kävin → laitumella
047. Mokasin → aina
048. Lauloin → eilen

TÄNÄÄN:
049. Ruoka → en oo syöny aamupalaa :p
050. Juoma → nothing
051. Alkoholi → ei tänää
052. Seuraavaksi aion → keittiöön
053. Kuuntelen nyt → äitin pälpätystä
054. Suunnitelmissa → tytin ja minskin kaa =))
055. Odotan → ettei kesä loppuis.
056. Housuni → lattialla
057. Paitani → hirvee :D

TULEVAISUUS:
058. Haluatko lapsia → juu
059. Haluatko naimisiin → kyllä.
060. Toiveammatti → en tiedää ;<
061. Seuraava iso asia jonka teen → käyn syömässä mansikoita

KUMPI:
062. Tumma vai vaalee suklaa → whatever
063. Salmiakki vai hedelmä → salmiakki
064. Musta vai valkonen → valkoinen
065. Ylös vai alas → ylös
066. Beatles vai Rollarit → beatles
067. Brad Pitt vai Jack Black → Brad pitt
068. Huulet vai korvat → huulet
069. Ohut vai paksu → ohut.
070. Lyhyt vai pitkä mies → pitkä
071. Komedia vai kauhu → komedia.
072. Romanttinen vai käytännöllinen → romanttinen.
073. Vatsa vai käsilihakset → vatsa.
074. Lujaa vai hiljaa → lujaa
075. Sinkku vai varattu → varattu.
076. Karvanen vai kalju → öö mihinköhä tässä viitataan.. :D
077. Ajatteleva vai ajattelematon → ajatteleva
078. Kissa vai koira → koira.
079. Aku vai Mikki → aku. mikki on iha tyhmä :<

OLETKO KOSKAAN:
080. Käyttänyt silmälaseja → nou
081. Karannut kotoa → en.
082. Valehdellut vakavassa asiassa → kyllä kai :o
083. Tappanu jotain → ötökät
084. Tullut petetyksi → kaai
085. Ollut pidätetty → en
086. Ollut putkassa → en.
087. Itkenyt kun joku on kuollut → kyllä.
088. Jäänyt koukkuun tv-sarjaan → kyllä. :D

USKOTKO:
089. Itseesi → vaihtelee
090. Ihmeisiin → joskus
091. Rakkauteen ensi silmäyksellä → en.
092. Taivaaseen → joo?
093. Joulupukkiin → en.
094. Seksiin ekoilla treffeillä → noriippuu
095. Suuteluun ekoilla treffeillä → kyllä.
096. Kummituksiin → en.

VASTAA REHELLISESTI
097. Haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt → kyllä.
098. Oletko tyytyväinen elämääsi → osittain.
099. Uskotko Jumalaan → kai
100. Onko maailmassa joku kenet haluat mutta et voi saada → ei
101. Harmittaako se sinua? → ei :)

! monta vuotta sinulla on jäljellä peruskoulua? - nada 8P

! onko sinulla ketään ikävä? - nojoo paria kaveria ja semmosta =)

! mitä sinulla on ylläsi juuri nyt? - huppari ja kollarit JA ON VITU KUUMA

! mitä biisiä kuuntelet juuri nyt? - lemon tree 8')

! onko sinulla hyviä ystäviä? - onn =))

! mitä sinulle kuuluu? - no nyt kyl hyvaa

! minkä lauseen kuulit viimeksi? - ööö en muista

! mitä olet tehnyt tänään? - noo ollu antsan kaa ja sit laulanu singstaria sallan ja alisan kaa ja sit käyny moikkaamas Tihkuliiniä !

! mitä olet syönyt tänään? - ööö leipää ja perunoita ja jauhelihaa ja mansujaa

! paljon sinulla on rahaa tällä hetkellä? - joku 300

! oletko kesätöissä jossain? - olin siivomass

! mitä aiot vielä tänään? - pitäs suihkuu raahautuu ja sit tutimaaan

! millainen huoneesi on? - tyhmä =(

! mitä aiot kesälomallasi? - vaikka mitä 8)

! kenen vieressä nukuit viime yön? - no puolen yötä antin ja sit loput yksi =(

! mitä biisiä kuuntelet nyt? - aaah Celine Dion - Alone <3

! todistuksesi keskiarvo? - 8.9

! lempikappaleesi? - en tierääää

! mitä aiot tehdä nyt kun tämä loppuu? - suihkuun !


Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
- Mari
- Mari
- Mari

Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
- ruutana
- ruutana
- ruutana

Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
- 24
- salkkariit
- gossipp

Kolme paikkaa, jossa olen käynyt:
- huoh
- huoh
- huoh

Kolme väriä, joista pidän:
- sinine
- vaaleenpunanen
- ööö emminä vittu tierä

Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
- galleria
- iltalehti
- youtube

Kolme asiaa, joita odotan:
- ens viikkoo
- ettei kesä loppuis
- ja öö shoppaamista !


mua sattuu kurkkuun =( sillee tiedoks vaaa

joo ei yhtää tylsääKeskiviikko 01.07.2009 21:43

OLEN:
[x] pikkusisko
[ ] isosisko
[ ] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[ ] siskopuoli
[ ] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[x] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni


MITÄ OLET TEHNYT:

[x] jutellut julkkiksen kanssa
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[x] hävennyt kaveria
[ ] poseerannut lehdelle
[x] ollut televisiossa
[x] käynyt konsertissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] istunu muurahaispesän päälle
[x] ollut koko yön koneella
[ ] pelannut jotain peliä koko päivän
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[x:D] juossut karkuun juoppoja
[x] ollut yksin bussissa
[x] pelännyt jotakuta
[x] syönyt multaa
[ ] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] ollut onnellinen
[ ] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[?] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] vasenkätinen
[ ] lentänyt baarista
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[x] kerännyt autojen rekisterinumeroita


OLEN KERÄILLYT:

[x] pokémon-kortteja
[ ] digimon-kortteja
[x] pokémon-palloja
[x] jotain muita kortteja
[ ] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] käpyjä
[x] kiviä
[ ] paperia
[x] jotain ötököitä
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[x] Mc Donald's leluja
[x] Kinder-munien leluja

MITÄ OMISTAT:

[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun?
[x] meikkejä
[x] oman huoneen
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[ ] mopon
[x] pyörän
[x] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[x] frisbeen
[x] my little ponyn tuotteita
[x] digimoneja
[ ] diabolon
[x] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[x] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[x] demi-lehtiä
[x] suosikki-lehtiä
[x] mix:in lehtiä
[x] girls-lehtiä
[ ] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[x] apu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[ ] koulurepun
[x] lemmikin


MITÄ MIELTÄ:

[x] pizza on hyvää
[x] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ulkomaille nyt heti
[/] tytöt ovat tyhmiä
[/] pojat ovat tyhmiä
[x] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] pissikset on raivostuttavia
[x] huora-sanan merkitys unohdettu
[/] ihmiset kiroilee liikaa
[x] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[ ] kylmyys
[x] kesä
[/] kevät
[x] talvi
[/] syksy
[ ] hevoset ovat maukkaita
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[x] musiikki on kaikki kaikessa
[x] eläimilläkin on tunteet
[x] lasi on puolitäysi
[ ] lasi on puolityhjä


MINULLA ON:

[x] vaal.pun vaatteita
[x] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] nahka/pvctakki
[x] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[x] Nalle Puh-pehmo
[/] suuret suunnitelmat
[ ] kaakaoriippuvuus
[x] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[x] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] BC-ajokortti
[ ] hulluja sukulaisia
[ ] suklaata
[ ] säkkituoli
[ ] muki, jossa on nimesi

TÄNÄÄN OLEN:

[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[x] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[x] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] syönyt salaattia
[x] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[x] meikannut
[ ] korjannut jotain
[ ] puhunut yksiksesi
[x] käynyt ulkona
[ ] voidellut leipää


OLEN:

[/] mustasukkainen
[/] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[/] hyvä kielissä
[/] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[x] elokuvafriikki
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ:

[x] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[x] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[x] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[x] ulkona paistaa aurinko
[x] haluaisin lähteä shoppailemaan
[?] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON:

[/] ihana perhe
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x -.-'] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[/] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[x] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[woot] "alistajalasit"
[x] lakatut varpaankynnet
[ ] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä

PELKÄÄN:

[x] kuolemaa
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[ ] koiria
[x] väkivaltaa
[x] hämähäkkejä
[x] pimeää
[/] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] että saan kokeesta huonon numeron
[ ] verta
[x] neuloja
[ ] näyttäväni tyhmältä valokuvissa
[x] että sairastun johonkin todella pahaan tautiin

EN KOSKAAN:

[x] myisi itseäni
[x] kokeilisi huumeita
[x] pahoinpitelisi ketään
[x] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[ ] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[ ] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[ ] varastaisi mitään
[/] hyppäisi benjihyppyä

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA:

[x] haistatellut vanhemmilleni
[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[ ] pitänyt kotibileet
[ ] muuttanut pois kotoa
[x] tehnyt itse toffeeta
[x] soitellut pilapuheluita
[?] saanut 10 historiankokeesta
[?] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN:

[ ] suurperheen
[/] pelkkä kunnollinen nainen/mieskin riittäisi
[ois jees] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[/] valmistua lääkäriksi
[x] isot häät
[/] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[x] uskaltautua kuntosalille
[x] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[ ] rohkeutta olla oma itseni
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia

OLETKO KOSKAAN:

[x] ihastunut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] uinut uima-altaassa?
[x] uinut järvessä?
[x] uinut meressä?
[x] halannut?
[x] oksentanut?
[ :o] ollut karkkilakossa?
[x] omistanut lemmikkiä?
[x] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[x] riidellyt ystäväsi kanssa?
[x] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[ ] muuttanut?
[ ] vaihtanut koulua?
[x] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[x] ollut konsertissa tai festarilla?
[ ] lyönyt ketään, kovaa?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[x] katsonut Lostia tv:stä?
[x] pelännyt pimeää?
[x] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[ ] harrastanut tanssia?
[x] harrastanut jalkapalloa?
[x] itkenyt hautajaisissa?
[x] nauranut kirkossa?
[x] vihannut opettajaasi?
[x] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[ ] saanut 10 matikan kokeessa?
[x] saanut uuden kännykän?
[ ] asunut yksin asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[x] sylkenyt jonkun kengille?
[x] murtanut jotain osaa kehostasi?
[x] ajanut autoa



[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 21:12

huhh =)=)

[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 01:11

Onko kaikki väärin kysyn sulta kerran
ei mikään auttanut itkin hetken verran
Isä miks sun piti lähtee taas kerran
polku kapenee sen tunnen hetken verran
Ihan liian vaikeit kysymyksii aina
mistä vastaus ku läheisetkää ei auta
Onko jumala vai jeesusko se herra
sitä mietin mutta pakko päästä kerran
Miten vaikeet onkaa löytää se suunta
pettymykset painaa mut en tunne muuta
kerranki voi sanoo "elän hetken verran
mut miten löydän vastaukset, kerro herra
miten taistelen auta edes kerran
taivaan porteilla haluu jonku verran
mä haluun ulos, kyynel tippuu poskelta
en haluu nyt, vaan aijon lähtee uudestaan



Liikaa pettymyksii, liian paljon tuskaa
avaa silmäs ja katso jo uudestaan
kaikki asiat vaa painaa ihan liikaa
miten löytää elämälle suunta?
vihdoin tajuan et kaikki oli tässä
miten löydän pienest elämästä
auta mua mä pyydän vielä kerran
haluun löytää elämälle suunnan


Mul on liikaa kysymyksii jotka painaa
mä haluun nauraa mut, mite muistaa
ei mikään oo enää samallailla niinku enne
miks sun piti lähtee, muista en eilisest
katon taakse, tunnen huolen takanani
nyt on selvä, seison omil jaloillani
mä haluun takas, kaikki mitä oli enne
mikä auttaa ku tuntuu et alas menee
kaikki kysymykset haluun kysyy sulta kerran
mut mite vitus ku ei jaksa enään kiitos herra
mut mite oon tullu tähä asti
mikä on suunta, missä on polkuni
mä olen voittaja, maaliin asti
mut mis voittaa ku haluun vaan onneni


Liikaa pettymyksii, liian paljon tuskaa
avaa silmäs ja katso jo uudestaan
kaikki asiat vaa painaa ihan liikaa
miten löytää elämälle suunta?
vihdoin tajuan et kaikki oli tässä
miten löydän pienest elämästä
auta mua mä pyydän vielä kerran
haluun löytää elämälle suunnan


Ehkä kaikki ei mee aina niinku luulee
astut ohi etkä pysty palaa uudellee
liikaa virheitä tekee varmaa kaikki
mut synnit armahtaa iha meist kaikki
Ei välii enää, mä jatkan loppuu asti
vaik pettymykset painaa iha liian raskaasti
oon saanu anteeks, ja annan anteeksi
täs on se elämä ja täs on kaikkeni

Liikaa paljon pettymyksii, liian paljon tuskaa
avaa silmäs ja katso jo uudestaan
kaikki asiat vaa painaa ihan liikaa
miten löytää elämälle suunta?
vihdoin tajuan et kaikki oli tässä
miten löydän pienest elämästä
auta mua mä pyydän vielä kerran
haluun löytää elämälle suunnan

HT - HyvästiTiistai 30.06.2009 00:49

[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 00:39

Milloin viimeksi olit surullinen? - nyt
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? - tällä viikolla
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - tänää
Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn? - en harrasta
Milloin viimeksi lauloit? - joskus eile
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? - en oo lähetelly semmosii
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? - tänää
Milloin viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä? - tänää =)
Milloin viimeksi itkit? - tänää
Milloin viimeksi nauroit niin, että meinasit tukehtua? - eilen
Milloin viimeksi pussasit jotain? - tänää
Milloin viimeksi istuit jonkun sylissä? - vähä aika si
Milloin viimeksi joku halasi sinua oikein kunnolla? - tänää
Milloin viimeksi joku sanoi sinua ihanaksi ? - en muista
Milloin viimeksi teit jotain sellaista, jota jälkeenpäin kaduit? - tässä vähä aika si

Oletko koskaan pettänyt lupauksesi? - olen
Oletko koskaan tehnyt jotain aivan järjetöntä? - kai mä
Oletko koskaan ollut oikeasti rakastunut? - nyt =)
Oletko koskaan huutanut jollekin päin naamaa? - oleeen
Oletko koskaan rikkonut lakia? - juu
Oletko koskaan ajatellut itsemurhaa tosissasi? - nojuuuuuuu
Oletko koskaan ollut hyvin masentunut? - en tiiä
Oletko koskaan kiroillut vanhempiesi kuullen? - joo siis en koskaa :D
Oletko koskaan valehdellut jollekin ikääsi? - joo monta kertaa
Oletko koskaan nolostunut vanhempiesi takia? - no empä suotta
Oletko koskaan sanonut 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä? - olen
Oletko koskaan puhunut pervoja vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa? - jooo :D
Oletko koskaan alkanut nauramaan paikassa, jossa ei todellakaan kuuluisi nauraa? - todellaki :D
Oletko koskaan sanonut "en enää koskaan tee niin" ja silti tehnyt? - kaippa
Oletko koskaan saanut jonkun sanoillasi itkemään? - oon
Oletko koskaan ollut niin onnellinen, että hymyilit koko päivän? - juuuu

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 05:10

SINÄ

kuinka monesti olet jäänyt kotiarestiin ja miksi? - never 8)
milloin viimeksi pesit hampaat? - aamupäiväl
mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta 'banaani'? - banaani
miten kuvailisit tätä päivää? - iiha jees
haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - no juuu
millainen mielentilasi on? - väsyttää ja vituttaa
ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - joo
onko sinulla kotiintuloaikoja? - eij
kiroiletko? - liikaa
onko sinulla paljon kotitöitä? - ei

KUKA

viimeksi kävi hermoillesi? - äippä
kertoi vihaavansa sinua sydämensä pohjasta? - ei kukaaa
viimeksi huusi sinulle? - äiti
viimeksi soitti sinulle tuntemattomalla? - salla
viimeksi kertoi että olet hänelle tärkeä? - antsa
todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - nobody :<
haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - tytti :D
lähetti sinulle 13. viestin saapuneista? - en jaksa kattoo

MITÄ

aiot tehdä vielä tänään? - nukkumaan
aiot tehdä huomenna - en oo varma
kappaletta kuuntelit viimeksi? - rase me up
sinulla on päälläsi? - huppari ja kollariit
suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - kaikenlaista
sinun tekee mieli juuri nyt? - mennä nukkuu
sinulla lukee 24. saapuneessa viestissäsi? - en jaksa hakee kännykkää
kyseinen henkilö halusi viestissään ilmaista? - -

MIKSI

teet tätä kyselyä? - emää vaa tiiä
maapallo on pyöreä? - jotta ihmiset vois ihmetellä sitä
et ole ulkona leikkimässä kavereiden kanssa? - koska kello on kaks yöllä.
nuoret ovat yhä enemmä masentuneita? - kaikesta
naiset pitävät suutaan auki laittaessaan ripsiväriä? - no tietty !
suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - jaa-a
suomessa syödään jouluisin kinkkua eikä kalkkunaa? - suomessa ei oo paljoo kalkkunoita

KAVERIT

onko sinulla paljon kavereita? - onn
onko parasta kaveria? - joo <3
kuka? - tytti<3
kuvaile häntä kahdella sanalla - rakastan sua <3
näetkö huomenna enemmän kuin kaksi kaveriasi? - ehkäpää


MUUTA

onko sinulla tapana riehua kaupungilla ympärikännissä viikonloppuisin? - tota joo on kai :D
olisiko maailma parempi paikka ilman rakkautta? - joo ei.

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 20:58

it can only get better.