[/] Nautin enemmän konkreettisesta tekemisestä kuin tunteitten, uskomusten tai älyllisten asioitten pohtimisesta.
[x] Saatan olla äkkipikainen, mutta lepyn myös nopeasti.
[/] Minun on helpompi ilmaista itseäni kehoni avulla ja seksuaalisesti kuin osoittamalla tunteita tai keskustelemalla syvällisesti.
[ ] Olen itsenäinen ja mieluusti yksinkin.
[ ] Olen yleensä voimakas, riippumaton ja käytönnöllinen ja luotan itseeni.
[/] Olen rehellinen ja suorapuheinen.
[/] Olen rohkea ja otan mielelläni riskejä.
[/] Vaaralliset, jännittävät fyysiset haasteet sytyttävät minut.
[x] Kahdeksasta neljään työ ja tavallinen perhe-elämä tuntuisi tylsältä.
[x] Haluan viettää aikaa myös yksikseni.
[/] Minulle sopivat paremmin joukkuepelit kuin yksilölajit.
[ ] En tunne tarvetta jakaa tunteitani toisten ihmisten kanssa.
[ ] Uskonnolliset näkemykset eivät juurikaan kiinnosta minua.
[/] Minua ei kiinnosta, mitä muut ajattelevat minusta.
[x] Käytän rahani mieluummin vaikka vuorikiipeilyyn tai ralliautoiluun kuin johonkin osakesijoittamiseen.
[ ] Minua pidetään usein sisäänpäin kääntyneenä ja syrjään vetäytyvänä.
[/] Toisia ihmisiä loukkaava käytös tai julkinen torveilu on vain hauskaa eikä nolostuta minua yhtään.
[ ] Voisin mennä monta kertaa naimisiin ihan huvin vuoksi.
[x] Mielestäni ristiriitoja tarvitaan, että elämässä säilyisi mielenkiinto ja jännite.
[/] Viihdyn kyllä bileissä ja ihmisten keskellä, mutta ystäviä minun on vaikea saada.
[ ] Olen nopeaälyinen, mutta toisten on vaikea ymmärtää ideoitani.
[x] Innostun helposti uusista asioista, mutta kärsivällisyyttä minulla ei oikein tahdo riittää projektieni loppuun asti viemiseen.
[/] Tunnen itseni usein yksinäiseksi ja väärin ymmärretyksi.
[/] Minulle on hyvin tärkeää saada olla toisten ihmisten kanssa, pelata pelejä, treenata ja viihtyä yhdessä.
[x] Minusta on hauskaa nauraa ja piristää toisiakin.
[/] Konfliktitilanteessa haluaisin kaikkein mieluiten paeta paikalta ja välttää koko tilanteen.
[/] Tarvitsen säännöllisesti fyysistä harjoitusta tai tanssia.
[ ] Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x] Olen hyvin herkkä.
[/] Toivoisin että ihmiset voisivat aina leikkiä ja pelata erilaisia pelejä yhdessä.
[/] Seksin pitäisi mielestäni olla ennen kaikkea hauskaa.
[x] Olen impulsiivinen ja nautin yllätyksistä.
[x] Haluan vakituisen työn joka takaa minulle varmat tulot.
[ ] En ole erityisen tunteellinen ihminen.
[ ] En syty idealle, ennen kuin näen sen taustalla olevan järjen, logiikan ja yksityiskohdat.
[/] Työskentelen mielelläni erilaisten koneiden kanssa ja viihdyn hyvin myös tietokoneiden parissa.
[x] Työskentelen mielelläni tarkkojen yksityiskohtien kanssa.
[ ] Olen hyvin analyyttinen.
[ ] Olen käytännöllinen raha-asioissa ja teen mahdolisimman turvallisia investointeja.
[/] Pidän järjestyksestä.
[/] Käytän mielelläni riittävästi aikaa päätöksen tekemiseen.
[/] Minulla on paljon säännöllisiä rutiineja, joihin olen tottunut.
[x] Minulla on taipumus varastoida tavaroita vain siksi, että saatan joskus tarvita niitä
[/] Nautin ympäristöni analysoinnista ja mittailusta.
[ ] En ystävysty helposti, ja vietänkin paljon aikaa yksikseni.
[/] Raha on minulle tärkeää, koska se tuo turvallisuutta.
[/] Pidän kiinni yksityisyydestäni, enkä helposti paljasta tunteitani toisille.
[ ] Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja järjestötehtävät ovat minulle tärkeitä.
[x] Kotini tuoma turvallisuuden tunne on minulle tärkeä.
[/] Olen hyvä kuuntelija.
[/] Olen melko hiljainen, varautunut ja usein ujo.
[x] Otan huomioon muiden ihmisten emotionaaliset tarpeet.
[/] Selvitän omat pettymyksen tunteeni yleensä levolliseen ja hiljaiseen tapaan, järkeä unohtamatta.
[x] Hahmotan kyllä kaikki asiat, mitä tulee ottaa huomioon, mutta minun on vaikea päättää, mitä tekisin ensimmäiseksi.
[ ] Omaisuuteni ei ole minulle erityisen tärkeää - siksi en juurikaan pidä siitä huolta.
[xxxxxx] Kadotan jatkuvasti tavaroita.
[ ] Minun on helpompi teoretisoida tunteita kuin oikeasti kokea niitä.
[/] Nautin sosiaalisista tilanteista, joissa saan tavata paljon erilaisia ihmisiä.
[ ] Minulla on yleensä niin kiire ja monta rautaa tulessa, että saatan unohtaa maksaa laskuni.
[/] Olen hyvin ystävällinen.
[ ] Läheisen ihmissuhteen ylläpitäminen on minulle vaikeaa.
[/] Keksin ongelmaan yleensä useita ratkaisuja.
[/] Minulla on paljon tuttavia, mutta vain vähän todellisia ystäviä.
[ ] Saatan joskus olla todellinen työnarkomaani, jonka on vaikea rentoutua.
[/] Olen perfektionisti ja vaadin paljon niin itseltäni kuin toisiltakin.
[x] Pystyn olemaan hyvin vahvatahtoinen ja itsepäinen.
[x] Haluan, että asiat ovat hyvin suunniteltuja ja järjestelmällisesti toteutettuja.
[ ] Asetan korkeat vaatimukset ihmissuhteilleni.
[ ] Ärsyynnyn helposti pienistäkin asioista.
[?] Saatan pelottaa joitakin ihmisiä.
[ ] Minulla on usein kiire.
[/] Ihmiset kääntyvät usein puoleeni ongelmiensa kanssa.
[x] Itken helposti.
[x] Minulle on tärkeää olla rakastettu ja rakastaa.
[/] Tunnen syyllisyyttä, jos sanon jollein "ei".
[/] Jumala ja hengellisyys ovat minulle tärkeitä.
[/] Raha ei ole minulle kovinkaan tärkeää.
[x] Huolehdin usein toisista ja autan ihmisiä mielelläni.
[/] Minulla on usein kylmät kädet ja jalat.
[x] Rakkaus ja ihmiset ovat tärkeimmät asiat elämässäni.
[x] Aistin herkästi myös toisten ihmisten tunteet.
[x] Minun on vaikea irrottautua ihmissuhteista.
[/] Uskon, että minulla on sanoma välitettävänäni.
[ ] Olen aina tiennyt, että minusta tulee jollain tavalla kuuluisa ja tärkeä.
[ ] Esiinnyn mielelläni yleisölle.
[ ] Päädyn yleensä huomion keskipisteeseen.
[ ] Minun on helppo visioida tulevaisuutta.
[x] Olen intohimoinen.
[/] Minulla on tapana käynnistää liian monta projektia saman aikaisesti.
[/] Vapaus ja riippumattomuus ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä.
[x] Pidän mielikuvitusmaailmaani parempana kuin todellisuutta.
[x] En ole kovin käytännöllinen raha-asioissa.
[x] Vietän paljon aikaa haaveillen yksikseni.
[x] Nautin kauniista, lempeistä ja taiteellisista asioista
[x] Unohdun helposti omiin ajatuksiini.
[x] Minua syytetään vastuuttomuudesta ja epärealistisesta unelmoinnista.
[x] Olen luova ajattelija ja minulla on vilkas mielikuvitus.
[x] Vaikuttaa siltä, että vietän enemmän aikaa irti ruumiistani kuin sen sisällä.
[x] Minusta on mukavaa, jos joku toinen ratkaisee ongelmat puolestani.
[/] Rasitun jos ympärilläni on liikaa ihmisiä.
[/] Maailma tuntuu mielestäni usein kylmältä, kovalta ja uhkaavalta.
[/] En aina oikein tiedä, miten minun tulisi toimia sosiaalisissa tilanteissa.
[ ] Henkisyyteni ja sisäinen yhteyteni jumalaani ovat elämäni tärkeimmät asiat.
[ ] Mietin usein, mikä on tehtäväni tällä planeetalla.
[/] Olen usein sisäänpäin vetäytyvä, hiljainen ja epävarma.
[???] Olen ulkomuodoltani lähinnä androgyyni.
[x] Minulle tuottaa fyysistä tuskaa joutua heräämään äkillisesti.
[x] Minusta tuntuu usein, että en kuulu ollenkaan tähän maailmaan.
[x] Minulla on vaikeuksia suhtautua omaan kehooni.
[o] Minulla on äärimmäisen herkkä fyysinen, emotionaalinen ja psykologinen järjestelmä.
[ ] Seksi ei missään muodossaan ole minulle erityisen tärkeää tai edes kiinnostavaa.
[/] Olen äärimmäisen herkkä ja myötätuntoinen.
[/] Minua ei voi pakottaa toimimaan omia uskomuksiani vastaan, vaikka se tekisi toiset onnellisiksi.