IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.12.2006 18:55

Kalat
19.2.-20.3.

Eläinradan viimeinen merkki - kalat - on hieman mystinen merkki, jolle on suotu runsain mitoin luovuutta, intuitiota, taiteellista herkkyyttä ja myötäelämisen kykyä. Parhaimmillaan oletkin joko luovalla ja taiteellisella alalla, tai sitten hoiva- ja opetusaloilla. Tylsään ja mitäänsanomattomaan työhön juuttunut kala ei ole kovin hyvä työntekijä, sillä kaloilla on hyvin vahva taipumus paeta arkipäivän kurjuutta haavemaailmoihin.

Olet tunnettu siitä, että haluat katsella maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi. Eihän siitä välttämättä haittaakaan ole, mutta varo, ettet ajaudu vain virran vietäväksi tajuamatta sitä, että vain sinä itse voit muuttaa virran suuntaa. Olet ehkä tottunut vähättelemään kykyjäsi. Vaatimattomuus, itseluottamuksen puute ja ujous ovat tyypillisen kalan luontaisia ominaisuuksia, joista ei nykypäivän työelämässä pitkälle pötkitä. Toisaalta elämäsi tärkeimmät tavoitteet saattavat hyvinkin löytyä muualta kuin työelämästä. Jos sinun pitää valita uran ja perheen välillä, valintasi kallistuu mitä todennäköisimmin perheen puolelle.

Kehittämällä itsekuriasi ja todellisuudentajuasi myös sinulla on kaikki edellytykset menestyä työelämässä: olethan paitsi hyvin luova ja kekseliäs, myös älykäs ja herkkävaistoinen. Piilevä kunnianhimosi saattaa muuttua lopulta kyynisyydeksi ja katkeruudeksi, ellet pääse koskaan hyödyntämään sitä. Voimakkaasti tuntevana ihmisenä saatat myös herkästi sortua viinaan, huumeisiin, syöpöttelyyn tai muihin riippuvuuksiin, ellet opettele selviämään stressistä.

> toi on niiin mua o:

[Ei aihetta]Tiistai 19.12.2006 22:08

I feel so broken up
and I give up
I just want to tell you so you know

you are my only, my only one

[Ei aihetta]Tiistai 19.12.2006 18:21

enkä milloinkaan
tullut kertomaan
salaa iltaisin, meistä haaveilin
siitä kuinka jäät, mun syliin kiihkeään
kun aamu hämärtää

joskus vieläkin, talviaamuisin
mietin missä meet
onko vastanneet
vuodet unelmiis
minkäläinen tie, sulle annettiin
>kuolet 22.10.2069
>elät vielä 64 vuotta.
joo oltiin tosiaan kuoronkaa vanhainkodissa laulaan päivällä. ihan ekana sinne tuotiin yks mummo pyörätuolilla sellanen aika vanha, ni se oli ehkä kolme minuuttia ehtiny istuu siiin omalla paikallaan ja kaikki muut ei ollu ehtiny tulla vielä ees paikalle ni se huus jo ihan täsyii et "PALJOS SE KELLO ON?!" ja heti perään et "KOSKA ME LÄHETÄÄN" :D noo siin sitte ku oltiin alkamassa laulaan yks pappa alko taputtaa ihan kybäl vaikka ei oltu ensimmäistäkään biisiä viellä laulettu :D ja yks toinen alko itkee ku oltiin eka biisi laulettu et niin kaunista niin kaunista ja sit se itki sen koko loppu ajan, sillonki vaan kuulu ku jossain kappaleessa tuli vaikka joku välisoitto nii sen itku siellä taustalla, tai se ei ollu enää ees itkuu vaan sellasta parkumista. joo ja sit yks mummo koitti "laulaa" yhen biisin mukana mut en sit tie ehkä se ei nähny tai osannu tai jaksanu lukee niit sanoja paperilta mutta se vaan ihmeellisesti örisi niinku tiettekö vanhat mummot aina ni ihan täysii :D ja kaks sellasta tooosi vanhaa mummoo käsi kädessa istu siellä ja laulo mukana. ihania ja niin hellyyttäviä. siellä oli kiva laulaa ku ties et aidosti oltiin ilahtuneita. mm voisin mennä koska vaan uudestaan

[Ei aihetta]Torstai 14.12.2006 18:36

oon sanonu tän aikasemminki mut tuun hulluks GUNS'N ROSES - ESTRANGED on niiin
maailman mahtavin biisi !

<3

[Ei aihetta]Tiistai 12.12.2006 19:28

the killers - smile like you mean it

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.12.2006 01:39

mä join äsken kuumaa glögii ja sitte otin sen kupin tohon suulle ja puhalsin ku se oli aika kuumaa nii mun silmät höyrysty tai mitkä lie silmämunat tai silmäkalvot onkaan ! voiks sellanen olla mahollista, näköjään.

[Ei aihetta]Perjantai 08.12.2006 20:32

mä väritin äsken minnille kirkkaan punasen petteri punakuono nenän huulipunalla ku se leikkii petteri punakuonoo ! somaa