IRC-Galleria

^^MeriSiga^^

^^MeriSiga^^

https://www.youtube.com/watch?v=TqZW3GX5dFU

Kännihoroskooppi!! xDxDPerjantai 27.06.2008 06:56



Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä. Löytää yleensä kotiin, mutta saattaa olla ojassakin makaamassa.

Rapu
Ravut osaavat asiansa. Ryyppäminen on heidän lempipuuhaansa ja yksi parhaista harrastuksista.
Rapu haluaa juoda hyvänmakuisia juomia ja vetää niillä kännit. Ravut ovat kännissä todella puheliaita ja tupakkakin maistuu kerta heitolla.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata miehiä / naisia, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn. Ilmeet ovat kohdillaan.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös vesimiehen lempi puuhaa. Hän vannoo ottavansa vain pienet
hölät, mutta turha toivo.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.
1. Mikä väri sinulla tulee minusta mieleen ensimmäisenä ja miksi?
2. Luonteeltani olen mielestäsi?
3. Minkälainen suhde meillä on?
4. Kuinka tärkeä olen sinulle asteikosta 4-10? ja miksi?
5. Kerro jokin yhteinen muistomme?
6. Mistä pidät minussa?
7. Jos riitelisimme, mistä se johtuisi?
8. Koska viimeksi näimme?
9. Mikä biisi kertoo eniten minusta?
10. Mikä sana kuvaa minua parhaiten?

näitä taas... :)Sunnuntai 15.06.2008 00:49



laita " <3<3 " jos rakastat mua,
laita " <3 " jos olen suht koht tärkeä
laita " :D " jos välität musta
laita " :| " jos et keksi mitn sanottavaa musta
laita " :) " jos ollaan ystäviä
laita " :( " jos et pidä musta
laita " :< " jos vihaat mua
laita " :> " jos haluaisit tutustua muhun
laita"8D" jos olen kaunis
laita" :P" jos olen hauska
laita":F"jos sinun tekisi mieli lyödä minua
laita":o" jos OLET OLLUT rakastunut minuun
laita":/"jos olen tosi tylsä
laita":9" jos olen outo


Kun olet vastannut tähän, lisää tämä omaan päiväkirjaasi, niin näet mitä mieltä muut ovat sinusta

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.05.2008 19:19



sinä joka luet tätä tekstiä niin linkitä tähän yks kuvistani mikä on mielestäsi kaunein/söpöin/hienoin/upein/parhain/hauskin ym. Sen jälkeen kopioi tämä merkintä omaan päiväkirjaasi.

EI HAITTAA VAIKKA ET TUNTIS MUA.

[Ei aihetta]Maanantai 12.05.2008 01:19

MITE TEKISIT JOS..


1. sanoisin rakastavani sinua
2. itkisin sinun takia
3. halaisin sinua
4. juoksisin sinua karkuun
5. pussaisin sinua
6. ottaisin kädestäsi kiinni

Vastatkaa pliiis! :)Sunnuntai 11.05.2008 05:25

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Minne veisit minut jos saisit valita maailmasta minkä paikan tahansa?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?
16.Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 15:27

Miehen ja naisen suihkurituaalit!


NÄIN NAINEN KÄY SUIHKUSSA:

1. Riisuu vaatteet ja laittaa ne pyykkikoriin, jaoteluna
valko-ja kirjopyykkiin.

2. Pukee päällensä kylpytakin ja menee kylpyhuoneseen. Matkalla hän kohtaa poikaystävänsä, kiristää vähän kylpytakkia ja puolijuoksee loput matkasta.

3. Jää seisomaan peilin eteen ja tarkistelee itseään
tarkasti. Rentouttaa vatsaansa ja valittaa, kun hänestä on tullut niin lihava.

4. Menee suihkuun, ottaa esille kasvojen, käsien, jalkojen ja selän pesusienet!

5. Pesee hiukset erikoisshampoolla, joka sisältää avokaadoa, hunajaa ja 42 vitamiinia!

6. Pesee hiukset uudestaan samalla shampoolla!

7. Käyttää erikoishoitoainetta, joka sisältää avokaadoa ja hunajaa, antaa sen vaikuttaa 15 min.

8. Pesee kasvojaan tarkasti 10 min, silkinpehmeällä ja perkeleen kalliilla saippualla, joka sisältää omenoita. Sen jälkeen kasvoilla on sama väri kuin keitetyillä ravuilla.

9. Pesee kehon toisella yhtä kalliilla saippualla, joka sisältää pähkinöitä ja viinimarjoja.

10. Tämän jälkeen hän huuhtelee hoitoaineen pois - tämä kestää 10 min. Hänhän haluaa vain olla varma, että kaikki hoitoaine on poissa, muuten hiuksista tulee raskaita ja litteitä.

11. Ajaa kainalo- ja säärikarvat.

12. Kirkuu, kun poikaystävä leikillään sammuttaa valot.

13. Sammuttaa suihkun.

14. Ravistaa kaiken veden pois päältään suihkussa.

15. Astuu suihkusta ulos Aasian kokoisessa pyyhkeessä kuivattaakseen vartalonsa.

16. Käärii hiukset turbaanille superimutehoiseen pyyhkeeseen.

17. Menee takaisin makuhuoneeseen edellä mainitussa kylpytakissa.

18. Kohtaa poikaystävänsä matkalla, kiristää kylpytakkia lisää ja juoksee huoneeseen. Käyttää tunnin pukemiseen.

NÄIN MIES KÄY SUIHKUSSA:

1. Riisuu vaatteet, kun hän istuu sängyllä, levittää vaatteensa ympäri lattiaa.

2. Kävelee alastomana kylpyhuoneseen. Matkalla kohtaa tyttöystävänsä, ylpeänä näyttää munansa ja karjuu kuin leijona.

3. Jää seisomaan peilin eteen ja vetää mahansa sisään. Tarkistaa munansa koon, rapsuttaa pallejaan ja sen jälkeen haistelee käsiään.

4. Menee suihkuun vihellellen.

5. Ei etsi pesusientä, koska hän ei moista käytä.

6. Pesee kasvot lähikaupasta ostamallaan saippualla.

7. Pieraisee ja repeää nauruun, koska kylpyhuoneessa on hauska kaiku.

8. Rauhoittuu, mutta repeää kohta taas nauruun kun tuoksu savuttaa hajuaistin.

9. Pesee sukukalleudet ja ympärillä olevan alueen.

10. Pesee perseen saippualla ja jättää karvoja saippuaan.

11. Pesee hiukset jollain shampoolla eikä käytä hoitoainetta.

12. Tekee typerän kampauksen.

13. Ihailee uutta hiusmuotiaan peilistä

14. Kusee tyytyväisenä suihkun lattiakaivoon.

15. Huuhtelee shamppoon ja saippuan ja astuu heti pois suihkusta, mutta ei huomaa, että oli jättänyt vetämättä suihkuverhoa eteen kun meni suihkuun. Joten nyt koko kylpyhuone, vessapaperia myöten, on läpimärkä.

16. Kuivattaa itseään nopeasti ja kevyesti.

17. Katsoo taas peiliin ja jäykistää lihaksensa ja tarkistaa munansa koon.

18. Unohtaa sammuttaa valon jälkeensä.

19. Menee takaisin makuuhuoneeseen pieni pyyheliina ympärillään. Kohtaa tyttöystävänsä matkalla, repii heti pyyhkeen pois ja näyttää ylpeänä munansa ja karjuu kuin leijona.

20. Heittää märän pyyhkeen sängylle ja antaa sen olla, pukee päällensä 2:ssa minuutissa.

[Ei aihetta]Perjantai 25.04.2008 18:28



Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen.

semmostaSunnuntai 06.04.2008 22:25

OLETKO:

Istunut poliisiautossa ?
- pari kertaa...

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- joo o onhan sitä tultu joo useammankin kerran...

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- no kyllä

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- kyllä oon

Kontannut koulun lattialla ?
- no en kyl

Poiminut sieniä ?
- kylkyl

Juossut todella henkesi edestä ?
- juu kyllä

Murtautunut autoon ?
- en ole

Pussannut serkkuasi ?
- no oon kyllä ja poskelle

Kaatunut kenkien takia ?
- kyl :)

Polskutellut Serenassa ?
- en varmaankaan

Stripannut ?
- no hieman ja ihan leikillään :)

Uinut vaatteet päällä ?
- jop jop

Laulanut mikrofoniin ?
- juups ja monesti

Piilotellut jotakuta jätkää?
- jaa a, emmä kyl varmaan...

Kokeillut nuuskaa ?
- kerran ja hyiiii että!

Oksentanut ihmisen päälle ?
- olen XD

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- no en kyllä enkä niin tekis

Haukkunut koiralle ?
- jop jop

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- en oo tainnu

Ollut jonkun muijan kanssa saunassa ?
- juu ja monenkin :))

Kaatunut mopolla ?
- olen kyllä joskus nuorena

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- totaa, no kesällä ehkä kun baarista lähteny niin sit menty siitä uimaan....

Liukastunut banaanin kuoreen ?
- no en

Pessyt ikkunoita ?
- Jop jop

Ollut ambulanssissa ?
- kylkyl

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- no jaaa a..

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- no pidempi, ainakin ees vähäsen...

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- no en

Rakastatko ketään juuri nyt?
- rakastan ja paljon <3

Rakastetaanko sinua tällä hetkellä?
- toivottavasti juu <3<3

Ikävöitkö ketään ?
- todella paljon! <3

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- omaa rakasta tietty <3 :)

Oletko mustasukkainen?
- kyllä olen

Paras ystäväsi?
- Venla ja muutama muu :)

Mitä teet v.loppuisin?
- öööö... mörköilen Venlan ja kavereitten kaa :)

Oletko hyvä koulussa?
- no en oo tällä hetkellä koulussa...

Lempiaineesi koulussa?
-

Mitä kouluaineita vihaat?
-

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- no aika lailla joo

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- ei ne ole esteitä vaan korkeintaan hidasteita...

Onko sinua koskaan petetty?
- no joo on kuule

Onko sinulla kuvia ii2?
- ei oo

Onko sinulla webkamera?
- on

Kuinka pitkä olet?
- 163-165cm

Mitä vihaat itsessäsi?
- sitä kun osaan olla välillä niin itsepäinen, siis aivan liikaa

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- no jaa, ehkä viel tällä hetkellä kaupungissa...

Lempieläimesi?
- 2 kissaa, Dorka ja Panu :)) <3

Lempinumerosi?
- 2 ja 5

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- no jokaisella on ne omat salaisuutensa,mut eipä mitään järkyttävää...

Mitä harrastat?
- no empä tällä hetkellä mitään erikoista

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- no siis yleensä, niin aika myöhään

Kirjoitatko runoja?
- en mutta oon joskus yhden itse keksinyt xD

Lempivärisi?
- sininen, musta, violetti, ruskea

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- juups ja ruotsi

Horoskooppisi?
- kauris nauris

Millainen luonne sinulla on?
- temperamenttinen mutta loistava :))

Millasista elokuvista tykkäät?
- kauhu ja komedia

Oletko koskaan liftannu?
- olen

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- en kun polkupyöräkin pöllittiin tossa vuos sitten...

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- no on niitä kyllä

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- meses, galtsus, musaa kuuntelen, uutisii katon...

Onko sinulla meseä?
- on juu

Mitä ajattelet juuri nyt?
- no mitäköhän.. <3 ;)

Paljonko kello on juuri nyt?
- 21.16

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Wiski-Weenus

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- oikealla yleensä

Pihviä vai kanaa?
- molemmat nam nam

Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan?
- on

Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi?
- vasemman

Suihku vai kylpy?
- molemmat... nyt ku pääsis ammeeseen aah! :))

Mitä söit lounaaksi tänään?
- kanaa, riisii ja parsaa :p

Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin?
- no kyllä mää hotelliin... vaikka telttaileminenkin on mukavaa :)

Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin?
- voi kuule... kylkyl

Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa?
- oon

SEKALAISIA

Kauanko olet yleensä suihkussa?
- hmmmm, riippuu... mut yleensä n.10-15min

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- on niiin ikävä... <3<3

Oletko pitkä vai lyhyt?
- kaippa mää sopiva oon

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- juu, liliumia <3<3

Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- on

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- no sen ihanan lilium biisin... <3

Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella?
- kännykkä, kajaari ja telkkari...

Millainen on syntymämerkkisi?
- hmmm... en nyt kyl osaa sanoo

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- no en tod!!!! XD

Mikä lausahdus sinulle jäi tänään mieleen?
- eip nyt mikkää

Millaisena pidät itseäsi?
- siis aivan todella ihanana ja sillee ;))