IRC-Galleria

Näkemys koiran tarkoituksesta. *wuf*

tarina:

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä
Irlannin susikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän
6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.
Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään.
Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja
rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin
saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti,
omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun
kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta
silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa
koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen.

Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin
poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua.
En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään
hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta
koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin
pitkään."

Mitä ihmiset voisivat oppia koiralta:


* Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
* Vastaa myöntäväst kun sinua pyydetään huviajelulle
* Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa
hurmiota
* Ota nokosia
* Venyttele ennen ylösnousua
* Juokse, telmi ja leiki päivittäin
* Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
* Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
* Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
* kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa
* Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi
* Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
* Ole uskollinen
* Ole oma itsesi
* Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
* Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti
* NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 00:02

I´ve been screaming all these years.
1. Haluaisitko pyytää jotain anteeksi?
- Joo.

2. Missä kaupungissa/kunnassa käyt useiten ja miksi?
- No tota jos tätä koskee ei lasketa ni sit Pieksämäki ja Jyväskylä.

3. Millaista musiikkia kuuntelet?
- monenlaista riippuu päiväst ja sillee.

4. Kuka on ollut suurin vaikuttaja musiikkimakuusi?
- Oiskoha Mikko ainaki :DDD

5. Paljonko juokset cooperin testissä?
- Viimeks juoksin jtn 2100-2200? :P

6. Voisitko seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?
- EN IKINÄ!

7. Millaista takkia käytät?
- riippuu.

8. Pidätkö puhelinta aina mukanasi?
- joo niit molempia :D

9. Viimeisin koenumerosi ja mikä koe oli kyseessä?
- öhm.. emmää ees muist? ;O

10. Luetko paljon kirjoja?
- joo aika paljo.

11. Mitä mieltä olet absolutisteista?
- Iha sika hienoo olla juomatta! :)

12. Minkä ikäisenä olit ensimmäistä kertaa humalassa?
- öhm. 13?

13. Onko seksi tärkeää seurustelusuhteessa?
- kyl aika tärkeetä

14. Mikä kappale tuo mieleesi viime kesän?
- emt. :D monii.

15. Mikä oli sinulle viime vuoden onnellisin päivä ja miksi?
- en oikee tierä.

16. Mitä kappaletta kuuntelit sinä päivänä eniten?
- emt

17. Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- no kind of kait.

18. Oletko meinannut jäädä junan tai auton alle?
- monesti.. :D

19. Mikä oli parasta rippileirillä?
- kaikki oli aika hauskaa.

20. Mikä oli konfirmaatiolaulunne?
- emmää muist. :P kävin sitä paitti kiparin ni eihä siel oikee oo konfirmaatiota.

21. Pisin aika jonka olet ollut poissa kotoa?
- no siis.. :D monta viikkoo?

22. Kenen perheenjäsenesi kanssa tulet parhaiten toimeen?
- kaikkien :D

23. Keneltä saat eniten tekstiviestejä?
- hmm. mervi?

24. Mikä biisi soi nyt?
- Gigantin mainos telkus :D

25. Onko sinulla ajokorttia?
- Toki :D

26. Suosikkisi USA:n osavaltioista?
- emt.

27. Milloin ja miksi kävit viimeksi Helsingissä?
- torstaina. oli lähihoitajapäivät ni mentii koulun kaa sinne :D eli minä ja roikonen livahettii shoppaa :D

28. Menetkö ensi kesänä festareille?
- emt.

29. Kaukaisin paikka Suomessa, jossa olet käynyt?
- No varmaa tuol iha päälaes ainaki? :D

30. Kerro viimeisimmästä unestasi:
- jos vaikka en kuitenkaa :D

31. Pitkäaikaisin rakastumisesi?
- parempi etten sano mitn :)

32. Mikä sinua ärsyttää useimmissa kavereissasi?
- no jokaises varmaa joskus joku. ei usein kait mikää :P

33. Käytätkö päihteitä?
- nääh.

34. Jos syttyisi sota, niin olisitko valmis menemään rintamalle puolustamaan maata?
- emt. jos se oli Jumalan tahto ni kyllä.

35. Mitä kieltä haluaisit oppia?
- no nyt aloitettii tää italia ni tätä :D

36. Mikä on horoskooppisi?
- kauris.

37. Luetko paikallisia sanomalehtiä?
- välil.

38. Kenen kanssa matkustit viimeksi junalla?
- mun ja roikosen piti matkustaa.. :DDD

39. Haluatko naimisiin?
- kaitpa.

40. Mikä on lempimaasi ja mikä siinä on parasta?
- Suomi on kiva.

41. Kumpi mieluummin Suomen kansallislauluksi, Maamme vai Finlandia?
- Maamme on iha ok.

42. Minkä värisiä vaatteita sinulla on eniten?
- emt? :D

43. Mitä alkoholia juot mieluiten?
- no emt. :D

44. Millainen luokka sinulla on?
- iha kiva :D

45. Parhaat puolesi ystävänä?
- perc. : P no en mää voi tietää.

46. Uskoutuvatko ihmiset sinulle?
- khyl.

47. Vihaatko ketään?
- yritän olla vihaamatta.

48. Jos, niin vihaako myös hän sinua?
- kait jotkut vihaa :P

49. Mikä biisi sai sinut viimeksi itkemään?
- Emmää muist :P

50. Mikä on lempieläimesi?
- koira

51. Lempirotusi kyseisestä eläinlajista?
- kultsi yms.

52. Oletko jonkun sukulaisesi näköinen?
- kait.

53. Yleisimmät puheenaiheet kavereidesi kanssa?
- monist jutuist.

54. Mitä haluaisit muuttaa itsessäsi?
- vaikka mitä :D

55. Toiveammattisi lapsena?
- poliisi, palomies, lääkäri, lentäjä yms yms. :D

56. Onko teillä mökkiä?
- ei.

57. Puhutko vanhemmillesi huolistasi?
- enpä juuri.

58. Miksi ihmiset pitävät sinusta?
- kysy niilt.

59. Rusketutko helposti?
- khyyl.

60. Onko suunnitelmia ensi kesälle?
- ei kai nyt viel.

61. Kuinka paljon luet kokeisiin?
- vähän. :D

62. Oletko ollut krapulassa?
- ikävä kyllä..

63. Mikä on lempiartistisi/bändisi ja miksi?
- Monia.

64. Antaisitko anteeksi pettämisen seurustelusuhteessa?
- En enää.

65. Mikä biisi soi nyt?
- ei mikn.

66. Kivoin ja ärsyttävin murre?
- turku on jotenki hajottava :D ja sit välil nyppii se ku porukka puhuu mie ja sie jutuil :D

67. Tarttuvatko murteet sinulle helposti?
- todellaki :D

68. Ovatko vanhempasi vielä yhdessä?
- on.

69. Oletko valvonut vuorokauden yhtä mittaan?
- jooo.

70. Pisin aika jonka olet ollut syömättä?
- monta päivää.

71. Millaisessa talossa asut? (omakotitalo, rivitalo, kerrostalo...)
- kerrostalo, mäel sit omakotitalos :DD

72. Millainen olet humalassa?
- emt.

73. Kenen jutut saavat sinut useiten nauramaan?
- Mikon. :DD

75. Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"
- tosi monel :P varmaa lähemmäs kymmenel.

76. Milloin viimeksi olit valmistujaisjuhlissa?
- hööm.

77. Entä ylioppilasjuhlissa?
- kevääl.

78. Entä rippijuhlissa?
- emt?

79. Oletko kiinnostunut historiasta?
- välil joo.

80. Paras ja huonoin koenumerosi?
- huonoin 4 ja 1 ja paras 10 ja 5

81. Mikä on keskiarvosi?
- joku 4.

82. Onko sinulla ulkomaisia sukujuuria?
- joo :DDD

83. Tunnetko ketään ulkomaalaista?
- joo.

84. Kenen kanssa olit viimeksi elokuvissa?
- en muista.

85. Jos opiskelet ammattiin, niin mikä on vaihtoehtoinen ammatti, jota opiskelisit nykyisen sijaan?
- tää hoitsu on kiva.

86. Missä olit viime uuden vuoden?
- en muist? :DD

87. Entä viime juhannuksen?
- hööm..

88. Katsotko Euroviisuja?
- välil :D

89. Oletko ollut sairaalassa yötä?
- joo..

89. Mitä kieltä puhuttiin viimeksi näkemässäsi elokuvassa?
- emt.

90. Missä "vastakkaisen sukupuolen ammatissa" voisit työskennellä?
- autoasentaja :D

91. Onko sinulla kivat naapurit?
- emt. :D

92. Mitä mieltä olet suomen kielestä?
- no iha ok.

93. Mitä ostit viimeksi?
- en muista :D tehoo? ja tiskiharjoja? :D

94. Miksi itkit viimeksi?
- ku suututti ja ärsytti nii kamalasti ku en saanu ohitettuu rekkaa :D

95. Mistä iloitsit viimeksi?
- ohitin sen rekan!! <33 :DD

jatkuen... :DDTorstai 18.09.2008 02:27

1. Sienet aikovat vallata maan.
(x..) jes, saadaan sienisoppaa.
(x) sieniä. <3___<3'
( ) vittu, possautan ne palasiksi. >__<'

2. Telkkaristasi näkyy vain pornoa.
( ) EI JUMALAUTA. * hajoittaa television *
(x) WTF?!
( ) jeeee.

3. takanasi on zombi.
( ) wäää, Isiii, äitiii.
( ) ihanks tosi.
(x) muahhahhaahh, mistä sää ton repäsit.
( ) rätätätätä. * poks, zombi kuoli. * ainii zombit ei voi kuolla.

4. ovessa lukee vedä, ja sinä työnnät ovea, ja se ei aukea.
( ) vitun paska, aukia.
( ) än, yy, tee, NYT, KRÄKS. oho, lasi meni rikki.
(x) aijaa, tätä pitää vetää, * virne. *

5. Kemian luokassa hiuksesi syttyvät palamaan.
( ) apua, apua, oon pian kalju.
(x) ei mun rakkaat hiukset. ,'____,'
( ) jeee, mä halusin tästä takkusesta pehkosta jo eroon.

6. Teette jonkun kokeen, ja koko koulu räjähtää, räjähdyksen voimasta, myös te lennätte taivaan tuuliin.
( ) jee, koulu räjähti.
(x) jee, mä ossaan lentää. <3__<3'
( ) wää, mää en ossaa lentää.
( ) yhyy, koulu räjähti, ja mää kuolen. .__.'

7. Matematiikan opettaja lyö sinua karttakepillään.
(x) tuus tänne niin saat kohta itte siitä karttakepistä.!!!!
( ) auau, puhaltakaa joku. 8----(
( ) jeee, ei toi ees sattunu.
( ) UUDESTAAAAN.

8. Ovellenne saapuu imurikauppias.
( ) kipitäs ny vittuun siitä.
( ) * haulikko käteen, ja ovelle. * Oliko asiaa.
(x) en osta mittää.
( ) Joo, otetaan kaikki imurit, kaupat tuli. <3

9. norsulauma rynnii takapihallasi.
( ) Mitä vittua.
( ) tulkaa tännee, setä antaa tikkariin. * virne. *
( ) eieieiei. asunks safarilla?
( ) norsuja, iiiik.
(x) NORSUJA <3

10. Koira kusee uusien housujesi lahkeeseen.
( ) VITUN PISKI.
(x) ei se haittaa, saa näitä uusia.
( ) äiti . ,'___,'
( ) * potkaisee tuon pois *

11. Viimeinen hyttynen juo sinulta verta.
( ) ai viimeinen. KUOLE PASKAAA!
(x) juo vaan, ihan rauhassa, jospa niitä tulis lisääkin. 8----3
( ) wä, isiii. .____.'

12. Kuolema koputtaa ovellesi.
( ) pikkuvelii, sulle on vieras. njäh.
( ) joo, kuolen.
(x) eiei, *läppää oven kiinni *
MESETTÄJÄ
[ ] mese on osa elämää
[x] sulla on yli 50 meseosotetta
[x] ja suurin osa sun kavereist on netin kautta hankittuja...
[x] ...tai muuten vaan jotain datiksii
[x] sulla on mesessä yli 40 hymiöö
total: 4

CS-PELURI
[ ] **** kimmo
[ ] pilas **** CS:sän maineen
[ ] sulla on cs sun koneella
[/] ja pelaat sitä
[x :DD] ownaat kaikki
total: 1,5

DATIS
[x] oot paljon koneella
[ ) kesälomalla datasit joka päivä
[x] ...ja myöhään yöhön asti
[x] tykkäät naputtelusta
[/,rikki] sulla on web-kamera
total: 3,5

NÖRTTI
[x] oot paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaat myös korjata koneen
[ ] säästät viikkorahojasi tietokoneen osiin, tai peleihin
[ ] mikä ihmeen real-life !?
[x] pelaaminen on kivaa !
total: 2

HIKKE
[ ] tulee tippa linssiin jos saat alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa sun keski arvo oli VÄH. 8,7
[ ] koulussa on kivaa !
[ ] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[ ] osaat aina uudet asiat koulussa heti
total: 0

ERNU
[ ] JAPANIIIIHH<3<3<3<3
[ ] MUUTETAAN JAPANIIN!
[ ] SIELLÄ AURINKO PAISTAA IHANASTI...
[ ] ... KUIN KYON **** <3<3<3
[ ] ^^ <3
total: 0

PISSIS
[ ] no daa
[ ] juot teini-siiderii
[ ] ja poltat
[ ] koska muutki kaveris polttaa
[ ] otat peilin kautta kuvia irc-galleriaan
total: 0

HEVARI
[ ] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA
[ ] \,,/
[ ] hevi on parasta! :D
[ ] nahkatakit on jees
[ ] omistan metallica-paidan
total: 0

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissas
[ ] sulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[x] sulla on olkalaukku...
[ ] ...joka useimmiten on tosi alhalla
total: 1

MÄKKILÄSKI
[ ] nälkä
[ ] ...vaik just söin!
[ ] sul on aina euro tai pari mukaan, jos vaikka mäkki ois jossain lähellä
[ ] käyt vähintään viikoittain mäkissä
[/ :DD] itket kavereilles: "yhyyy oon läskiii!!!!"
total: 0.5

ROKKARI
[/] tupeeraat hiuksiis
[/] ja lakkaa menee....
[ ] pillifarkut on jees
[ ] ja fanipaidat
[x] myös tennarit kelpais
total: 2



oon muka mesettäjä : DD

Hih :DDKeskiviikko 17.09.2008 02:47

Ei vitska. Vähä must tulee joku italianero :D oon nii proo :D hyvä ku voi lukee ees niit sanoja ilman et repee ku ne on nii hauskoja : D mut kyl se siitä :D se italian opekin on iha himokiva tyyppi! : D heittää sellast läppää et oksat pois :D vouvouvou. tarvitaa yks tyyppi sinne viel. hmm. ainaki :D et ne kans varmasti pitää sen kurssin. :P

Salla <3Tiistai 16.09.2008 22:54

Nytkö se tapahtuu?? :OODDD aaaw.
"ETKÖ SÄ IDIOOTTI IKINÄ ÄLYÄ KOSIA MUA?!"

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 22:02



Älä lue lopputulosta etukäteen. Vastaa kysymyksiin ja sen jälkeen lue minkälainen olet.

KUMMASTA PIDÄN ENEMMÄN:

[x] Omena
[ ] Herne

[x] Meloni
[ ] Sitruuna

[ ] Kissa
[x] Koira


[ ] Hevonen
[x] Lehmä

[x] Delfiini
[ ] Hai

MIELIKUVITUSTA:

1. Ajat pyörällä tietä pitkin ajankuluksi, kunnes tulet risteykseen. Kumpaan suuntaan käännyt, oikealle vai vasemmalle?
- Oikealle.

2. On perjantai ja vanhemmat ovat viikonlopun mökillä. Järjestätkö kunnon kotibileet vai pidätkö kotona muutaman kaverin kanssa leffaillan?
- Leffailta :)

3. Puhelimesi meni rikki ja pakko saada jostain uusi. Ostatko hienon ja uuden merkkisen, vai tyydytkö vanhaan kännykkään joka on ollut jo vuosia kaapin pohjalla?
- vanha on iha ok :D

4. Jos saisit valita mikä juhlapäivä olisi valitsisin: 1. Vapun. 2. Juhannuksen. 3. Pääsiäisen. 4. Joulun.
- Joulun

5. Kaverisi on saanut ajokortin ja päätätte lähteä kaveriporukan kanssa ajelemaan. Kaverisi kuuntelee vain sinun mielestäsi paskaa musiikkia, mitä teet? 1. Kuuntelet kiltisti sitä mitä kaverisi kuuntelee. 2. Tuot omia cd:itä mukaan, jos vaikka kuunneltaisiin niitäkin. 3. En lähde mukaan ollenkaan.
- 2


VASTAUKSET.

OMENA: Näytät aina iloiselta, vaikka et olisi sitä.
Herne: Olet iloinen mutta vähän etäinen. Et aina puhku iloisuutta, vaan osaat myös olla surullinen toisten seurassa.

MELONI: Rakastat vettä ja tykkäät uida paljon.
Sitruuna: Olet vähän "aikuisempi" kuin muut, ja mieluummin katsot kun itse leikit vesileikkejä.

KISSA: Jos sinut suututetaan, et lepy helposti. Osaat olla myös herkkä.
Koira: Olet iloinen persoona joka ei vähästä suutu.

HEVONEN: Olet villi, ja tykkäät mennä eteenpäin ajattelematta.
Lehmä: Olet rauhallinen, ja mieluummin jäät loikoilemaan kun muut lähtevät juhlimaan.

DELFIINI: Olet ystävällinen ja toivot toisille vain hyvää.
Hai: Rakastat vain läheisimpiä ihmisiä. Vihaat helposti muita.

1.
Oikealle: Valitset aina helpoimman tien.
Vasemmalle: Puhut asioista vaikka tietäisit tulevan tappelua. Haluat selvittää kaiken, etkä vain tyydy mököttämiseen.

2.
Kotibileet: Osaat olla myös riehakas, ja rakastat hauskanpitoa, mieluiten ryyppäämällä.
Leffailta: Osaat olla rauhallinen, ja pidät hyvien kavereiden kanssa olemisesta. Voi olla hauskaa myös selvinpäin.

3.
Uusi: Menet aina trendien mukaan. Yrität olla mahdollisimman trendikäs.
Vanha: Sinulle on tärkeintä että olet oma itsesi.

4.
1. Vappu: Rakastat ilmapalloja.
2. Juhannus: Rakastat mökkeilyä.
3. Pääsiäinen: Rakastat suklaata.
4. Joulu: Rakastat joululahjoja ja jouluherkkuja.

5.
1. Et uskalla sanoa omaa mielipidettäsi, ja yrität olla mahdollisimman ystävällinen.
2. Yrität sanoa omaa mielipidettäsi asioista.
3. Et halua sanoa omia mielipiteitäsi, tai oppia uusia asioita. Haluat vain niitä asioita mistä itse tykkäät, välittämättä muista.

viiii.Maanantai 15.09.2008 16:29

#äm-irk (506) [113125]
<jive> Wikipediassa tarpeellista tietoa
<jive> "Kahvi juodaan useimmiten kahvikupeista."


#hattrick.fi (469) [113067]
<chydE> piti taas kantapään kautta oppia ettei kannata kusta seisaaltaa jos on kova yskä
<chydE> piti pestä seiniä

#leetboyz (355) [113069]
<DejaVuh> ei helvetti tuliha taas todistettua et pitäs nukkua joskus :D
<DejaVuh> kävin tos äske paistelee iha normista jauhelihaa...
<DejaVuh> meni vähä aikaa ja kävin kattoo et WTF :D
<DejaVuh> olin sit laittanu paistinpannun sijasta ruokalautasen hellalle jossa paistelin sit jauhelihaa :D

#moonsorrow (491) [51361]
<Zartheros> tämä on ollut TODELLA outo päivä
<Zartheros> ensin ovikello soi. menen avamaan
<Zartheros> siellä ovat jehovantodistajat
<Zartheros> antavat pari lehtee ja lähtevät
<Zartheros> kirjoitan ircciin: "seuraavaksi tulevat varmaan mormoonit"
<Zartheros> puoli tuntia sen jälkeen soi ovikello
<Zartheros> ja arvatkaapa ketkä ovat ovella?
<Rinephel> jehovat
<Zartheros> ei. Ne mormoonit :P

#Viikset (257) [121172]
<Jambo-> Ei herätystä ny
<Jambo-> Voicelta tulee ohjelma 100% Rock
<Jambo-> Sitten sieltä tulee Antti Tuiskua

#ffviiacfin (416) [106630]
<Wikke^> ei vittu
<Wikke^> piti kääntää munkit ja nunnat
<Wikke^> käänsin alitajusesti donuts and nuns
<Wikke^> kesti hetki tajuta :D



msg (550) [106742]
<Ninuzkii> Heh, oltii täs mun serkul joka täytti 11v, se sit pamautti ku syötii kakkuu ja tälläst "jes, enää vuosi ni saan galleriaan kuvat!"

#palikka (480) [89372]
-!- Vanhaomena has joined #palikka
[Puff] vanhis <3
[Vanhaomena] moi :)
[Vanhaomena] olipa kiva ruokailuhetki perheen kesken
[Vanhaomena] iskä sanoo ensin jotain et "otahan nyt pizzaa. Sherlock"
[Vanhaomena] äiti vastaa "Okei, mie ownaan tän pizzan tästä"
[Puff] haha reps :D
[Vanhaomena] mie sanon "te käytätte noita termejä NIIN väärin"
...
[Vanhaomena] sit lopuks iskä meni paskalle ja huus "no shit, sherlock"

#itä-sln (791) [84169]
<Nambu> haha, aika kova kun tulin mummon luota tossa
<Nambu> sitten telkkarista tuli se Redrama räppärin esitys
<Nambu> niin ukki kysyy että onkos nää niitä kehitysvammasia?
<Nambu> vähä repesin

#lippajärvi (657) [47596]
<@ile3> tosta 5 vuotiaasta pikkuveljestä tulee vielä kelpo amis: se vaatii et sille luetaa iltasaduks bilteman luetteloa ja mun autokoulun oppikirjaa :D

Vähä tylsäää! :DDMaanantai 15.09.2008 16:01



Oletko koskaan
[x] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[x] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[/] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen vahingossa
[/] Ommellut ompelukoneella sormeen
[x] Saanut 1 cm kokoista "tikkua" varpaaseen
[x] Syönyt kärpäsen

MEIKKAUKSET

Näitä käytän
[ ] Aurinkopuuteri
[x] Meikkivoide
[x] Puuteri
[x] Huulikiilto
[/] Kajaali/ eyeliner
[/] Huulipuna
[/] Luomiväri
[x] Ripsari
[/] Kynsilakka
[ ] Ripsientaivuttaja


VAATTEET

Vaatteet joita käytän
[ ] Minihame
[ ] Polvihame
[x] Farkut
[/] Caprit
[x] T-Paita
[x] Toppi
[x] Pitkähihainen
[/] Säärystimet
[x] Legginsit
[x] Bikinit
[ ] Uikkarit
[x] Shortsit
[ ] Napapaita
[/] Sukkahousut

KARKIT

Näitä karkkeja syön
[ ] Bonbons
[ ] Tikkarit
[ ] Vaahtokarkit
[ ] Patukat
[ ] Suklaat
[ ] Aakkoskarkit
[ ] Suklaarae
[?] Suklaapisarakeksi
[ ] Irtokarkki-pussi
[ ] Turkinpippurit
[ ] Jimi patukka
[x] Jenkki purukumi
[ ] Salmiakki
[ ] Laku

MIELIPITEET

Kännykkäni on
[x] Tekstaamista varten
[x] Soittamista varten
[/] Kuvien ottamista varten
[x] Paras
[ ] Uusinta mallia
[ ] Vanhinta mallia
[ ] Tv:n sisältävä huippukänny
[x] Jotain ihan muuta

TELEVISIO

Katson
[ ] Frendejä
[x] Teho-osastoa
[ ] Lostia
[ ] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[x] Huippumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[ ] Musiikkitv:tä (MTV)
[ ] Sinkkuelämää
[x] Salkkareita
[/] Päivien viemäätä

HIUKSET
Käytän hiuksiini

[/] Suoristusrautaa
[/] Hiuksienkiharrinta
[/] Geeliä
[/] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[x] Hoitoainetta
[/] Hiustenkuivaajaa
[/] Väriaineita
[ ] Tehohoitoa
[x] Lakkaa

MITÄ LEMMIKKEJÄ OMISTAT:
[ ] koiran
[ ] kissan
[ ] gerbiilin
[ ] hamsterin
[ ] marsun
[ ] kanin
[ ] rotan
[ ] ponin/hevosen
[ ] käärmeen
[ ] liskon
[ ] undulaatin
[ ] papukaijan
[ ] jonkun muun
[ ] en mitään

HIUKSET
Hiustesi väri:

[ ]Musta
[ ] Ruskea
[ ] Punainen
[/] Blondi
[ ] Oranssi
[/] Sekava


PELOT

Pelkäätkö:
[x] Pimeää
[ ] Yksinäisyyttä
[ ] Hämähäkkejä
[ ] Karhuja
[ ] Hammaslääkäriä
[ ] Piikkejä
[ ] Kuolemaa
[x] Salaisuuksiesi paljastumista


MIELIPIDE

tykkään...
[/] nimestäni
[x] kuivatuista hedelmistä
[x] jäätelöstä
[x] elokuvista
[x] kirjoista
[ ] koppakuoriaisista
[ ] hämähäkeistä
[x] eläimistä
[ ] koulusta
[x] autoista
[/] suvustani
[/] luokastani/työkavereistani
[/] paikkakunnastani

Olen...
[x] esiintynyt
[x] ollut konsertissa/festareilla
[x] ollut ulkomailla
[x] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[x] ollut sairaalassa yön yli
[/] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[x] huutanut toiselle
[x] ampunut aseella
[/] käynyt baarissa
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[/] kokeillut huumeita
[x] juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[/] ajanut moottorikelkalla
[ ] ollut helikopterin kyydissä
[/] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella/ponilla
[x] valehdellut äidilleni
[x] pidellyt elävää käärmettä
[x] pidellyt elävää liskoa
[x] pidellyt elävää lintua
[x] nähnyt julkkiksen
[ ] kätellyt/halannut tms. julkkista
[/] uinut avannossa
[x] tuntenut mielisairaan
[x] soittanut ambulanssin
[x] lukenut yli 1000-sivuisen kirjan
[x] nukkunut pommiin
[x] riehunut julkisella paikalla/kotona
[x] vilautellut julkisella paikalla
[x] ollut virpomassa
[x] ollut päiväkodissa
[x] pelannut tietokonepeliä
[/] ollut "rakastunut" julkkikseen
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e