IRC-Galleria

Joo. Näin on :D Maanantai 30.03.2009 20:26

PMS-oireet lisäävät shoppailuintoa

Viimein löytyi tieteellinen selitys sille, miksi joskus on vain pakko saada ne ihanat kengät.
PMS-oireet nostavat sekä impulssiostosten että niiden katumisen määrää.

Impulssiostokset ja liiallinen kuluttaminen ovat naisilla yleisempiä tiettyyn aikaan kuusta, kertoo Daily Mail.

Uusi tutkimus paljastaa, että naisten shoppailuvietti vahvistuu ja kulutuksen kontrolloiminen vaikeutuu kymmenen päivää ennen kuukautisten alkamista.

Hertfordshiren yliopiston tutkijat esittävät, että yletön kuluttaminen voisi olla keino selviytyä heittelevistä tunteista, eli PMS-oireista. Näistä kuukautisia edeltävistä oireista kärsii jopa 90 prosenttia naisista.

- Tunnekuohut näyttäisivät vaikuttavan kulutustottumuksiin. Jos naiset tuntevat olonsa hyvin stressaantuneeksi tai masentuneeksi, he lähtevät todennäköisemmin ostoksille piristääkseen itseään ja tasapainottaakseen tunteitaan, sanoo tutkimusta johtanut professori Karen Pine.

Tutkimukseen osallistui 443 18-50 -vuotiasta naista.

(c) ILTALEHTI

hmmsps.Sunnuntai 29.03.2009 20:12

En aio tehdä samoja virheitä kuin sinä teit
En anna itseni
Aiheuttaa sydämelleni niin paljon surua
En aio rikkoutua kuten sinä
Kaaduit niin kovaa
Olen oppinut vaikean kautta
Etten ikinä anna sen mennä niin pitkälle
kertosäe:


kertosäe:
Sinun takiasi
En ikinä kulkeudu liian kauas kävelytieltä
Sinun takiasi
Opin leikkimään turvallisella puolella etten tulisi satutetuksi
Sinun takiasi
Minusta on vaikeaa luottaa ei vain itseeni, mutta myös kaikkiin ympärilläni
Sinun takiasi
Olen peloissani


Kadotan tieni
Ja ei kestä kauaa kunnes osoitat sen
En voi itkeä
Koska tiedän että se on heikkoutta silmissäsi
Minun on pakko esittää
Hymyä, naurua joka päivä elämässäni
Sydämeni ei voi mitenkään rikkoutua
Koska se ei ikinä ollutkaan kokonainen
kertosäe kertosäe


Katsoin kuinka kuolit
Kuulin kuinka itkit joka yö unissasi
Olin niin nuori
Sinun olisi pitänyt tietää paremmin eikä nojata minuun
Et ikinä ajatellut ketään muuta
Näit vain tuskasi
Ja nyt minä itken keskellä yötä
Samasta pirun syystä


Sinun takiasi
En ikinä kulkeudu liian kauas kävelytieltä
Sinun takiasi
Opin leikkimään turvallisella puolella ettei satu
Sinun takiasi
Teen parhaani että unohtaisin vain kaiken
Sinun takiasi
En tiedä miten päästää ketään lähelle
Sinun takiasi
Häpeän elämääni koska se on tyhjä
Sinun takiasi
Olen peloissani


Sinun takiasi
Sinun takiasi
Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?

Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Olet syvää vettä, luokse pääsemätön vuori
Unohdettu ullakko, olet titaaninen kuori

Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Puhu äänellä jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksies selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä jonka kuulen

Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla
Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla

Miksi sä itket, kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Puhu äänellä jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksies selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä jonka kuulen (4x)

.."hyvin pyyhkii.." :DSunnuntai 29.03.2009 17:56

ei hitsi tost päättötyöst tuu mittää kyl täl tahdil. pitäs nyt oikeesti tsemppaa. pakko se on kuitenki tehdä. onneks on tuo harjottelupaikka sellanen että työaika on ma-pe 8-16 ni ehtii tehä iltasin ja viikonloppusin sitä sit hyvi :) ja varmaa vähä viel lyheneeki se työaika ku viikos pitää olla vaa 36 h töis :) ja sit ku ei tuu muita ku ne henk.koht.tavotteet työssäoppimisajalle ja sit näyttösuunnitelma ja näytöt ni aijai :) pitäs viel hakee noihi kouluihin sit. saa nähä mist tää tyttö löytää ihtensä syksyllä. noh. Jumalalle se asia ni järjestyy varmasti ja kaikki muutkin. Kyl tää tästä. Kirkastuu asiat ja ajatukset ku saa ne "paperille" tällee näkyville :D tajuukin ettei kaikki oo nii kauheeta ja vaikeeta ku aatteli :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 16:58

Mä en oo tunnevammanen, mul on tunteet, mut suljen suuni tunteilt umpeen.

xD <3Sunnuntai 29.03.2009 15:57

RAKKAUS JA LEMMIKITÂ…

– Minulla on astma, siksi haluaisin mieluummin poikakaverin kuin lemmikin. – Natascha 8v.

– Poikakaverin ja lemmikin ero on se, ettei koiraa jätetä. – Mette 9v.

– Lemmikille pitää antaa joka päivä vettä ja ruokaa. Poikakaverille ei tarvitse. – Catherina 7v.

– Jos pitäisi valita poikakaveri tai lemmikki, ottaisin mieluiten miehen. – Cecilia 8v.

– Jos jollakin on poikakaveri ja marsu, joista tykkää kovasti, niin kyllä niiden välisen eron huomaa. Poikakaveri on se, jolla on pää. – Ann 7v.

tylsä lauantai-ilta kämpil. :PSunnuntai 29.03.2009 00:50

Olet todella hiljainen – mitä se tarkoittaa?
- masis/ängsti, suuttunut jostai, ajatuksissani, loukkaantunu yms. :p

• Oletko koskaan tehnyt mitään naurettavan typerää? Kerro jotain.
- jepajepa. jätän nyt avautumisen vähemmälle :D

• Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? Milloin?
- hmmm..oisinko lie eile ollut sit saijan työnä? :D

• Ikävöitkö jotakuta?
- vähä välil joskus :P

• Millainen paita sinulla on päällä?
- vihree huppari.

• Mitä teit viime yönä?
- nukuin :D

• Oletko ikinä suudellut täysin tuntematonta?
- öäääh..

• Jos katsoisin nyt sänkysi alle, mitä löytäisin?
- siel on tollaanen iso laatikko.

• Nukutko mahallasi vai selälläsi?
- sekä että. riippuu iha päiväst :D

• Oletko viime aikoina puhunut humalaisille ihmisille?
- hmm. juu. :p

• Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa?
- sure.

• Mikä on lempipaikkasi hengata ystävien kanssa?
- hmm.. mun kämppä, abc, panis yms. :P ei mtn ihmeit oo :P

• Käytkö usein kauppakeskuksissa?
- ööh.. joskus.

• Puhutko puhelimessa 24/7?
- ehä mää nyt iha nii paljoo yleesä. :P

• Uskotko rakkauteen?
- Juups kyl.

• Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- en usko että voi hetkes rakastuu.. ehk siihe kuitenki tarvii sen että tuntee ihmisen :P

• Paljonko kello on?
- 22.45

• Onko sinulla monia hyviä ystäviä?
- muutamia :)

• Oletko väsynyt?
- vähä joo. nukuinki tos jo :D

• Harrastatko mitään urheilulajia? Mitä?
- vähä sitä sun tätä aina välillä :D

• Pidätkö kiinalaisesta ruoasta?
- juuh.

• Milloin viimeksi kävit ravintolassa? (esim. Rosso tms.)
- ööh... emt? :D

• Oletko käynyt Amerikassa?
- en ole.

• Tiedätkö, mistä maratonin virallinen pituus on lähtöisin?
- joo :D (vitsi oon hyvä! :D)

• Millainen nimi Paavo on sinusta?
- ööh.. aika perus.. :P

• Osaatko yhtään lausetta viroksi?
- emmää tierä :D

• Onko taivas pilvinen siellä?
- on nii pimmeetä etten tierä :D

• Mitä sinulle tulee ekana mieleen sanasta muslimi?
- naistensorto :P

• Oletko katsonut elokuvan Babel?
- ööh.. tuski.. en ainakaa muista nyt :P

• Onko sinulla allergioita?
- oha niit.

• Tekeekö mieli pitsaa?
- ei kyl.

• Jos sinun pitäisi olla 2h päästä lentokentällä valmiina lomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan?
- hmm.. kaikki on jossai menos täl hetkel :P

• Monesko päivä olet syntynyt?
- 12.1.90

• Onko hankala keksiä joululahjoja läheisille ja kavereille?
- välil.

• Haluaisitko viettää hääsi avaruudessa kuten nykyään on mahdollista?
- no en tod.

• Tykkäätkö katsella vanhoja valokuvia?
- jhoskus.

• Pelkäätkö syvää vettä?
- kind of. kalat puree varpaista ja sit ei tierä mitä siel pohjas o :P

• Oletko innostunut kauhuleffojen katsomisesta?
- en tod. :S

• Onko perheessäsi vietetty elinaikanasi ylioppilasjuhlia?
- on. :)

• Montako kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
- muutamia kertoj.

• Oletko ollut Tallinnanlaivalla?
- juuh olen monesti.

• Jos löydät 50e setelin, mitä teet?
- kyttikselle.? :P

• Aiotko hankkia ajokortin joskus?
- onha mul :P pitäs miettii tota kuormiskorttia viel :P

• Katsotko O.C:n vai kummelin?
- öh.. oc.. kait? :P

• Milloin viimeksi juoksit?
- tänää :P

• Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- väärii lähinnä :D ei vaa emt.. :P

• Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- juu oon.

• Oletko tekstiviestiriippuvainen?
- emmä enää nykysi nii paha :P

• Menikö taas vituiks?
- ej tainnu? :D

mjoo-o ;oLauantai 28.03.2009 23:35

kyllähä mää nyt hyvä oon en mittää.. heräsin tässä justii :D mitehä mää nyt tollee nukahin : D vois kait koht painua sit pehkuihin iha kunnol :D

on taas fantsuu :DLauantai 28.03.2009 17:19

"voi voi.. jätin ruoka karkas."

mainoskatko alkaa

"kyyneleet kuivaa citybank"

haha :D

voevoe. :DLauantai 28.03.2009 17:11

oltii me messuilla töissä ei mittää. iha jees :P
vähä kyl opettajat taas pilas päivää, mut ei se mtn! :D kyl se siit.
pitäs koht pestä pyykkijä. :P
ja imuroida ja siivota. mut en kyl nyt ainakaa jaksa. ehk huomen sit :D
ihanaa telkust tulee barbie-elokuva!! :DD aaaaw <3 :DD
voevoe. :D