IRC-Galleria

Synnynnäinen johtaja

Milloin viimeksi annoit jonkun toisen päättää jostakin asiasta? Etkö enää muista? Johtajat ovat päämäärätietoisia, kunnianhimoisia ja aloitekykyisiä. Heiltä ei jää mikään puolitiehen. Johtajat eivät mene massan mukana, vaan luottavat omaan harkintakykyynsä. Olet synnynnäinen päätöksentekijä. Uskallat ilmaista mielipiteesi. Et voi sietää ihmisiä, jotka kiertävät ja kaartelevat. Pystyt tarvittaessa nopeaan päätöksentekoon ja olet valmis kantamaan vastuun ratkaisusuistasi. Sovellut aloille, joissa täytyy tehdä nopeita tilannearvioita ja toimia niiden pohjalta. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi politiikka ja lääketiede. Samoja taitoja tarvitaan myös poliisi ammatissa. Uskallat ottaa riskejä silloinkin, kun sinulla on paljon pelissä. Voit menestyä pörssivälittäjänä tai yritysmaailmassa. Nopeaa päätöksentekoa ja riskinottoa vaativat ammatit eivät kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Johtajatyypillä on lahjoja monille aloille. Sinulla on karismaa, jolle voi olla käyttöä aikuiskoulutuksen parissa tai koulumaailmassa. Olet kunnianhimoinen ja seuraat aikaasi. Et tyydy mihin tahansa. Sinulle kelpaa vain paras. Luotat myös muihin, et ainoastaan itseesi. Osaat delegoida työtehtäviä etkä tee sitä ainoastaan itsekkäistä syistä. Et koskaan päästä tuottavaa työtilaisuutta livahtamaan käsistäsi. Sopivia ammatteja: Yritysten johtotehtävät , provisiopalkkainen myyntityö, toimittaja, opettaja, imagokonsultti, manageri, henkilökohtainen valmentaja, teatterinjohtaja, lääkäri, pörssimeklari, televisiotuottaja, poliitikko.

ou ;DKeskiviikko 03.05.2006 01:59

Sinun mielestäsi flirttailun tarkoituksena on saada ihmiset hyvälle tuulelle. Sinulla on hyvä itsetunto etkä kärsi huomionkipeydestä. Siksi sinulla ei olekaan taipumuksena ylitulkita tapahtumia. Jos mies hymyilee sinulle ja sanoo pari ystävällistä sanaa, se ei tarkoita, että hän haluaisi jättää vaimonsa sinun vuoksesi. Tiedät, että flirtin tarkoituksena ei ole johtaa sänkyyn tai suhteeseen - vaikka niinkin voi käydä, kun sopiva mies sattuu kohdalle. Osaat tulkita kehon kieltä ja lähestyt kiinnostuksesi kohteita varovasti ja vähän kerrassaan, jotta saisit selville, kuinka he suhtautuvat sinuun. Jos mies ei vastaa flirttiisi, et ota sitä henkilökohtaisesti. Jos mies taas heittäytyy liian tuttavalliseksi, osaat ilmaista hänelle selvästi, mutta silti kohteliaasti, ettet ole kiinnostunut. Käytät järeämpiä keinoja vasta siinä vaiheessa, jos mies ei ymmärrä perääntyä vähän pienemmästä vihjeestä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 01:28

Sinä kysyit:
Mikä tämä tunne on?
Oraakkeli vastasi:
En kerro, sillä sinun on itse löydettävä vastaus. Muuten et pidä vastausta totena.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 01:26

Sinä kysyit:
Miksi tunnen näin?
Oraakkeli vastasi:
Koska naiset aina rakastuvat renttuihin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 01:24

Sinä kysyit:
Miksi juuri hän?
Oraakkeli vastasi:
Vastaus liittyy rakkauteen, mutta me oraakkelit emme voi tuntea rakkautta.

kuulun hänelle.Keskiviikko 03.05.2006 01:23

ei muut mua huomiseen saa jaksamaan </3Keskiviikko 03.05.2006 01:23

ORAAKKELI ROKKAA.Tiistai 02.05.2006 21:20

Olenko mies vai nainen?
Sinulla ei ole sukupuolta, et ole ihminen.

hölmö rakkaus </3 :/Tiistai 02.05.2006 21:15

näit hetkii :/Tiistai 02.05.2006 01:33

ku tuntuu tältä:

-kattoo muita hymyilee--->katsoo itseään itkee

-kun palloilee kahden ajatuksen välissä ja pitää molempia liian tärkeinä.

-haluais rikkoa kaikki maailman peilit.

-haluais sanoa jotain eikä pystykkään