IRC-Galleria

siili. :>Torstai 21.08.2008 21:56


Olet siili!

Herätät muissa sympatioita, vaikka sinulla onkin joitain outoja tapoja. Viihdyt mieluiten yksin ja hemmottelet itseäsi hyvällä ruoalla.

Tarkkaavaiset siilit haistelevat ja kuuntelevat jatkuvasti ympäristöään. Piikkipallon ruokalistalle kuuluvat muun muassa etanat ja madot, mutta siili ei kuitenkaan tapa käärmeitä tai syö pikkulintujen munia niin usein, kuin mitä ennen on uskottu. Siilit saattavat öisin liikkua ruokaa etsiessään muutaman kymmenen hehtaarin alueella. Ruokaa santsataan erityisesti talven horrosta varten.

Siilien kosioretket alkavat viimeistään toukokuussa. Naaraan löydettyään tuhiseva urossiili saa suostutella sitä paritteluun pitkään, mutta lopulta sinnikäs yrittäminen palkitaan. Piikikkään lemmensession seurauksena siiliemo synnyttää 4 - 5 poikasta heinäpesään.

Siili on luonteeltaan yksineläjä, vaikka parikymmentäkin siiliä voi käydä samalla ihmisen laittamalla ruokakupilla. Siilillä on kuitenkin eräs omituinen tapa: se voi erittää suuren määrän sylkivaahtoa syötyään jotain ravinnoksi kelpaamatonta. Vaahdon siili levittää selkäpiikkiensä päälle kielensä avulla ja ruumistaan puistattamalla. Syytä käytökseen ei tiedetä.

;PTiistai 19.08.2008 00:37

FESTARI VKOLOPPU

FORSSA.
SUKULAISIA.
TARKEMMIN SERKKUJA.
JUHO.
MÖKKI.
RUOKAA.
JUOMAA!
MUSIIKKIA.
PUTKI PÄÄLLÄ.
JES. =)

JUHO ON IHANIN.<3

18.08.08 13:59 <^_Pena_^> seksiä

FESTARI VKOLOPPUMaanantai 18.08.2008 12:06

FORSSA.
SUKULAISIA.
TARKEMMIN SERKKUJA.
JUHO.
MÖKKI.
RUOKAA.
JUOMAA!
MUSIIKKIA.
PUTKI PÄÄLLÄ.
JES. =)

JUHO ON IHANIN.<3

MAMMA! =)Perjantai 15.08.2008 12:11

M: Mä ostinki 3 uutta puhelinta.
mä: Mihin sä sen yhden pistät??MIKS??=D
M: Emmä tiiä? Oli niin halpoja!
mä: ::DD

MUMMI,MINÄ OLEN _AIKUINEN_Torstai 14.08.2008 17:23

JIHUU :::DDD

revi siit huumorii. 8)Keskiviikko 13.08.2008 18:57

Poikamainen puolesi:

[/] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[ ] Koirat on parempia kuin kissat
[ ] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[ ] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[x] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[x] Käytät boksereita
11 ja puol/25

Tyttömäinen puolesi:

[x] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[x] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[x] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[x] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[x] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[ ] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[x] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[/] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[X] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[x] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[x] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
21 ja puol/25

tunteellinen.Keskiviikko 13.08.2008 18:53



TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
(x) Minut saa helposti itkemään
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
(x) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(x) Kirjoitan paljon tunteistani
(x) Puhun paljon tunteistani
= 7

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
(/) Kuuntelen mielummin kuin puhun
(x) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
(x) Moni ihminen luottaa minuun
(x) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
(x) Autan ja neuvon ihmisiä
(x) Olen usein huolissani ystävistäni
= 6 ½

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
( ) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
( ) Olen yleensä aika vetäytyvä
( ) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
( ) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(/) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
( ) Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
( ) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 1 ½

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
( ) Minulla on usein huono päivä
( ) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
( ) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
( ) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
( ) En usko parempaan huomiseen
( ) Tää testiki pisti vituttamaan..
= 1

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
( ) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
( ) Poltan ja juon
( ) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
( ) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
( ) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
( ) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
( ) En ole kamalan suvaitsevainen..
( ) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
=

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
( ) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
( ) Olen usein surullinen
( ) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita (Paljon on aika suhteellinen käsite)
(x) Joku on satuttanut minua todella pahasti
( ) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
= 2

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
(x) Olen hurjan positiivinen
(/) Ajattelen asioiden positiivisia puolia
( ) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
(x) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
(/) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
( ) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(x) Olen aina kamalan pahoillani asioista
( ) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
= 4

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(/) Minulla on paljon periaatteita
(/) En poikkea periaatteistani
( ) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
(x) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(x) Inhoan matkimista
(x) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= 6

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
( ) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
( ) Minusta puhutaan paljon pahaa
( ) Minua saatetaan hiukan kiusata
( ) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
( ) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
( ) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
( ) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
( ) Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= 0

LeijonaKeskiviikko 13.08.2008 18:40

Pohjolassa vasta nyt ovat kaikkein lämpimimmät päivät ja yöt, kesän kukoistus osittain siirtyy edellisestä vaiheesta heinä-elokuulle. Vilja kypsyy ja kasvaa lämpimien päivien loistossa. Maan runsaus tuottaa yhä uusia sukupolvia kukkia, kasveja. Uusi sukupolvi varttuu pesissä, koloissa, vanhemmat ruokkivat niitä ja turvaavat niiden epävarman alkutaipaleen elämässä vaarojen keskellä. Biologinen elämä on runsainta, näyttävintä ja ihmisenkin elämässä on lomaa, vapaata työstä ja normaalista rutiinista. Ilmat ovat helteisiä, on ukkosta, sateita ja poutaisia jaksoja. Elämästä voi nyt nauttia täysin siemauksin. Ihmisen luonnossa kesän pitkät ja uuvuttavat lämpökaudet ovat kypsyttäneet hänet valmiiksi lomalle, mutta myös psyykkisesti hän on täynnä kesän tasaista lämpöä ja itsetuntoa, jota henkii ulospäin. Ihminenkin säteilee kilpaa auringon kanssa toteuttaen omaa "aurinko-luontoaan", joka on puhdas, alkuperäinen minä-luonto.

Leijonan tehtävä: Ylentää, nostaa, nousta esiin, saavuttaa, dramatisoida, jalostaa, kullata elämän kokemukset, luoda loistoa, kohottavia tunteita, rituaaleja, materiaalisia huippuja ja henkisiä huippukokemuksia, elävöittää, keskittää, painottaa, yhtenäistää, luoda.

:''''D Tiistai 12.08.2008 17:08

mahtava fiilis, maksoin 15e siit et saan kuvalla todistettuu et näytän pulsulta :D
voin kertoo sen verran et mitään en myönnä. Papereis on seuraavat 80 vuotta liimalettinen pikku råtta? KIVA!

[Ei aihetta]Maanantai 04.08.2008 22:25

ajo-ope: sä ajat ihan tyylikkäästi.