IRC-Galleria

^Aida^

^Aida^

Queen of Fucking Everything
Arktiset pystykorvat ja rekikoirat
* Ovat koko kevään ja varsinkin kesän pahalla tuulella. Syksyn tullen alkaa vähitellen pieni hymy hiipiä naamalle, ja se levenee sitä mukaa kun lähestytään joulukuuta
* Ovat ulkona käytännössä koko sen ajan minkä normaalit kansalaiset viettävät sohvalla peiton alla kaakaomuki kädessä
* Eivät luultavasti tunne kylmää
* Omistavat vähintään kolme samanrotuista koiraa
* Naureskelevat omassa salaisessa maailmassaan puudeliensa kanssa pikapissatuksilla pakkasessa nyrpisteleville hienostelijoille
* Ulvovat
* Ei meikkaa. Koskaan. Ei myöskään värjää hiuksiaan.
* Pukeutuu norjalaisvillapaitaan ja toppahousuihin.
* Alati punaposkinen.
* Haaveilee ikuisesta talvesta. Pitää nollakeliä epäinhimillisenä helteenä.
* Jos asuu etelässä, lähtee heti mahdollisuuden tultua lappiin koiriensa kanssa treenaamaan.
* On totaalisen kuuro, mitä tulee koiran jatkuvaan ulvomiseen ja haukkumiseen.
* Erakko.
* Rakastaa luontoa, kuuluu Suomen luonnonsuojeluliittoon ja osaa erätaidot.
* On vain onnellinen, mikäli koira vetää hihnassa. Sehän kertoo hyvistä veto-ominaisuuksista!
* Lenkkeilee noin kuusi tuntia vuorokaudessa.

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 13:49


2.Minkäväriset alusvaatteet naisilla on rock?
- Sähkön siniset

3.Entäpä miehillä?
- vaalean punaset

5.Erikoisin paikka jossa oot nukkunu?
- auton takapenkil yksin keskel pöytyää. tai sit mein tallin ylinen.

7.Onko sulla pimeitä salaisuuksia joista kukaan ei tiedä?
- kai niit muutama on

10.Mitä laitat kahviisi?
- En juo

11.Jos tupakoit vaikka edes joskus, mikä on ollu eka röökimerkkisi?
-LM punane

12.Esine jota olet joskus hirveesti himoinnut ja myös saanut sen?
- Mä saan aina kaiken minkä mä haluun.

15.Kivoin leikki?
- Oon aika pentu, tykkään kaikest, mut en voi oikeen leikkii, yleensä suutun jos häviän

17.Pelottavin iskurepliikki joka sulle on osotettu?
- "Sul on tän festarin kauneimmat hampaat. Oot meiän hammas idoli, jos sopii?"

23.Onko sulla omana mitään joka on joskus kuulunu sun isovanhemmille?
- Joo, paljonki semmost kamaa

24.Muutama lempidrinkkisi?
- Kalja ja viina. (huom. lempi trinkki :D )

26.Missä huoneessa olet nyt?
- Olkkaris

29.Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten
- öö.. en ylensää satuta itteeni

31.Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- arvatkaa? :D

35.Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- Pitkä kuuma kesän nooraks, jessiva simpsoniks, joltain mi9es basistilt.. kyl näit löytyy

36.Mistä näit unta viimeksi(siis niin että muistat)?
- ette ees halua tietää

40.Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- pari kuukaut sit ja Petrolta

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 22:08

Kuka salkkareiden leideistä olet?

OONA

[] Mulla on mustat hiukset
[ ] Käytän kummallisia vaatteita
[ ] .. mutta itse tykkään niistä
[x] Olen itsevarma
[x] Äitini ja isäni ovat eronneet
[x] Olen tosi hyvä kaveri pojan kanssa
[ ] Pidän mangasta
3/7

SOFIA

[x] teen joskus asioita, joita en haluaisi, mutta toiset painostavat
[ ] minulla on kamerapuhelin
[x] omistan vaaleat hiukset
[ ] mulla on punainen takki
[ ] asun mummoni luona
[x] minulla on ollut usein vaikeaa
[ ] ... mutta nyt menee hyvin
3/7

JUULIA

[ ] minulla meni vähän aikaa sitten poikki poikkikseni kanssa
[x] olen hottis
[x] pidän usein hiuksia kiinni
[x] olen iloinen ja reipas persoona
[ ] asun siskoni kanssa
[ ] minut on adoptoitu
[x] housuni ovat vähän löysiä
4/7

NOORA

[ ] minulla on jokin sairaus
[ ] omistan lyhyet hiukset
[ ] silmäni ovat usein tummaksi meikatut
[ ] tykkään valokuvauksesta
[ ] olen usein vähän allapäin
[ ] seurustelin vähän aikaa minusta vanhemman kundin kanssa, mutta juttu ei toiminut
[ ] olen töissä kaupassa
0/7

SALLA

[x] olen tempperamenttinen
[x] innostun helposti
[x] osaan olla tosi vihainen
[ ] minulla on silmälasit
[ ] poikaystäväni on meikkitaiteilija
[ ] asun serkkuni luona
[x] seurustelen
4/7

LAURA

[ ] lakimiehen/naisen hommat kiinnostavat minua
[x] vaikka on nyttenkin melko pitkät minulla oli ennen pitkät hiukset
[ ] minulla on lapsi
[ ] minulla on usein työ/koulu kiireitä
[ ] en käy paljon missään
[ ] olen tällä hetkellä vaikeassa elämäntilanteessa
1/6

ELINA

[ ] haaveilen ihanasta miehestä, lapsesta ja perheestä
[ ] asun Tampereella
[x] minulla on ollut usein kränää yhden ja saman ihmisen kanssa
[x] haluaisit perustaa tulevaisuudessa oman yrityksen
[ ] minulla on otsahiukset
[x] haaveeni ovat usein aika suuria
2/6

TANJA

[x] tunnen itseni joskus turhautuneeksi
[x] olen ihaillut pitkään tiettyä ihmistä
[x] pukeudun ja meikkaan huolellisesti (jos olen menossa ulos)
[x] Minulla on aika suorat hiukset
[ ] Olen kotoisin Keski-Suomesta
[x] Tykkään, että minua hemmotellaan
5/6

MAARIT

[ ] poltan sikaria
[ ] olen tomera ja topakka persoona
[ ] minulla on ollut ongelmia alkoholin kanssa
[ ] yritän suojella yhtä tiettyä ihmistä
[ ] tykkään kirjoittaa kirjoja
[ ] minulla on vähän kurttuinen iho
0/6

PAULA

[ ] minulla on pitkät hiukset
[x] minun todella läheinen ihminen on kuollut
[ ] rakastan romantiikkaa ja rakastumista
[ ] olen paljon kannettavalla tietokoneella
[ ] kannan kaunaa jostain asiasta
[x] meidän keittiön ja olohuoneen välissä ei ole seinää
1/6

JENNI

[ ] pelehdin toisen kundin kanssa, vaikka olen jo varattu
[x] olen vaalea
[ ] olen kiharatukkainen
[ ] olen ollut esittelemässä jotain tuotteita
[ ] minulla on yksi sisko
[ ] laitoin kerran tehosekoittimen päälle ja unohdin laittaa kannen päälle
1/6

TANJA LOL

[Ei aihetta]Perjantai 01.02.2008 20:15

31.01.08 13:12 <_Marica> tappolistalla eikä tappo listalla :P

[Ei aihetta]Lauantai 19.01.2008 10:03

18.01.08 17:11 <Chili^^^> Mitä vittua Jonna! Sul on täs ehjät sukkahousut!!!


niinkäy joskus, olin varmaa saanu palkan tai jtn ;<<

2007Tiistai 15.01.2008 12:32


1. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- VITTTU KAIKKI


&lt;itku&gt;

<parQ>

[Ei aihetta]Maanantai 14.01.2008 12:53

Otin Lauran muka syvällist tekstii ja tein niist itelleni kysymyksii J###




Onko hän?
-On se

Kuka hän on, sinulle?
-Kaikki

Pystytkö olemaan katsomatta häntä kun hän puhuu?
-No pystyn tiätty

Kuunteletko oikeasti mitä hän puhuu?
-njooh.. useimmiten

Kiinnostaako, jos ollenkaan vai paljonkin?
-Paljonkin

Saako hän sinut hymyilemään suoraan sydämestä?
-Saa

Saako hän sinut tuntemaan olosi kokonaiseksi?
-kul kait, luulisin

Oletko täynnä hyvää oloa ja tasapainoa?
-juu en vissii heti ollu

Onko hän tarpeeksi sinulle?
-Oon aika vaativa, mut joo on

Vai oletko liian vaativa?
-:DDD Joo, en liian

Kyllästytkö häneen?
-ennoo viä

Miten hän kohtelee sinua?
-Kuin kukkaa kämmenellä <3 Paskat :DD Ihan hyvi

Tunnetko mitään kun hän halaa sinua?
-No ei se ny mikkä iha naru oo

Ikävöitkö häntä?
-Nyt? En, justha se läks


[Ei aihetta]Torstai 03.01.2008 19:33

Oon autoton, taas jälleen :( Montsa raukka :(

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.01.2008 09:38

Klikkaa satunnaista ja laita oletuskuvan teksti lauseen perään,
toista tätä niin kauan kuin lauseita riittää.
Jos oletuskuvassa ei lue mitään, ota uusi.
TÄSSÄ SIIS MINUN PÄIVÄNI;

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
vieläki maistuu..

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
Kerrankin on hiukset suorat. >:D

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
alastaron reissu ja rapen ranskalaiset <3

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
hymy herkässä

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
Joulua

KAVERINI PÖKERTYI JA SANOI ENNEN SITÄ:
Serkku armas, kippuravarvas

AMBULANSSI TULI JA AMBULANSSIMIEHET PARKUIVAT:
voi niitä aikoja

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
löysin ittelleni Khamel miehen!

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
Kyllä jännitti matka Poriin

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
Bratislava

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI:
Minä ja kullannuppuni <3

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
Me TeiniT <3

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
raidoitus

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
Tuoreempi keinotekoinen omakuva.

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
new york