IRC-Galleria

olen etsinyt sinua liian kaukaa,
etsinyt, miettinyt sun nimeä
ja nyt varoittamatta edessäni
seisot, ilma väreilee, jo laskee pimeä

etkö tunne minua, etkö kuule kun huudan
sydän hakkaa, en löydä sanoja, tule
selittämättä, katso ja kosketa, etkö tunne
tätä samaa janoa

kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria,
niin moni tarjoaa vain pelkkiä kuoria,
niin moni tulee vastaan, kuka on se oikea
niin moni tulee vastaan

tule lähemmäksi jos minua etsit, katu
kapenee, matkaasi jatka ja vasta tien päässä
ehkä sua odotan, on sydämeeni niin pitkä matka

Kun järki ei riitä ja aurinko sammuu,
kun juhlitaan syksyistä talvea.
Minä hymyilen kivistä hymyä
Marmori vain hohkaa kylvyyttä
Minä olen patsas, muotokuvasi
Tyhjää katsetta, tyhjä mielesi
Joku istutti neilikoita,
jalustani juurelle kasvamaan.

Kun järki ei riitää ja marmori itkee,
sen kyyneleet on sulaa lyijyä.
Minä tuijotan sokeilla silmillä,
ihmismieltänne, sen köyhyyttä.
Minä olen patsas,
jonka juurella neilikatkaan,
eivät tiedä, ketä palvotaan.
Kun järki ei riitä, tekopyhyys kuolee.

Kun räjähdys repii ruumiini,
uutta patsasta valetaan kullasta.
Marmori on tänään ilmaista.
Ei kyyneleitä, tänään juhlii maa.
Laulut kaikuvat, olen kuolemaa,
jonka tullessa neilikatkin
poimitaan haudalle kuihtumaan.

Liekinmuotoinen sydän on
Varjohahmoinen rakkaus
Arven arvoitus - salaisuus
Jokin sussa paljastaa sen minkä peität sanoilla
Ja sillä kuin sä käännät katsees pois

så mycket har gått fel
så många tårar
som runnit längs min kind.

vill bara glömma bort
slippa gråta mer
mörkret gömmer
stora hemligheter.

det sägs att mycket sorg
skapar lärdom
och efter finner man under.

...är det faktist så?

Öisin olen yksinäisin.
Muistan sinut liian helposti.
Kuulen sinut liian kirkkaasti.
Tunnen kaipuuni liian vahvasti.

Tunnen sinut vierelläni, näen kasvosi, kuulen äänesi.
Jos olisit täällä, sinut sulkisin syliini, ottaisin lähelleni.

Juttelen sinulle, tunnustan kiintymykseni, uskoudun.
Jos olisit täällä, olisin hiljaa, en uskaltaisi puhua.

Pelkäisin heräämistä.

Sinä olit suuri voima. Olet.

Öisin olen yksinäisin.

"En pysty sanomaan, paljon sua rakastan"
Mullon niin paljon mieles mitä viel haluisin sanoo
En tiedä ootsä siel ees mut toivon että nään valon
"On liikaa muistoi mieles, Määränpää mullei viel ees"
Kyl me viel nähään, tai ainakin mä toivon
Pitää toivoo et tappion jälkeen tulee voitto...

hauhau

perjantaiperjantaiperjantaiperjantaiperjantaiperjantaiperjantaiperjataiperjntaiperjantai
PERJANTAI!

olipa kerran pikkuruinen nalle nimeltään Muisku. Muisku oli hyvin kiltti ja ahkera nalle, mutta hänellä oli hyvin vaikeaa, sillä hänet omisti ilkeä ja ankara velho. Muisku pyyhki päivittäin pölyt, siivosi velhon jäljiltä, kiillotti tämän kengät ja valmisti ruuat. Muiskun mielestä vuorokauden parasta aikaa oli ilta, kun pääsi nukkumaan kellarin nurkkaan viltin päälle, mikä oli hänelle osoitettu paikka. Lattialla oli hyvin epämukavaa ja kylmää, mutta Muisku nautti saadessaan nukahtaa syvään uneen ilman velhoa tai töitä.
Vaikka Muiskulla olikin niin vaikeaa ja rankkaa, hän ei koskaan valittanut. Hän oli tottunut rooliinsa taloudenhoitajana ja teki työnsä mukisematta. Muisku oli todennut ettei muuta oikeastaan osaakkaan kun siivota, kun ei koskaan ollut mitään muuta tehnytkään.
Eräänä sateisena iltana, juuri kun Muisku oli menossa nukkumaan, ikkunasta lensi lintu joka laskeutui Muiskun viereen. Lintu esitteli itsensä ja jäi juttelemaan Muiskun kanssa. Lintu kertoi matkoistaan maailmanympäri ja kaikista hurjista seikkailuistaan. Muisku kuunteli innolla ja näki edessään palmut ja sinisen meren josta lintu kertoi, vaikkei koskaan ollut kumpaakaan oikeasti nähnyt, eikä tiennyt miltä ne näyttivät. Yömyöhään lintu lähti matkoihinsa luvaten tulla taas huomenna käymään.
Koko seuraavan päivän Muisku teki töitä vauhdilla. Hän sai energiaa ajatellessaan lintua ja niitä uskomattomia tarinoita. Näin Muisku olikin valmis päivän työn kanssa paljon aikaisemmin kuin yleensä, ja sai velholta luvan mennä kellariin. Illalla lintu tuli taas kuten oli luvannut ja he keskustelivat pitkään yöhön. Tällä kertaa Muiskukin kertoi omasta elämästään, mutta pyysi sen jälkeen lintua mielummin keromaan omista kokemuksistaan ja ulkomaailmasta kaiken. Linnun lähtiessä, hän lupasi taas tulla ensi yönä.
Seuraavana päivänä Muisku teki taas työnsä tavallista nopeammin ja oli valmis jo illallisen aikoihin. Pyytäessään lupaa mennä kellariin,, velho myönsi luvan, mutta nyt hänen uteliaisuutensa heräsi. Hän ihmetteli Muiskun yhtäkkistä energiaa, ja päätti ilkeyttään ottaa asiasta selvää. Hän piiloutui nallen ikkunan taakse ja odotettuaan hetken lintu lensi ikkunasta kellariin nallen luokse. Kun velho näki tämän hän raivostui. Hän ei sietänyt onnellisuutta eikä suonnut muille minkäänlaista iloa. Hän ryntäsi kellariin ja tallasi linnun kuoliaaksi. Muisku meni aivan tolaltaan. Hän oli ensimmäistä kertaa elämänsä aikana löytänyt ystävän, jonkun joka ei ilkeillyt hänelle. Hän oli saanut elämäänsä uutta puhtia linnun myötä. Tunteiden ja ajatusten tunkien hänen päässään hän huusi velholle että vihaa tätä ja ettei enää koskaan aijo tyskennellä tämän alaisena. Velho hymyili ilkeästi ja tunsi mielihyvää nähdessään nallen kyynelehtivät ja surulliset silmät. Velho vastasi nallelle että saa valita tekeekö töitä vai haluaako saman kohtalon kuin lintu. Nalle katsoi velhoa hetken kyynelten lävitse, sulki sitten silmänsä ja näki palmut ja sinisen meren edessään. Hän puristi tassunsa nyrkkiin ja otti tutisevine jalkoineen askeleen eteenpäin ja sanoi varmalla äänellä velholle ettei enää aijo tehdä tälle töitä. Velho suuttui jälleen ja tappoi myös nallen.
Muiskun kohtalo oli kamala, mutta nähdessään palmut silmiensä edessä hän tiesi ettei hänen ollut mitään järkeä jäädä velhon luokse orjaksi. Hän tiesi että velho omisti hänet, mutta hänen sieluaan velho ei koskaan voisi häneltä viedä. Joten hän päätti seurata lintua, vapauteen. Ja toivoi viimeisenä ajatuksenaan että pääsisi seuraavassa elämässään palmujen luokse. Että pääsisi mereen sukeltelemaan. Ja sitten pimeni.
Sen pituinen se.