IRC-Galleria

On se ihanaa, että en ole ikävuosien karttuessa muuttunut lainkaan niin kyyniseksi kun olen odottanut. Olen kovasti välttänyt sitä muodonmuutosta, mutta huomaan ajatusten silti olevan usein paljon vihaisempia kuin aikaisemmin. Johtuuko stressistä, unenpuutteesta....en tiedä, mutta kovasti yritän säilyttää itsessäni ominaisuudet, joita jopa itse itsessäni ihailen.

Aamulla istuin asemanpenkillä junaa odottamassa. Aurinko nousi korkeiden kerrostalojen takaa ja häikäisi suoraan silmiini. Kylmä ilma raapi käsiäni, ystäväni oli hieman allapäin ja koin itseni erittäin ärsyttäväksi ihmiseksi yrittäessäni hymyillä. Sitten eteeni pomppi pieni lintu - varpunen ehkä (en ole lintujen bongaaja) ja sen hentous ja liikehdintä hymyilytti minua. Tapa miten se kahdella hennon hennolla jalalla pomppi eteenpäin suuren aseman keskellä etsien makupaloja sai minut jotenkin hyvälle tuulelle. Liikuttumaankin. Se oli niin pieni, hento, kaunis ja kärsivällinen. Se ei oleta heti löytävänsä ruokaa vaan etsii ja etsii kunnes viimein löytää jonkin murusen.

Linnut ovat jo niin arkipäiväisiä elämässämme, ettemme useinkaan kiinnitä niihin huomiota, mutta itse olen jostain syystä paljon tarkkaillut lintuja koko kesän ajan. Yritän aina nähdä niiden liikkeissä jonkinlaista symboliikkaa elämästä. Usein juuri eläimet ovat onnistuneet lohduttamaan minua paremmin kuin ihmiset, vaikka eivät osaakaan puhua. Jos itken kotona, joku kissoista tulee nuuhkimaan kasvojani ja kehräämään kovasti. Se lohduttaa enemmän kuin tuhat "kyllä se siitä" kehotusta. Teot merkitsevät usein enemmän kuin sanat. Yksi hymyhän voi pelastaa jopa ihmishengen.

Muistan kuinka viime kesänä pelastin pienen kärpäsen uima-altaastamme. Se oli ihan heikko, mutta päätin jäädä seuraamaan sen virkistymistä. Se virkosi kovin hitaasti ja melkein vaikutti siltä, että se ei siitä enää lentoon lähde. Silti se lähti. Seurasin sitä ainakin puolituntia ja katsoin, kuinka se vihreän lehden päällä putsasi naamaansa ja kuivatteli siipiään. Se oli kärsivällinen eikä edes yrittänyt lentämistä ennen kuin oli varma olevansa siihen valmis. Sitten viimein se levitti siipensä ja kuivatteli niitä vielä hetken, kohosi lentoon ja lensi pois.

Jos noin pieni otus pystyy selviämään kuolemasta, ihmiset pystyvät siihen samaan. Ajattelin sen kertovan minulle, että kuolemanpartaaltakin voi virota ja jatkaa elämäänsä...täytyy vain antaa itselleen aikaa. Sitä me ihmiset emme aina muista mutta eläimet muistavat :)