IRC-Galleria

^Bad_Girl^

^Bad_Girl^

Stänli - I wanna be bad

<3Maanantai 02.06.2008 02:33

[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 18:47

1. Kehu itseäsi yhdellä lauseella.
- oonpa kiva.

2. Mikä on/oli tämän päivän kohokohta?
- varmaan ruokahetki töiden jälkeen on tänään parasta.

3. Mitä meinaat tehdä seuraavalla lomallasi?
- olen ja möllötän.

4. Mitä luulet että äitisi sanoisi, jos kertoisit hänelle värjääväsi hiuksesi kirkkaan vihreiksi?
- ei kai se paljoa vois sanoa.

5. Miksi on hyvä, että on paljon erilaisia ihmisiä?
- ettei kaikki olisi samanlaista.

6. Mikä biisi soi nyt? Jos ei soi mikään, niin mikä oli viimeisin biisi minkä kuulit?
- joku ihan hyvä radiosta.

7. Oletko koskaan tehnyt muiden kiusaksi näitä ajankuluttajia?
- aina.

8. Kenen kanssa juttelit viimeks galleriassa?
- jandepanden varmaan.

9. Sano hänestä ainakin yksi hyvä piirre.
- jandessa on kaikki hyvää <3

10. Mitä tekisit jos yhtäkkiä heräisit 30 vuotiaan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen vierestä?
- miettisin hetken, missä oon mahtanut olla ja miten oon sinne päätyny.

11. Kumpi on parempaa Jenkki vai Airwaves?
- orbit on parasta!

12. Minkä näistä ottaisit mieluiten nyt: 1 000 000 euroa, kestävän rakkauden vai ystävillesi loppu elämäksi onnellisen elämän.
- paha paha.. raha tulis enemmän kun tarpeeseen. mutta kyllä mä ottaisin sen kestävän rakkauden. ja lottoaisin armottomasti :p

13. Oletko koskaan laskenut painoindeksiäsi?
- yrittänyt ainakin.

14. Jos olet, paljon tuli tulokseks?
- liikaa.

15. Onko sinulla omaa kameraa?
- jep

16. Jos on, montako kuvaa siinä on tällä hetkellä?
- siellä ei taida olla kun ihan muutama otos tällä hetkellä.

17. Suuttuisitko jos äitisi olisi antanut lempipaitasi köyhälle lapselle jolla ei ollut ollenkaan vaatteita?
- riippuu siitä saisko mun lempipaitoja vielä kaupasta.

18. Juoruiletko koskaan?
- aina tilaisuuden tullen :p

19. Olisitko valmis menemään naimisiin ja viettämään loppuelämäsi jonkun kanssa jota et rakasta jos Afrikan köyhät lapset saisivat joka päivä lasillisen puhdasta vettä ja yhden sämpylän, jonka välissä olisi paljon vihanneksia?
- enpä usko.

20. Minkä merkkinen kännykkä sinulla on?
- punainen. mä en tiedä siitä muuta :D

21. Haluaisitko uuden? Minkä merkkisen?
- kyllä mä voisin uuden haluta. punaisen tai hopeisen. aika litteän.

22. Mikä liittymä sinulla on kännykässä?
- olisko kolumbus.

23. Kuinka suuri puhelinlasku odottaa sinua/vanhempiasi/muita maksajia kuun lopussa?
- 30-50 euroa yleensä.

24. Osaatko mielestäsi laulaa?
- ainakin mä hallitsen tosi hyvin ton stepsin diiiper shade of bluuuuuun :D

25. Sano joku kaunis biisi.
- amazed.

26. Milloin ja mitä ruokaa olet viimeksi laittanut itse? (sitä ei lasketa ruuan laitoksi jos laitat ruuan mikroon ja lämmität)
- jauhelihakastiketta ja spagettia viime viikonloppuna.

27. Oletko koskaan jättänyt kaupan seinälle ilmoitusta?
- hämärä muistikuva, että oon.

29. Oletko tavannut yhtään nettikavereita?
- moniakin.

31. Montako nykyistä nettikaveriasi voisit tavata irl? Sano nimet.
- mä oon melkein tavannu ne kaikki jotka oon halunnutkin.

33. Voisitko mennä alusvaatemuotinäytökseen esiintymään ja nolaamaan itsesi tahallasi kaatumalla lavan päässä valokuvaajien edessä, jos saisit sen jälkeen 1 000 000 euroa?
- kyllä kyllä. :p

34. Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
- oon tyytyväinen tähän.

36.Oletko koskaan hakannut ketään?
- en.

37.Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- äitin.

38.Vietätkö paljon aikaa internetissä?
- vähän liikaakin. työnkin puolesta joutuu surffailee..

40.Vihaatko koulua?
- en oo koskaan suuremmin vihannut, sieltä sai aina ruokaa, mikä oli kivaa. oon enemmänkin tällä hetkellä kyllästyny.

42.Luotatko helposti ihmisiin?
- toisinaan.

43.Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä?
- ei tietääkseni.

44.Pidätkö tanssimisesta?
- oikealla hetkellä kyllä.

45.Oletko koskaan käynyt venäjällä?
- olen useastikin.

46.Haluatko lähteä kotikaupungistasi?
- pian joutunee lähtemään.

48.Onko sinulla rusketusta?
- ei vielä!

51.Haaveiletko paljon?
- aika paljon :)

53.Höpötätkö paljon?
- varmasti liikaa :D

54.Millaisen tatuoinnin haluaisit?
- toisen kiinalaisen merkin.

55.Miltä viimeisin ihastuksesi näyttää?
- ihanalta tietysti <3

56.Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen?
- yleensä pyrin vastaamaan heti kun mahdollista.

57.Kelle olet viimeks soittanu?
- helenalle.

58.Miks?
- piti kysyä, että mitä muutoksia on viimeisen kuukauden aikana tullu.

60.Itketkö paljon?
- aika paljon.

61.Milloin itkit viimeksi?
- eilen oli aika lähellä.

62.Oletko romanttinen?
- oon mä varmaan.

63.Oletko taipuisa?
- vanha juNppari.

64.Milloin oksensit viimeksi?
- krapulassa viime vuoden puolella varmaan.

65.Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista?
- bruneteista <3

67.Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi?
- t-paita ja jotkut yökalsarit.

70.Mainitse yksi hyvä puolesi?
- mä saan usein ihmiset nauramaan.

71. Onko töitä?
- on niitä. melkein enemmän kun jaksais tehdä. mutta uusia kivoja töitä, joita on mukava tehdä :)

[Ei aihetta]Lauantai 15.03.2008 14:38

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[ ] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[/] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[x] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[/] Minua ei saa määräillä
[ ] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[/] Hätiköin usein
total: 4.5

HÄRKÄ
[x] Olen maanläheinen
[x] En kiirehdi päätöksissäni
[/] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[/] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[/] Pidän pääni joka asiassa
[x] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[x] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
total: 7

KAKSOSET
[/] En ole kauan paikallani
[/] Olen piikittelevä
[/] Vaihdan mielipiteitäni usein
[/] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[/] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[x] Olen pinnallinen
total: 3,5

RAPU
[x] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[/] Mielialani ailahtelee usein
[/] Loukkaannun helposti
[/] Olen kiltti
[/] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[/] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
total: 5,5

LEIJONA
[/] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[/] Vaikutan usein omahyväiseltä
[ ] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[/] Olen taipuvainen narsismiin
[ ] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[x] Haluan kuuluisaksi
total: 3,5

NEITSYT
[/] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[/] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[ ] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[/] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[/] Olen kriittinen
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
total: 3,5

VAAKA
[/] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
[/] Minuun on helppo ihastua
[/] Innostun välillä määräilemään
[/] Olen sovittelija
[ ] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[/] En ole oma-aloitteinen
[/] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen
total: 5

SKORPIONI
[ ] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[/] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[/] Haluan uudistaa asioita
[/] Olen kostonhimoinen
[/] Päätäni ei hevin käännetä
[/] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon
total: 4,5

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[/] Rakastan matkustelua
[/] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[ ] Haluan seikkailla
[ ] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus kerskailemaan
[ ] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[ ] Luotan omaan filosofiaani
total: 3

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[/] Olen vastuuntuntoinen
[/] Kärsin välillä stressistä
[/] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[/] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
total: 2

VESIMIES
[/] Olen muiden mielestä aika outo
[ ] Tykkään mietiskellä
[ ] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[/] Olen vähän yksinäinen
[ ] Saan paljon hyviä ideoita
[ ] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
total: 2

KALAT
[x] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[x] Olen romantikko
[ ] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[/] En osaa tehdä päätöksiä
[x] Olen sympaattinen
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
total: 4,5

Härkä mikä härkä :)

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 19:52

1. Missä olit yläluokilla tet:ssä eli tutustumassa työelämään (jos et ole ollut, minne haluaisi/olisit halunnut mennä)?
- Voikkaan ala-asteella :D

2. Mitä olet viskannut ikkunasta ulos viimeksi?
- mitä todennäköisimmin kiviä.

3. Jos kaverisi pudottaa yhteisellä kävelyretkellänne (roska)paperin maahan, mitä teet?
- en mitään.

4. Oletko koskaan pyytänyt oven taaksesi ilmestyneitä uskonnonjulistajia peremmälle keskustelemaan asiasta?
- en.

5. Puhelin soi, vastaat ja siellä on lehdenmyyjä. Et halua tilata mitään. Mitä teet?
- sanon ettei kiinnosta.

6. Oletko koskaan katsonut tarkoituksella muualle kun näet kadulla tutun vastaantulijan? Miksi?
- olen. mä en aina jaksa kommunikoida ja tervehtiä tyyliin asiakkaita.

7. Mikä oli suosikkilelusi lapsena?
- herra pomppunen varmaan.

8. Jos sattuisit ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, osaisitko toimia eli oletko ensiaputaitoinen?
- panikoisin ainakin ensin.

9. Milloin olet viimeksi pelännyt? Mitä ja miksi?
- pimeää varmaankin.

10. Antaisitko lapsellesi patronyymin (esim. Mikonpoika) tai matronyynin (esim. Hannantytär) nimeksi?
- olosuhteet huomioiden se saattaisi olla mahdotonta.

11. Nimeä yksi (ja vain yksi) artisti/yhtye, jonka keikalle haluaisit päästä riippumatta siitä onko se fyysisesti tai ajallisesti mahdollista.
- Spice Girls.

12. Piirre, joka muissa ihmisissä alkaisi ärsyttää sinua, mikäli olisit BB-talon tapaan pakotettu asumaan useamman ihmisen kanssa samassa talossa ja et saisi ottaa yhteyttäulkomaailmaan.
- eniten varmaan ärsyttäisi muiden tavat, jotka ei olisi samanlaisia kun omat.

13. Jos perustaisit lehden, minkälaisen lehden ja kenelle se olisi suunnattu?
- en mä perustais lehteä. mä perustaisin tv-kanavan.

14. Onko sinulla omaa suosikkimukia, josta tykkäät juoda kahvisi/teesi/mehusi/vetesi? Jos on, niin minkälainen?
- on. juon vain ja ainoastaan mun lehmä-mukista <3

15. Jos hankkisit seinäkalenterin tulevalle vuodelle, minkälaisia kuvia siinä olisi?
- siinä olis tärkeitä valokuvia.

16. Jos tähänastisesta elämästäsi tehtäisiin näytelmä/elokuva, olisiko se tyyliltään
a) komedia
c) draama

draamakomedia.

17. "Omena päivässä pitää lääkärin loitolla". Jos mikä tahansa syötävä pystyisi samaan ja sen syöminen olisi välttämätöntä, minkä haluaisit sen olevan ts. mitä pystyisit syömään jokaisena elämäsi päivänänä?
- mikä tahansa leipä hyvillä täytteillä.

18. Aloitatko koskaan selvinpäin spontaanisti keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa esimerkiksi bussissa tai kaupassa?
- kyllä mä pyrin välttää sellasia tapahtumia. mutta on joskus niin saattanu käydä.

19. Postiluukustasi/postilaatikkoosi tulee naapurille tarkoitettu kirje/paketti. Mietitkö edes pienen hetken avaavasi postin ja pitäväsi sisällön itselläsi?
- no en.

20. Loton täysosuma pamahtaa kohdallesi, kenelle kerrot asiasta ensimmäisenä?
- eijalle.

21. Oletko koskaan luntannut kokeessa? Missä ja miksi?
- olen. koska oon ollu laiska.

22. Mitä toivoisit ihmiselle tapahtuvan kuoleman hetkellä ja sen jälkeen?
- uudelleen syntyminen.

24. Jos julistettaisiin valtakunnallinen yhden värin päivä, jolloin kaikkien kansalaisten tulisi yhtenä päivänä vuodessa pukeutua aina tiettyyn väriin, mikä väri se olisi ja minä päivänä tämä tapahtuisi?
- vaikka vihreä. ja se päivä vois olla keväällä ja sit kaikkien olis pakko siivota pihat siistiksi lumen alta paljastuneista roskista. ja istuttaa kukkasia.

25. Miten reagoisit, jos kadulla tuntematon henkilö sanoisi sinulle englanniksi "Excuse me, could you tell me the way to the railway station? I seem to be lost."?
- riippuis vähän mikä mun oma sijanti olis. neuvoisin jos osaisin.

26. Jos sinun pitäisi päättää että elääkö paras ystäväsi loppuelämänsä sinun vai seurustelukumppaninsa kanssa niin kumman valitsisit? Miksi?
- emmä nyt lähtis päättää tollasia.

27. Ahdistaako työ/koulu sinua? Jos, niin mikset lopeta ?
- ahdistaa. koulua ei kannata enää tässä vaiheessa lopettaa. ja töiden lopettaminen osittain ahdistaa. ja uuden työn aloittaminen.

28. Onko sinulla elämää? Mitä yleensä teet päivisin? Miltä se tuntuu?
- nyt ainakin pitäis karsia se kaikki ja kirjottaa opparia. kyllä mä saan aina ohjelmaa tarvittaessa keksittyä.

29. Onko sinun mielestäsi eläimillä ja ihmisillä samat oikeudet ?
- en mä jaksa ajatella asiaa tällä sekunnilla.

30. Seurusteletko? Jos et niin haluaisitko?
- jepjep.

31. Loppusanat
- joopajoojoo.

auts.Maanantai 18.02.2008 20:28

1. Mikä sinua harmitti viimeksi?
- mua harmitti, kun unohdin opinnäytetyön paperit kotiin. sit mua harmittaa rahatilanne ja kurkkukipu. ja se, että on niin paljon kaikkea mitä pitää tehdä ja tosi vähän aikaa.

2. Ketä ikävöit tällä hetkellä?
- ihmisiä, joita en ole hetkeen nähnyt.

3. Onko elämä kovaa?
- on se joskus.

4. Mitä teet tunnin kuluttua?
- lähden töistä kotiin ja ostan kurkkupastilleja!

5. Oletko kenellekkään kiitollinen tällä hetkellä?
- lillille ja jassulle ihan superkiitollinen, ne pelasti keskiviikkona mun päivän!

6. Oletko epävarma tällä hetkellä?
- muutamasta asiasta kyllä.

7. Miksi?
- kaikki on niin epäselvää ja isot lupaukset on vielä vain puheita.

8. Onko mielestäsi lapsityövoima väärin?
- on se kyllä aika väärin.

9. Mitä mieltä olet nuorison alkoholin käytöstä?
- kyllähän ne käyttää vaikka kuinka kieltäisi. tietäisivätpä vain rajansa.

10. Kenelle puhuit viimeksi messengerissä?
- nooralle.

11. Mitä sanoit viimeksi? Kenelle? Milloin?
- asiakkaalle kerroin juuri, että minkä hintaista meillä on.

12. Mitä söit viimeksi?
- neljä suolakeksiä ruohosipuli creme bonjourilla.

13. Milloin juot seuraavan kerran alkoholia?
- varmaan perjantaina.

14. Mitä sinun kuuluisi olla nyt tekemässä?
- palauttamassa leffoja.

15. Millainen on mielentilasi?
- väsynyt ja stressaantunut.

16. Kenet odotat näkeväsi tällä hetkellä?
- kyllä mä tyttöjä ja perjantaita odotan. ja toisaalta myös mun entisen pomoni näkemistä =)

17. Mitä tärkeää sinulta kiellettiin viimeksi?
- ei mua oo kauheesti kukaan kieltämässä.

18. Kuka viimeksi opetti sinua jossakin?
- vartija opetti miten ovet suljetaan :D

19. Piileekö sisälläsi tällä hetkellä salaisuuksia?.
- ei mitään kovin isoja ainakaan.

20. Montako henkilöä sinulla on joille voit purkaa huolesi mutkitta?
- muutama.

21. Mistä suutuit viimeksi?
- ittelleni lauantai iltana.

22. Millainen suuttuja olet?
- suutun yllättävistä asioista ja nopeasti, mutta yleensä lepynkin tosi nopeasti.

23. Mitä haluaisit tehdä nyt?
- mä haluaisin matkustaa. tai olla ihan vaan kotisohvalla, syödä hyvin ja kattoa telkkaria =)

24. Mikä piristäisi nyt?
uni ja iltapäivä kahvit.

25. Millä sivustoilla kävit viimeksi?
- facebook

26. Onko sinulla kuvia ii2?
- ei

27. Oletko ollut mansikkamaalla? Milloin?
- en edes muista milloin olisin ollut!

28. Mitä meinaat tehdä tulevana kesänä?
- enpä ole niin pitkälle vielä miettinyt. todennäköisesti teen ainakin oman alan töitä.

29. Monelta heräät huomen aamulla?
- varmaan kahdeksalta ettei tuu kiiru.

30. Minkä laulun sanat kuulit viimeksi?
- jokuhan tuolta radiosta tulee parhaillaan. enpä tiedä mikä on nimi.

31. Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- kossukolaa.

32. Voisitko työskennellä vapaaehtoisesti vanhainkodissa hoitamassa vanhuksia viikon ajan?
- voisin joo.

33. Mitä luulet, miten pärjäisit?
- kyllä musta ehkä pidettäis. juttelisin niin paljon =)

34. Mikä tuottaisi eniten ongelmia?
- enpä tiedä.

35. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- en.

36. Kenet haluaisit nähdä nyt?
- tytöt.

37. Mitä sanoisit hänelle ensimmäiseksi jos näkisit hänet 5 min kuluttua?
- laulettaisko toi stepsin deeper shade of blueeee.... :D

38. Milloin näät kyseisen henkilön seuraavan kerran?
- perrrrjantaina!

39. Mitä suunnitelmia tälle viikolle?
- ihan hirmusti töitä, pari lehtijuttua pitäis tehdä, hoitaa opinnäytetyötä eteenpäin, käydä fysioterapiassa ja ja ja ja matkustaa taNpereelle viisuloimaan ja hakea lapset meille =)

40. Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten?
- euroviisuja ja kaikkea siihen liittyvää oheistoimintaa! =) ja odotan tietoa töistä!

41. Jos voittaisit tämän viikon arvonnasta luxus matkan Amazonin sademetsiin neljälle hengelle, ketkä ottaisit mukaasi? Miksi juuri heidät?
- voi ei, liian vaikea valinta tällä sekunnilla päätettäväksi =)

42. Jos matkan aikana sademetsissä leijonakierroksen aikana joku valitsemistasi seuralaisistasi päätyisi leijjonan syödyksi, ottaisitko vastuun niskoillesi?
- ei me mentäis niin lähelle leijonia!

43. Kahden hengen matka Hawaijlle vai neljän hengen matka Kanarialle?
- kanarialle nelistään =)

44. Kenen kanssa haluaisit kokea elämäsi hienoimman kokemuksen?
- eijan.

45. Milloin viimeksi lauloit? Mitä?
- tänään oon hyräilly dannyn if only you:ta!

46. Oletko tekstaillut tämän kyselyn aikana?
- en oo.

47. Miksi?
- ei oo ollu tarvetta.

48. Millainen päivä huomenna?
- kaks haastattelua ois ainakin ja outoa esinettä pitäis metsästää.

49. Missä olet hyvä?
- mä olen kai tietämättäni hyvä monissa asioissa, mutta osaan mä ainakin pesäpalloa pelata!

50. Olisitko nyt mielummin jossain muualla kuin missä olet?
- joo. olisin kotona. tai vaikka etelänmatkalla mielummin!

51. Olisitko mielummin pissis vai ernu?
- mikä on ernu? :D

52. Rikas vai köyhä?
- rikas

53. Ruma vai katkera?
- jotain siltä väliltä.

54. Kaunis vai mukava?
- mukava

55. Sana / lause / sanonta, jonka osaat kirjoittaa vähintään kolmella kielellä?
- hej, hola, terve!

56 Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo?
- varmaan joku 7.9.

57. Kenet ystävistäsi näit viimeksi?
- nooran ja deryan varmaan viimeksi.

58 Jos näkisit hänet nyt, mitä sanoisit hänelle?
- kysyisin mitä kaikkea on tapahtunut? :D

If only you <3Sunnuntai 03.02.2008 17:49

jumissa.Perjantai 18.01.2008 21:06

1. Onko sinulla kuvaa ex tyttö-tai poikaystävästäsi ja sinusta?
* on mulla jossain kuvia tallella.

2. Viimeisin kömpelö hetki?
* sanallisesti oli eilen aika kömpelöä. fyysisesti tänään.

3. Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
* en ainakaan ihan heti muista.

4. Oletko koskaan ollut kaverillasi ja ollu nälissäsi koko ajan?
* mulla on yleensä aina nälkä, eli olen.

5. Oletko koskaan löytänyt enemmän kuin euron jostain satunnaisesta paikasta?
* aika paljonkin enemmän.

6. Kun ystäväsi poistuu elämästäsi juoksetko hänen peräänsä vai annatko vain mennä?
* kai se vähän riippuu ystävästä, tilanteesta ja tapauksesta. emmä ihan kenen tahansa perään lähde, mutta joissain tapauksissa voisin lähteä.

9. Onko sinua koskaan oikaistu töissä?
* juu. monesti.

10. Tapaatko edelleen exiäsi?
* aina kun sattuu vastaan tulemaan.

11. Milloin viimeksi nauroit?
* en oo nauranu tänään ollenkaan! Eilen illalla varmaan viimeksi.

12. Mitä teet kun puhelinmyyjä soittaa?
* viime aikoina oon sanonu, että oon ollu kyseisessä firmassa just töissä, että saan sieltä kyllä tarvittavat lehdet jos haluan.

13. Olisiko elämä samanlaista ilman alkoholia?
* olis se vähän erilaista. molempia on kokeiltu. kyllä alkoholin kanssa tapahtuu ihmeellisempiä asioita!

14. Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi?
* helposti.

15. Oletko kokenut "koko elämäsi parhaan yön"Siis tarkoittaen nyt sänkypuuhia?
* mun kokemusmäärällä ja unenlahjoilla voisin sanoa, että olen.

16. Uskotko tämän hetkisten lemmikkiesi olevan hengissä vielä 10 vuoden päästä?
* uskoisin, jos mulla olisi lemmikki.

17. Milloin olit viimeksi vaahtokylvyssä?
* lapsena mummon luona.

18. Tiedätkö ketään kenen nimi on Dennis?
* en tiedä.

19. Mitä söit viimeksi?
* kahvia ja dallaspitkoa.

20. Missä lemmikkisi on nyt?
* taivaassa.

21. 5 asiaa jotka olet tehnyt tänään?
* nukkunut pitkästä aikaa päikkärit, tiskannut, panostanu työhakemuksiin, viikannut pyykkejä ja syönyt sopivasti.

22. Kuinka monta lasta haluat?
* yksi tai kaksi olisi kiva.

26. Tämänhetkinen asustuksesi?
* musta-pinkit pääkallosukat, mustat olohousut, musta huppari, tähti t-paita ja alusvaatteet.

27. Minkä väriset alusvaatteet sinulla on?
* oisko mustaa ja jotain lilaa..

29. Mitä teet huomenna?
* ainakin töitä. ja bileitä.

30. Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
* ei varmana.

31. Onko sinulla ollut ystävää jonka nimi on Fred, Frank tai Felipe?
* noup.

32. Minkä väriset hiukset sinulla on?
* mustat.

34. Mitä teit 10 minuuttia sitten?
* varmaan tätä.

35. Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
* olen.

36. Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee?
* juu.

39. Onko ystäväsi koskaan puukottanut sinua selkään?
* on.

40. Nautitko viime juhlistasi?
* viime juhlat oli kyllä hyvät juhlat.

41. Uskotko aaveisiin?
* mua vaan pelottaa.

42. Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
* en, mutta oon ajatellu asiaa.

43. Onko sinulla yli 20 läheistä ystävää?
* ei

44. Do you have a friend with benefits?
* en ymmärrä.

45. Oletko koskaan lukenut kokonaista kirjaa yhden päivän aikana?
* melkein.

46. Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
* on se perässä ollu auton kanssa, mutta ei ne jahdannu, ku pysähdyin kiltisti.

47. Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
* ei ainakaan omasta mielestäni.

48. Millon viimeksi nukuit järvessä?
* järvessä? onko joku joskus tehnyt niin?

49. Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
* kyllä mä toisen kanssa mielummin nukun.

50. Mikä satuttaa sinua nyt?
* niska on ikävästi jumissa ja jalka puutunut.

51. Mikä oli lempi poikabändisi?
* pakko sanoa amerikan talenttia kattoneena että se at last on ihan pirun hyvä! bäkkärit ois varmaan muuten.

52. Uskotko että OJ tappoi vaimonsa?
* enpä ole perehtynyt asiaan.

53. Christina Aguilera vai Britney Spears?
* christina ku sillä on vielä järki päässä.

54. Oletko pysynyt kavereina exiesi kanssa?
* osan.

55. Tiedätkö miten pokeria pelataan?
* luulen tietäväni.

56. Oletko koskaan ollut hereillä 48 tuntia?
* en kai.

57. Mikä on lempimainoksesi?
* grandiosa!

58. Mitä ruokaa syöt eniten?
* kanapastaa. tai leipää.

59. Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
* kuluneella viikolla.

60. Oletko koskaan syönyt Suklaa Tacoa?
* en.

61. The Boston Red Sox vai the New York Yankees?
* yankees.

62. Kuinka usein muistat unesi?
* aika harvoin.

63. Milloin viimeksi joit cappucinoa?
* koulussa varmaan joulukuussa jotain chinoa.

64. Mikä on suurin pelkosi?
* että jotain ikävää tapahtuis mun läheisille.

65. Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
* raitis ilma.

66. Oletko koskaan ollut rakastunut?
* olen.

67. Pistätkö suolaa kalkkunaasi?
* en.

68. Käytätkö aina turvavyötä?
* jep.

69. Mikä on lempimakeisesi?
* sanotaan nyt vaikka että brejk.

70. Pidätkö banaaneista?
* kuhan ne ei ole liian kypsiä.

71. Oletko koskaan joutunut auto-onnettomuuteen?
* pieneen onnettomuuteen kyllä.

73. Oletko jäänyt kiinni?
* joskus jostakin.

74. Tiedätkö miten pelataan biljardia?
* tiedän.

75. Pidätkö kauhuelokuvista?
* enpä oikeastaan.

76. Rakastatko todella jotakuta?
* rakastan.

77. Bluegrass vai rap?
* rap.

78. Jos saisit maata julkisuuden henkilön kanssa, kuka se olisi?
* kyllä se ois neve.

79. Rasvaton, ykkös, kevyt vai täysmaito?
* rasvaton.

80. Mitkä juomat / ruoat kuvottavat sinua?
piimä ja leikkeleet, joissa on jotain ylimääräsiä palasia mukana. ainakin ne.

81. Muuttaisitko itsessäsi jotain?
* voisin muuttaakin.

82. Oletko koskaan käyttänyt hyväksesi "jos sinä näytät minulle minä näytän sinulle!" ?
* en muista.

83. Jos saisit jotain haluamaasi mitä se olisi?
* pötkyläinen.

84. Oletko koskaan laulanu peilin edessä?
* harvemmin teen sitä peilin edessä.

85. Kuka nukkui viimeksi vieressäsi?
* eijuska.

86. Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien vasemmalla puolella olevia kirjainnäppäimiä.
* emmä nyt jaksa.

87. Katso suoraan jalkojesi juureen. Mitä näet?
* sukkani.

88. Mitä teet neljän päivän päästä?
* käyn koululla ja teen töitä.

89. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
* "Kiitos muistamisesta. Olipa osuva kortti, sinullahan on tästä henkilökohtaista "tietoa"...."

Bändi.Lauantai 05.01.2008 11:40

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.

Bändin nimi: The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle

Jäsenet:
Carlos Prío Socarrás
Väinö Kallio
Gioconda Belli
Kateřina Kůrková

Albumi: Jersey City

Biisit:
1. Weber
2. Palazzo Vecchio
3. Zeeland
4. Dragunov
5. Kyröskoski
6. Rahapolitiikka
7. 363
8. 624
9. Supertaisteludroidi
10. Po (täsmennyssivu)

Mä olen kovin ylpeä mun bändin nimestä ja kappaleesta nimeltä Kyröskoski!!! :D

Vuosi 2007Sunnuntai 30.12.2007 23:31

Kulunut vuosi.
1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- päätin, että menen koko kesäksi hesaan oman alan hommiin (+sen mukana tuomat kokemukset kuten se vaateliikkeessä ryyppääminen :D ). ja päätin myös, etten valmistukaan annetun aikataulun mukaisesti. ja lauloin singstaria. tai ylipäätään vissiin ääneen kenenkään kuullen!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- hämärä muistikuva siitä mitä lupasin. välillä se on päässyt pahasti unohtumaan.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- no ei ihan kukaan tosi läheinen. mutta kyllä muuten.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- ei, vaikka hautajaisissa olinkin. hassu vuosi, kun osui rippijuhlat, ristiäiset, häät ja hautajaiset!

5. Missä maissa kävit?
- laivalla taisin käydä ruotsin vesien puolella.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
- haluaisin ainakin matkustella enemmän jonnekin, pysyvämpiä oman alan töitä ja jos sitä sit yrittäis valmistua.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
- en osaa sanoa tarkkaa päivämäärää, mutta yksi päivä 20.-22.9. väliltä ainakin :) muita hyviä päivämääriä oli mm. euroviisupäivämäärät :)

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- opinnäytedokkarin tekeminen ja yritystoiminan tentistä suoriutuminen, vihdoinkin!

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- olihan niitäkin. ei pidä miettiä niitä.

10. Kärsitkö vammoista?
- no joo. käden ja polven kanssa on riittäny ongelmia.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- vaikea sanoa yhtä. auto, kodin sisustukseen liittyvät jutut, pleikkari, vaaleanpunainen huppari :)

12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- elämiseen.

13. Mistä innostuit eniten?
- hyvistä menoista, singstarista ja serbian lesbosta! :p

14. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- Spice Girls - Headlines, Irina - Pokka ja pari muuta aina hyvistä hetkistä muistuttavaa kappaletta :)

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- oon ihan sopiva.

16. Lihavampi vai laihempi?
- lihavampi.

17. Rikkaampi vai köyhempi?
- todella köyhä!

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- kouluhommia ja panostamaan joihinkin asioihin vähän eri tavalla.

19. ...entä vähemmän?
- töitä.

20. Miten aiot viettää joulun?
- läheisten kanssa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- yhdestä päivästä poistaisin yhden ikävän asian.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
- jo ennen sitä.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- ei kai yhtään :D

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Salkkarit, naiset ja kokki-ohjelmat.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- ehkä vaan enemmän kun viime vuonna.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- mä en tainnu lukea kirjoja.

27. ...entä musiikillinen löytö?
- tänä vuonna vasta löysin irinan. ja danny!

28. Mitä halusit ja sait?
- kaikenlaista. oman alan töitä ainakin. ja pleikkarin :)

29. Mitä halusit, muttet saanut?
- lippua spaissareiden keikalle.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- oi voi. monta hyvää. ooppa ite videovuokraamossa töissä ja valitse vaan yks hyvä!

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- mä en kyllä ees kauheesti muista !!!

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- kesässä oli paljon hyviä juttuja, mutta olisin kovin halunnut olla enemmän kotona.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
- vaaleanpunainen tuli mukaan kuvioihin.

34. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- työt, koulu, läheiset.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- silvakkeesta varmaan aina ja ikuisesti. sinkkuelämää reetta oli myös positiivinen yllätys.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- hedelmöityshoitolaki. - tai emmä tiedä koska se oli mutta noihin juttuihin liittyvät jutut.

37. Ketä kaipasit?
- kauempana olevia ystäviä, perhettä.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- oli useampikin tuttavuus :)

Humla.Sunnuntai 18.11.2007 17:46

Tämä kysely on kaikkea muuta kuin amatööreille. Ota se vakavasti! vastaa rehellisesti ja haasta sitten ystäväsi.

1. Milloin olit viimeksi humalassa?
- eilen illalla.

2. Mikä oli syynä?
- Jandepande oli täällä ja oli bileet.

3. Jäikö paha mieli?
- no ei jääny, väsy vaan.

4. Hyväksytkö humalassa olemisen?
- kuhan rajansa tietää.

5. Oletko tehnyt humalassa jotain mitä et olisi tehnyt selvinpäin?
- useitakin juttuja!

6. Millaista on humalasi?
- sekavaa.

7. Osaatko juoda oikein?
- kylläkyllä, tiukkoja vaan niin pääsee vauhtiin :p

8. Millainen juoja olet?
- en kovin monipuolinen.

9. Mitä juot?
- shotteja, lonkeroa, kossukolaa, valkovenäläisiä..

10. Kenen kanssa olet mieluiten humalassa?
- kavereiden.

11. Missä olet mieluiten humalassa?
- fortessa ainakin Turussa ollessani.

12. Onko sinulle muodostunut humala-vakitovereita?
- on kyllä. tietävät kyllä ketä ovat ;)

13. Joutuvatko muut häpeämään sinua ollessasi humalassa?
- kuka uskaltaa tunnustaa?

14. Millainen olet humalassa?
- äänekäs?

15. Oletko suorasukainen humalassa?
- en välttämättä.

16. tanssitko?
- tanssiminen on kyllä viime aikoina jääny..

17. Laulatko?
- singstaria jos mahdollista :)

18. Mikä musiikki kolahtaa humaltuneeseen minuuteesi?
- heh... stepsin deeper shade of blue, vai mikä onkaan :D

19. Häpeätkö humala-minääsi?
- joskus.

20. Tietävätkö vanhempasi?
- ei ne tiedä läheskään kaikkea.