keskiviikkona se alkoi.
Kouvolassa oli Hevi-karaoke ja yritin saada mahdollisimman paljon
tuttuja paikan päälle.
Monet joutuivat peruuttamaan tulonsa kiireiden/töiden/sairastumisen takia.
Sain kummiskin pari ihmistä kutsuttua paikalle ja olin iloinen koska tiesin että he
osaisivat laulaa.
Siinähän se ilta meni hyvää musiikkia kuunnellessa ja uskaltaiduin itsekin lavalle
vaikka kurkku olikin ihan kamalan kipeä.
Kiitoksia paikalla oleville seurasta ^^
Torstaina menin kamalan väsyneenä töihin ja meinasin nukahtaa.
Soittelin kavereille mitäs on meisinki ja kaikki muut juhlijat olivat nukkumassa
mua ja työkaveria lukuun ottamatta.
Kun päästiin töistä,mentiin heti takasin juhlimaan.
Ensiksi oltiin kukkulalla ja matka jatkui keskustaan jatkoille.
Sinne jäätiin yöksi! Kiitoksia mukavasta sohvasta :)
Seuraavana aamuna melkein kaikilla oli kauhea kanuuna päällä ja
kaverit alkoivat puhumaan kotiutumisesta,joten mähän sanoin lähteväni mukaan!
Käytiin kotona ottamassa mukaan vaihto vaatteita ja suihkussa.
Matkamme jatkuu lahteen.
Istuimme koko matkan tupakka vaunussa :)
Luulin ensin jääväni lahteen,mutta tuli soitto ja lähtö Padasjoelle
mökkeilemään.Joten sinnehän me sitten lähettiin!
Ostettiin vähän juomista ja yritettiin rentoutua.
Sellanen perjantai!!
Lauantaina oli jo rennompi päivä kun perjantaina.
Vähän oli jomotusta pään tuntumassa mutta kyllä se helpotti
kun pääsi raittiiseen ilmaan.Syötiin ihan sairaan ihana juhannus ateria!
Tuhannet kiitokset Neealle ja Janille!!
Uunoa tuli pelattua ja mölkky-pölkkyäkin!
Kävin myös ihanassa puu saunassa ja teki nannaa :D
Ihanan rento meisinki ^^
Sunnuntai aamuna en olisi jaksanu herätä millään!
Olin ihan poikki.
Koko päivän mulla oli sellanen olo kun mä olisin ollu puol unessa.
Nukuttiin päikkärit ja syötiin jotain pientä.
Sitten olikin lähtö takasin lahteen.
Meinasin nukahtaa jo automatkalla,mutta kun pääsimme
perille kaverini talon eteen,ei enää väsyttäny paljon yhtään.
Mua yritettiin ylipuhua vanhaan mestariin,muttei uskaltanut lähteä kun tiesi että seuraavana aamuna on töitä.
Maanantai aamuna lähdin klo:9.02 junalla kouvolaan ja työt olisi alkanut 9.00!
Olin kouvolassa 9.35 ja kun menin työpaikalle,pomo katteli mua vähän
kummasti.Kysyin että mikä on?!
"Mä en muistanu ilmottaa sulle että sulla on tänään iltavuoro"
Elikkä mä olin ihan turhaan stressannu sunnuntaina/heränny aikaseen ja lähteny
kouvolaan lahesta.Perkele!
Otti kyllä päähän! Mutta minkäs sille voi.
Miksi en kuunnellut kaverin neuvoa?!
Olin menny paljon helpommin :(
Sellanen reissu se!