Rakkaus on ihmisen vahvimpia tunteita. Rakastuessaan ihminen tulee sekä onnelliseksi että haavoittuvaksi.
Hän on onnellinen saadessaan antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Samalla ajatukset toisen menettämisestä tuntuvat haavoittavilta.
Rakastuminen on tunne sinänsä. Se ikään kuin huumaa ihmisen ja ottaa hänet valtaansa. Muut asiat tuntuvat jäävän toisarvoisiksi : Rakastunut ajattelee vain rakastaan, ikävöi häntä ja tahtoo olla hänelle mieliksi.
Jos suhde horjuu tai kaatuu kokonaan, tuntuu kuin elämältä olisi valunnut pohja pois. Jokainen odottaa rakastetultaan uskollisuutta ja ja rakkautta, myös vaikeina aikoina.
Toisaalta anteeksi antaminen ja yhdessä jatkaminen ovat myös mahdollisia, ne vain edellyttävät ongelmien rehellistä ja rohkeaa läpikäymistä. :/