Mies olen, kirjaton, karjaton aivan. Kun otti se omaksi sen viimeisen vaivan. Suruni sampo sittenkin
saatiin toimimaan, nyt lähti pojatkin aatamin taas naapurin omenia poimimaan. Jäi lehtiin haalistuviin,
sanat joiden päälle puhuttiin. Nyt rakastun kiiltokuviin, joiden kauniita olevan huhuttiin.
Mistä ne tulisivat ylevät aatteet, kun saumoista ratkesivat mieleni vaatteet. Siitä vuosia nyt jo on, kun
pihakoivusta pudottiin. Sai kaikki lahjaksi puseron, joka elämänlangasta kudottiin. Ja syliin kylmän maan, jäi intiaanikesäni haaveiden. Nyt uppoudun harmajaan, kanssa kotitaloni aaveiden.
Ja pidänkin siitä huolen, että lasini viini täyttää ja kun pahalta alkaa näyttää, viime pisaran siitä nuolen. Ja odotan että taipuu jo lopulta selkä mielen jota kuristaa kahleet kielen ja vapauden villi kaipuu,
on kädet kuin kerjäläisen, niin rengin kuin isännänkin. Nyt laulaa ... suu... hänkin, jo laulua löysäläisen.
Laulua löysäläisen.
MIKÄ BIISI!!!!