IRC-Galleria

^Jassu-78^

^Jassu-78^

Tykkää Olavista ja Antista ;)

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 14:45

http://www.adressit.com/jannekarkkainen

Allekirjottakaa tuo!!!

-J-

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 02:00

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

nyt Torstai 05.07.2007 12:41

sit shoppailemaaaaaaaan!!! :)

-J-

JokuLauantai 23.06.2007 00:33

on kännissäääää :D:D:D

-J-

[Ei aihetta]Tiistai 19.06.2007 19:09

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi.

-J-

Voi Torstai 01.02.2007 17:41

VITTUUUUUUUUU!!!!!

-Jassu-

Et tällänen.Keskiviikko 31.01.2007 01:37

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: "aamuisin."
2. Toistelin: "uusvuos, ekaa juomaa tekemässä."
3. Sanoin luokkatoverilleni: "rakaas<333 "
4. Sitten piti tehdä: "Mopo"
5. Joka kerta kun oon kännissä sanon: "elämässä pitää olla jotakin hyvää??"
6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "*me rakastetaan toisiamme* ;) "
7. Oon saletisti: "Gekko?"
8. Kiljasin eilen kaupungilla: "oon vetäny aineita"
9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "Haistakaa paska koko valtiovalta.... bY IrWin"
10. Viimeiset sanani tulevat olemaan : "Ai laav juu!"

Heh :D Voi jee :D

-Jassu-

... Keskiviikko 06.09.2006 02:28

Kertokaahan mulle...

Puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita. Vastaa rehellisesti: Millä nimellä esiinnyn puhelinluettelossasi?

-Jassu-

Vastailkaahan tähän! Maanantai 24.07.2006 01:43

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.

-sAnNi-

Tällänen joo... Maanantai 26.06.2006 20:35

ME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Jassu
2. Sanni
3. Äiti :D

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. sAnNi69
2. 69
3. GG

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. oikeen käden pikkurillin kynsi
2. silmät (?)
3. hiukset (?)

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. naama
2. nenä
3. maha

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. läheisten menettäminen
2. sairaudet
3. kaikki ötökät

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. vesi
2. ruoka
3. musiikki

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. vaaleensininen hame
2. lila toppi
3. valkoset rintsikat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. Apulanta
2. The 69Eyes
3. Uniklubi

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. olen äiti
2. olen nainen
3. olen vapaa

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. hiukset
2. silmät
3. kokonaisuus

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. keikkailu
2. nettailu
3. käsityöt

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. päästä keikalle
2. juoda siideriä
3. nukkua

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. nuoriso-ohjaaja
2. lähihoita
3. koulunkäyntiavustaja

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. mökki
2. ranta
3. metsä

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Pihla
2. Tinka
3. Visa

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. elää täysillä
2. hypätä benji
3. käydä Kanadassa

KOLME IHMISTÄ, JOTKA HAASTAT
1. Saikku
2. systeri
3. Pike