IRC-Galleria

^Jentzy^

^Jentzy^

Me ollaan eläimiä, nussitaan, juodaan, kuollaan ja that's it...

Kaksoset mun horoskooppiKeskiviikko 11.02.2009 23:02

Merkurius vaikuttaa toukokuun ajan omassa merkissään eli Kaksosissa ja se lupaa sinulle suurta menestyksen aikaa kaikissa suullisissa ja kirjallisissa esityksissä. Jos sinulla on mahdollisuus lähteä opiskelemaan jotain itseäsi kiinnostavaa aluetta toukokuun aikana, niin älä anna minkään estää sinua hyppäämästä täysillä mukaan. Kuun loppua kohden Merkurius lähestyy kolmiota Neptunukselle ja intuitiosi vahvistuu päivä päivältä. Luota omiin tunteisiisi ja tuntemuksiisi kaikissa mahdollisissa asioissa ja uskalla pistää asioita paperille. Jokainen kirjattu ajatus ja idea on nyt poikimassa menestystä elämääsi. Luota hurjimpiinkin päähänpistoihisi ja uskalla toimia.

Rakkaushoroskooppi kaksoset naisesta

Onko hän hurmannut sinut helisevällä, iloisella ja joskus viehättävän kiusoittelevalla naurullaan, alati hymyilevillä kasvoillaan ja purevalla satiirillaan, jota hän armotta käyttää liian tosissaan olevien ihmisten seurassa. Onko hän kirjailija, myyntialan ammattilainen, radiotoimittaja, lehtimies, myyntisihteeri tai jotain muuta kommunikaatioon liittyvää. Ellei, niin ainakin hän haaveilee jostain tämänsuntaisesta. Kaksosnainen on kaikkinaisen kommunikaation mestari, joka uskomattomalla tavalla pystyy yhdistelemään näennäisesti toisilleen täysin vieraita asioita ja elementtejä toimiviksi kokonaisuuksiksi. Hän on todennäköisesti hyvännäköinen, mutta saavuttaaksesi hänen suosionsa sinun ei kannata haaskata sanojasi ylistääksesi hänen kauneuttaan, sillä hän arvostaa aivan eri asioita. Ettet putoaisi kuin eno veneestä Kaksosnaisen kovassa vauhdissa sinun tulee ymmärtää hänen kahtiajakautunutta luonnettaan.

Jo kapaloissa ollessaan virittää Kaksostyttö korvansa kuulemaan ja alitajuntansa käsittämään vanhempien välistä sanallista viestintää. Ja heti puhumaan opittuaan hänellä on paljon kysymyksiä odottamassa vastausta. Koska hänen suorat kysymyksensä ensin hämmentävät vanhempia, hän opettelee kysymään näennäisesti vanhemmilleen turvallista asiaa sivuavia useampia kysymyksiä, joista hän rakentaa vastauksen peruskysymykseensä, jota hän ei koskaan esittänyt. Älä ihmettele jos hän lähtiessään tyttöjen kanssa viikon lomalle Floridaan ilmoittaa sinun antaneen siihen luvan jo kaksi viikkoa sitten, jolloin hän kysyi mielipidettäsi yksilön oikeuteen itse määritellä vapaa-ajan harrastuksensa. Älä näiden tempausten johdosta revi hiuksia päästäsi tai tulet kaljuksi ennenkuin huomaatkaan, sillä tämä on hänen tapansa hankkia lupa omille leikeilleen. Häntä ei tosin haittaa, onko päässä hiuksia vai ei, kunhan siellä on teräviä ajatuksia. Kaksostyttö ihailee isäänsä, joka ylensä on arvostettu ammatissaan tai jollain muulla tavoin tunnettu. Pyrkiessään itse olemaan yhtä arvostettu hän kuitenkin huomaa saavansa kaupanpäälliiseksi arvostelua ja tyytymärrömyyttä ympäristöltään. Lisäksi häntä painaa muisto ajasta, jolloin hän todella tarvitsi isäänsä ja tämä jätti hänet vaille huomiota. Tämän katkeruuden hän tuo mukanaan aikuisen elämäänsä ja on valmis kohdistamaan sen sinuun heti kun annat siihen aihetta.

Hän ei halua puolisolleen parvekkeen alla luuttuaan rämpyttävää Romeota, vaan ystävän ja kumppanin, joka uskaltaa kannustaa ja tukea häntä hänen pyrkimyksissään saavuttaa arvostettu, itsenäinen ja haastava ammatti tai asema, jota toteuttaessaan hän saa ottaa käyttöön koko sopeutuvuus- ja kommunikaationkäyttöarsenaalinsa. Isän mallin mukaisesti hän arvostaa ja tekee mieluummin myös töitä miesten kanssa, koska he ymmärtävät häntä ja hänen pyrkimyksiään paremmin kuin naiset, jotka usein kadehtivat Kaksosnaista ja tämän rohkeutta tarttua uusiin asioihin, Jos olet taipuvainen mustasukkaisuuteen, saat varmasti sanoa ennemmin tai myöhemmin hyvästit Kaksosnaisellesi, sillä hän ei voi elää suljetussa tilassa. Jos pystyt pakottamaan hänet paikoilleen, voit hankkia korvatulpat, sillä hän kyllä osaa valita sanansa niin, että menetät lopulta hermosi. Anna suosiolla tilaa tälle ilmaelementin edustajalle ja hän jakaa kanssasi kaikki ne hedelmät, joita hän universumin sanansaattajana tulee keräämään.

Kaksoset lapsi

Sinunko tehtäväksesi on langennut luotsata Kaksoslapsi tähän jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden maailmaan? Älä huolehdi turhia, sillä hän on yksi niistä silmänkääntäjistä, jotka pärjäävät kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Luonto on upeimmillaan ja valmistautuu siirtymään kesäaikaan silloin kun Kaksoslapsesi syntyy. Kukat kukkivat ja tuoksuvat tuhansissa väreissä ja koko ajan syntyy jotakin uutta entisten lisäksi. Tämä monipuolisuus ja sopeutuvuus on lapsesi tärkeimpiä ominaisuuksia. Sellaista ongelmaa, joka pysäyttäisi sinun lapsesi etenemisen, ei todennäköisesti ole vielä keksitty. Keinot, joilla hän tutkimusmatkansa vaikeuksista selviää ovat kuitenkin yhteiskunnallisen moraalin kannalta usein arveluttavia. Kaksonen on nimittäin eläinradan tehokkain sanankääntäjä eli monien mielestä valehtelija. Kaksoslapsi seuraa tarkasti vanhempiensa kommunikointia ja oppii aivan liian nopeasti käyttämään sanoja hyväkseen. Kaksoslapsen läsnäollessa ei ole syytä lasketella edes valkoisia valheita eikä puhua tunteidensa vastaisesti, sillä hän hallitsee sekä sanallisen että sanattoman viestinnän salat paremmin kuin ikinä osaat kuvitella. Vilkkaudestaan ja nokkeluudestaan huolimatta myös Kaksoslapsi kaipaa ennen kaikkea hellyyttä ja hyvänä pitämistä. Hetkessä eläminen on myös hyvin tärkeää, sillä odotusten luominen ja jonnekin tulevaisuuteen liittyvien lupausten antaminen tuottaa useimmiten pettymyksen tälle ajatuksissaan elävälle lapselle, joka ehtii elää annetun lupauksen etukäteen niin monta kertaa ettei itse tapahtuma enää tunnu paljon miltään. Älähän nyt kimpaannu, vaikka esitänkin asian hiukan karrikoiden, sillä tarkoitukseni on pohjimmiltaan rakentava, kuten lapsesi käyttäytyminenkin.

Kaksosten universaalinen tehtävä on välittää kosmoksen viestiä ihmiskunnalle niin kirjallisessa kuin suullisessakin muodossa. Tehtäväänsä he suorittavat kirjailijoina, radio- ja Tv-toimittajina, lehtimiehinä tai -naisina, poliitikkoina tai myyntialan ammattilaisina. Sanoillaan ja kirjoituksillaan he näyttävät kanssaihmisilleen kolikon toisen puolen eli todistavat Yingin ja Yangin suurta vastakohtaisuuksien lakia. Voidakseen suoriutua tehtävästään kunnialla he tarvitsevat hyviä opettajia. Voit mielestäni pitää suurena kunniana sitä, että lapsesi valitsi juuri sinut opettajakseen. Asialla on toki kaksosmaisesti toinenkin puolensa, ja siinä tämä roolijako sitten kääntyykin päälaelleen. Jos haluat lapsesi menestyvän tässä kovassa maailmassa tulee sinun olla häntä kohtaan äärimmäisen rehellinen ja kantaa selittelemättä vastuusi silloin kun jätät antamasi lupauksen toteuttamatta. Sinulla on harvinaisen älykäs lapsi, joka varmasti ymmärtää että olet unohtanut hänen syntymäpäivänsä tai huvipuistoon lähdön. Kaksoslapselle tulee antaa esimerkki rehellisyydestä ja omien virheiden myöntämisestä, jotta hän oppisi käyttämään omiakin lahjojaan mahdollisimman menestyksekkäästi.

Vain sinulta hän voi jo lapsena saada lahjaksi tämän sanojenkin mahdin voittavan valmiuden, jonka avulla hän mahdollisimman pian saavuttaa sen paikan ja aseman tässä yhteiskunnassa, jossa hän voi tuntea olonsa onnelliseksi. Vain sinulla, aikuisella on mahdollisuus tietoisesti auttaa lastasi saamaan parhaat mahdolliset lähtöasemat. Kaksoslapsen mieli ehtii tehdä tuhat suunnitelmaa ja toteuttaa niistä vain murto-osan, mutta älä edes kuvittele pysyväsi hänen vauhdissaan. Varttuessaan lapsesi todennäköisesti oppii esittämään asiat tavalla, joka tepsii sinuun parhaiten. Tämä on hänen valttinsa tässä elämässä ja siihen sinun on taipuminen. Älä siis lapsesi varttuessa pyydä selityksiä tai ennakkoraporttia hänen matkoistaan sillä mielellä että ne todellisuudessa vastaisivat sinun saamaasi kuvaa. Äläkä suotta hermostu kun sinulle selviää mitä kaikkea ylimääräistä hän on keksinyt, sillä tällainen on Kaksosen luonto.

Kaksoset
21.5-20.6
Hallitseva planeetta Merkurius.

Näin Kaksosesta sanotaan alan kirjallisuudessa:
Kaksosia luonnehditaan henkilöiksi, joihin ei voi olla rakastumatta. Kaksonen ei koskaan lakkaa innostumasta ja etsii aina jotain uutta elämäänsä. Kaksosia pidetään hurmaavina ilmestyksinä, joiden karisma ei jää huomaamatta. Heidän vilkas ja nokkela luonteensa nauttii arvoituksista, matkailusta ja uusien ihmisten seurasta.

tylsääKeskiviikko 11.02.2009 22:39

Teidän pihaan kävelee pitkä mies.

[x] jokuhinttitulee......... -.-"
[ ] etiks mua? 8) <3 <3<3<3<3<3<3
[x] vittuako tänne tuut????!!11
[ ] ai... moi..

2.Olet lenkillä. Pilvi tippuu taivaalta päällesi.

[ ] Äkkiä kuva!!!
[x] Kuolinko mä????
[ ] Pääseeks tällä lentoon??? *hyppii pilven päällä*
[ ] Apua!!!!111 IIIIIK!!
[x] mitä vittuu........??

3. Imuroit, ja huomaat koirasi hampaan lattialla.

[ ] Onks tää mun? no... tyynyn alle vaan :D
[x] *menee koiran luo* Liimataan tää takas.
[x] Äitiiiiii!!!!11
[ ] *ei huomaa ja imuroi sen*

4. Kuolet huomenna.

[x] öööööö.... kiva...?
[ ] Yhyy... äitiiii...
[ ] Nyt pitää tehä GAIGGI MISTÄ OON UNELMOINU!!!
[x] Onks varma kans?

5. Poika kertoo että hänellä on 13 senttinen.

[ ] Äähää mul on pidempi!!!!1 ^^
[x] Missä viivotin!? *alkaa mittaan*
[ ] Hyihyhyihyi..... mee pois..
[x] Aha? o.O

6. Sinulle tarjotaan kaupungissa jotain epämääräsitä jauhetta.

[ ] Onks se pesuainetta? :DDD
[x] Ei kiitos..
[ ] voin mä ottaaki!!!
[ ] en käy kapes.

8. Veljesi tulee kertomaan että lauloit unissasi.

[x] huono juttu.
[x] No onneks et kuvannu!!!!
[x] ei oikeesti!?
[x] vitun nulikka mua tuut kuuntelee öisin!!!!! *hakkaa tyynyllä*

9. Se olikin vitsi.

[x] Saat turpaas stna *heittää tyynyn ja ottaa nyrkin käyttöön*
[ ] no kyl mä tiesin...
[x] no heh ku oli hauskaa.........

10. Nyt tuli loppu.

[x] no miks ?
[x] Jessssss
[ ] yhyy
[x] siis missä?


He's watching you.Keskiviikko 11.02.2009 22:36

Jos et laita tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, heräät jokaisena tulevana yönä tasan kello 02.22 siihen että pieni poika tuijottaa sinua lähietäisyydeltä suoraan silmiin ja kysyy että näetkö hänet.
Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun katsoit peiliin tänä aamuna?
-HYI RUMAT HIUKSET=(
Paljonko käteistä sinulla on kukkarossasi?
-3euroa
Kuka on 4 henkilö vastaamattomien puheluiden listassasi?
- juuli
Mikä on soittoäänesi?
- LADY GAGA-POKER FACE
Minkä merkkiset kengät sinulla on yleensä jalassa?
- KNOX
Mitä mieltä olet George Bushista?
- PASKA TYYPPI KOKO ÄIJÄ XD
Ottaisitko mieluummin miljoona euroa vai kyvyn lentää?
- miljoona euroa
Mitä hajuvettä käytät?
- C.Dior Eau de Dolce Vitaa.
Lempijäätelö?
- ei ole
Pidätkö kivennäisvedestä?
- kyllä jos on pakko
Aiotko mennä armeijaan?
- en helvetis
Pidätkö valokuvaamisesta?
- tietenkin
Oletko koskaan ollut umpikännissä?
-joo
Millainen olet aamuisin?
- rasittava
Minne kaikkien sukkien parit katoavat?
- pikku siskojen kätköön
Koetko olevasi vaarallinen?
- joo
Naurettava ihminen?
- joo
Mitä ajattelet kun näet että poika meikkaa?
- HOMO ISOLLA H:LLA
Oletko joskus töykeä, miksi?
- AINA,EI AAVISTUSTAKAAN
Mitä sinulle tapahtuu, kun innostut?
- EMT O_o
Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- JOO JOS KAVERIT TULIS MUKAAN
Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- ON TIETTY
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- ON
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- MITÄ HELE*ETIN JÄRJEN ÄÄNTÄ??
Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- MEIKKEJÄ =)
Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- KAIKKIA RASITTAVIA
Ihminen, joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- EN KERRO =)
Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- PAINU SINNE MISTÄ TULITKIN,PIKKU VELJELLE
Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- ei oo mutta parin viikon päästä on
Mitä odotat tällä hetkellä?
- puhelua


Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun katsoit peiliin tänä aamuna?
-HYI RUMAT HIUKSET=(
Paljonko käteistä sinulla on kukkarossasi?
-3euroa
Kuka on 4 henkilö vastaamattomien puheluiden listassasi?
- juuli
Mikä on soittoäänesi?
- LADY GAGA-POKER FACE
Minkä merkkiset kengät sinulla on yleensä jalassa?
- KNOX
Mitä mieltä olet George Bushista?
- PASKA TYYPPI KOKO ÄIJÄ XD
Ottaisitko mieluummin miljoona euroa vai kyvyn lentää?
- miljoona euroa
Mitä hajuvettä käytät?
- C.Dior Eau de Dolce Vitaa.
Lempijäätelö?
- ei ole
Pidätkö kivennäisvedestä?
- kyllä jos on pakko
Aiotko mennä armeijaan?
- en helvetis
Pidätkö valokuvaamisesta?
- tietenkin
Oletko koskaan ollut umpikännissä?
-joo
Millainen olet aamuisin?
- rasittava
Minne kaikkien sukkien parit katoavat?
- pikku siskojen kätköön
Koetko olevasi vaarallinen?
- joo
Naurettava ihminen?
- joo
Mitä ajattelet kun näet että poika meikkaa?
- HOMO ISOLLA H:LLA
Oletko joskus töykeä, miksi?
- AINA,EI AAVISTUSTAKAAN
Mitä sinulle tapahtuu, kun innostut?
- EMT O_o
Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- JOO JOS KAVERIT TULIS MUKAAN
Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- ON TIETTY
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- ON
Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- MITÄ HELE*ETIN JÄRJEN ÄÄNTÄ??
Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- MEIKKEJÄ =)
Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- KAIKKIA RASITTAVIA
Ihminen, joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- EN KERRO =)
Lause/sana jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- PAINU SINNE MISTÄ TULITKIN,PIKKU VELJELLE
Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- ei oo mutta parin viikon päästä on
Mitä odotat tällä hetkellä?
- puhelua


Poika vai tyttö?? Torstai 05.02.2009 23:05

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[ ] Koirat on parempi kuin kissat
[x]Olet vahingoniloinen
[ ] Shoppailu on kidutusta
[ ] Inhoat surullisia elokuvia
[x] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x Katsot urheilua TVstä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[x Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[x] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[ ] Puhut ruoka suussa
[ ] Käytät boksereita

Total:13

Tyttömäinen puolesi:

[x] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[x] Käytät eyelineria
[x] Sinulla on sama paita erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[x] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[x] Hameet ovat suuri osa sinuuttasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[ ]et harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x]Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[x] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x]välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x Leikit pienenä nukeilla
[xTykkäät meikata toisia ihmisiä
[x] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää(joskus)

Total: 21

Closed off from love Keskiviikko 04.02.2009 20:39

Closed off from love
I didnÂ’t need the pain
Once or twice was enough
And it was all in vain
Time starts to pass
Before you know it youÂ’re frozen

But something happened
For the very first time with you
My heart melted to the ground
Found something true
And everyoneÂ’s looking round
Thinking IÂ’m going crazy

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
You cut me open

Trying hard not to hear
But they talk so loud
Their piercing sounds fill my ears
Try to fill me with doubt
Yet I know that the goal
Is to keep me from falling

But nothingÂ’s greater
Than the rush that comes with your embrace
And in this world of loneliness
I see your face
Yet everyone around me
Thinks that IÂ’m going crazy, maybe, maybe

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep (keep) bleeding love (love)
You cut me open

And itÂ’s draining all of me
Oh they find it hard to believe
IÂ’ll be wearing these scars
For everyone to see

I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing (ooh)
You cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (ooh ooh)
Keep bleeding (oh ooh ooh)
Keep, keep bleeding love (love)
(Oh) you cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love (yeah ah yeah)
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (oh, I keep bleeding love)
Keep bleeding (I keep)
Keep, keep bleeding love (oh)
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love

Closed off from love
I didnÂ’t need the pain
Once or twice was enough
And it was all in vain
Time starts to pass
Before you know it youÂ’re frozen

But something happened
For the very first time with you
My heart melted to the ground
Found something true
And everyoneÂ’s looking round
Thinking IÂ’m going crazy

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
You cut me open

Trying hard not to hear
But they talk so loud
Their piercing sounds fill my ears
Try to fill me with doubt
Yet I know that the goal
Is to keep me from falling

But nothingÂ’s greater
Than the rush that comes with your embrace
And in this world of loneliness
I see your face
Yet everyone around me
Thinks that IÂ’m going crazy, maybe, maybe

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep (keep) bleeding love (love)
You cut me open

And itÂ’s draining all of me
Oh they find it hard to believe
IÂ’ll be wearing these scars
For everyone to see

I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing (ooh)
You cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (ooh ooh)
Keep bleeding (oh ooh ooh)
Keep, keep bleeding love (love)
(Oh) you cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love (yeah ah yeah)
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (oh, I keep bleeding love)
Keep bleeding (I keep)
Keep, keep bleeding love (oh)
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love

Closed off from love
I didnÂ’t need the pain
Once or twice was enough
And it was all in vain
Time starts to pass
Before you know it youÂ’re frozen

But something happened
For the very first time with you
My heart melted to the ground
Found something true
And everyoneÂ’s looking round
Thinking IÂ’m going crazy

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
You cut me open

Trying hard not to hear
But they talk so loud
Their piercing sounds fill my ears
Try to fill me with doubt
Yet I know that the goal
Is to keep me from falling

But nothingÂ’s greater
Than the rush that comes with your embrace
And in this world of loneliness
I see your face
Yet everyone around me
Thinks that IÂ’m going crazy, maybe, maybe

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep (keep) bleeding love (love)
You cut me open

And itÂ’s draining all of me
Oh they find it hard to believe
IÂ’ll be wearing these scars
For everyone to see

I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing (ooh)
You cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (ooh ooh)
Keep bleeding (oh ooh ooh)
Keep, keep bleeding love (love)
(Oh) you cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love (yeah ah yeah)
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (oh, I keep bleeding love)
Keep bleeding (I keep)
Keep, keep bleeding love (oh)
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love

Closed off from love
I didnÂ’t need the pain
Once or twice was enough
And it was all in vain
Time starts to pass
Before you know it youÂ’re frozen

But something happened
For the very first time with you
My heart melted to the ground
Found something true
And everyoneÂ’s looking round
Thinking IÂ’m going crazy

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
You cut me open

Trying hard not to hear
But they talk so loud
Their piercing sounds fill my ears
Try to fill me with doubt
Yet I know that the goal
Is to keep me from falling

But nothingÂ’s greater
Than the rush that comes with your embrace
And in this world of loneliness
I see your face
Yet everyone around me
Thinks that IÂ’m going crazy, maybe, maybe

But I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I

Keep bleeding
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love
Keep bleeding
Keep, keep (keep) bleeding love (love)
You cut me open

And itÂ’s draining all of me
Oh they find it hard to believe
IÂ’ll be wearing these scars
For everyone to see

I donÂ’t care what they say
IÂ’m in love with you
They try to pull me away
But they donÂ’t know the truth
My heartÂ’s crippled by the vein
That I keep on closing (ooh)
You cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (ooh ooh)
Keep bleeding (oh ooh ooh)
Keep, keep bleeding love (love)
(Oh) you cut me open and I

Keep bleeding (ah ah)
Keep, keep bleeding love (yeah ah yeah)
I keep bleeding
I keep, keep bleeding love (oh, I keep bleeding love)
Keep bleeding (I keep)
Keep, keep bleeding love (oh)
You cut me open and I

keep bleeding you love

poika ystävä testiKeskiviikko 04.02.2009 20:30

> Ota kynä ja paperia kirjoita numerot 1-10 äläkä lunttaa!
>
>
>
> 1. valitse eläin
> a) kissa
> b) koira
> c) kala
>
>
>
> 2.vaalea vai tumma?
>
>
>
> 3.valitse ruoka
> a) pizza
> b) spagetti
> c) lihapullat
>
>
>
> 4.mikä autonmerkki:
> a) escort
> b) BMW
> c) ferrari
>
> 5. lempivärisi:
> a) punainen
> b) keltainen
> c) sininen
>
>
>
> 6.aurinko vai kuu?
>
>
>
> 7.nimeä toisesta sukupuolesta yksi henkilö
>
>
>
> 8.nimeä samastasukupuolesta yksi henkilö
>
>
>
> 9.valitse yksi vaihtoehto näistä:
> a) vuosi
> b) kuukausi
> c) päivä
> d) tunti
>
>
>
> 10.onnennumerosi?
>
>
>
>
>
> (selaa alaspäin niin saat tietää totuuden!!!)
>
>
>
>
>
> ?
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> **
>
> ***
>
> ****
>
> *****
>
> ******
>
> *******
>
> ********
>
> *********
>
> *********'*
>
> **********'*
>
> ***********'*
>
> *************
>
> **************
>
> ***************
>
> ****************
>
> *****************
>
> ******************
>
> *******************
>
> ********************
>
> *********************
>
> **********************
> ***********************
> ************************
> *************************
> **************************
>
> ***************************
> ****************************
> *****************************
> ******************************
> *******************************
> ********************************
> *********************************
> **********************************
> ***********************************
> ************************************
> *************************************
> **************************************
> ***************************************
> ****************************************
> *****************************************
> ******************************************
> *******************************************
> ********************************************
> *********************************************
> **********************************************
> ***********************************************
> ************************************************
> *************************************************
> **************************************************
> ***************************************************
> ****************************************************
> *****************************************************
> ******************************************************
> *******************************************************
> ********************************************************
> *********************************************************
> **********************************************************
> ***********************************************************
> ************************************************************
> *************************************************************
> **************************************************************
>
>
> VASTAUKSET: tuleva poikafrendisi on..:
> 1.
> a) kissa=seksikäs
> b) koira=urheilullinen
> c) kala=nörtti
>
> 2.
> vaalea = suomalainen
> tumma = tummaihonen
>
> 3.
> a) pizza = normaali
> b) spagetti=laiha
> c) lihapullat=läski
>
>
>
> 4.
> Ota kynä ja paperia kirjoita numerot 1-10 äläkä lunttaa!
>
>
>
> 1. valitse eläin
> a) kissa
> b) koira
> c) kala
>
>
>
> 2.vaalea vai tumma?
>
>
>
> 3.valitse ruoka
> a) pizza
> b) spagetti
> c) lihapullat
>
>
>
> 4.mikä autonmerkki:
> a) escort
> b) BMW
> c) ferrari
>
> 5. lempivärisi:
> a) punainen
> b) keltainen
> c) sininen
>
>
>
> 6.aurinko vai kuu?
>
>
>
> 7.nimeä toisesta sukupuolesta yksi henkilö
>
>
>
> 8.nimeä samastasukupuolesta yksi henkilö
>
>
>
> 9.valitse yksi vaihtoehto näistä:
> a) vuosi
> b) kuukausi
> c) päivä
> d) tunti
>
>
>
> 10.onnennumerosi?
>
>
>
>
>
> (selaa alaspäin niin saat tietää totuuden!!!)
>
>
>
>
>
> ?
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> *
>
> **
>
> ***
>
> ****
>
> *****
>
> ******
>
> *******
>
> ********
>
> *********
>
> *********'*
>
> **********'*
>
> ***********'*
>
> *************
>
> **************
>
> ***************
>
> ****************
>
> *****************
>
> ******************
>
> *******************
>
> ********************
>
> *********************
>
> **********************
> ***********************
> ************************
> *************************
> **************************
>
> ***************************
> ****************************
> *****************************
> ******************************
> *******************************
> ********************************
> *********************************
> **********************************
> ***********************************
> ************************************
> *************************************
> **************************************
> ***************************************
> ****************************************
> *****************************************
> ******************************************
> *******************************************
> ********************************************
> *********************************************
> **********************************************
> ***********************************************
> ************************************************
> *************************************************
> **************************************************
> ***************************************************
> ****************************************************
> *****************************************************
> ******************************************************
> *******************************************************
> ********************************************************
> *********************************************************
> **********************************************************
> ***********************************************************
> ************************************************************
> *************************************************************
> **************************************************************
>
>
> VASTAUKSET: tuleva poikafrendisi on..:
> 1.
> a) kissa= Hot
> b) koira=urheilullinen
> c) kala=nörtti
>
> 2.
> vaalea = suomalainen
> tumma = tummaihonen
>
> 3.
> a) pizza = normaali
> b) spagetti=laiha
> c) lihapullat=läski
>
>
>
> 4.
> a) escort = tulette harrastamaan hellää Sex*ä
> b) BMW = harrastatte rajua sex*ä
> c) ferrari = harrastatte villiä sex*ä
>
>
>
> 5.
> a) punainen = romanttinen
> b) keltainen = sohvaperuna
> c) sininen = juoppo
>
> 6.
> aurinko = toisille tytöille flirttaileva
> kuu = hänen ajatuksensa ovat vain sinulle
>
>
>
> 7. hän on tuleva poikafrendisi
>
>
>
>
> 8. jollet pidä poikafrendistäsi kiinni, kyseinen tyttö voi viedä hänet sinulta
>
>
>
> 9.
> a) vuosi=saatte lapsia
> b) kuukausi=menette naimisiin
> c) päivä=olette viikon tai pari yhdessä
> d) tunti=sinulla ei ole mahdollisuuksia

Tylsää? Keskiviikko 04.02.2009 16:54

Tylsää?

Oletko:
[x] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[x] Ollut musiikkivideossa
[x] Tanssinut napatanssia
[:D] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yötä
[x] Rikkonut ikkunaa
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[ ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80euron kännykkälaskun(puh.laskun)
[x] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Pessyt vauvan pyllyä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[x] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[ ] Haukkunut hoppareita
[x] Soittanut bassoa
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Tippunut ponin selästä
[ ] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Ollut alaikäisenä baarissa
[x] Laskenut pulkalla katolta
x] Nostanut lippua salkoon
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] kävellyt yli 10cm koroilla
[x] karannut kotoa
[x] Tilannut Mix-lehteä
[x] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanu Reginaan
[x] Ollut puolukassa
[ ] poistanut punkkia
[X] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä oikein usein
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x] Ajanut mopolla päin seinää
[ x Seisonut hevosen selässä
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[x] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[x] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[x] Ollut/vieraillut vankilassa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[] Täyttänyt 14 vuotta
[x] Käynyt psykiatrilla
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x] Ollut alipainoinen
[x] Käyttänyt narubikineitä
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Ollut krapulassa
[x] Käyttänyt henkseleitä
[ ] Fanittanut RAW:ta
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Ollut tuhkarokossa
[x] Uinut avannossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[ ] ollut lempiartistisi keikalla
[x] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[ ] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[ ] lukenut dekkaria
[X] menettänyt läheisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[x] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[x] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[ ] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[x] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[ ] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[ ] ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[ ] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[x] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[ ] kulkenut alasti kotona
[x] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[x] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[ ] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[x] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[x] itkenyt itseni uneen
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni


1. tytöstä pitää tykätä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27. tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakaota
65. tytöt saa olla myös kavereiden kanssa silloin kun haluaa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
74. tyttöjen rikkinäiset esineet pitää korjata
75. tytöille pitää todistaa, ettei sängyn alla ole mörköjä
76. tyttöjä pitää kantaa reppuselässä jos ne ei jaksa kävellä
77. tyttöjen pitää saada keksiä pojille kaikkia tosi ällöttäviä hellittelynimiä eikä niistä saa valittaa
78. tytöt saa muuttaa mieltä
79. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa