IRC-Galleria

^Misantropia^

^Misantropia^

Hey You! Get Off My Cloud!

Hehah :DPerjantai 14.03.2008 14:24

Suvi palasi kuolleista maailmaan eräänä hiilostavana yönä. Sukkelaan näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli normaali ja he söivät vain sianruokaa. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei tönitty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan naiset, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli tietosanakirjat.

Suvi kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin anteliaaksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Alkoholin käytöstä päätellen hän oli erikoisen elämäniloinen. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen emäntänä.

Suvi tupakoi ja käyttää nuuskaa perjantaisin. Alkoholia hän myy alaikäisille.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

HEI!Torstai 28.02.2008 06:10

Olenko kaverilistallasi?

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.


ps. vieraslista

plööLauantai 16.02.2008 17:50

Mitä tekisit jos poliisit tulisivat ovesi taakse?: Tarjoisin kahvia.
oletko koskaan nukahtanut koulussa?: Kyllä.
onko sinulla silmälasit?: Noup.
onko sinulla napakorua?: Ei enää.
kenen kanssa vietit tänään suurimman osan ajastasi?: Kimmon.
kuunteletko joululauluja?: En.
oletko juhlaihminen?: Kyllä kyllä :D

yleistä

minkä ikäinen olet?: 18
missä koulussa olet?: En ole koulussa.
onko sinulla lapsia?: Ei
omistatko yli kolmet kengät?: Kyllä.
osaatko laulaa?: En :D

nykyhetki

mitä sinulla on juuri päällä?: Harmaat lökäolohousut, musta t-paita, villasukat & lippis.
mitä syöt/juot juuri?: En mitää.
paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?: En tiedä itseasiassa :D
millä tuulella olet juuri?: Hieman alakuloinen.
millainen sää ulkona?: Kylmääää!!!!!!
oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?: Voiko siihen koskaan olla?
mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?: Valmistautumassa töihin.
mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda?: Kunnon pihviä.
miten hiuksesi ovat juuri?: saparoilla :P
mitä kuuntelet: The Quakes - Revenge is mine
mitä ajattelet: En mitään tiettyä. Ajatukset hieman sekaisin.

tulevaisuus

mitä aiot tänään vielä tehdä?: Ruokaa, töitä ja ehkä vähän nukkua.
mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?: Ei mitään.
mitä aiot ostaa seuraavaksi?: Enpä oo miettiny. varmaan tupakkaa.
mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua?: Töitä.
mitä odotat tulevaisuudeltasi?: mahdollisesti opiskelua & toivottavasti töitä.
mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?: Joko räplään edelleen konetta tai katson elokuvaa.
kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi?: Jonkun humalaisen ohikulkijan kun aloitan työt.
mitä aiot tehdä viikonloppuna?: ensi viikonloppuna? öh, töitä & viihteelle.
oletko ihastunut?: Always & Never

random

mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi?: Mummo on nukkunut pois. :,(
paha tapa?: Tupakka.
onko jokin pahoittanut mielesi?: Kyllä, mummon pois meno.
saatko kosketettua kielellä nenääsi?: en :D Friikkiä!
osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi: osaan :P
osaatko katsoa kieroon?: Eikö joku osaa?
petaatko sänkysi päivittäin?: No eeen... :D
pidätkö itseäsi ainutlaatuisena?: Tietysti :D jos meitä olis monta, voi voi voi.... ;)
kiroiletko?: Kyllä.
kokkaatko omat ruokasi?: Yleensä mutten aina.
teetkö kotitöitä?: Kyllä :)
käytätkö rahasi viisaasti?: EN TOSIAAN :D
pidätkö uimisesta?: On se ihan kivaa.
kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle?: Juu :D

oletko koskaan

sanonut 'rakastan sinua', ja tarkoittanut sitä?: Kyllä.
antanut rahaa hyväntekeväisyyteen?: Kylläh.
odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa?: En muistaakseni :D
livahtanut yöllä salaa ulos?: Olen monesti :D
katsellut yöllä tähtiä?: Kylläh.
ollut junassa: Juups
ollut lentokoneessa: juups
juossut päin seinää/ikkunaa: kävellyt ehkä mutten juossu :D
melkein polttanut talon: Kylläh :D
mennyt kihloihin: Kylläh
rakastanut: kylläh
kuinka monta kertaa?: Pari hassua...
itkenyt päästäksesi ongelmasta: O_o ??
itkenyt julkisella paikalla: Kyllä kai..
itkenyt elokuvan aikana: Juu, katsoin uinu uinu lemmikkini 2:sta. (kun se koira tapettiin.)
kadottanut kallisarvoisen esineen: Kylläh.
hypännyt benjihypyn: En mutta halu olis kova!
hiihtänyt: Kylläh joskus ala-asteella.
lintsannut: Kylläh.
kiivennyt puuhun: Joskus pienempänä juu.
venäyttänyt mitään: Liiankin usein :D
saanut spagaatin: Juu joskus ala-asteella.

viimeisin

henkilö jonka näit?: Kimmo
henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?: Pikkusisko
mitä teet nyt?: Dataan.
mitä teet myöhemmin?: Dataan lisää tai katson leffaa.
mitä olet tehnyt tänään?:Kestinny vieraita ja nukkunu, datannu jaa... siivonnu.
millainen päivä huomenna?: Sunnuntai.. plaah.. töitä.

milloin viimeksi

nukuit muualla kuin kotona?: viikko sitten??
unelmoit opettajastasi?: o_O
joit jotain alkoholipitoista?: Eilen
katsoit TV:tä?: Eilen tai toissapäivänä.
olit auton kyydissä?: Eilen
..ja kenen autossa?: Firman.
lauloit nuotin vierestä?: mä en laula.
ajattelit jotain ihmistä?: kokoajan.
milloin näät ihastuksesi?: jaa a.

satunnaisia

minkä värinen on takkisi: yleensä musta tai sinivalkoinen.
minkä kokoinen on sänkysi: Iso :D
minkä värinen kynä olisit: punamusta.
kauanko sinulla kestää suihkussa: 5-30min
mitä ilman et voisi elää: Puhelinta.
mihin aikaan nukahdit: n. 6.00
voisitko elää ilman mikroa: juu.
miksi vaihtaisit nimesi jos voisit: En vaihtais.

Ryyppy iltaLauantai 16.02.2008 00:07

S: missä mun siiderit on?

K: Parvekkeella

S hakee siiderit sisään.

Hetken päästä:
K: Nii Suvi jos sä haluat humaltua niin avaa tää tölkki :D

S: hups!


Loistavaa tilanne komiikkaa!

Suvi teki sen taas!Perjantai 15.02.2008 07:44

Hahaa, taas nostettiin autoa ojasta :D
tosin tällä kertaa ilman vaurioita toisin kuin edellisellä kerralla ;D
Kyllä musta vielä rallikuski tulee :) Mistä muustakaan sitä oppisi paremmin kuin virheistä?

TöffTorstai 14.02.2008 19:49

Hyvää ystävänpäivää kaikille joille unohdin sitä muuten toivottaa! :D

hihah...Tiistai 12.02.2008 08:04



HENKILÖISTÄ
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?:* Kimmo
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?:* hmm... en muista yhtään. varmaan lauski :D
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?:* Allun kanssa (herätin sen) :D
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin?:* Kimmolle.
Kenet tapaat seuraavaksi?:* Kiinteistönvälittäjän tossa iltapäivällä.
Kenellä olit viimeksi yötä?:* Allulla <3
Kuka kävi viimeksi hermoillesi?:* Kimmo (kuten aina) xD
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin?:* Auto, minä ajoin :)

KAUPUNGIT
Syntymäkaupunkisi?:* Lahti
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä?:* Orimattila
Missä haluaisit asua?:* Heinolassa
Missä kaikkialla olet asunut?:* vaikka missä! Heinolassa, Asikkalassa, Nastolassa, Orimattilassa...
Missä et missään nimessä haluaisi asua?:* Orimattilassa :D

KUMPI
Olut vai siideri?:* Siideri, se menee jollain konstilla vielä alas mut kalja ei kyllä millään.
Kahvi vai tee?:* Kahvi, teestä tulee aina paha olo.
Linja-auto vai henkilöauto?:* henkilö-auto. Rakas Corolla<3 ;D
Uinti vai pyöräily?:* Vaikea valinta. sanotaan nyt uinti kun ei oo pyörää :)
Suklaa- vai kaurakeksit?:* EN syö keksejä mutta sanotaan suklaakeksi.
Hedelmäkarkit vai salmiakki?:* Salmiakkiaaa <3
Aamu vai ilta?:* ilta ehdottomasti.
Kamera vai kamerakännykkä?:* kamera. saa paremmat kuvat.
Makaronilaatikko vai spagetti ja kastike?:* öööh.. spagetti & kastike
Metsässä vai Helsingin keskustassa?:* Metsässä.
Kesä vai talvi?:* Kesä ehdottomasti!

MITÄ MIELTÄ
Suurkaupungeista?:* Ei ole mun juttu.
Makaronilaatikosta?:* Ei ole mun juttu :D
Pahoinpitelyistä?:* turhaa väkivaltaa yleensä turhista asioista.
Joulusta?:* tykkään :)
Uudenvuodenlupauksista?:* ei oo mun juttu.

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?:* kämppää katsomaan ja yöksi töihin. + liikaa päätösten tekoa.
Tavoite?:* saada se kämppä
Mistä et pidä huomisessa?:* Aikataulu.
Onko sulla töitä?:* Kyllä.

MILLOIN VIIMEKSI
Söit?:* sanotaan n. 8 tuntia sitten.
Nukuit muualla kuin kotona?:* heh... reilu viikko sitten.
Unelmoit opettajastasi?:* mistä opettajasta?
Joit jotain alkoholipitoista?:* Viime lauantaina :D
Katsoit TV:tä?:* Eilen.
Olit auton kyydissä?:* Lauantaina kävin lahdessa päivällä.
Ostit jotain muuta, kuin elintarvikkeita?:* Lauantaina tupakkaa & alkoholia ;P
Lauloit karaokea?:* ohhoh... 5-6 vuotta sitten?

Hei Neidiiit!!Tiistai 12.02.2008 01:35

Tulkaa mesettää munkaa, mulla on vitun tylsää!
*lusikalla ranteet auki*

plöhSunnuntai 10.02.2008 15:34



Jos saat alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat alle 20-40, rohkeutta!
Jos saat alle 40-50, olet järkevä.
Jos saat alle 50-60, olet teini.
Jos saat alle 60-80, olet pahis.
Jos saat alle 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.
olen:

[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti
[ ] pöllinyt yli vitosen edestä
[ ] pöllinyt yli satasen edestä
[x] lintsannut koulusta
[x] haukkunut opettajia
[x] väärentänyt nimikirjoituksen
[x] ollut jälki-istunnossa
[x] ollut niin kännissä että ei muista mitään
[x] juonut alkoholia
[x] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[x] ...tai uutta vuotta
[ ] varastanut rahaa
[x] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita
[x] ollut opettajan puhuttelussa
[x] ollut rehtorin puhuttelussa
[x] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] saanut rikosrekisterin
[ ] ansaitsisin rikosrekisterin
[x] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[x] tullut petetyksi
[x] kuunnellut heviä
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[x] lukenut salaa jonkun viestejä
[x] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[x] käynyt pornosivuilla
[x] heittänyt ihmistä kivellä
[x] uhannut jotain puukolla
[x] levittänyt juorua
[x] pukeutunut mustaan
[x] valehdellut vanhemmillesi
[x] katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
[x] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[x] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[x] leikkinyt sytkärillä/tulitikuilla
[ ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[x] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[x] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[x] kävellyt päin punaisia
[x] ajellut pillurallia
[ ] meikannut
[x] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[x]yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[x] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] tappanut
[x] ampunut tahallisesti
[ ] puukottanut
[x] soittanut seksilinjalle
[x] matkustanut jäniksenä (pummilla)
[x] liftannut tuntemattomille
[x] ollut käyttämättä kypärää
[x]käynyt salaa perheen viina/viini/ym pulloilla
[x] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[x] oksentanut alkoholin vuoksi
[x] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[x] ollut häirikkö
[x] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[x] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] lähettänyt pilakirjeitä
[x] valehdellut ikäsi
[x] joutunut poliisikuulusteluun
[x] ollut bileissä jossa katsotaan pornoa
[x] käyttänyt bikineitä
[x] laittanut herutuskuvia
[x] kuvannut tiettyjä elimiäsi XD
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[x] tanssinut
[x] koputellut oviin ja häipynyt paikalta.
[x] huudellut rivoja ohikulkijoille
[ ] floodannut
[x] stripannut
[x] ärsyttänyt tositarkoituksella
[x] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym
[x] piirtänyt pervoja
[x] puhunut pervoja.
[x] käyttänyt stringejä
[x] ollut opettajan silmätikku
[x] kiroillut
[x] haukkunut jotain päin naamaa
[ ] piirtänyt graffitteja
[x] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[x] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan.
[x] pulissut tunneilla
[x] puhunut pahaa selän takana
[x] saanut jonkun itkemään
[x] kokeillut spiritismiä
[x] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalaan
[x] piirrellyt pienenä salaa seinille
[ ] "parturoinut" kaveriasi
[x] vilautellut
[x] rikkonut jotain tarkoituksella
[x] heittänyt jotain jollakin
[x] lyönyt
[x] repinyt jotain hiuksista
[x] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[x] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[x] mennyt salaa jonnekki

83 :D

MuumitestiTorstai 07.02.2008 13:49


Muumipeikko
[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[x] Pidän seikkailusta
[]Minulla on todella kiltti äiti
[x] Olen itsekin kiltti
[] Nukun paljon talvella
[] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[] ..se masentaa/masentaisi minua
[x] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[x] Olen mustasukkainen
5

Muumimamma
[] Annan aina periksi
[] Olen hyvin huolehtivainen
[] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[] Olen ymmärtäväinen
[] En suutu miltei koskaan
[x] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[x] Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
4

Nipsu
[] Olen materialisti
[] Olen hyvin ahne
[x] Hyvä ruoka on heikkouteni
[] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[] Hotkin syödessäni
[] Olen pitkä
[x] Inhoan kylmää
4

Pikku Myy
[x] Olen pieni
[x ] ..mutta pirun pippurinen!
[x] Puren
[x] Pidän puoliani
[x] En pelkää mitään tai ketään
[x] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava :D
[x] Olen tomera
[ ] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
8

Niisku
[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[x] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[x] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[x] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[x] Työnteko on hauskaa!
5

Muumipappa
[] Olen arvovaltainen
[] Olen rapakunnossa
[ ] Kerron mielelläni tarinoita muille
[] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[x] Menetän hermoni nopeasti
[x] Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen
3

Mörkö
[x] Viihdyn yksinäni
[] ..tai ainakin olen usein yksinäni
[x] Olen katkera
[] Olen melankolinen
[] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[x] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[x] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
3

Haisuli
[ ] Olen varsinainen kiusankappale
[] En piittaa seurauksista
[x] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[x] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[x] ..mutta en sitä oikeasti ole
[x] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[] Minulla ei oikein ole ystäviä
4

Nuuskamuikkunen
[] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[x] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[x] ..vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[] Olen filosofinen
[x] Nautin ulkoilusta ja telttailusta
7

Hemuli
[x] Olen kohtelias
[ ] Olen luonnonlapsi
[x] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[x] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[] Myönnän yleensä erehdykseni
[] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen
4

Surku
[] Olen surumielinen
[] Olen pessimistinen
[x] Pidän erittäin paljon susista
[ ] Tahtoisin olla joku toinen
[ ] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[x] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.
[x] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa.
[x] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas
4

Noita
[x] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[x] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[x] Liiallinen kiltteys ällöttää
[x] Minulla on punaiset hiukset
[x] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[] En kaipaa toisten ihmisten apua
[] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[x] Saatan olla itsekäs
6

Piisamirotta
[x] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[] Olen pessimistinen
[x] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[] Olen filosofi(nen)
[ ] Olen vakava
[x] Kotini hajosi
[x] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin
4

Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[x] Olen pikkutarkka
2

Muumien Esi-isä
[x] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[x] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[x] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[x] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[x] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
6

Juksu
[ ] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ ] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[x] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[ ] En häpeä(isi) laiskuuttani
1

Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ ] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[ ] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa


Ihan ilmiselvä pikku myy! ;)