IRC-Galleria

Muistan pienenä kun tulin sulle kylään. Olit aina ilosena vastassa ja kyselit heti kuulumiset. Olin aina niin onnellinen kun sain olla sun luona. Yhdessä pihakiikussa kiikuttiin ja lintuja, kukkia ja muita ihmisiä kateltiin.. naurettiin.. Aina sä mun kanssa leikit ja aina mua lohdutit ku naapurin isotpojat oli mua kiusannu. Aina sä mun hiuksia letitit ja aina mua mun äidiksi luulit.. Aina yhdessä pelattiin muistipeliä ja katottiin vanhoja valokuvia, sä muistit kaiken tarkkaan ketä kuvissa oli ja mitä tapahtui. Kun tuli hyvästien aika, aika lähteä kotiin, sua halasin ja mielessä mietin; jes, pääsen tänne kohta takas.

Aika kului, mä kasvoin ja sä vanhenit. Olit mulle kuitenki se kaikken tärkein. Meidän näkemiset harveni, mutta aina ku nähtiin niin pelattiin, juteltiin ja katseltiin ympärillä olevaa maailmaa. Noin vuosi sitten, sun terveys lähti syöksyllä alaspäin. Kaikki alkoi dementiajaksoista. Et välillä edes tuntenut mua, se satutti. Aloin pelkään sua.. Pelkäsin ettet tunne mua. Se ois murtanu mut. Lopulta meidän näkemiset loppui, kuulin vain äidiltä että sun tila huononi. Lopulta jouduit sairaalaan yksityishuoneeseen. Silloin muhun iski pelko, että kohta meidän yhteinen taival olis ohi.

Kun kuulin viikko sitten sun elämän loppuneen, menin shokkiin, sitten itkin ja itkin. Mun sydämeen sattui. Musta tuntu, että kuolen. Mieleen tuli kaikki sun iloiset sanat.. sun kauniit kasvot.. sun lämmin sydän.

Oon aina ihaillut sua. Oot ollu mulle ku toinen äiti. Kiitos kaikesta, rakas isomummu. Toivottavasti sulla on nyt parempi siellä missä sä nyt oot. Kaipaan sua. Ikävöin sua. Haluan takas sun lämpimään syliin. Olit mulle maailman tärkein ihminen.

Tänään jouduin sut saattaa haudan lepoon. Tuska viilsi mun sydämen kun katoin sua siinä, katoin sua viimeistä kertaa.

Rakastan sua.<3

Lyydia 20.5.1913 - 23.8.2007