IRC-Galleria

Pitäs kai ryhdistäytyy, liian paljon yksin nähny.
On toivoo viel, mut en oo liikaa yrittäny.
Aika kuluu, jättäen alleen kaiken,
kun jokainen vuos lisää kaikkee muut kun juhlan aihe.
Ja kalenteri tyhjenee yht'äkkii,
en kuule muiden neuvoi, en kuuntele sydäntäni.
Pidän pääni, mut en tiedä onko sekoomas se,
mä piiloudun päiviks himaan, täältä eroon kaikest.
Oon täs nyt, vaik pyysin enemmän,
saan lohtua kuuntelemal rytmii veressä.
Jotenki snaijjasin et onneen tarvitaan jotain muuta,
kun itsesäälissä rypeminen pohjamudas.
On kai turhaa ja aikasta panikoida,
mut jos en kohta liiku mul on hyvin vähän valintoja.
Odotan parempia päiviä, ja mä toivon et niil on jotain väliä.

kertosäe:
Ja sen aikaan saa maisema kai, ehdi ei lakaisemaan syksyn lehtii.
Valtaosa huolehtii itsestään vain, antaa toisen puutarhan kuolla
ja oman kukkii. Ei auta muut kun vaihtaa maisemaa kai, karkuun huonoja
uutisii uusii. Valtaosa huolehtii itsestään vain, antaa toisen puutarhan
kuolla ja oman kukkii.

Kaikki on ohikiitävää, pysytsä ajan juoksussa.
Niil on sulle monen valheen seassa pala totuutta.
Ne tuo väritki sun mustavalkomaailmaan,
ja pikku hiljaa se selkeä kuva karkaa raameista.
Tähän me päädyttiin, tätä oon epäillytkin.
Lopulta tullaan kohtaamaan se, mitä peräännyttiin.
Ei mikään ihme, et etäännyttiin.
Mä koitan kaavamaisest arjesta päästä elämään
epärytmis. Turhautunut mies on valmis äärimmäisiin tekoihin,
kallonkutistaja pystyy nopeuttamaan sun sekoomist.
Aika kuuluu, mut maisema pysyy samana, ja jotain ois tehtävä,
liian moni tyytyy rajaansa. Nyky aikana on arvokasta olla ns.
kunnonkansalainen, mulle pelkkä varjo massaan.
Siis mitä sä teet sun ajallas, jotain on tehtävä, liian moni tyytyy rajaansa.

kertosäe

Jos (?) ei oo vaikeeta tunnistaa, siks koitan repii iloo näin
päivin joka ikisest sekunnista. Vältellä taakkoja omatunnolla,
huomannu kuormat kuluttaa ihmistä kunnolla.
Uupumuksesta jääny juttuja jäihin, välil on hetkii et tää kaikki
kolisee akilleen kantapäihin. Ja niin sit ajelehtii,
minne vaan veri vetää. Elämä heittelee, sanoin sitä kai selitetään.
Muutoksiin vaikeeta tottua, mut mä meen eteenpäin,
ei helppoo saada näit siipii katkottua.
Ei muist oo sanelemaan, muuta kun mitä mä teen.
Tähän asti jääny vaan mun omat kokemukset käteen.
Ja siin sit pitäs selvitä päivist ja dilemmoista,
elävän ulos kaupungin ilmapiiristä ja valoista.
Pahimmat iskut tulee puun takaa,
sääli jos tiedos ei oo sil hetkellä ei määränpäät ei suuntaakaan.