IRC-Galleria

Matka kohti Turun satamaa alkoi n. klo. 15:00 ja se kesti noin 4 ja puoli tuntia mukaan lukien pari pysähdystä. Autossa aika meni musiikkia kuunnellen ja jutellen muiden kanssa keitä oli lähtenyt laivalle. Meitä oli siis minä, mun kaveri, ja mun äiti ja isä. Kun olimme Turussa saimme odottaa jonkin aikaa että pääsisi laivaan jonne pääsi n. klo 21:00. Laivaan päästyämme etsimme hytin ja veimme tavarat sinne jonka jälkeeen lähdin kaverini kanssa teatteri Moulin Rougeen jossa Ari Koivusella oli keikka klo 22:00. Kyseinen keikka kesti n. tunnin ja oli kyllä odottamisen arvoinen. Ari lauloi kappaleita hänen levyltään ja ne oli tosi hyviä!!! Keikan jälkeen kävimme hytissä josta lähdimme kohti Moonlight Discoa. Siellä meni aikaa n. 1 ½ tuntia. Aamulla piti aikaisin herätä aamupalalle niin emme olisi varmaan enempää jaksaneetkaan bailata. Samana päivänä teimme myös ostoksia. Tuli ostettua paljon karkkia. Menimme myös karaokebaariin mutta en ehtinyt laulaa siellä. Uimassakin kävimme ja se oli kivaa!!! Kun poistuimme laivasta niin näimme Ain ja hänen keikkabussinsa. Mutta se oli nin kaukana ettei pystynyt juoksemaan hakemaan nimmaria jota ei Arilta saatu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.